Normipäivä kirjastotyössä

Espresso+laskiaispulla (aion syödä saman myös huomenna)

Noniin, tänään jo kahdeksatta kertaa kirjastoihmiset kertovat Twitterissä, blogeissa, YouTubessa yms. arjestaan, eli asiakkaille hyssyttelystä sekä kissankarvojen harjaamisesta villatakistaan. Tänään on Library day in the life, kierros kahdeksan ja olen mukana toista kertaa blogini kautta.

Heräsin aamulla. En tosin herätyskellooni vaan sisäiseen tunteeseen, että en ole herännyt puoli tuntia aiemmin soineeseen herätyskellooni. Olin oikeassa. Kipikipi toimistolle. En ehtinyt yhdeksäksi, tunnustan!

Näytettyäni naamaani avotoimistolla, karkasin perinteiselle aamukaffelle Café Siriukseen. Sen, sekä laskiaispullan ääreltä lähetin sähköpostia Aalto-kirjastoihin ja Hämeenlinnaan, että voisivatko toimittaa mulle kuvauksen miten ovat Axiell Arenassa ratkaisseet toimipisteiden tietojen tallentamisen. Kiinnostaa sikäli, että meillä on Vaskissa about 45 toimipistettä, eikä näiden tietojen ylläpitäminen wysiwyg-editorilla ole kenenkään etu. Axiell Arenan alla olevassa Liferayssä kyllä on rakenteita tiedon tallentamiseen, mutta Axiell ei tietojeni mukaan tarjoa tätä ominaisuutta osana Arenaa. Eurooppalaiset kollegat twiittailevat arkimaanantaistaan.

Takaisin toimistolle kymmeneksi. Selviää, että 10:30 oleva nettisivukokous perutaan. Twitteriin.

Tänään on kuun toiseksi viimeinen päivä ja käyttämäämme Kirjastot.fi:n projektinhallintatyökaluun olen merkinnyt itselleni, että Vaskin KDK-pilotoinnin loppuraportti julkaistaan vielä tammikuun aikana #2383. Tekstin olen kirjoittanut jo, ja se oli viikon verran kommenttikierroksella kollegoilla ja viiteryhmillä, tai oikeastaan vähän pidempäänkin kun olin itse Oslossa ja Amsterdamissa konferenssimatkalla vielä viime viikon alkupuolen. Raporttia laatiessa ei itse todellakaan voi olla varma että kertoo kaikista mielenkiintoisista vaiheista ja näkökulmista. Muutamat tahot kommentoivatkin ja esittivat jatkokysymyksiä, heille kiitos. KDK-loppuraportti on minulle sikäli henk. koht. sydämen asia, että Vaski on KDK-pilotissa ollut kaikkien Suomen yleisten kirjastojen yhteisellä asialla.

Selvittelin aamupäivän raportin liitteitä; onko organisaatiollamme tahtotilaa laittaa omia suunnitteludokumenttejamme nettiin, sekä voiko Kansalliskirjaston ja Turun kaupunginkirjaston välisiä sopimuksia laittaa näytille (meidän puolestamme läpinäkyvyys toki sopii). Soitin yhdentoista jälkeen Kansalliskirjastolle, sekä myös raporttiamme kommentoineelle Tonterin Petrille Tampereelle pistääkö hän pahakseen jos laitan hänen antamat kommentit näkyville (ei pistä, kiitos Petri). Sitten Twitteriin katselemaan mitä kollegat hääräilevät. Homma keskeytyi kun tallinnalainen kollega kysyi Facebookin kautta, mitä vastata australialaiselle kollegalle joka haluaa osallistua ensi kesän Cycling for librariesiin Vilnasta Tallinnaan.

Glass: Organ Works

Aamupäivän soundtrackina ensin Dizzee Rascalia, mutta se vaihtuu pian paremmin työn taustalle sopivaan Philip Glassin Organ Worksiin. Suosikkilevyjäni. Twitterissä näkyy ilokseni olevan parikin muuta suomalaista osallistumassa #libday8iin.

JoutseNet -asiakirjahallintajärjestelmässä olisi kehittämistä muuten.

Yhteen mennessä on kehittynyt kauhea nälkä. Lounaalle. Pelaan kierroksen Zombie Gunshipiä kun odotan ruokaa pöytääni Cafe Siriuksessa. Tonnikalapastaa. Tiedän ettei tonnikalan syöminen ole oikein. Kadun. Syön silti.

Iltapäivällä neuvottelen KDK-raportin julkaisuproseduurista parin kollegan kanssa. Ensisijaiseksi säilytyspaikaksi sopii ehdottamani Kirjastot.fi:n julkaisuarkisto. Nostakaas muuten käsi pystyyn jos teidän mielestä on ironista ettei kirjastoalalla itsellään ole erinomaista julkaisuarkistoa omille julkaisuilleen.

Luin vielä yhden vanhemman vaatimusmäärittelydokumentin, ja kopi+peistasin sieltä muutamia otteita, joissa on järkevästi ja ymmärrettävästi perusteltu miksi PallasPro-Introsta on päästävä eteenpäin. Kukahan sen on alunperin kirjoittanut, Ulla-Maija ja Malla? Joidenkin kollegoiden mielestä nykyiset verkkokirjastot ovat tyydyttäviä verkkopalveluita yleisille kirjastoille vuonna 2012. Lukekoot perustelujamme raportista.

Koska olen aito superkirjastosetä, joten haluan raportillemme URN-tunnuksen. En saanut ketään kiinni Kansalliskirjaston ISBN-toimistolta, joten generoin NBN:URN:in itse.

Mitähän muuta iltapäivällä vielä tapahtui? En enää edes muista. Iltapäivillä on sellainen taipumus. Viiden jälkeen toimisto alkoi olemaanvaiennut, avo-toimistolla ei ole tänään kukaan iltavuorossa.

Liettua+Latvia+Viro

Rentoutin aivojani parikymmentä minuuttia leikkimällä Gimpillä. KDK-rapsa inspiroi 🙂 Liekö Philip Glassilla ja Klaus Schulzellakin osuutta asiaan. Sitten soitin Pennasen Jukalle, sillä on korkea aika lyödä lukkoon ensi kesän Cycling for librariesin reitti ja aikataulu. Suunnitelmat ovat olleet muuttumatta merkittävästi jo pari kuukautta, joten sovimme tällä suunnitelmalla etenmisestä. Kävimmesen läpi vielä Jukan kanssa Google Mapsin ja kalenterin äärellä. Keskustelemme myös muutamista muista näkökulmista tulevaa seikkailua varten.

Sitten olikin jo aika lähteä toimistolta, ja kello oli tuskin seitsemääkään. Syömään ja bloggaamaan Blankoon. Ihan hyvä päivä takana 🙂

Advertisement

Another day in the office

Oh dear, my cubicle is a mess

Today on 25th of July i participated in Library day in the life -campaign. This was already the 7th time for the campaign, and the idea that all sorts of library workers tell about their everyday job for a day (some are reporting all week). The background of the campaign is explained better elsewhere. Today afternoon when i started writing this there were 144 registered reporters and many, many more by the evening. Even more unregistered people were active, especially on tag #libday7 on Twitter.

Ok let’s get to the (everyday) business, this is what i do on this random day in the office:

Just before 9 when i arrived at the library office it seemed that the holiday-season was coming to an end as it seemed more lively than the previous few weeks at the Turku city library’s main building. This day i intended to read some ExLibris Primo documentation and see if i could come up with a way to generate lists of new titles from it via it’s servlet programming interface (API). We are piloting Primo in National Digital Library of Finland -project.

The morning didn’t go too well in that regard, that i was interrupted a few times (quite useful interruptions though, i’m not saying that). First we discussed with my boss how i could get my hands on the access logs of the online catalogue (OPAC) of our Vaski -libraryconsortia for doing some analysis of them. After that we agreed, that i am allowed to travel to and attend Online Information 2011 -conference (where i will be presenting), if i take unpaid leave for it.

11:20 a late morning coffee at the excellent Café Art around the corner.

After coffee i actually managed to spend about 30 minutes looking for and asking for the Primo documentation before the next interruption. This time i had to figure out my own extra salary (päivärahat) for the duration of the IFLA 2011 -conference, where i will be presenting my pet-project Cycling for libraries. I spent a little more than half an hour on this task of calculating my salary.

After that i downloaded primo4j, eyeballed it’s documentation and tried out an example program that came with it.

14 o’clock pasta at Café Sirius.

After food i opened the Primo CSS-stylesheet, which i haven’t really touched during all summer. I have the CSS under version control system (i’m using Bazaar aka bzr), and i reoriented myself to how i had arranged the files there. I also thought about how to organize CSS and other customizable components of the Primo user interface in a version control system (and issue management system), if we wanted to collaborate with other pilot-organizations of the National Digital Library. I wrote a proposal to our NDL-mailing list about finally getting together and starting a collaboration with some such tool.

At about 15:30 i found and installed a version of Firebug that is compatible with my version of Firefox, Firefox 6.0. I started to fiddle with the CSS, and tune it to look like what our ad agency KMG is building our Vaski-consortia’s new website to look like. So i was tuning the colours and layout of our navigation menu etc. It’s quite meditative, really.

I left the office a little after 18, i had tickets to an art performance (which was great, i may add).

Arkipäivä kirjastotyössä

Primon CSS:n säätelyä. Varjo-IT FTW! =)

Osallistuin tänään 25.7. Library day in the life -kampanjaan. Se järjestettiin nyt jo seitsemättä kertaa ja ideana on, että päivän mittaan erilaiset kirjastoihmiset kertovat arkipäivästään netissä; kamppiksen taustoja on selitelty tarkemmin muualla. Tätä kirjoittaessa meitä rekisteröityneitä on 144 kappaletta, ja rekisteröitymättömiä on varmasti enemmän, etenkin Twitterin #libday7 -tagilla.

Asiaan, eli sattumanvarainen maanantai kirjastoammattilaisen arjessa:

Vähän ennen klo 9 toimistolle saapuessani vaikutti, että lomakausi on pikkuhiljaa päättymässä ja toimistolla täällä Turun pääkirjastolla on jo hieman enemmän elämää kuin aiemmilla viikoilla. Tarkoitus oli lueskella Kansallisessa Digitaalisessa KDK:ssa pilotoitavana olevan ExLibris Primon dokumentteja sillä ajatuksella, että keksisinkö jonkun menetelmän tuottaa Primosta uutuusluetteloita sen servlet-ohjelmointirajapintojen kautta.

Aamupäivä meni tämän kannalta kuitenkin melkolailla harakoille muutaman (sinänsä ihan hyödyllisen) keskeytyksen vuoksi; ensiksi juttelimme pomoni kanssa miten saisin Vaskin -verkkokirjaston logeja tutkittavakseni ja sen jälkeen sovimme, että voin matkustaa Online Information 2011 -konferenssiin (jossa minulla on puheenvuoro), mikäli otan palkatonta lomaa.

11:20 viivästyneet aamukaffit mainiossa Cafe Artissa tuossa kulman takana.

Kerkesin etsiskelemään ja kyselemään noita Primon dokumentteja jonkin puolisen tuntia ennen seuraavaa keskeytystä: nyt oli tarpeen laskea päivärahat IFLA 2011 -konferenssiin osallistumisesta, johon menen esittelemään Cycling for librariesia. Päivärahojen selvittelyyn ja laskemiseen meni reilu puoli tuntia.

Sen jälkeen lueskelin latasin primo4j:n, selailin sen dokumentteja ja kokeilin sen mukana toimitettua esimerkkiohjelmaa.

Klo 14 ruokana pastaa Café Siriuksessa.

Ruoan jälkeen aloin katselemaan Primon tyylitiedostoja (eli CSS:ää), jolle en ole tehnyt oikeastaan mitään kesän aikana. CSS:t ovat minulla versionhallintajärjestelmässä, katselin vähän miten olen sen sinne aiemmin organisoinut ja mietin miten Primon CSS:ää (ja muuta käyttöliittämän muokkausta) olisi paras versionhallintajärjestelmään tallentaa, jos haluaisi tehdä sitä yhdessä muiden KDK-pilottien kanssa. Kirjoitin KDK-pilottien sähköpostilistalle ehdotuksen yhteisestä työkalusta tähän hommaan.

Noin klo 15:30 löysin sellaisen version Firebugista, joka toimii käyttämäni Firefox 6.0:n kanssa. Aloin säätämään KDK:n Primon Vaski-näkymää sen henkiseksi, millaiseksi käyttämämme mainostoimisto KMG on tekemässä uutta, kirjastokonsortiomme yhteistä verkkosivustoa. Säätelin siis Primon navigointivalikon värejä ja asetteluja. Se on oikeastaan aika tyydyttävää työtä.

Toimistolta lähdin hieman klo 18 jälkeen, sillä minulla oli lippu Salainen retki -esitykseen, joka on osa Elämyspuisto Turkua.