En nyt aio suuresti kirjoittaa päivien kulusta tänne blogiini. Jossain tulevassa Kirjastolehdessa, ehkä numerossa 6/2008 nimittäin toivottavasti julkaistaan (tarkoituksellisen melko mitäänsanomaton) juttuni päiviltä. 
Se on oikeastaan jonkinlainen reportaasi jossa käydään kursoorisesti läpi mitä päivillä tapahtui. Kun lehti on julkaistu, julkaisen tekstin abouttirallaa samassa muodossa täällä blogissani. Siihen tosin menee vielä aikaa, kyseinen Kirjastolehti tulee ulos joka tapauksessa muutama kuukausi tapahtuman jälkeen. Ja ne Kirjastovirkailijapäiväthän olivat siis 25.-26.9.2008 Lahden kaupunginkirjastolla. Mahtoiko kukaan tätä lukeva olla paikalla?
Järjestäjän ominaisuudessa mieleen tuli se, että workshoppien pitäisi oikeasti olla työpajoja ja toiminnaltaan lähtökohtaisesti tavoitteellisia. En ole itse ollut ehkä yhdessäkään oikeasti hyvässä workshopissa mukana. Toki olen turissut pienissä ryhmissä sellaisina ajankohtina, joina ohjelmaan on merkitty ”workshop”.
Olisi hyvä antaa workshopien vetäjille ohjeita ja tavoitteita joihin luotsata, toki jättäen tilaa heidän omalle fasilitoinnilleen jos heiltä hyviä ideoita löytyy. Tällälailla työpajoista saataisi jotain ainakin puolikonkreettista irti eikä pelkkää turinaa. Joskus workshop saattaa ilmentyä luentona, eikä sekään ole oikein hyvä. Alustus tai pieni luento voi toki olla paikallaan, mutta kyllä koko ryhmän pitää osallistua jos halutaan puhua oikeasta työpajasta. Tästä aiheesta on varmaan kirjoitettu monen monta webbisivua, kirjaa ja opasta. Minun kannattaisi ehkä tutustua johonkin niistä.
Pahimmillaanhan workshopeissa taannutaan epä-älylliseen whinettämiseen asioista joille ei ole nähtävissä muutosta ja joista kaikki ovat suorastaan tottuneet whinettämään. Whinettäminen on itseään paisuttava, sokea prosessi ja tartuttaa pahaa oloa, pessimismiä ja älyllistä laiskuutta sellaisiinkin osallistujiin joissa sitä ei entuudestaan ole. En sano etteikö vertaisterapialle olisi tarvetta, mutta asioita pitäisi kutsua niiden omilla nimillä.
Nämä ajatukset siis itselleni korvan taakse ensi kertaa varten kun olen organisoimassa jotain tapahtumaa.
Lea Salo on näköjään kirjoittanut Kirjastoseuran musiikkityöryhmän blogiin yhteenvedon ja koonnut hieman esitystäkin.
Isä Mitrosta mieleen jäi kepeä flirtti yleisön kanssa ja hyvä puhujahan heti ymmärtää mistä naruista vedellä vakavamman asian lomassa. En voinut olla kiinnittämättä huomiota myös siihen, että kireätahtisesta maailmastamme puhuessaan Mitro mainitsi laskujeni mukaan kolmesti olleensa itse kovassa kiireessä ja tämän vuoksi jotain oli tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta. Mahtaako kiire (ja toisaalta, kiireen myytti) vaivata hitausapostoleitakin. Aiheella vitsaili Carl Honorékin Megapolis 2023 -tapahtumassa Kirjastovirkailijapäiviä seuraavana lauantaina Stadissa.
Lahden Suurmäki on muuten aika vaikuttava rakennelma. Oikeasti. Kävin noin puolentoista tunnin podcast-kävelyllä kaupungin vastaanoton jälkeen ja olihan toki kierrettävä legendaarisilta radiomastoilta Suurmäelle.
Vietettyäni perjantai-illan Lahdessa siirryin siis Megapolis 2023:een. Aamupäiväksi oli Oranssi järjestänyt Elävä kirjasto -tapahtuman. Opin, että asiasta on olemassa Euroopan neuvoston kustantama opas Don’t judge a book by its cover—The Living Library organiser’s guide (ISBN 92-871-5766-99) joka on käännetty suomeksikin, nimellä Elävä kirjasto—Järjestäjän käsikirja (ISBN 92-893-1205-X). Asiaa käsittelevä sivusto on elavakirjasto.fi. Kysehän on siis siitä, että tyypillisesti väliaikaisesta ”kirjastosta” voi ”lainata” ihmisen jututettavakseen, joka edustaa jotain epämiellyttäväksi kuviteltua ihmisryhmää. Systeemi kehitettiin Tanskassa vuonna 2000 ja tarkoitus oli hälventää ennakkoluuloja.
Riippumaton asiantuntija 