Olitteko OKFestivalilla?

OKFest

Kansainvälinen, erittäin mielenkiintoinen Open Knowledge Festival (#okfest) oli viime viikolla Helsingissä. Oliko blogini lukijoita mukana siellä? Siellähän oli jopa suoraan meille suoraan suunnattua ohjelmaa, esim träkki  5 Open Cultural Heritage, ml. Open GLAM -työpaja 20.9. joka lienee houkuttanut teitä paikalle näin herkulliseen tapahtumaan. Mitkä fiilikset? Mitä kaikkea tehtäisi seuraavaksi?

Itse en valitettavasti päässyt OKFestiin koska olin Berliinissä ja Kasselissa Documentassa (noh, ei se nyt niin valitettavaa suoraansanoen ollut) mutta lauantaina onnistuin osallistumaan mielenkiintoiseen epäinformaation visualisointityöpajaan Kaapelitehtaalla. Siellä opeteltiin kriittistä visualisaationlukutaitoa (tykkään enemmän termistä ”literacy” kuin suomen kielisestä, suppeammasta ”lukutaidosta”) tekemällä visualisointeja jotka olivat rehellisiä datansa suhteen, mutta antoivat siitä tarkoituksella virheellinen ja/tai värittyneen kuvan. Hyvä taito graafisessa kulttuurissa, sekä viestin antajana että vastaanottajana. Kiitos vetäjälle Mushon Zer-Aviville sekä järkkäreille.

Moebius, Manara, Jodorowsky yms. viihtyisivät tämän teoksen estetiikan äärellä Documentassa Kasselissa

Berliininterveiseni suomalaiselle ”kebabkulttuurille”: lähtekää menee!

Mainokset

Dolly Parton on hyvä kirjastotäti <3

Dolly

Pikainen bloggaus pyöräreissulta Turusta Otavalle. Tapaan kuuntelemaan podcasteja pyöräillessäni, ja tämänviikkoinen BBC:n Documentary of the Week kertoo suunnattoman karismaattisen Dolly Partonin hyväntekeväisyyshankkeesta Imagination Library (@dollyslibrary). Puolituntisen, tämän viikon saatavilla olevan dokumentin nimi on How Dolly Got Rotherham Reading. Tässä blurbi:

Coming from a poor background Dolly Parton came to regard good literacy skills as one of the key passports to enhanced life chances. In 1995 she launched the ’Imagination Library.’ – all children in the area were sent one book a month from birth until five years. In 2007 she took South Yorkshire by surprise when she turned up in Rotherham. But what happened next? Did her library capture the imagination of Rotherham’s children? We follow up to ask whether it was just a flash in the pan or a serious project.

USA:ssa, Canadassa sekä Britannissa toimiva hanke lähettää nuorille jäsenilleen kirjan kuukaudessa suoraan kotiin. Joka kirjassa on lapsen oma nimi sekä pieni tervehdys Dollyltä.

Ennenpitkää dokumentissa esitetään kysymys, että mihin tällaista tarvitaan, kun onhan meillä kirjastot (tosin brittikollegoillamme ei nyt mene hyvin). Noh, vastaus on tietenkin ilmeinen: kaikki eivät yksinkertaisesti käy kirjastossa.

Dollyn oma aktiivisuus, karisma sekä tietenkin hänen legendansa tekevät tästä kirjanlahjoitushankkeesta erityisen. Dokumentin mukaan toimii kuin häkä ja vanhemmat, poliitikot, Dolly sekä tärkeimpinä tietenkin muksut rakastavat tätä. Kirjastopalvelu par excellence. Kiitos Dolly, olet inspiroiva kollega

And now for something completely different: kirjastokoirat

R.E.A.D.

And now for something completely different. Uudessa kirjastolehdessä oli Päivi Jokitalon juttu Koira on hyvä kuuntelija. Idea Reading Education Assistance Dogs (READ) -hankkeessa on se, että muksut opettelevat lukutaitoa lukemalla ääneen koirille.

Aivan loistava homma. Vaikka eläimet eivät joidenkin kirjastoammattilaisten mielestä kirjastoon olisikaan tervetulleita, lukevat muksut kuulemma oikein mielellään eläimille. Samalla he oppivat hyvin tehokkaasti lukemista, sillä koira kuuntelee kärsivällisesti ja on hyvää seuraa. Lapset kuulemma harjoittelevat myös eläimille lukukertojen välissä.

Näitä lukusparrauskoiria on käytetty jenkeissä kirjastoissa, Löykkiön mainion kirjaston blogissa oli jo syyskuussa juttua aiheesta otsikolla Lue! Pörri ja Murre kuuntelevat, mutta tuo meni minulta silloin tutkan alta.

Mahtava homma. Lisää tällaista, okei?

Jos koirien avulla oppii lukemaan, ovat kissat loistavaa seuraa kirjoitustaidon ja kirjallisen ilmaisun oppimiseen.

Haastatteluni e-kirjoista YLE Radio Suomessa (ja Areenassa)

Näin se käy e-kirjan luku 😉 (kuva YLE)

Annoin torstaina haastattelun e-kirjoista YLEn Taustapeili -ohjelmalle. Ohjelma tuli ulos eilen perjantaina 29.10.2010 ja löytyy jo Areenasta. YLEn tuotantoprosessia ei voi kuin ihailla, olisipa meillä kirjastoissa yhtä sujakkaa toimintaa! Juttu on otsikolla Tekniikan taustapeili lukee e-kirjaa ja Areenaan löpinäni on otsikoitu Taustapeili: Uteliaalla asenteella tekniikasta. Mittaa on 28 minuuttia ja juttelen esim. e-kirjan lukulaitteiden määritelmästä, markkinoista, kirjastoista tietenkin sekä e-kirjojen suhteesta internettiin sekä p-kirjoihin.

Kirjastoammattilaiselle Mace Ojalalle tärkeää on, että ihmiset lukevat, ei se, mistä se luetaan. Lukulaitekeskustelussa on kuitenkin hänen mielestään paljon myyttejä, joita toistellaan.

E- ja p-kirjojen suhteesta lausuntoja antanut HS Raati on aiheuttanut perjantain mittaan silmien pyörittelyä sekä HS.fi:n kommenteissa että Facebookissa. Okei HS:fi:n anekdoottikeräys Lukulaitteet eivät uhkaa paperikirjoja ei luultavasti tee oikeutta raadin antamille varsinaisille lausunnoille, mutta ”kirja on filosofinen esine” jäänee elämään lentävänä lauseena.

Oma väittämäni on, että kun keskustelemme e-aineistojen tulevaisuudesta täällä internetissä, emme näe metsää puilta. E-aineistot ovat jo todellisuutta, ja juuri tämä on sitä. Voisi olla hyvä puhua esikseen ”E-kustantamisesta”, eli siitä miten tästä voisi halutessaan saada fyrkkaa, mutta se on aivan eri keskustelu kuin se, mitä varsinainen e-teksti tai e-julkaisut ovat. Tässä on kaikenkaikkiaan todella monta toisiinsa kietoutunutta asiaa, kuten sekä sisällön että lukulaitteiden tuotantomekanismit, immateriaalioikeudet, lukemiskulttuuri, tekniset standardit, vanha kunnon huoli nuorison hyvinvoinnista, kirja symbolina sekä esineenä, johon olemme henkilökohtaisesti kiintyneet. Tämän päällä mukava käsitesekamelska niin ei ihme jos koko asia vaikuttaa vähintään epäselvältä.

Tämä Taustapeilin ohjelma on muuten sikäli ”urani” tähtihetkiä, että pääsin mollaamaan PDF-tiedostoja julkisesti, kansallisessa radiossa. Minähän olen julistautunut PDF-tiedostojen viholliseksi grrr >:-[

YLEn kanssa on aina kiva tehdä juttuja. Tykkään YLEstä ja tuo Taustapeili-ohjelma kuuluu omien suosikkiohjelmieni joukkoon. Olen kuunnellut sitä podcastina pitkän aikaa.

Tuossa YLE sivuilla kuvituksena olevassa valokuvassa esittelen miten miniläppäriä voi käyttää e-kirjan lukulaitteena kääntämällä näytän asetuksista kuva 90 astetta. Kuvassa on esillä aito e-julkaisu, nimittäin kirjastoalan Kirjasto-kaapeli -palstalla meneillään oleva keskustelu siitä, millaisia kustannussopimuksia nykyään allekirjoitetaan tekijöiden ja kustantajien välillä ja mitä sopimukset e-julkaisemisesta sanovat.

"Suomalaisten suhde työhön on muuttunut" (kuva Lauri Hannus)

PS. Samalle viikolle sattui Turun ylioppilaslehden artikkeli 5 väitettä työelämästä, jossa olin myös yhtenä haastateltavista tai enemmänkin ”keissinä”, asiantuntijalausuntojen muassa.

Lisää hyvää kamaa: Diderotin ja d’Alembertin Encyclopédie

Encyclopédie, ou dictionnaire raisonné des sciences, des arts et des métiers

Kirjoitin jo tänään tiedonhausta tuskastuneena, tässä vielä toinen katkelma samasta lähteestä, eli Timo Kaitaron artikkelista Ranskalainen valistus ja järjen kritiikki teoksessa Korkman ja Yrjönsuuri: Filosofian historian kehityslinjoja (Gaudeamus, 1998, ISBN 951-662-708-0). Tämä on mielenkiintoinen läjäys esim. ajatellessa Wikipedia neutral point of view -periaatetta, pitäen siis mielessä että Wikipedia ei ole kokoelma jotain vaan, vaan nimenomaan tietosanakirja.

Päivänvaloon ja takaisin maan alle

Myös Diderot’n ja d’Alembertin kuuluisa tietosanakirja Ensyklopedia (Encyclopédie, 1751–1772) ilmestyi aluksi kuninkaallisen painoluvan turvin. Tämä edellytti tiettyä varovaisuutta, ja niinpä teologisensorien luettavaksi automaattisesti menneet teologiset ja filosofiset artikkelit olivat oikeaoppisia ja neutraaleja. Sen sijaan kritiikki ja epäilyt oli piilotettu viattomammilta vaikuttaviin, vaikkapa kasvi- tai eläintieteellisiin hakusanoihin. Yhdistämällä hakusanoja viittauksin lukijaa opastettiin yhdistämään kritiikki oikeaan osoitteeseen (esim. barbaarisia ihmissyöntirituaaleja kuvailevassa artikkelissa Antropofagia kehotetaan katsomaan hakusanoja Alttari ja Ehtoollinen). Tästä kritiikin ovelasta piilottelusta huolimatta — menetelmä tosin selostettiin avoimesti hakusanassa Encyclopédie — teos joutui vaikeuksiin.

[juttua sorbonnelaisen apotti de Pradesin harhaoppisesta väitöskirjasta …] Kun väitöskirjan skandaalinomaiset väitteet havaittiin, alettiin etsiä syyllisiä siihen, miten näin vaaralliset aatteet olivat päässeet soluttautumaan Sorbonnen teologiseen tiedekuntaan saakka. Jäljet johtivat Ensyklopediaan. Apotti de Prades oli Diderot’n ystävä ja Ensyklopedian hakusanan Varmuus kirjoittaja.

Lopulta Ensyklopedian kaksi ensimmäistä osaa kiellettiin seuraavin sanoin: ”Kuningas on havainnut, että näihin kahteen osaan on ujutettu useita ajatuksia, jotka ovat omiaan tuhoamaan kuninkaallisen auktoriteetin, saamaan aikaan itsenäistä ajattelua ja kapinahenkeä, sekä hämärien ja monimielisten termien myötä saamaan aikaan erheitä, tapojen turmelusta, uskonvastaisuutta ja epäuskoa. Hänen Majesteettinsa, joka on aina huolissaan julkisesta rauhasta ja uskonnon kunniasta, katsoo parhaaksi estää auktoriteetillaan seuraukset, joita teoksessa esitetyt vaaralliset ajatukset saattaisivat aiheuttaa.” Ensyklopedistit kuitenkin selvisivät tästä kriisistä voittajina. Heillä oli joitakin korkeassa asemassa olevia ystäviä, ja lisäksi asiaan liittyivät myös taloudelliset edut. Painamisen siirtyminen ulkomaille olisi vienyt voitot muualle.

Helvétiuksen De l’esprit -teoksen aiheuttaman skandaalin myötä viranomaiset huolestuivat uudelleen, ja syylliseksi uusien aatteiden leviämiselle kuviteltiin jälleen ensyklopedistien salaliittoa. Omer Joly de Fleury totesi parlamentissa, että Ensyklopedia oli ”materialismin salaliitto uskonnon tuhoamiseksi ja itsenäisen ajattelun inspiroimiseksi ja tapojen turmelukseksi”. Painolupa peruttiin 1759, ja myöhemmin ilmestyneet osat painettiin salaa väärin painopaikkatiedoin.

Ensyklopediaan kirjoittivat artikkeleita kaikki ranskalaiset valistuksen keskeiset edustajat: Rousseau, Voltaire, Montesquieu, d’Holbach ja Diderot, vain tunnetuimpia mainitakseni. Ensyklopedian sisältö voi vaikuttaa vaisulta ja maltilliselta, jos sitä vertaa näiden kirjoittajien ilman painolupaa ilmestyneeseen tuotantoon: esimerkiksi Voltaire ja d’Holbach eivät tietenkään voineet esittää suorasukaista uskontokritiikkiään sen palstoilla. Rousseau kirjoitti musiikkia käsittelevien artikkeleiden lisäksi artikkelin Œconomie politique, jossa hän hahmotteli poliittista teoriaansa. Myös Diderot käsitteli hakuteoksessa poliittisen auktoriteetin luonnetta valistuksen hengessä. Fysiokraatit Quesnay (1694–1774) ja Turgot (1727–1781) esittelivät Ensyklopediassa taloudellisia oppejaan, jotka korostivat maanviljelyksen merkitystä keskeisenä rikkauden lähteenä sekä vaativat vapaan kaupan esteiden poistamista. Diderot kirjoitti filosofisten artikkeleiden lisäksi käsityötaitoja esitteleviä artikkeleita, joissa ilmeni valistuksen kiinnostus käytännöllisesti hyödyllisiin tietoihin ja taitoihin. Lähes kaikkialla teoksen artikkeleissa korostettiin kriittisen asenteen ja järjenkäytön merkitystä.

(vihreät korostukset jonkun aiemman lukijan/lukijoiden tekemiä).

Tällainen tietosanakirja on hypermediateos ja kuten yllä oleva maininta Ehtoollisen viitteistä osoittaa, viite ei ole neutraali maininta, vaan mukana merkityksenmuodostuksessa. Minäkin lisäilen blogissani tai muualla julkaisemiini kirjoituksiin linkkejä Wikipediaan, en Conservapediaan, joka on yhteisöllisesti muodostettava tietosanakirja niille, joiden mielestä Wikipedia edustaa liian liberaaleja arvoja. Hmm, onkohan jossain liberaalia yleistä kirjastoa vankemmalle ja luotettavammalle arvopohjalle perustuva konservasto. Varmasti on, ja niitä Heikki Poroilan Luurangot portinvartijan kaapissa -teos (BTJ, 2007, ISBN 978-951-692-680-6) käsitteleekin.

Olen kirjoittanut tietosanakirjoista ennenkin, sillä ne ovat kiehtovia. Ne pyrkivät olemaan kattava esitys maailmasta, kuten kirjaston aineistokokoelmakin. Lisäksi molemmilla on ketunhäntä kainalossa. Yleiset kirjastot ovat lain takaama ja julkishallinnon järjestämä palvelu, tietosanakirjat sen sijaan eksistoivat markkinavoimien tai ns. kolmannen sektorin alueella. Valistusperinteen mukaisesti sekä tietosanakirjat että kirjastot pyrkivät antamaan ihmisille edellytykset tehdä itse päätöksiä ja muodostaa oma maailmankuvansa. Mediakasvatusta siis, ja kansalaistaitoja (jotka kirjastolaiset mielellään lukevat kuuluvan lukutaidon piiriin), ja muuta sellaista ylevää.

Jos kiinnostaa, niin tuolta blogini arkistosta löytyy aiempi kirjoitukseni valistuksesta ja kirjastoista.

Koukkasin tänään Kansalliskirjastolla, ja siellä on hieno kokoelma vanhoja tietosanakirjoja paraatipaikalla, vanhan osan hienoimmassa salissa. Diderot’n ja d’Alembertinkin ranskankielinen Encyclopédie löytyy sieltä.

BBC Radio 4 tekstarikielestä

Kuuntelin tuossa juuri ruokiksella mielenkiintoisen BBC:n Radio 4 -jutun tekstarikielestä, joka kosketteli monia omia ajatuksiani. Ohjelma oli seuraamaani Radio 4Choicefeediin nostettu What Texting Owes to the Literary Enlightenment (27min., 13MB MP3). Jutun pääkohtia olivat se, että tekstarikieli on hyvin leikittelevää (ludic) ja tekstarikielen myötä teksti on jälleen lähentynyt puhetta pitkän pesäeron jälkeen. Puheenomaisuus oli tekstille hyvin tyypillistä ennen valistuksen aikaa 1700 -luvun loppupuolella, jolloin eurooppalaisten kielten kirjamuodot luotiin ja standardoitiin.

Im in ur lit th3ory killing ur authorz

Roland Barthes: "Im in ur lit th3ory killing ur authorz"

Tekstarikielessä, jota tietenkin käytetään myös sähköpostissa, mikrobloggauksessa, paperilapuissa jne. tiiviissä, tekstissä kirjoittaja luo itse paljon merkityksiä ja konventioita ja Roland Barthesin kirjoitukset tietenkin mainittiin ohjelmassa. Eri henkilöille kirjoitetaan eri tavoin ja leikilliset piirteet vaihtelevat. Puhelinten ennustava tekstinsyöttö on eräs tapa yrittää estää tekstarikielen muodostumista kirjakielen kustannuksella. Ohjelmassa esitettiin väite, että ennustavaa tekstinsyöttöä kehittävät, edistävät ja käyttävät eivät kertakaikkiaan yhtään ymmärrä mistä tekstarikielessä on kyse, eli juuri leikillisyydestä, hulluttelusta, kekseliäisyydestä, demokratiasta, pragmaattisuudesta, tehokkuudesta ja jossain määrin myös kivistävistä peukaloista.

Itse olen tottunut ennustavaa tekstinsyöttöä käyttämään ja kirjoitan puhelimella aika paljon tekstiä nettiin (tosin mobiili-Jaiku on paraikaa remontissa) ja sähköposteja myös. En tosin tapaa kirjoitella varsinaista tekstarikieltä, paitsi toisinaan oikeita tekstareita laatiessani käytän lyhenteitä, jätän välit pois pisteen jälkeen jne.

Olen kyllä huomannut, että ennustava tekstinsyöttö ehdottomasti vaikuttaa omaan kielenkäyttööni, sillä on vähemmän vaivalloista kirjoittaa ennustinta tyydyttävässä muodossa kuin opettaa sille sanoja. Etenkin kun nokialainen sanasto tapaa muistamaan vain noin 100 tai 200 uusinta sille opetettua sanaa ja unohtaa vanhemmat. Yksi syy kirjoittaa ns. oikeaa kieltä on se, että toivon sen löytyvän helpommin netin hakukoneilla.

Tekstarikielen eräänlainen ilmentymä ovat lolcatit ja niiden lolspeak, jotka ovat aivan suunnattoman kiehtova tekstillä, kielellä, kuvalla ja kompositiolla leikittelevä, kiivaan yhteisöllinen ja tyypillisesti internetmäinen huumorimuoto.

Suosittelen kuuntelemaan ohjelman, jos kieli ja teksti ja niiden käyttö kiinnostavat. En osaa sanoa kauanko se vielä on saatavilla BBC Radio 4:n sivuilta.

Kirjoittelin tammikuussa, että UNICEFin mukaan tekstarit Tekstarit lisäävät kirjoitus- ja lukutaitoa.

Tekstarit lisäävät kirjoitus- ja lukutaitoa

Olen takaisin Suomessa parin kuukauden Australian reissun jälkeen. Hauskaa oli. Elämä täyttyy jälleen työstä kirjastossa ja informaatiotutkimuksen opinnotkin alkavat viikon päästä. Lisäksi on pari hankkeita joita pitäisi alkaa kohtapuolin järjestelemään.

Varsinainen asiani on se, että UNICEFin Innovation for Africa -raportin (1MB PDF) mukaan tekstarit toimivat virikkeenä opetella lukemaan ja kirjoittamaan Afrikassa jossa taito ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Tekstarit ovat nimittäin puheluita halvempia ja tekstareitse on monien asioiden hoito parempaa kuin puhelimitse. Tekstarien halvempia hinta on taloudellinen kannuste oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Vilkaiskaapa tarkemmin 160 Characters -sivuston referaattia, sekä varsinaisen raportin sivua 11.

Täälläpäinhän yleensä ajatellaan että tekstarit, sähköposti, netti ja muu vastaava tapainturmellus tuhoavat rakkaan äidinkielemme ja sitämyöten ihmisten ajattelun ja sivistyksen ja ennen pitkää kai sivilisaationkin. Olen asiasta tietenkin eri mieltä :^)

(via The Long Now Foundation blogi)