CBC:n Sparkissa hälystä ja QWERTY:stä

Sparkin loistava keulahahmo Nora Young. Kiitos pitkäaikaisesta inspiraatiosta!!

Sparkin loistava keulahahmo Nora Young. Kiitos pitkäaikaisesta inspiraatiosta!!

Olen Canadian Broadcastin Corporationin (CBC, vrt. YLE) Spark -ohjelman pitkäaikainen kuuntelija. Se on sekä aiheiltaan että tuotantotasoltaan erittäin inspiroiva, viihdyttävä ja laadukas ja kun listailen oman elämäni ja työelämäni inspiraation lähteitä, CBC, CBC:n Spark, ohjelmaa vetävä Nora Young ynnä muu tuotantoremmi ovat ehdottomasti mukana.

Spark julkaisee nykyään varsinaisten, radiota varten tuotettujen ohjelmiensa lisäksi haastattelut pidempinä netissä. Niiden joukossa oli tällä viikolla todella mielenkiintoinen juttu hälyn ja melun kulttuurihistoriasta. Haastateltavana oli Mike Goldsmith. Kun itse jätän kirjastoalan taakseni, voisin hyvinkin tehdä jotain tällaista! Ääntä on käsitelty mielenkiintoisilla tavoilla Formatdag 2012 -semmassa talvella, ja minuun on suuresti vaikuttanut myös Yhdyskuntasuunnittelu -lehden numero 1/2011 (varo PDF).

Burzum: Fallen (Byelobog Productions, 2011)

Ollessani Turun kaupunginkirjastolla töissä syksy 2010-kesä 2012, kuuntelin paljon black metallia, erityisesti Burzumia, Paysage d’Hiveriä (jota on ollut tämän blogin välisoittonakin) ja Darkspacea. Kunnon bläkkis on tietenkin sinällään hyvin kaunista ja esteettistä ja tietyntyyppisellä, puuromaisella hälymusiikilla on pitkään ollut paikka sydämessäni. Mutta esteettisten meriittiensä lisäksi bläkkiksessä on juuri avotoimistoon sopivia ominaisuuksia: musiikki on suurta ja peittää alleen paljon, ihmisen puhetaajuuksilla on paljon tavaraa, etäisestä kiljumisesta sanoista ei voi kuvitellakaan saavansa selvää, biisit ovat pitkiä, ja biisien rakenteet eivät vedä huomiota puoleensa, vaan musiikki sensijaan ikäänkuin sulkee vaippansa sisään. Avokonttorityöntekijä arvostaa, ymmärtänette mitä ajan takaa.

Tämän tyyppisestä vastamelusta ja vastamelusuunnittelusta oli puhetta tuossa Miken haastattelussakin, ja siis myös hälyn historiasta ja muusta sellaisesta. Myös tietokonehistorian grand-old-maneihin lukeutuvasta Charles Babbagesta on tuossa haastattelussa puhetta, hän oli hälyn vastustaja ja osallistui Dickensin ym. veijareiden kanssa melun ja luokka-ajattelun suhteen edistämiseen.

Charles Babbagen aivot purkissa ym., jotka valokuvasin Lontoon Science Museumissa vuonna 2009

Kirjastoilla ja äänellä/hälyllä/melulla/hiljaisuudella on tietenkin suhde, josta riittäisi paljon, paljon ammennettavaa monessa mielessä.

Toinen Sparkissa esillä ollut aihe tällä viikolla perinteisen konekirjoitus- ja tietokonenäppäimistön qwerty -järjestys, sekä siihen liittyvä folklore. Melko yleisesti tunnetaan, että qwerty-järjestys periytyy mekaanisista kirjoituskoneista, joiden näppäinjärjestys on kehitetty niin, etteivät kirjasinvarret tarttuisi toisiinsa. Tämä suunnitteluperusteluhan on nykyään tietenkin absurdi, mutta näppäinjärjestyksen vaihtaminen esim. Dvorakiin olisi yhteisöllisesti kallista ja epätuottavaa. Asiaa käsittelevässä Sparkin jaksossa 214 myös dekonstrudoidaan tuota myyttiä ja valotetaan siihen liittyvää historiaa kertomalla konekirjoituskilpailusta, sekä taloustieteistä tutusta verkosto-vaikutuksesta (network effect).

Mainokset

Liikaa tiedettä omaan käyttöönsä JSTORista ladannut Aaron Swartz on poissa

Aaron Swartz (kuva Wikipediasta, johon Aaronkin vaikutti)

Yksi asia johtaa toiseen jne jne., mutta muunmuassa JSTORista tiedettä itselleen ladannut Aaron Swartz on poissa. Toivon ettei Aaronin erittäin valitettavan, viime perjantaisen itsemurhan keskeisenä syynä ole ne ongelmat joihin hän joutui ladattuaan tieteellisiä artikkeleita kirjastoillekin toimittavasta JSTOR -palvelusta (bloggasin casesta heinäkuussa 2011 otsikolla Kun kirjasto ahnehtii julkisomaisuuden levityskanavat itselleen). Hiiren oikean napin kautta löytyvän Tallenna nimellä… -toiminnon (koneavusteisesti) käyttämisen vuoksi USA:n oikeusministeriö (ei siis JSTOR) vaati Aaronille 30 vuotta linnaa.

(via joka tuutista)

Kirjastosetä Michael Hart on menehtynyt

Michael Hart

Gutenberg -projektin perustanut Michael Hart on menehtynyt.

Tämä mainio, ahkera ja käytännöllinen kirjastosetä toi verkkoon enemmän tekstuaalista kulttuuriperintöä kuin monikaan niinsanotusti “oikea” kirjasto, joiden e-kirjahankkeet ovat Michaelin jo neljä vuosikymmentä viitoittamalla tiellä edelleen tuskaista räpeltelyä.

Respect, ja kiitos.

(Via Go To Hellman, Twitter yms.)

Kun kirjasto ahnehtii julkisomaisuuden levityskanavat itselleen [korjattu]

Tiedettä

[edit 22.07.2011 klo 00:40 kts alla ”Errata”]

Oletteko seuranneet tätä Aaron Swartz vs. JSTOR -jupakkaa? Erittäin herkullinen.

Perusidea on siis se, että tämä yksi heppu, nimeltään Aaron Swartz imaisi iltapuhteenaan JSTORista suunnilleen koko arkiston Philosophical Transactions of the Royal Society -julkaisua (lienee useimmille tuttu ainakin nimenä). Tavara on pakattu mukavaksi 33GB -paketiksi ja löytyy esim. täältä (tuosta löytyy myös naseva kirjoitus siitä, miten kamalassa tilassa kulttuuriperinnön saavuttaminen on). Tekijänoikeus ei tietenkään enää päde. Tekijänoikeutta ei oltu keksittykään Royal Societyn kirjoitusten alkuaikoina eli 1600-luvun puolessavälissä.

JSTOR on siis eräs palveluntarjoaja, joka myy tätä julkisomaisuutta olevaa tiedettä erilaisille tahoille, mm. kirjastoille. Ei siinä mitään. Mutta kun joku ns. ”ottaa” ”heidän” sisältönsä ja jakaa sitä muita reittejä, tämä onkin yllättäen ongelma.

Todettakoot vielä se, että JSTOR on voittoa tavoittelematon akadeemian sekä kirjastojen yhteistyöhanke.

W00t?

Errata

Nyt meikällä kärähti käämit ennenkuin luin riittävästi casesta. Homma meni siis kutakuinkin niin, että USA:n liittovaltion hallitus (federal government) vei Aaronin oikeuteen, eikä JSTOR. Syyte tuli pelkästä artikkelien lataamisesta, ei levittämisestä.

Levitykseen artikkelit tulivat Greg Maxwellin toimesta, joka halusi ne sekä manifestinsa julkaisemalla osoittaa solidaarisuutta Aaronille ja tuoda esille tieteellisen julkaisemisen nykytilaa… onnistuen siinä erinomaisesti.

Pahoittelen aiheuttamaani sekaannusta; mutta aika absurdi tilanne :\

Minkähänlaista olisi ”ihan oikea kirjastotyö” pelien parissa?

Turussa Edge on urheilulehti

Mukava havainto eilen: Turun kaupunginkirjastossa Edge (huomaa Edgen hauska webbi-osoite) on urheilulehtien joukossa. Siellä budo-, fitness-, ratsastus-, darts- ja purjehduslehtien kanssa samassa hyllyssä.

En ole vähään aikaa kirjoittanut pelaamisesta. Kirjastoja ja tietokonepelejä on hauska miettiä. No ainahan on hauskaa… mutta tämä nyt liittyy siihen, miten kirjastojen ammattilaiset ja asiakkaat mieltävät tietskapelit kulttuurijulkaisujen kentällä. Monet kirjastolaiset puhuvat pelaamisesta kirjastoissa ja näkevät sen hyvänä tapana houkutella nuoria kirjastoon paikanpäälle. Halutaan, että nuoret mieltävät kirjaston olohuoneena. Logiikka noudattelee yleensä porttiteoriaa, eli jos nuoret tottuvat käymään kirjastossa pelaamassa, he jossain vaiheessa jättävät pelit ja siirtyvät laatukirjallisuuteen, mahdollisesti dvd-elokuvien tai fantasiakirjallisuuden kautta.

Tällaisessa käytössä pelit ja kirjastoissa pelaaminen on siis markkinointia ja asiakkuudenhallintaa. Minkälaista olisi tietokonepelien parissa tehtävä oikea kirjastotyö? Kokoelmanhallinta, bibliografia, sisällönkuvailu, kulttuuriperinnön säilyttäminen ja saatavilla pitäminen ja niin edelleen.

Kurkkailin hieman mitä kirjastot sanovat kokoelmiinsa hankkimistaan peleistä pääkaupunkiseudun HelMet– ja varsinais-Suomen Vaski -tietokannoista. Molemmissa konsolipeleille on oma aineistolajinsa. Lisäksi molemmissa näyttää aineisto olevan sekä kuvailtu sekä asiasanoituksen että luokittelun keinoin peleiksi. Ilokseni myös ihan oikeaa sisällönkuvausta löytyi joistain teoksista, nimittäin jokusen tennis- tai jääkiekkopelin asiasanoissa esiintyvät nämä lajit. Tämä on kuitenkin aika vähäistä, asiasanoilla kirjastoammattilaiset ovat lähinnä kuvanneet toistamiseen sitä että kyseessä on (konsoli)peli ja myös mille laitteelle tarkoitettu julkaisu on kyseessä (siis Wii, PS3, Xbox jne). Luokkana on systemaattisesti jokin pelejä käsittelevä luokka. Miksi pelit pitää näin voimallisesti, peräti kolmella eri tavalla (aineistolaji, sisällönkuvailu sekä asiasanoin että luokin) eristää muusta aineistosta? Olisikohan kirjastojen kannalta aivan turmiollista alkaa avaamaan näiden pelien sisältöjä?

Tässä ollaan luetteloinnin peruskysymysten äärellä: onko paras tapa kuvailla vaikkapa Linnan kirja Täällä pohjantähden alla antamalla asiasanoiksi kirjat sekä kirjat : paperi ja sijoittamalla se luokkaan 00 – Kirja-ala. Pitäisiköhän tästä laatia jotain ohjeistusta? Jos kollegani Kansalliskirjastolla luette tätä blogia, niin tiedätte kyllä mistä minut saa kiinni. Digitaaliset pelit kyllä jaetaan ihan yleisesti muutamiin luokkiin, kuten shmoopit, RPG:t, MMORPGt, FPS:t, RTS:t, seikkailupelit, urheilupelit, rallipelit. Näistä pitäisi hahmotella jonninlainen ontologia.

Noniin. Entäs se kuuluisa ”pitkä häntä”? Kirjastohan tarjoaa ihmisille omakohtaisen pääsyn kulttuurin syviin kerroksiin. Minkälaista kokoelmapolitiikkaa ajamme pelien suhteen? Nolla-listat vai säilötäänkö merkittäviä teoksia? Digitaalisista peleistähän on menetetty jo noin 30 vuotta tietoyhteiskunnan kulttuurihistoriaa, eli takautuville hankinnoille olisi totta tosiaan tarvetta.

Kirjastoammattilaiset pitävät kiusallisena sitä, etteivät todellisuudessa ollenkaan pysty tutustumaan kirjalliseen aineistoon joka asiakkaiden käyttöön on hankittu (ei rakkaat ei-kirjastoammatilliset ystäväiseni, joille voi olla yllätys että me emme todellakaan ole lukeneet kirjaston kirjoja). Päteekö sama peleihin? Onko valitettavaa, ettei työaikaan kuulu ensinkään aineistoon tutustumista, eli pelaamista?

Kun vaikkapa kirjallisuudessa viitataan sellaisiin käsitteisiin kuin Tetris, Super Mario, nintendo-sukupolvi (se lukutaidoton uusavuttomien roskasakki (jotka ovat muuten jo valmistuneet kirjastoammattillisista opinnoistaan ja lähettelevät työpaikkahakemuksia ehkä sinullekin)), Pac-Man, Super Stardust, Max Payne, Doom-riippuvuus, Raid Over Moscow, ajanvietepelaaminen, tai Tamagotchi tai nokialainen matopeli. Onko silloin yhteiskunnan käytössä olevista, kaikkein parhaista kulttuurijulkaisujen asiantuntijaorganisaatiosta apua? Ei tosiaan ole!

Ennemmin kannattaa googlailla abandonwarea. Nuo verrattomat abandonware-tyypit ovat sisariamme ja veljiämme. He ovat aitoja kirjastolaisia. Ave amatorem! Morituri te salutant!

EuropeanaLocal -kokouksen videot

Reilu viikko sitten pitämämme EuropeanaLocal -kokouksen videot löytyvät nyt netistä. Valitettavasti Mary Rowlattin (MDR Partners, joka hallinnoi EuropeanaLocalia) keynote-esitelmän videointi meni reisille. Pahoittelen. Teimme kuitenkin Kirjastokaistalle hänestä haastattelun, joka lohduttaa. Haastis tulee toivottavasti ensi viikon aikana.

ja

ja

ja

ja

Videot ovat koottuna tapahtuman video-albumin Vimeoon. Presikset löydät SlideSharesta. Kannattaa tutustua myös Kansalliskirjaston digitointipolitiikka -papruun (PDF).

Osa videoista on tämän blogikirjoituksen julkaistessani salasanan takana, sillä en vielä ole saanut kaikilta yksiselitteistä lupaa videoiden julkaisuun avoimessa verkossa. Kaikille tapahtumaan ilmoittautuneille on salasana lähetetty sähköpostilla ja poistan salasanarajoituksia sitä mukaa kun saan noita lupia.

Lämmin kiitokseni kaikille puhujille eli päivän avanneelle Maija Berndtsonille, Marylle, Tiinalle ja Arille, omalle tiimillemme Virvalle ja Anna-Marialle sekä tietenkin kaikille paikalle saapuneille kollegoille.

Kiinnostaisiko saada muistiorganisaatiosi digiaineistot mukaan Europeanaan?

EuropeanaLocal

Järjestämme EuropeanaLocal -tapahtuman 13.9. Helsingin pääpostitalon auditoriossa. Toivotamme kaikki suomalaiset muistiorganisaatiot kuulemaan miten paikallisesti ja seudullisesti merkittävää digitaalista aineistoa voidaan toimittaa Euroopan digitaaliseen kirjastoon. Ohjelma, ilmoittautuminen yms. Kirjastot.fi:n ammattikalenterissa olevasta tapahtumasta ja kännykän tai projektinhallintatyökalun kalenteriin sopiva vcs-tiedosto tästä.

Hienoa olisi jos paikalle saataisi väkeä, jotka ovat suoraan tekemisissä esim. digitoitujen paikalliskokoelmien kanssa. Spämmäsin juuri ELY-keskukset läpi, niistä tulee toivottavasti väkeä myös paikalle. Suomi näkyviin Europeanassa, ei ole vaikeaa! Mukanahan on jo kansalliset organisaatiomme, mutta EuropeanaLocal hakee erityisesti niitä paikallisaineistoja.

EuropeanaLocalista on suomenkielistä tietoa KirjastoWikissä, Kirjastolehdessä sekä täällä blogissani tagilla europeanalocal.