Bibliografista infopornoa, tätä et järjestelmätoimittajaltasi saa

Aineiston ikä kustantajittain

Mainio Matti Lassila on leiponut kirjastojen Open Data -julkaisujen perusteella erilaisia karttoja kirjastoaineistoon Kaukomieli -blogissaan. Lähdemateriaalina on tässä HelMetin avoin data, joka avattiin Kirjastot.fi:n Labsin voimin; muut Suomen kirjastothan eivät vieläkään saaneet aikaiseksi avoin data -julkaisua. Minulla on Vaski-tietokanta sekä pari muuta Varsinais-Suomalaista tietokantadumppina ja olen niitä hieman kopeloinut ja kartoittanut lähinnä ajatus- ja ohjelmointiharjoituksina. Matti on ottanut huomattavasti perusteellisemman otteen ja esittänyt aineistolle mielenkiintoisempia kysymyksiä R:llä.

Täällä Vaski-alueellakin sekä avointa dataa että tällaisia visualisointeja on käsitelty johtoryhmässä, mutta edelleen tavara istuu tiukasti piilossa uteliailta ja ahkerilta. Kokoelman visualisointi olisi erinomainen työkalu kokoelmanhallintaan, ja tätä yritetään ajaa nyt täällä Vaski-alueella.

Kiitos Matti ensinnäkin mielenkiinnosta kirjastoaineistoa ja sen visualisoimista kohtaan, sekä työn tulosten julkaisusta. Kirjastoalalla on sekä kiinnostusta että tarvetta tällaiselle, mutta osaamista ja ennenkaikkea aloitekykyä kyllä puuttuu. Tässä olisi työmaata!

Advertisement

Minkähänlaista olisi ”ihan oikea kirjastotyö” pelien parissa?

Turussa Edge on urheilulehti

Mukava havainto eilen: Turun kaupunginkirjastossa Edge (huomaa Edgen hauska webbi-osoite) on urheilulehtien joukossa. Siellä budo-, fitness-, ratsastus-, darts- ja purjehduslehtien kanssa samassa hyllyssä.

En ole vähään aikaa kirjoittanut pelaamisesta. Kirjastoja ja tietokonepelejä on hauska miettiä. No ainahan on hauskaa… mutta tämä nyt liittyy siihen, miten kirjastojen ammattilaiset ja asiakkaat mieltävät tietskapelit kulttuurijulkaisujen kentällä. Monet kirjastolaiset puhuvat pelaamisesta kirjastoissa ja näkevät sen hyvänä tapana houkutella nuoria kirjastoon paikanpäälle. Halutaan, että nuoret mieltävät kirjaston olohuoneena. Logiikka noudattelee yleensä porttiteoriaa, eli jos nuoret tottuvat käymään kirjastossa pelaamassa, he jossain vaiheessa jättävät pelit ja siirtyvät laatukirjallisuuteen, mahdollisesti dvd-elokuvien tai fantasiakirjallisuuden kautta.

Tällaisessa käytössä pelit ja kirjastoissa pelaaminen on siis markkinointia ja asiakkuudenhallintaa. Minkälaista olisi tietokonepelien parissa tehtävä oikea kirjastotyö? Kokoelmanhallinta, bibliografia, sisällönkuvailu, kulttuuriperinnön säilyttäminen ja saatavilla pitäminen ja niin edelleen.

Kurkkailin hieman mitä kirjastot sanovat kokoelmiinsa hankkimistaan peleistä pääkaupunkiseudun HelMet– ja varsinais-Suomen Vaski -tietokannoista. Molemmissa konsolipeleille on oma aineistolajinsa. Lisäksi molemmissa näyttää aineisto olevan sekä kuvailtu sekä asiasanoituksen että luokittelun keinoin peleiksi. Ilokseni myös ihan oikeaa sisällönkuvausta löytyi joistain teoksista, nimittäin jokusen tennis- tai jääkiekkopelin asiasanoissa esiintyvät nämä lajit. Tämä on kuitenkin aika vähäistä, asiasanoilla kirjastoammattilaiset ovat lähinnä kuvanneet toistamiseen sitä että kyseessä on (konsoli)peli ja myös mille laitteelle tarkoitettu julkaisu on kyseessä (siis Wii, PS3, Xbox jne). Luokkana on systemaattisesti jokin pelejä käsittelevä luokka. Miksi pelit pitää näin voimallisesti, peräti kolmella eri tavalla (aineistolaji, sisällönkuvailu sekä asiasanoin että luokin) eristää muusta aineistosta? Olisikohan kirjastojen kannalta aivan turmiollista alkaa avaamaan näiden pelien sisältöjä?

Tässä ollaan luetteloinnin peruskysymysten äärellä: onko paras tapa kuvailla vaikkapa Linnan kirja Täällä pohjantähden alla antamalla asiasanoiksi kirjat sekä kirjat : paperi ja sijoittamalla se luokkaan 00 – Kirja-ala. Pitäisiköhän tästä laatia jotain ohjeistusta? Jos kollegani Kansalliskirjastolla luette tätä blogia, niin tiedätte kyllä mistä minut saa kiinni. Digitaaliset pelit kyllä jaetaan ihan yleisesti muutamiin luokkiin, kuten shmoopit, RPG:t, MMORPGt, FPS:t, RTS:t, seikkailupelit, urheilupelit, rallipelit. Näistä pitäisi hahmotella jonninlainen ontologia.

Noniin. Entäs se kuuluisa ”pitkä häntä”? Kirjastohan tarjoaa ihmisille omakohtaisen pääsyn kulttuurin syviin kerroksiin. Minkälaista kokoelmapolitiikkaa ajamme pelien suhteen? Nolla-listat vai säilötäänkö merkittäviä teoksia? Digitaalisista peleistähän on menetetty jo noin 30 vuotta tietoyhteiskunnan kulttuurihistoriaa, eli takautuville hankinnoille olisi totta tosiaan tarvetta.

Kirjastoammattilaiset pitävät kiusallisena sitä, etteivät todellisuudessa ollenkaan pysty tutustumaan kirjalliseen aineistoon joka asiakkaiden käyttöön on hankittu (ei rakkaat ei-kirjastoammatilliset ystäväiseni, joille voi olla yllätys että me emme todellakaan ole lukeneet kirjaston kirjoja). Päteekö sama peleihin? Onko valitettavaa, ettei työaikaan kuulu ensinkään aineistoon tutustumista, eli pelaamista?

Kun vaikkapa kirjallisuudessa viitataan sellaisiin käsitteisiin kuin Tetris, Super Mario, nintendo-sukupolvi (se lukutaidoton uusavuttomien roskasakki (jotka ovat muuten jo valmistuneet kirjastoammattillisista opinnoistaan ja lähettelevät työpaikkahakemuksia ehkä sinullekin)), Pac-Man, Super Stardust, Max Payne, Doom-riippuvuus, Raid Over Moscow, ajanvietepelaaminen, tai Tamagotchi tai nokialainen matopeli. Onko silloin yhteiskunnan käytössä olevista, kaikkein parhaista kulttuurijulkaisujen asiantuntijaorganisaatiosta apua? Ei tosiaan ole!

Ennemmin kannattaa googlailla abandonwarea. Nuo verrattomat abandonware-tyypit ovat sisariamme ja veljiämme. He ovat aitoja kirjastolaisia. Ave amatorem! Morituri te salutant!

Käyttödata auki

Vielä yksi blogikirjoitus. Tämä on vika tänään. Lupaan. Tsekatkaa Seppo Verhon juttu Kirjaston kätketty aarre Kirjastolehden blogista. Mulla on ollut vireillä demo, jolla voitaisi tehdä juuri tällaista trendien kartoitusta. Siitä olisi iloa maailmalle, suomalaiselle innovaatioympäristölle, kirjaston tehtävälle kansalaisten osallistumisen mahdollistajana, hyvälle virkamiestavalle, oikeistolaiselle politiikalle sekä (tämä argumentti varmasti vakuuttaa kirjastolaisetkin idean hyvyydestä, elleivät argumentit vakuuttaneet) kokoelmanhallintatyölle.

Erään e-kirjan tarina

Seuraa tarina e-kirjoista. Tarina ei tietenkään ole sinänsä kovin mielenkiintoinen, mutta nostaa esiin muutamia e-kirjoihin liittyviä ongelmakohtia jotka ovat kaikki kyllä olleet tiedossa ennenkin.

Sattuipa eräänä päivänä kaukaisessa, kaukaisessa maassa niin, että kirjastosetä halusi tehdä hieman kokoelmanhallintatyötä. Kirjastojärjestelmästä oli tehty tietokanta-ajo siten, että kaikenlaista mielenkiintoista dataa aineistosta oli tallennettu Excel-muotoiseen tiedostoon. Kirjastosedän Excel-taidot olivat hieman ruosteessa ja nyt suunnitteilla olleet toimenpiteet datan kanssa olivat hänelle hieman uudentyyppisiä. ”Mikä avuksi?”, ajatteli kirjastosetä. ”Noh, joku Excel-aiheinen kirja olisi varmaan hyvä tapa lähestyä asiaa”, hän tuumi  ja myhäili tyytyväisenä siitä, että lähestyi asiaa kirjastolaiselle sopivasta tulokulmasta, julkaisujen kautta. Suoritettuaan kenelle tahansa kirjastoammattilaiselle intuitiivisen, tarkennetun haun s:tilastot* and s:excel HelMet-tietokantaan, nousi hänen kasvoilleen yllättynyt hymy–kahdesta tuloksesta nimen perusteella relevantimpi oli e-kirja! Pienoinen epäilys kuitenkin häilähti kirjastosedän mielessä, sillä oli epävarmaa mitä tuleman piti.

Käden käänteessä kirjastosetä kuitenkin tunnistautui  pääkaupunkiseudun kirjastoyhteistyön HelMetin e-kirjatoimittajan Ellibsin sivustolle kirjastokorttinsa numerolla ja siihen liittyvällä salasanalla. Nyt hän pääsi lukemaan teoksen esittelytekstiä, joka kirjastojärjestelmän sivuilta puuttui. Korvaukseksi tästä lisätiedosta oli odotettavissa kyseisen, ulkopuolisen toimittajan käyttöehtoihin sitoutuminen. ”Enpä nyt vaivaa päätäni niillä”, ajatteli kirjastosetä ja kiinnitti sen sijaan huomiota siihen, että kyseisen ulkopuolisen toimittajan järjestelmässä teos oli luokiteltu kategoriaan systeemityö. ”Tämähän vastaa HKLJ:ssä luokkaa 627.71 systeemityö.” HelMetissä teoksen luokka oli kuitenkin 627.733 taulukkolaskentaohjelmat ja asiasanoina Ellibs, sähkökirjat, Excel, atk-ohjelmat, taulukkolaskenta sekä tilastot. Muodollisesti pätevä kirjastosetä ei tästä hätkähtänyt. Tiesihän hän toki, että tiedontallennus on systemaattista, mutta tiedonhaku ja -hankinta luovuutta vaativaa työtä.

Suuremmaksi huoleksi osoittautui,  että Ellibsin sivu ilmoitti e-kirjan lukuun tarvitaan Adobe Digital Editions -ohjelma. ”Tämähän onkin muuttunut aikaisemmasta”, kirjastosetä huomasi, ”eikä ADE:tä taida olla käyttämälleni, kotimaiselle GNU/Linux käyttöjärjestelmälle”. Ja näin asia todella olikin: Adobe ei ollut tehnyt Digital Editionsista Linux-versiota suunnitelmiensa mukaisesti eikä ohjelmaa kukaan muukaan ole saanut tehtyä.

Lueskeltuaan internetin englanninkielisiä keskustelupalstoja vartin verran kirjastosetä oli luopua toivosta saada e-kirja käyttöönsä,  sillä tarvittavaa Adobe Digital Editionsia -ohjelmaa ei näyttänyt kertakaikkiaan olevan saatavissa millekään hänen käytettävissään olevalle tietokoneelle. Painettua versiota ei kirjasta pääkaupunkiseudun kirjastoissa ollut, vain tuo e-kirja. ”Katsompa huvikseni, saisinko e-kirjan lainaksi jostain muualta”, kirjastosetä ajatteli ja siirtyi käyttämään muutamaa, suullisena perimätietona aikojen saatossa oppimaansa verkkopalvelua. ”No täältähän teos löytyy suoraan luettavaksi, eikä asentelua tarvita. Ja kappas, tämän lystikkään vertaisverkkopalvelun kautta näyttää löytyvän peräti 19 henkilöä, jotka ovat halukkaita lainaamaan kirjan minulle.”

Kirjastosetä ei tietenkään oikopäätä ruvennut lataamaan kirjaa vaikka tiesi olevansa vain yhden hiirenklikkauksen päässä haluamastaan teoksesta. Tarinamme päättyy tähän, ja siirrymme itsekin pohtimaan samoja kysymyksia joiden parissa kirjastosetä yhä tänäkin päivänä pyöriskelee…:  olisiko hänen pitänyt valita käyttöjärjestelmänsä toisin, olisiko HelMet -kirjastojen pitänyt valita e-kirjatoimittajansa toisin, olisiko Ellibsin pitänyt valita tekninen järjestelmänsä toisin, olisiko kirjoittajan pitänyt valita julkaisijansa toisin, olisiko julkaisijan pitänyt valita tiedostomuotonsa toisin vai olisiko kirjastosedän pitänyt valita kiinnostuksenkohteensa alunperinkin aivan toisin? Olisiko kirjastosedän intresseissä ollut lainata kirja Mininovan tai muiden vastaavien vertaisverkkopalvelujen kautta? Miksi hän ei lainaisi kirjaa vertaisverkosta vai olisiko parempi lukea kirja suoraan verkosta kuten Scribdissä? Millä motiivilla jotkut ihmiset tätäkin kirjaa haluavat verkon kautta lainata? Miksi ylipäätään kukaan haluaa lainata kirjojaan toisille?  Entä miksi kirjasto antaa kirjoja lainaksi? Miksi teoksen lukeminen itse valittua kautta olisi paheksuttavaa tai laitonta, kun HelMet-kirjastot ovat kuitenkin lunastaneet Ellibsiltä käyttöoikeuden kyseiseen teokseen ja tarjoavat sitä omille asiakkailleen (vaikka se onkin rikki)?

(Seeding: 20)