Interludi XVII

Välisoiton aika. MC Soom T ja disrupt: Dirty Money (Jahtari, 2009, JTR 07).

Teosto+YouTube+musiikkidata soi kauniisti

Teosto ry

Teosto on juuri saanut aikaan sopimuksen YouTuben kanssa, kts myös asiaan liittyvä FAQ. Hienoa, sillä kuten kaikki arkiympäristöään yhtään havainnoivat ihmiset tietävät, on YouTube erittäin keskeinen musiikinlevityskanava. En henkilökohtaisesti voi olla ihan vakuuttunut kaikkeen Teoston toimintaan (kröh kröh), mutta vaikuttaa hyvältä idealta tunnustaa tosiasioita. Tätä vartenhan Teosto ja vastaavat järjestöt on olemassa.

Toinen juttu Teoston suunnasta: tämä Teoston tutkijan Turo Pekarin (@s1truuna) blogi*kirjoitus Musiikkidata soi kauniisti viime heinäkuulta on hieno kirjoitus metadatasta, sekä datan ja metadatan laadusta, käyttöarvosta ja liikkuvuudesta. Kiitos Turolle tuosta. Millaisia datavirtoja kulkee Teoston ja muiden kulttuuriorganisaatioden väleissä? Tässäpä mietittävää.

* blogi ei ole blogi jos sitä ei kommentoida

Advertisement

Chris Hadfield ja The Economist: miten tekijänoikeus toimii avaruudessa?

Chris Hadfield (@Cmdr_Hadfield), ISS:ltä maahan jo palannut kanadalainen astronautti vetää David Bowien Space Oddityn maata nopeasti kiertävällä, kansainvälisellä avaruusasemalla ja tallentaa sen YouTube-pilvipalveluun, ja esiin nousee globaalin, hajautetun internetin kannalta tärkeä kysymys: minkä lainsäädännön immateriaalioikeudet pätevät? Lue juttu How does copyright work in space? The Economistissa.

Chris on postaillut myös erittäin hienoja valokuvia avaruudesta, suosittelen. Kanadalaisista on vaikea olla tykkäämättä, samoin internetistä.

(via Miguel Mimoso Correia)

CBC:n Sparkissa hälystä ja QWERTY:stä

Sparkin loistava keulahahmo Nora Young. Kiitos pitkäaikaisesta inspiraatiosta!!

Olen Canadian Broadcastin Corporationin (CBC, vrt. YLE) Spark -ohjelman pitkäaikainen kuuntelija. Se on sekä aiheiltaan että tuotantotasoltaan erittäin inspiroiva, viihdyttävä ja laadukas ja kun listailen oman elämäni ja työelämäni inspiraation lähteitä, CBC, CBC:n Spark, ohjelmaa vetävä Nora Young ynnä muu tuotantoremmi ovat ehdottomasti mukana.

Spark julkaisee nykyään varsinaisten, radiota varten tuotettujen ohjelmiensa lisäksi haastattelut pidempinä netissä. Niiden joukossa oli tällä viikolla todella mielenkiintoinen juttu hälyn ja melun kulttuurihistoriasta. Haastateltavana oli Mike Goldsmith. Kun itse jätän kirjastoalan taakseni, voisin hyvinkin tehdä jotain tällaista! Ääntä on käsitelty mielenkiintoisilla tavoilla Formatdag 2012 -semmassa talvella, ja minuun on suuresti vaikuttanut myös Yhdyskuntasuunnittelu -lehden numero 1/2011 (varo PDF).

Burzum: Fallen (Byelobog Productions, 2011)

Ollessani Turun kaupunginkirjastolla töissä syksy 2010-kesä 2012, kuuntelin paljon black metallia, erityisesti Burzumia, Paysage d’Hiveriä (jota on ollut tämän blogin välisoittonakin) ja Darkspacea. Kunnon bläkkis on tietenkin sinällään hyvin kaunista ja esteettistä ja tietyntyyppisellä, puuromaisella hälymusiikilla on pitkään ollut paikka sydämessäni. Mutta esteettisten meriittiensä lisäksi bläkkiksessä on juuri avotoimistoon sopivia ominaisuuksia: musiikki on suurta ja peittää alleen paljon, ihmisen puhetaajuuksilla on paljon tavaraa, etäisestä kiljumisesta sanoista ei voi kuvitellakaan saavansa selvää, biisit ovat pitkiä, ja biisien rakenteet eivät vedä huomiota puoleensa, vaan musiikki sensijaan ikäänkuin sulkee vaippansa sisään. Avokonttorityöntekijä arvostaa, ymmärtänette mitä ajan takaa.

Tämän tyyppisestä vastamelusta ja vastamelusuunnittelusta oli puhetta tuossa Miken haastattelussakin, ja siis myös hälyn historiasta ja muusta sellaisesta. Myös tietokonehistorian grand-old-maneihin lukeutuvasta Charles Babbagesta on tuossa haastattelussa puhetta, hän oli hälyn vastustaja ja osallistui Dickensin ym. veijareiden kanssa melun ja luokka-ajattelun suhteen edistämiseen.

Charles Babbagen aivot purkissa ym., jotka valokuvasin Lontoon Science Museumissa vuonna 2009

Kirjastoilla ja äänellä/hälyllä/melulla/hiljaisuudella on tietenkin suhde, josta riittäisi paljon, paljon ammennettavaa monessa mielessä.

Toinen Sparkissa esillä ollut aihe tällä viikolla perinteisen konekirjoitus- ja tietokonenäppäimistön qwerty -järjestys, sekä siihen liittyvä folklore. Melko yleisesti tunnetaan, että qwerty-järjestys periytyy mekaanisista kirjoituskoneista, joiden näppäinjärjestys on kehitetty niin, etteivät kirjasinvarret tarttuisi toisiinsa. Tämä suunnitteluperusteluhan on nykyään tietenkin absurdi, mutta näppäinjärjestyksen vaihtaminen esim. Dvorakiin olisi yhteisöllisesti kallista ja epätuottavaa. Asiaa käsittelevässä Sparkin jaksossa 214 myös dekonstrudoidaan tuota myyttiä ja valotetaan siihen liittyvää historiaa kertomalla konekirjoituskilpailusta, sekä taloustieteistä tutusta verkosto-vaikutuksesta (network effect).

Interludi XVI

Olen kirjoittelemassa PIKI-tietokannan siivousmenetelmät -projektin loppuraporttia, ja taustalla soivasta teknomiksauksesta huomioni kiinnitti tämä. Ignacio: Virton (Chris Liebing remix) (Music Man, 2001).

Interludi XIII

Oli tarkoitus ottaa blogin kolmanneksitoista interludiksi viime aikoina erittäin paljon kuuntelessa ollutta Jeff Millsin kiehtovaa uutta tuotantoa. Vastaan tuli kuitenkin Millsartin vastustamaton Step to Enchantment, Axis -levymerkin kaksikymmenvuotisen taipaleen alkuajoilta, Mecca EP:ltä vuodelta 1993. Nauttikaa.

Interludi XII

Välisoittona Apathismin julkaisu Twelve vuodelta 2001.

Interludi X

Täällä blogissani on aika-ajoin välisoittoja. Jättäydymmekin nyt hetkeksi Paysage d’Hiverin kappaleen Der Weg pariin.

Interludi VIII

Välisoittona Jeff Millsin Solid Sleep remix Laurent Garnierin Crispy Baconista (F055, F-Communications, 1997)

Minuun voimakkaasti vaikuttanut biisi. Sain tämän joskus talteen c-kasetille Leena Lehtisen vetämästä Marginaali -ohjelmasta Radio Mafialta. Kuulosti erittäin rapsakalta FM-radion ja c-kasetin jäljiltä. Nupit kaakkoon!

Interludi VII

Välisoittona Kim Rapatin Instruments VI.

Poroilan objektiivinen artikkeli Kirjasto 10:n limaisista pusseista

Intervalli 2010/3

Kirjasto 10:ssä on vaihdettu jewel-kotelot pusseihin (kts. aiempia kirjoituksiani). Heikki Poroila kirjoitti hyvän artikkelin niistä Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen Intervalli-lehden tuoreeseen numeroon 3/2010, alkaen sivulta 16. Artikkeli on nostettu oikein kansikuvan ja siinä haastatellaan Kirjasto 10:n bossia Kari Lämsää sekä kokoelmatyötä tekevää Lassi Kokkosta. Lopuksi Poroila summailee yhteen sekä pussien että koteloiden hyviä ja huonoja puolia.

Täällä odoteltiin Heikin juttua pitkin viikkoa että mitähän se Heikki aikoo kirjoittaa. Kirjasto 10 ei juurikaan viesti toimistaan, esim. näistä pussitusasioista missään joten kenen tahansa ja erityisesti Heikin kaltaisen auktoriteetin kirjoittama teksti ja ”tuomio” määrittää melko pitkälti mitä mieltä kirjastoala asiasta on ja tulee olemaan. Ei sitä lunta ihan hirveästi tupaan tullut 🙂

Kiitos Heikille erittäin arvokkaista näkemyksistä ja asian esille ottamisesta yleensäkin. Käykääpä lukemassa artikkeli ja oikeastaan koko lehti, joka on (tälläkin kertaa) täynnä hyvää asiaa.

Interludi V

Otetaas äskeisin Open Data -ranttauksen jälkeen interludina Regiksen Purification (Downwards, 1999, LINO023).

Librarians Do Gaga

Sarjassamme kirjastomusavideot.

(via BoingBoing)

Vakavampaan sävyyn Steve Silbermanin artikkeli Wiredissä pitkäaikaissäilytyksestä, Libraries of Flesh: The Sorry State of Human Tissue Storage. (via BoingBoing tämäkin)

Interludi III

Interludi II

Pitäisi jossain vaiheessa oikeasti miettiä mitä tekisi noille kahdelle maitolaatikolliselle vinyyliä (ml. yllä oleva).

Heikki Poroila (ym.) musiikkikirjastotoiminnasta

Heikki Poroila

Tämä blogipostaus on hatunnosto Heikki Poroilalle. Hatunnostolle olisi lukemattomia, lukemattomia syitä, mutta tällä kertaa erityisesti siitä että hän tekee kirjastojen omaa, sisäistä keskustelua näkyväksi Radio Helsingin Musaneuvosto-ohjelmassa 10.12.2009. Tallenne löytyy verkosta (mp3, 42min, 21MB).

Tuossa ohjelmassa käsitellään musiikkia, musiikkikirjastotoimintaa ja kirjastoja yleensäkin yhteiskunnallisina toimijoina. Mukana studiossa Poroilan lisäksi ovat Anna Laine (huom intermusiikillinen idea kohdassa 39:00) sekä Markus Nordenstreng.

Tavattoman ammattitaitoisen ja erinomaisen Heikin blogi löytyy kirjastot.fi:stä. TJEU.

(via Suomen kirjastoseuran uutiset)

Interludi

Otetaanpa tässä blogissa hieman musiikkia. Saanko esitellä, Porter Ricks: Redundance 3.

Terveisiä Hollannista

Kiva, että täällä Haagin kaupunginkirjaston pääkirjastolla keskustassa on ilmainen ja avoin wi-fi. Toisin kuin Suomessa tai skandinaviassa, ovat monet kirjastopalvelut Hollannissa sen sijaan maksullisia. Kirjoja ja lehtiä voi paikan päällä lukea ilmaiseksi, kotiin lainaamiseen tarvittava jäsenyys ja sitä osoittava kirjastokortti maksaa vuodessa 19€ tai 26.25€, iästä riippuen. Jos aikoo lainata vain lehtiä, voi ostaa halvemman jäsenyyden hintaan 7.5€. Kun kävimme täällä ekskursiolla muutama viikko sitten, huomasi eron retoriikastakin; Hollannissa kirjastoissa on jäseniä, Suomessa asiakkaita tai käyttäjiä. Tämänkertaisella matkalla osallistun LIBERin ja EBLIDAn digitointityöpajaan, ja ajattelin samalla viettää edeltävän viikonlopun täällä ulkomailla.

Kirjastojen vuosimaksua on toisinaan väläytelty Suomessakin (katso Tuula Haaviston Kirjastojen peruspalvelujen maksut eivät kannata -raportti vuodelta 2003 (kiitos Tuulalle ja Petri Tonterille vinkistä)), mutta ainakin nykyinen kirjastolaki (4.12.2004) määrää peruspalvelut maksuttomiksi. Tai siis, tämä on yleinen tulkinta kyseessä olevasta laista. Lain kirjain on seuraava:

4 luku

Kirjastopalvelujen maksuttomuus

5 §

Kirjaston omien kokoelmien käyttö kirjastossa ja niiden lainaus on maksutonta.

Yleisten kirjastojen keskuskirjaston ja maakuntakirjastojen yleisille kirjastoille antamat kaukolainat ovat maksuttomia.

Muista kirjaston suoritteista kunta voi periä enintään suoritteen omakustannusarvoa vastaavan maksun.

Erityisestä syystä maksu, joka muuten määrättäisiin suoritteen omakustannusarvoa vastaavaksi, saadaan määrätä tätä korkeammaksi.

En ole aivan varma tarkalleen mikä ylläolevassa laissa edellyttäisi, että esimerkiksi netin käyttö ei suomalaisissa yleisissä kirjastoissa maksaisi. Nettiyhteyden omakustannearvo olisi tietenkin sangen matala, ellei mukaan lasketa asiakkaiden käytössä olevia tietokantoja (Arto, Aleksi, EBSCO, PressDisplay, Naxos jne).

Vertailukohdaksi vaikkapa Haagin kaupunginkirjaston muissa toimipisteissä paitsi pääkirjastossa netin käyttö maksaa 1€/tunti (ei-jäsenille 1.4€/tunti) joka on sinänsä ihan markkinakelpoinen hinta täkäläisiin nettikahviloihin verrattuna. CD-levyn kuuntelu talon soittimella maksaa 0.5€ per kaksikymmentä minuuttia, mutta levyt ovat koteloissaan joten niitä voi kuunnella omallakin, kannettavalla cd-soitimella jos jollakulla sellainen vielä on. En tiedä olisiko oman soittimen käyttö kiellettyä, en ole kyllä nähnyt missään mitään kieltolappuja. Levyjä ei kuuntelua varten tarvitse lainata (1€/levy), ellei aio poistua musiikkiosastolta etsiessään jotain mukavaa soppea muualla rakennuksessa kuunteluun ja vaikkapa sarjisten lukuun tai netissä surffailuun. Kuuntelumahdollisuutta ei ole muualla kuin pääkirjastolla.

Mitäs leffan vuokraaminen Suomessa nykyään maksaakaan? Haagin kirjastosta sekä DVD:t että konsolipelit maksavat 3€ kappale. Ei ole sattunut silmiini videovuokraamojen hintoja.

Haagin kirjasto on kuulemma sikäli poikkeuksellinen Hollannin kirjastojen joukossa, että organisaatio kuuluu suoraan kaupungin alle eikä ole säätiö kuten yleiset kirjastot yleensä. En ole varma tarkoittiko Hollannin rantaparatiisin Scheveningenin kirjaston hoitaja koko Haagin kaupunginkirjastoa vai vain omaa lähikirjastoaan, kun sanoi että Haagissa tilanne on sikälikin poikkeuksellinen, että koko henkilökunta saa palkkaa.

En ole järkyttynyt, vaan totean kylmänrauhallisesti, että monikulttuurisuuteen kuuluu että on erilaisia tulokulmia maailmaan, myös kirjastopalvelujen järjestämiseen. Suomen ja skandinavian maksuttomat kirjastopalvelut ovat oikeastaan aika outo ilmiö.

Kirjahyllyni

Noudatan maksimaalisen julkaisun periaatetta, joten alla Helsingin kaupunginkirjaston intranettimme Kaivon erittäin mainiossa Kirjahylly-kolumnisarjassa julkaistu kirjoitukseni. Sarjassa henkilökunta esittelee henkilökohtaisia kirjastojaan ja kirjahyllyjään kuvien  kera.

Macen kirjahylly

Ellen ole laskenut väärin, omistan neljä kirjaa. Näet ne kuvassa. Scrolling Forward oli kurssikirjana informaatiotutkimuksen opinnoissani, Paratiisi vai panoptikonin sain mukaani jostain alamme tapahtumasta ja Wikipedia—The Missing Manualin tilasin netistä muuten vaan. Neljäs on GNU Emacsin version 18 manuaali, jonka nappasin aikoinaan Kirjakaapelin kokoelmista. Sen kanssa matkustin Jyväskylään Finnconiin hankkiakseni siihen kirjoittajan ja suuren ajattelijan, Richard M. Stallmanin omistuskirjoituksen (”Happy hacking—Richard Stallman”). Pari vuotta myöhemmin kirja poistettiin kirjaston kokoelmasta ja nyt se on minulla turvassa, artefaktina.

Maailmassa on varmaan joku ihminen jolla olisi kirjoilleni parempaa käyttöä kuin minulla, joka homehduttaa niitä pinossa ja kirjoittaa niistä työpaikan intranettiin. Kelpo kirjoja ne kaikki kuitenkin ovat. Wikipedia-oppaan aion toistaiseksi pitää itselläni. Scrolling forwardin ja Paratiisin olen lukenut, joka on kutakuinkin yhtä kuin se että ne ovat minulle tarpeettomia—joten jos niille on teillä käyttöä niin ottakaahan yhteyttä. Tällä hetkellä ne ovat tarjolla viime aikoina uutisissakin olleessa BookaBookassa. Paras mahdollinen ottaja olisi tietenkin sellainen joka tekee kirjoihin merkintöjä ja huolehtii että ne pysyvät liikkeellä. Kirjojen seisottaminen hyllyssä tuntuu suorastaan loukkaukselta!

Edellä mainittujen teosten lisäksi hallussani on tällä hetkellä kaksi muuta kirjaa. Daemon on romaani jonka omistaja ehkä jo kaipailee sitä. Lupasin laatia siitä arvion, mutten ole vieläkään päässyt yli puolenvälin. Törkeen hyvän Watchmenin nappasin töistä matkaani. Aikoinaan Cosmic Comic Caféssa käydessäni luin siitä aina kappaleen kerrallaan.

Aikakaus- ja sanomalehtiä kotona liikkuu sattumanvaraisesti. Niitä tulee ja menee muttei kerry. Kirjojen tai lehtien kotona säilöminen tuntuu ajatuksena mahdolliselta, jos niille on oikeasti käyttöä. Kaunokirjallisuutta, ainakaan romaaneja en missään nimessä haluaisi omistaa. Pthyi mikä törkeä ajatuskin…ehkä jonkun uudelleenkäyttöä kestävän teoksen, vaikkapa upean sarjiksen tai runokokoelman voisin hankkia. Väliaikaisesti.

Bibliofiiliksi en itseäni voi väittää. Keräilijän vikaa minussa on kieltämättä joskus ollut. Silloin tuli haalittua esoteerisempia aikakausijulkaisuja ja kaikenlaista roipetta. Ei mitenkään hallitsemattomasti. Oli kuitenkin jonkinlainen sisäinen tarve suojella esineitä, etteivät joutuisi kadotukseen. Mokoman pula-ajan sairauden ruoskiminen sielusta on tuottanut ihan hyvin tulosta; tavarasta on päästy eroon eikä tilalle ole tullut puutteen tunnetta.

Elämä on hyvää.

Tiedän että tämä on Kirjastolaisen Oikea Tie.

Opusten lisäksi pinossa on vähän vinyyliä, perinteitä kunnioittaen maitolaatikkoihin varastoituna. Ihan hyvä valikoima (gasp voisiko jopa sanoa kokoelma?!?) tunkkaista ja tiukkaa teknoa. En tiedä mitä niille oikein pitäisi tehdä. En haluaisi luopua niistä, mutta voisin antaa niitä lainaan. Osa on ollut ennenkin. Cd-levyjen pirulaisia on parikymmentä. Soittimen omistamisesta on vuosia.

Onko tähän tarkoitus kirjoittaa myös peleistä? Nekin ovat kaunokirjallisia teoksia. Mitään erityistä pelikokoelmaa minulla ei ole. Verkkaisen läpipeluun alla on pari seikkailuropea: Yggda Union―We’ll Never Fight Alone puhelimessa GBA-emulaattorilla, sekä Chrono Trigger miniläppärin SNES-emulaattorilla. Niukasti pelaavalle molemmat tuntuvat loputtomine juonenkäänteineen ikuisuusprojekteilta.

Toisin kuin pelestä ja webin kaltaisesta hypermediasta, kirjoista näkee heti päällepäin koska ne päättyvät. Ehkä se on salainen syy miksi jotkut aina jaksavat ylistää kirjojen käyttöliittymää ylivoimaiseksi :^)