Kirjastoinstituution asema kulttuuridokumenttien ainoana välittäjänä kirjakauppojen ohella on ihan oikeasti enenevin tavoin muisto vain, kun ihmiset tottuvat olemaan tekemisissä toistensa kanssa ja laajalle yltävää kommunikaatioteknologiaa on saatavilla helposti ja halvalla. Ajatus kirposi mieleeni täksi blogikirjoitukseksi asti, sillä törmäsin tänään suomalaiseen erityisesti kurssikirjojen vuokraamista organisoivaan palveluun Bookabooka.
Palvelussa on melkolailla sama idea kuin harrastusvälineiden vuokraamista koordinoivassa Kuinomassa, eli palvelu ei sinänsä myy tai välitä muuta kuin infrastruktuurin kirjojen vuokraamiseen. Bookmoochin varmasti tiedätte jo, samoin bookcrossingin tai yleisemmin, kirjojen vapauttamisen.
Laitoinkin kutakuinkin ainoan omistamani kirjan, Eduskunnan kirjaston julkaisusarjaa olevan, Päivikki Karhulan toimittaman Paratiisi vai panoptikon?—Näkökulmia ubiikkiyhteiskuntaan -teoksen (Eduskunnan kirjasto, 2008, ISBN 9789515330543) vuokralle Bookabookaan, jos sille jollakulla olisi käyttöä. Olen (oikea!) kirjastolainen, joten kirjoihini saa tehdä merkintöjä. Teos on saatavilla julkaisijan sivuiltakin PDF:nä sekä tietenkin kaikista hyvin varustetuista kirjastoista.
Minulla ei ole mitään Kuinomassa, joka on hieman noloa. Asia pitänee järjestää kuntoon edessä olevan muuton ja siihen liittyvän siivouksen ja inventoinnin jälkeen! Pitää muistaa katsella tuota Bookmoochia myös.
Kuinkahan paljon tällaisia palveluita nostetaan esiin kirjastoissa? Kysehän on, ainakin nopeasti ajatellen, kilpailusta kirjastojen, perinteisten kirjakauppojen ja näiden muiden välityspalveluiden kesken. Riittääkö kirjastoilla itsetuntoa kertoa tämänkaltaisista palveluista asiakkailleen, kun määrärahoja myönnetään kävijä- ja lainamäärien perusteella.