A minute reflection on libraries and the mobile

Olen menossa Lontoon Online Informationiin marras- joulukuun taitteessa, ja he tekevät pientä haastattelukierrosta puhujista. Tässä vastaukseni.

1. How long have you been involved in the Information industry and what are the most interesting aspects of your current role?

I’ve been working in public libraries since about 1997, but i’ve had a couple of long sabatticals. I guess i should get more mobile myself soonish.

Public libraries, and the public sector in general is in a very fascinating situation now where we are rethinking ourselves around our services, not so much on our political institutions anymore. So it offers great possibilities for observing what’s going on on the society. My most interesting role at the moment is in trying to bring ideas from automated data handling to librarians, to whom a computer has mostly been a tool to make Word -documents with, not to program.

2. Why have you decided to present at this year’s conference?

We’re doing a session together with awesome Åke Nygren from Stockholm, and he invited me. Of course i said yes, because it’s a fantastic opportunity to get out the echo-chamber we public library librarians are trapped in. We keep patting each other on the back, but seldom meet any other sorts of info-pros outside our sphere. Which is a bit odd to be honest, on times like these.

3. Meeting Challenges of a mobile generation is the theme this year – please could you share your thoughts on the surge of mobile devices and applications?

What can i say, i’m writing this answer to this interview on my mobile phone. It’s everywhere, really, and that’s the whole point of it.

People are fiddling with their mobiles all the time, but there is absolutely nothing they can do with the library services provided to them when they are not in the library physically. We’re not contributing to the internet at all, which is dangerous.

The way i see it, we libraries had a really awesome ”mobile” innovation and service back in the day when we started lending out books to people; most of the time spent using library services (ie. usibg our collections) actually happens outside the physical libraries in homes, offices, trains, airplanes etc. but we don’t think about it like that.

4. Finally – where will you be spending Christmas this year?

Not sure yet. Christmas on IRC? Maybe not this time. I wish some place nice, like a couole of years ago when i spent the Chrissy in a pool with a collection of science fiction novels, at a potato farm outside of Brisbane.

Mainokset

TouchArcade hämmästelee kirjastojen asiakaspäätteitä

TouchArcade

Mobiilipelaamista käsittelevän TouchArcade -sivuston podcast numerossa 10 Brad, Eli ja Jared hämmästelevät tietokoneiden käyttöä kirjastoissa ja niihin liittyviä ”vakavia” probleemia kuten poken katsomista, toisten olan yli kurkkimista, hämäriä kirjaston käyttäjiä ja muita hyvin tunnettuja ilmiöitä, sekä sitä miten kirjastot tapaavat tietokoneet sijoittelemaan.

Koko podcast on noin tunnin mittainen, ja käsittelee kirjastoja mielenkiintoisempia asioita, kuten tarinankerronta mobiilipeleissä, Angry Birdsin pelimekaniikkaa, Applen iOS:n, iPhonen ja iPadin yllättävää vaikutusta koko pelikulttuuriin ja -teollisuuteen edellisten viiden vuoden aikana jne. Kirjastoja hämmästellään jakson alussa, noin 3:30-6:00.

Mainituista peleistä suosittelen Space is keytä, joka on hyvää hupia vaikkapa siellä kirjaston tiskissä lusiessa.

Sarahin ja mun mobiili+AR -sessio Next Libraryssä Aarhusissa

Sarah ja Mace Next Library 2011:ssä, kuva Bo Fristed (kai)/Aarhusin kaupunginkirjasto

Pidimme Sarah Houghton-Janin (aka. The Librarian in Blackin) kanssa Next Library -konffassa, Aarhusissa session kirjastojen mobiilipalveluista. Olimme Sarahin kanssa aiemmin Facebookin kautta ja edellisenä tavatessamme sopineet, että Sarah esittelee augmented realityä (”lisättyä todellisuutta”) sekä erästä AR-hanketta jossa hän on ollut mukana, ja minä sanon muutaman valitun sanasen kirjastojen mobiilipalveluista yleisemmin ottaen.

Mindmappini Next Libraryn sessiostamme

Aloitusvuoron minä ja Sarah arvoimme kolikkoa heittämällä, ja vuoro lankesi minulle. Powerpointteja tai vastaavia esitysgrafiikoita en kokenut asiakseni tähän puheenvuoroon laatia, sen sijaan rakentamani muistiinpanot löytyvät mindmapina netistä jos niitä haluaa tutkia.

Aluksi halusin kiinnittää yleisön (ja myös blogini lukijoiden) huomion erittäin keskeiseen kirjastojen ”mobiilipalveluun”, eli ulos lainaamiseen. Tämän 1900-luvulla laajaan käyttöön tulleen palvelumuodon lähtökohta on sen tunnustaminen, ettei kirjasto ole aineiston käyttöön kaikkein paras paikka. Lainaamalla sen sijaan tuemme asiakasta siinä, että hän voi käyttää aineistoja siellä missä se on hänen omasta mielestään parasta (mökillä, bussissa, kotona, työpaikalla, matkoilla, jossain toisessa kirjastossa jne). Asiakas kyllä tietää itse parhaiten. Tästä perustavanlaatuisesta ”mobiilikirjastopalvelun” muodosta on paljon opittavaa!

Next Libraryssä esittämäni väittämä on, että kirjaston palvelujen tuottaminen älykännyköhin ym. mobiililaitteisiin on periaatteessa melko triviaali tehtävä… jota emme syystä tai viidennestä kuitenkaan ole saaneet aikaiseksi (syiden esiin kaivelu tehdään toisaalla). Kirjaston mobiilipalvelujen rakentamisen pitäisi käydä meidän kaltaisiltamme tiedon jäsentelyn ja käyttöönsaattamisen ammattilaisilta käden käänteessä. Ehdotinkin Aarhusissa, että me kirjastoammattilaiset kieltäytyisimme osallistumasta projekteihin, joissa yritetään käyttää yli 2 kuukautta mobiilien kirjastopalvelujen rakentamiseen. Mobiilisivuston sisältöjen suunnittelu onnistunee 10 minuutissa. Yli 2 kuukautta kestävät mobiilihankkeet – elleivät ole tyypillistä kunnianhimoisempia – loukkaavat ammattikuntaamme :^)

Kirjastojen mobiilipalvelujen rakentelun lähtökohta on nykyisten nettipalvelujen soveltaminen mobiilikäyttöön. Kirjastojen verkkosivujen tärkein sisältöhän kyllä tiedetään, eli aukioloajat, lainojen uusiminen, aineiston etsintä sekä kirjastojen yhteystiedot ja sijainnit. Näiden jo olemassaolevien verkkosisältöjen muokkaaminen mobiilikäyttöön pitäisi kyllä onnistua aika helposti, jo pelkkää CSS:ää hieman muokkaamalla pääsee pitkälle (KVG ”how to make website mobile” tms.).

Eräs mielenkiintoinen kokeilu olisi katsoa, kuinka helposti suurimman osan noista keskeisimmiksi tiedetyistä sisällöistä voisi laittaa näkyville suoraan kirjaston etusivulle! Suomalaisissa kirjastoissa nyt vallalla oleva webbisivustojen suunnitteluparadigma on tosin toisensuuntainen: etusivut toimivat fasadeina ja monimutkaisina navigointivalikoina eivätkä pyri tarjoamaan vastauksia tai ratkaisuja asiakkaiden elämään tai kirjastonkäyttöön.

Sarah Houghton-Jan esitteli vuorostaan erilaisia augmented reality -sovelluksia ja rakennelmia. Niitä olikin yllättävän suuri määrä ja suurin osa minulle tuntemattomia. Osalle olisi helposti nähtävissä käyttöä kirjastomaailmassa (esim. kirjastojen arkkitehtuurikilpailujen ne osallistujat, joita ei koskaan toteutettu), osa taas oli tehty spesifemmeistä lähtökohdista esim. jonkun organisaation käyttöön. AR:stä ei kyllä Suomessa paljoa kuule. Tai no, riippuu tietenkin miten termiä ymmärtää… onko Twitterin, Facebookin, Qaikun #seminaarikannun tms. käyttäminen tapahtuman backchannelina AR:ää? Älypuhelimen kartta? Foursquare? Geokätköily?

Turun keskustan kirjastot iPhonen kartan mukaan

Sarah käsitteli yleisön kanssa sitä, olisiko parasta rakentaa kirjastoille omia sovelluksia tai palveluja, vai pyrkiä mukaan jo olemassaoleviin, tunnettuihin palveluihin (Layars jne.). Sama kysymys on auki myös ns. tavallisten mobiilipalvelujen kohdalla – mene esim. älypuhelimesi kartta-sovellukseen, anna sovelluksen paikantaa sijaintisi, kirjoita hakukenttään ”kirjasto” ja hämmästy. Yleispätevää ratkaisua ei Next Libraryssä tähän löydetty, mutta N.I.H.:hon juuttuminen vaikuttaa hullulta.

Kaikenkaikkiaan näissä mobiiliasioissa on paljon hämärää termistöä, jonka pyörittely on antoisaa: miksei läppäreitä mielletä mobiililaitteiksi? Onko iPad rajatapaus? Mitä on ”mobiili kirjasto”? Spotifyn, Elisan e-kirjapalvelun, PressDisplayn ja Google Readerin mobiililiittymät varmasti lukeutuvat mobiileihin kirjastoihin, mutta entäs kirjaston aineistotietokanta? Oma lukunsa ovat sitten tietenkin kirjastoautot, joita niitäkin kutsutaan myös ”mobile libraryiksi”.

Sessiomme lopuksi pidimme vielä parinkymmenen hengen kanssa kävelykokouksen Aarhusin konserritalon ympäri, mobiilihengessä 🙂

Kiitos Sarahille session vedosta ja hedelmällisestä sparrausseurasta, Aarhusin Jannik Mulvadille esiintymään pyytämisestä ja kaikille Next Libraryssä olleille yleisesti vaan.

Muutama teksti digitaalisesta pelaamisesta

Etnografiaa Tilt to Liven parissa

Turun avoimessa yliopistossa harrastamiani digitaalisen kultturin opintoja varten laadittu pieni miniessee. Vaikka teksteissä ja omassa kirjoituksessani käsitellään pitkälti pelaamista, toivon etteivät asiaan perehtymättömät saa tästä sellaista kuvaa että ”digitaalinen kulttuuri” missään määrin tarkoittaisi samaa kuin pelaaminen.

Tekstit löytyvät alta sekä Zotero-viitteidenhallintatyökalustani.

Luettavana olleet tekstit tarjoavat muutamia akateemisia näkökulmia digitaaliseen kulttuuriin. Teksteistä keskeisin on Kallio, Mäyrä, Kaipainen: Pelikulttuurin monet kasvot–Digitaalisen pelaamisen arkiset käytännöt Suomessa. On mielenkiintoista tutustua joihinkin alan analyysimenetelmiin sekä kuvauksiin (perusteluineen) miten menetelmät on kehitetty.

Kallion, Mäyrän ja Kaipaisen artikkelissa esitellään tutkimuksen yhteydessä rakennettu analyyttinen malli pelaamisen tarkasteluun. Se on nimetty InSoGa -malliksi (intensity, socialibility, games). Tässä mallissa tarkastelun kohteena eivät ole pelit, vaan pelaaminen sekä mitä se pelaaville ihmisille merkitsee.

Kuten artikkelin alussa sanotaankin, on sekä artikkelin että varsinaisen International Study of Games Cultures -tutkimuksessa näkökulma juuri kulttuurintutkimuksellinen. Tämä oli miellyttävää luettavaa, sillä digitaalista kulttuuria ei ole lähkökohtaisesti eristetty omaan lokeroonsa. Sitä tarkastellaan sen sijaan yleisen kulttuurintutkimuksen piirissä.

Digitaalisen pelaamisen arkiset käytännöt Suomessa -artikkeli kuvailee monenlaisia pelaamisen tapoja. Kirjoittajat tähdentävät myös että sama ihminen pelaa hyvin erilaisin tavoin riippuen ajankohdasta, paikasta ja pelistä. He eivät lähde pelaajien niputtamiseen tiukkoihin lokeroihin vaan pelaajien tai pelien luokittelun sijaan kuvailevat todellakin erilaisia pelaamismentaliteetteja ja -käytänteitä. Digitaalinen pelaaminen on sangen arkinen asia, eikä sitä tässä ole sen kummemmin hämmästelty.

Sosiaalisesta pelaamisesta on artikkelissa erityisen hyviä huomioita, esimerkiksi että peleissä on tärkeää että ne ovat jo entuudestaan tuttuja tai eivät vaadi sen kummempaa opettelua. Sosiaalisesta pelaamisesta kirjoitetaan myös, että fyysisesti samassa tilassa jaettavia pelejä pelataan miltei poikkeuksetta tuttavien, ystävien ja sukulaisten kanssa. Aidossa verkkopelaamisessa pelikaverit ovat sensijaan yleensä tyystin tuntemattomia pelin ulkopuolelta. Erilaista sosiaalisuutta käsitellään tietenkin myös Jari Multisiltan tekstissä Web 2.0. Sosiaalisen median yhteisölliset sovellukset, mutta erityisesti sosiaalisuus peleissä kiinnosti minua nyt.

Radio Flare REDUX iPhonella

Paavilaisen, Korhosen ja Saarenpään teksti Pelaaminen matkapuhelimella nyt ja tulevaisuudessa maalailee myös monia (matkapuhelimilla pelattavista) mobiilipeleissä olevia mahdollisuuksia erilaiseen vuorovaikutukseen muiden pelaajien kanssa. Omien kokemukseni mukaan mobiilipeleissä tällainen tosin rajoittuu lähinnä omien suoritusten (pisteiden tai muiden saavutusten) julkaisemiseen Facebookissa ja Twitterissä sekä mahdollisuuteen lisätä muita pelaajia kavereikseen. Tällaisesta alkeellisuudesta johtuen mobiilipelaamisen sosiaalisuuden saralla tuntuu siis olevan paljon varaa monipuolistumiseen; tutkimushankkeiden ulkopuolella ei vielä ole nähty mitään kovin ihmeellistä (vastikään julkaisu Shadow Cities voi tosin olla jotain hienoa ja tietenkin on geokätkentä).

Niinsanotusta satunnaispelaamisesta on Kallion, Mäyrän ja Kaipaisen artikkelissa myös mielenkiintoisia juttuja. Tehdyn haastattelututkimuksen mukaan vain 8% vastaajista mielsi itsensä ”pelaajaksi”, vaikka yli puolet ovat jonkinlaisia pikkupelejä pelanneet. Tämä osoittaa minusta hienosti, miten arkipäiväistä digitaalinen pelaaminen todellisuudessa on; ei sitä välttämättä sen kummemmin tule ajatelleeksi. Vastaavia analogioita löytyy vaikkapa internetin käyttöä kartoittaessa.

InSoGa -malli pystyy kuvaamaan pelaamistilanteita laidasta laitaan. Olisi ehkä yleistettävissä muillekin kulttuurintutkimuksen alueille tai toimia ainakin pohjana myös muiden ilmiöiden selittämiseen. Siihen tutustuminen on siis hyvä alku opinnoille.

Artikkeli on erittäin raikasta luettavaa. Monesti kuulee että pelaamisesta, pelaajista ja peleistä toistellaan myyttejä, jotka on opittu jostain muualta kuin oman kokemuksen kautta. Kallion, Mäyrän ja Kaipaisen artikkelia voi suositella jokaiselle kulttuurista aidosti kiinnostuneelle.

Myös Riikka Turtiaisen artikkeli Realistisuuden ylistys: pelaan jalkapalloa – olen mies tarjoaa muutamia herkullisia näkökulmia. Keskeisin näistä on tietenkin sukupuolinormien ruotiminen, joka siis on artikkelin varsinainen aihe. Mutta Turtiainen viittaa myös Aki Järvisen käyttämään termiin ”televisualismi”, joka sai minut mietteliääksi. Samasta puhutaan myös Mariosofia -kirjassa. Televisualismilla tarkoitetaan sitä, että esimerkiksi pelikonsolilla tai tietokoneella pelattavat jalkapallopelit eivät yritä antaa vaikutelmaa jalkapallosta sinänsä, vaan television urheilulähetyksestä hidastuksineen, selostuksineen ja kuvakulmineen. Simulaatio ei siis pyrikään olemaan suora; jalkapallon sijasta simuloidaan penkkiurheilua. Tämä tuntuu pätevän erityisesti urheilupeleihin. Turtiainen kirjoittaa sanan ”realistisuus” merkityksestä. Nämä pelit ovat kyllä erittäin realistista mediaurheilua (sen kaikkine kieroutumineen), mutta eivät realistista jalkapalloa.

Sukupuoliroolien tarkastelu jalkapallopeleissä saatteli minut tarkastelemaan miten konsolilla tai tietokoneella pelaamista tavanomaisesti on kuvattu sanoma- ja aikakausilehdissä, oman alani julkaisuissa ja keskusteluissa, mainoksissa ja niin edelleen. Minkälainen on käsitys pelaavasta ihmisestä? Kuten Turtiaisen käsittelemissä tietokonepeleissä jalkapalloilija on sosiaalinen konstruktio, niin samoin sellainen on myös itse tietokonepelaaja. Tutkimuksista (mukaanlukien Kallion, Mäyrän ja Kaipaisen artikkeli) tiedämme, että pelaamista harrastavat todellisuudessa erittäin kirjavat joukot kaikenlaisia ihmisiä.

Kirjastokäynti on valitettava rasite, mutta kannattaa

Onnellinen kirjaston käyttäjä 🙂

Suhtaudun skeptisesti kirjastomaailmassa käytävään innostukseen siitä, että kirjastojen pitäisi olla enemmänkin kohtaamis- ja tapahtumapaikkoja, elämyspuistoja, hengailumestoja, mediateekkejä jne. kuin aineistovarastoja. Tämä on hyvän fiiliksen blogikirjoitus, joten vältän nyt menemästä asiaan sen syvemmälti (se siitä hyvästä fiiliksestä). Huomaa, etten skeptisyydestäni huolimatta halua tietenkään olla (liian) tuomitseva tätä ”pomppulinnaintoilua” kohtaan.

Kirjastoilla on aivan mielettömän hyvä palvelukonsepti: ulos lainaaminen. Katsopa oheista kuvaa tarkasti. Näet kirjaston käyttäjän. Siellä niin, Halkolaiturilla auringossa paistattelemassa ja kirjaa lukemassa. Juuri tuota on kirjaston käyttö.

Lainaaminen mahdollistaa kirjaston käyttämisen missä ja milloin se itselle parhaiten sopii. Jokainen lainaava kirjasto on mobiili kirjasto, ilman mitään surkuhupaisia, kännyköillä käytettäviä aineistoluetteloita joiden kutsuminen ”kirjastoiksi taskussasi” on suorastaan loukkaus. Kirjaston käyttöä ei ole kirjastossa käyminen. Se on vain kiusallinen ja valitettava logistinen toimitus, josta kirjastot eivät ole vielä halunneet asiakkaitaan vapauttaa. Kirjaston todellista käyttöä on kirjojen tai lehtien lueskelu, musiikin kuuntelu tai leffojen katsominen jossain mukavassa, itse valitussa ympäristössä, mahdollisesti laadukkaassa seurassa. Ja jotain hyvää suuhunpantavaa on mieluusti saatavilla myös.

Tällaisina upeina kesäpäivinä jokainen osaa arvostaa sitä, että kirjaston käyttöelämyksen edellyttämä, pakollinen kirjastossa käynti kestää vain minuutin pari ja suurimman osan käyttöelämyksestä (useita, jopa kymmeniä tunteja) voi viettää missä ja miten haluaa, kirjastosta noutamiastaan teoksista autuaasti nauttien.

(tätä blogikirjoitusta ei todellakaan ole laadittu kirjastossa)

Suomennetaas piruuttaan toi Koha

Aloitimme viime viikolla Kohan suomentamisen. Nyt käännetään aineistoluettelon l. näyttöluettelon l. OPACin l. verkkokirjaston puoli, eli se asiakkaille näkyvä osa. Työn alla on Koha 3.0:n OPAC.

Meillä on pieni ryhmä Google Groupsissa jossa on puitu terminologiaa. Kohasta on muutenkin tullut sähköpostiteltua tässä talven mittaan muutaman suomalaisen kirjastoaktivistin sekä sellaisten kirjastojen kanssa, joissa se on käytössä. Niitä ei tosin ole montaa kappaletta. Mutta riittävän monta, jotta suomeksi kääntäminen kannattaa tehdä (eli enemmän kuin 0 kpl). Kerran kääntämisestä hyötyvät kaikki, mutta voi olla olemassa monta erilaista suomennosta. Itse teen työtä Kirjastot.fi:n Labs-hankkeen nimissä ja Labs onkin asentanut Kohan kaikkien niiden kokeiltavaksi, joita kyseinen avoimen lähdekoodin kirjastojärjestelmä kiinnostaa. Myös Evergreen on asennettu tutkittavaksi. Teen suomentamista ”virkamiestyönä”, eli ilman mitään erityistä projektisuunnitelmaa tms. sekoilua. Virkamiestyön ja talkootyön ero on hienonhieno 🙂 En tiedä miten muut Kohan suomentamisessa mukana olevat ovat omaa työtään organisoineet, eikä oikeastaan kiinnostakaan – kunhan saadaan jotain aikaan ja hyvä pysyy kierrossa. Koha käyttää PO-tiedostoja ja kääntämistä eri kielille tehdään Pootle -ympäristössä. Tai voi muitakin käännöstyökaluja käyttää jos haluaa, mutta ainakin tässä vaiheessa tuo Pootle on osoitteutunut näppäräksi.

Tässä käännöshankkeessa on muutamakin kiehtova puoli. Ensinnäkin tämä on konkreettnen osoitus siitä, miten avoin lähdekoodi ja yhteisöllinen kehittäminen yleensäkin toimii. Uskoisin, että tuota Kohan OPACin suomennosta päästään kokeilemaan ensi viikon loppupuolella. Vertailun vuoksi HelMet-alueella on vähän aikaa sitten otettu käyttöön Innovativen mobiilituote AirPAC, joka on siis käytännössä helmet.fi -sivusto älypuhelimille sopivammassa muodossa. Se on saatavilla Innovativelta vain englanninkielisenä. Niinsanotusti kansainvälinen versio on pääkaupunkiseutulaisten käytössä ehkä 2012. Todellisuudessa kääntäminen varmasti sujuisi päivässä parissa, jos siihen vain olisi mahdollisuus. Pointti on, että avoimen lähdekoodin ohjelmistoissa ei ole mitään yhtä tahoa, joka voi estää halukkaita tekemästä omasta ja toisen elämästä parempaa.

Toinen kiehtova puoli Kohan kääntämisessä on se, että edes hieman mahdollistaa kirjastojärjestelmistä ja niiden valitsemisesta keskustelemista. Tilannehan on Suomen yleisissä kirjastoissa nyt se, että järjestelmätoimittajia on tasan yksi kappale. Axiell. No pääkaupunkiseutu uloslukien. Ei minulla periaatteessa ole mitään Axiellia vastaan, mutta sitä vastaan on, ettei ole mitään vaihtoehtoja joista edes keskustella, tai joihin verrata käytössä olevaa järjestelmää. Tulevaisuudessahan se tulee olemaan Axiellin Aurora, kun Axiell siirtää Pallas ja Origo -asiakkaansa siihen.

Bluetooth vs. USB-johto

Kiitos kuvasta Flickr-käyttäjälle beezart

Kiitos kuvasta Flickr-käyttäjälle beezart

Olen tämän syksyä pitkälti etätyössä ja työvälineenä on keväällä hankkimani Asus Eeepc 901 -miniläppäri. Ostin koneen GNU/Linux -käyttöjärjestelmällä ja vaihdoin Xandros-distribuution Ubuntuun. Olen laitteeseen erittäin, erittäin tyytyväinen. Akkukin kestää 8 tuntia 🙂

Mobiililaajakaistani päivitin 1MB nopeuteen.  Minulla ei ole niin sanottua mokkulaa, vaan nettiyhteyteni on puhelimessani. Puhelimen ja läppärin välissä on Bluetooth-yhteys. Yhteyden nopeus tuntuu riittävältä ja liikkuu siellä 120KB/s:n hujakoilla kuten pitääkin. Sen sijaan latenssia yhteydessä on. Teinkin hieman testejä erilaisilla yhteyksillä. Testikomentona oli ping -c 200 lasipalatsi.fi.

Hyvillä 3G ja Bluetooth-yhteyksillä tulos on tämä:

200 packets transmitted, 200 received, 0% packet loss, time 206119ms
rtt min/avg/max/mdev = 177.032/232.015/525.070/42.295 ms

Kun Bluetoothin vaihtaa usb-johtoon, on tulos tämä:

200 packets transmitted, 200 received, 0% packet loss, time 203270ms
rtt min/avg/max/mdev = 80.082/104.190/758.103/55.453 ms

Ero on huomattava, kun vertaa langalliseen ethernet-yhteyteen:

200 packets transmitted, 200 received, 0% packet loss, time 199851ms
rtt min/avg/max/mdev = 6.581/9.860/26.865/2.821 ms

Tässä vielä tiedot Helsingin yliopiston HUPnetista, päärakennuksen salista, linkin ollessa noin 70%:

200 packets transmitted, 187 received, 6% packet loss, time 207412ms
rtt min/avg/max/mdev = 3.192/71.035/1551.984/198.283 ms, pipe 2

Kaikissa tapauksissa kone ja verkkoyhteys on kuormittamaton. Vaikuttaakohan tuohon mobiiliyhteyden pingiin puhelin paljonkin, omani on Nokia N95. Minkähänlaisia arvoja muut saavat vastaavilla testeillä?

Arvioisin, että mokkulalla latenssi olisi samoissa lukemissa kuin usb-johdolla, ellei N95 hidasta menoa tarpeettomasti. Olen muuten hieman katsellut uusia puhelimia, se on varmasti uuden sukupolven älypuhelin, eli kulttipuhelin iPhone, Android tai mahdollisesti Maemo-pohjainen N900.

Qaiku vastaa niinkuin jaikuun huudetaan

Eiku miten se sanonta meni…? Sama se mutta erinäisten, sikäli sangen kiehtovien käännösten jälkeen tilanne on Jaikun osalta nyt sellainen, että muutan tuossa blogin sivupalkissa olevan RSS-syötteen osoittamaan horinoihini vastaavassa  mutta eri palvelussa, Qaikussa.

Jaiku on osa netin historiaa, etenkin suomalaisessa viitekehyksessä. Lisäksi jaikuun on ihan kivasti toimiva, vaikkakin puutteellinen mobiiliklientti jota pystyy lukemaan kävellessä. Jaikuun taisi jäädä myös tulematta raporttini Digiwikiseminaarista, josta raposin muutaman tunnin edestä silloin kun jaikun mobiililiittymä otettiin pois käytöstä (jota se on edelleen). Joku toinen kirjoitti omaani muodollisemman raportin.

Aikansa kutakin.

BBC Radio 4 tekstarikielestä

Kuuntelin tuossa juuri ruokiksella mielenkiintoisen BBC:n Radio 4 -jutun tekstarikielestä, joka kosketteli monia omia ajatuksiani. Ohjelma oli seuraamaani Radio 4Choicefeediin nostettu What Texting Owes to the Literary Enlightenment (27min., 13MB MP3). Jutun pääkohtia olivat se, että tekstarikieli on hyvin leikittelevää (ludic) ja tekstarikielen myötä teksti on jälleen lähentynyt puhetta pitkän pesäeron jälkeen. Puheenomaisuus oli tekstille hyvin tyypillistä ennen valistuksen aikaa 1700 -luvun loppupuolella, jolloin eurooppalaisten kielten kirjamuodot luotiin ja standardoitiin.

Im in ur lit th3ory killing ur authorz

Roland Barthes: "Im in ur lit th3ory killing ur authorz"

Tekstarikielessä, jota tietenkin käytetään myös sähköpostissa, mikrobloggauksessa, paperilapuissa jne. tiiviissä, tekstissä kirjoittaja luo itse paljon merkityksiä ja konventioita ja Roland Barthesin kirjoitukset tietenkin mainittiin ohjelmassa. Eri henkilöille kirjoitetaan eri tavoin ja leikilliset piirteet vaihtelevat. Puhelinten ennustava tekstinsyöttö on eräs tapa yrittää estää tekstarikielen muodostumista kirjakielen kustannuksella. Ohjelmassa esitettiin väite, että ennustavaa tekstinsyöttöä kehittävät, edistävät ja käyttävät eivät kertakaikkiaan yhtään ymmärrä mistä tekstarikielessä on kyse, eli juuri leikillisyydestä, hulluttelusta, kekseliäisyydestä, demokratiasta, pragmaattisuudesta, tehokkuudesta ja jossain määrin myös kivistävistä peukaloista.

Itse olen tottunut ennustavaa tekstinsyöttöä käyttämään ja kirjoitan puhelimella aika paljon tekstiä nettiin (tosin mobiili-Jaiku on paraikaa remontissa) ja sähköposteja myös. En tosin tapaa kirjoitella varsinaista tekstarikieltä, paitsi toisinaan oikeita tekstareita laatiessani käytän lyhenteitä, jätän välit pois pisteen jälkeen jne.

Olen kyllä huomannut, että ennustava tekstinsyöttö ehdottomasti vaikuttaa omaan kielenkäyttööni, sillä on vähemmän vaivalloista kirjoittaa ennustinta tyydyttävässä muodossa kuin opettaa sille sanoja. Etenkin kun nokialainen sanasto tapaa muistamaan vain noin 100 tai 200 uusinta sille opetettua sanaa ja unohtaa vanhemmat. Yksi syy kirjoittaa ns. oikeaa kieltä on se, että toivon sen löytyvän helpommin netin hakukoneilla.

Tekstarikielen eräänlainen ilmentymä ovat lolcatit ja niiden lolspeak, jotka ovat aivan suunnattoman kiehtova tekstillä, kielellä, kuvalla ja kompositiolla leikittelevä, kiivaan yhteisöllinen ja tyypillisesti internetmäinen huumorimuoto.

Suosittelen kuuntelemaan ohjelman, jos kieli ja teksti ja niiden käyttö kiinnostavat. En osaa sanoa kauanko se vielä on saatavilla BBC Radio 4:n sivuilta.

Kirjoittelin tammikuussa, että UNICEFin mukaan tekstarit Tekstarit lisäävät kirjoitus- ja lukutaitoa.

Tekstarit lisäävät kirjoitus- ja lukutaitoa

Olen takaisin Suomessa parin kuukauden Australian reissun jälkeen. Hauskaa oli. Elämä täyttyy jälleen työstä kirjastossa ja informaatiotutkimuksen opinnotkin alkavat viikon päästä. Lisäksi on pari hankkeita joita pitäisi alkaa kohtapuolin järjestelemään.

Varsinainen asiani on se, että UNICEFin Innovation for Africa -raportin (1MB PDF) mukaan tekstarit toimivat virikkeenä opetella lukemaan ja kirjoittamaan Afrikassa jossa taito ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Tekstarit ovat nimittäin puheluita halvempia ja tekstareitse on monien asioiden hoito parempaa kuin puhelimitse. Tekstarien halvempia hinta on taloudellinen kannuste oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Vilkaiskaapa tarkemmin 160 Characters -sivuston referaattia, sekä varsinaisen raportin sivua 11.

Täälläpäinhän yleensä ajatellaan että tekstarit, sähköposti, netti ja muu vastaava tapainturmellus tuhoavat rakkaan äidinkielemme ja sitämyöten ihmisten ajattelun ja sivistyksen ja ennen pitkää kai sivilisaationkin. Olen asiasta tietenkin eri mieltä :^)

(via The Long Now Foundation blogi)