Pelien hankkimisesta kirjastoihin

Kirjoitin jo aiemmin Kirjastot.fi:ssä viriteltyyn, kirjastoissa pelaamista käsittelevään keskusteluun. Nyt vinkkasin keskustelun jatkoksi Antitädin kirjoituksen (ja samalla hieman avauduin) seuraavin sanoin:

Re:Pelaaminen kirjastossa

mace | 19.10.2008 21:51:09

En tiedä huomasitteko, mutta pelikeskustelua virisi myös Antitädin blogin kirjoituksen Miksei koskaan voi saada sitä, mitä haluaa?? jatkona. Antitäti ja kommentoijatkin kaipailevat apua pelien hankkimiseen ja pelitoiminnan järjestämiseen kirjastoissa. Lisäksi tietenkin keskustellaan siitä mitä pelejä kirjastoissa ylipäätään voisi ajatella tarjottavan.

Kirjastotädit ja -sedät ovat ennenkin olleet aivan samojen tapainturmellusta välttelevien aineistovalintakysymysten äärellä kaunokirjallisuuden ja musiikin osalta. Niistä on kai jo onneksi päästy ja ufo-tutkimusta, metallimusiikkia, Musta Raamattu, Juhannustanssit, toimintaelokuvia, korttipelioppaita ja M. A. Nummista on saatavilla joka-ikisen suomalaisen yleisen kirjaston kautta. Suomessa toimii ammattimainen säätely- ja valvontaelin pelien ja elokuvien ikärajoille ja lisäksi alalla on itsesäätelyä. Kirjastoista jo löytyvien tuotteiden (kirjat, levyt, nuotit) julkaisua ja levittämistä ei valvota minkään tälläisen elimen toimesta.

Kirjasto tuskin pystyy perustelemaan itselleen minkäänlaista veto-oikeutta sekä VETin että ihmisten oman harkintakyvyn ylitse.

Toivon että kirjastoala jatkaa sikäli liberaalia linjaansa ettei millään yhteisillä kielloilla pelejä jätetä hankkimatta. Pelien tulo kirjaston aineistoon on aivan vääjäämätön, mutta tapahtumistaan vielä odottava tosiasia. Okei myönnän, tietokonepelien lainaaminen on samalla tavoin luvanvaraista toimintaa kuin elokuvienkin ja tilanne on sikäli kiusallinen mutta elokuvienkin kanssa on opittu toimimaan ja hyvä niin, sillä ellei lakeihin ole tiedossa muutoksia (en keksi miksi olisi), lisenssineuvotteluja on tiedossa lisää ja paljon!

Sellaisessa kirjastoverkossa toimiminen, jossa joidenkin kirjastojen kautta on saatavissa pelejä ja toisten kautta ei, asettaa melkoisesti paineita niille kirjastoille jotka eväävät asiakkailtaan oikeuden johonkin kulttuurituotteisiin.

Juuri tälläisissä kysymyksissä koen, että kirjastojen jo vuosikymmeniä toitottama asiakaslähtöisyys mitataan. Uskaltaisikovatko kirjastot tutkia asiakkaidensa haluja ja toimia niiden mukaisesti?

Advertisement

Re: Tulevaisuuden uhkakuva?

eAineistot oppimisen tukena -blogin jutussa Tulevaisuuden uhkakuva kirjastolaiset pelottelevat itseään ja toisiaan sillä, että Wikipedia -automaatti tekee kirjastojen tiedonhausta tarpeetonta. Sanaisen arkkuni avaaminen päästi seuraavanlaisen narinan:

@Hannu H. muistetaanhan, ettei I, Robot ole elokuva, vaan Isaac Asimovin kirja vuodelta 1950 :^)

Wikipedia on sanakirja, eikä korvaa kirjastoja sen enempää kuin Encyclopedia Britannicakaan. Olikohan EB:stä tai sanakirjoista yleisesti ottaen koskaan vastaavaa kapelia kirjastolaisten keskuudessa, että nyt purkitetaan ja yksinkertaistetaan kaikki tieto yksiin kansiin ja kirjaston oma, rakas, rikas, värikäs ja sillai ihanasti ristiriitainenkin kokoelma menettää mielenkiintonsa keskittymishäiriöisten, moukkamaisen ja henkiseen laiskuuteen luonnostaan taipuvan asiakaskunnan keskuudessa.

WP ei välitä tarinoita, elämyksiä tai millä sanoin kaunokirjallisuutta, musiikkia, valokuvia, elokuvia ja sensemmoista kuvaillaankaan. Kulttuuria, taidetta. Yleisen kirjaston toiminnan piiriin sellaisen välittäminen sensijaan kuuluu, ja julkaistut ja painetut kulttuurituotteet ovatkin edelleen hyvin merkittävässä asemassa kirjallisuuden saralla. Tiedonvälittämisen osalta on tilanne netin myötä muuttunut merkittävästi tässä viimevuosina.

Tiedonhakuun WP on mahtava ja artikkelien pohjalle kertyy hyviä lähdeviitteitä. Aiemmin oli sellainen hakukonekin kuin Wikiseek, joka etsi ensisijaisesti kaikista WP-artikkeleista ja toissijaisesti kaikista webbisivustoista, joihin WP:stä viitataan. Tälläiset vertaisarvioidun lähdeviitteet ovat mahtavia. Wikiseekiä ei enää valitettavasti ole, enkä tiedä suoranaista korviketta.

Asensin eilen Firefoxiini Zotero -laajennuksen ja pääsin vihille sellaisista asioista kuin SFX, OpenURL ja OpenURL resolver. Osasta näistä olen kuullut kirjastoalan nk. triangeli- tai kirjastoverkkopäivillä kun Rouvari tai joku muu on esitelmöinyt Nellistä. En keksinyt voivatko käyttäjät käyttää Nelliä resolverina, mutta selvästikin jotain sellaista tarvitaan tulevaisuudessa jokaisen käyttöön eikä pelkästään kirjastojärjestelmien väliseksi liimaksi jollaisena sitä nyt Nellissä käytetään.

Kirjastokortti on älytön

Intouduin näpyttämään tälläisen kommentin Parlamenttikirjaston juttuun Valtaa kortilla vai valta kortilla?.

Tartun tapani mukaan sivulauseeseen.

Kirjastokortteja todellakin kertyy, jotkut jopa keräilevät niitä. Olen meidän kirjaston (so. Helsingin kaupunginkirjaston) intrassa kysellyt, miten pitäisi suhtautua sellaiseen teoreettiseen tilanteeseen että asiakas haluaa asioida kirjastossa pelkällä korttinsa numerolla. Vastauksia ei valitettavasti herunut. Ei mielipiteitä eikä virallistakaan kantaa

Se, että asiakas muistaa korttinsa numeron (kuten monet nykyään muistavat, kiitos ikävien kirjastojärjestelmien joissa kortin numeroa pitää näpytellä toistuvasti) ei olennaisesti eroa siitä, että hänellä on sama tieto tallennettuna fyysiseen, käsin kosketeltavaan läpyskään.

Jos edellytetään, että numero pitää olla virkailija silmin luettavissa eikä vain korvin kuultavissa, riittääkö jos asiakas kirjoittaa sen paperille? Entä jos hän näyttää kamerakännykällään ottamaansa valokuvaa kirjastokortistaan? Mahdollisesti sellaisen, että koodin voi lukea automaattisesti? Entä jos asiakas on nikkaroinut kirjastokorttiensa numerot ja viivakoodit vaikkapa paperilapulle, josta ne ovat kirjaston viivakoodilukijan luettavissa.

Verkkopalveluissahan ei fyysistä korttia tarvita, ei myöskään puhelimitse asioidessa. Itse käyttelen onnellisesti Oulun kaupunginkirjaston palveluja täältä Helsingistä, koska sitä kautta pääsen Nelliin ja sieltä erityisesti Lindaan sekä Artoon kotoa. Hommasin kortin ollessani viimekesänä sielläpäin liftailemassa. Olen hajauttanut ja kilpailuttanut kirjastopalveluni. Lainaustoimintaa hoitaa parhaiten kotipaikkani kirjasto, tietokantoihin pääsyn tarjoaa Oulu paremmin.

Kirjaston on oltava julkinen olohuone

Kirjoitin Parlamenttikirjaston blogin Taistelua sieluista -juttuun tälläisen kommentin.

Kirjasto on kiusallisessa tilanteessa kilpailleessaan muiden ”olohuoneiden” kanssa käyttäjien vapaa-ajanvietosta, jos ajattelee vaikkapa sitä minkälaista ammattiosaamista meillä on verrattuna vaikkapa kahvilan, klubin tai puodin ammattiosaamiseen. Montako sisustajaa, somistajaa tai tilasuunnittelijaa kirjastoihin on palkattu? En tiedä montaakaan.

Toimipisteiden sijoittelu on myös aivan erilaista kuin kahviloiden. Kahvilat ovat pieniä ja niitä on siellätäällä. Voisiko kirjasto toimia samoin? Yleistä kirjastoa on hieman tällä ajatuksella rakennettu, mutta verkosto on melkolailla harvempi kuin vaikkapa kahviloiden verkosto.

Tiedän että ”julkinen olohuone” on kirjastoalalla sisäisestä ristiriitaisuudestaan huolimatta yleinen ideaali, enkä sitä itsekään voi väittää vastustavani. Toisinaan on kuitenkin virkistävää ajatella mitä vaihtoehtoja sille olisi.

On kiehtovaa pyöritellä vaikkapa sellaista ajatusta, että me kirjastot pyrkisimme kokonaan pois siitä, että asiakkaat viettävät aikaansa kirjastoissa ja keskittyisimme sensijaan vaikkapa siihen, että ollessaan siellä missä haluavat, heillä olisi jokatapauksessa kirjaston aineisto saatavillaan. Ihmisten vapaa-ajasta taistelemisen sijasta ruokkisimme heidän vapaa-aikaansa.

Toinen ajatusleikkini on sellainen, että mitä tapahtuisi jos lopettaisimme fyysisen aineiston uloslainaamisen kokonaan ja tekisimme vapautuvilla resursseilla vaikkapa noita viihtymistiloja ja jäsentelisimme erilaista julkaistua tietoa laajemmin, monipuolisemmin ja paremmin kuin olemme tähänkin asti tehneet.

Huomattakoot, että lähestyn asiaa yleisen kirjaston vinkkelistä joka on hieman (mutta ei paljon) toisenlainen kuin tieteellisissä.

Kirjastoverkkopäivä

Olin päivän Kansalliskirjaston järjestämässä kirjastoverkkopäivässä yliopistolla ja näpytin muistiinpanot raivona Jaikuun. Tottumattoman peukalo kipeytyi.

Kuinkahan moni pudotti minut kontaktilistaltaan kun floodasin koko päivän 10-16. Mauku, eli Maemo-alustan Jaiku-clientti jotain sikaili joten näpytin käytännössä N95:llä koko ajan ja siitäkin loppui sähkö ennen lounastaukoa. Ei tainnut olla kovin hyvässä ladingissa aamulla kotoa lähtiessä ja pidin myös uPnP -palvelinta (jonka toimivuutta en kyllä Jaikuamiseltani kerennyt varmistamaan, mutta uskoisin sen toimineen) päällä paikallisessa wifissä joka tietenkin söi akkua joka olisi ehkä ollut järkevämpi säästää Jaikuamiseen. Jaossa oli jotain sattumanvaraisia podcasteja mitä minulla sattuu olemaan downloadattuna. Kiva saada kommentteja muistiinpanoista.

Eräs kollega istui siinä pari riviä edempänä eikä huomannut että olen paikalla ennenkuin lounastauolla, joten lähetti minulle pari linkkiä ja muistiinpanoja sähköpostilla. Tässä esiin tuotakoot British Libraryn ja JISCin tekemä tutkimus ns. Google-sukupolven informaatiokäyttäytymisestä Information behaviour of the researcher of the future (1.67MB PDF).

Iltapäivällä saunaan Käpylään ja illaksi Rytmiin, jossa minulle vinkattiin muutamaa hyvää brittikomediaa. Särmikästä brittikomediaahan ei voi kukaan olla rakastamatta. Eräs näistä on sketsisarja Big Train, jonka sketseistä hymyhermojani kutittelevat ainakin Tyrant at home, Hitchcock-vedätys Working class, sekä Jockeys.