Miksei kirjastolaisten keskuudessa kasva koodausosaaminen?

nstop@Flickr: "Perl Art"

Bohyun Kimin Library Hat -blogissa on mielenkiintoinen kirjoitus ja keskustelu menossa otsikolla Why Not Grow Coders from the inside of Libraries? ja se on poikinut kaikenlaista muista blogeissa sekä code4lib -yhteisössä. Monia herkullisia puolia on esillä, esim. taitojen kartuttamiseen kannustaminen kirjastoissa, IT-ihmisten ja kirjastoihmisten luonteentyyppien yhteneväisyydet, rekrypolitiikka, sekä kirjasto-osaamiseen että IT-osaamiseen liittyvät myytit, ”kaikki valmiina paketista” -ajattelu ja alistuminen.

En todellakaan ole koko tekstistä samaa mieltä, sillä osa kirjoittelun väittämistä ei lainkaan vastaa omia kokemuksiani suomalaisesta kirjastomaailmasta. Mutta paljosta on erittäin helppo olla samaa mieltä. Miten voitaisi edistää asiaa? Miten saataisi kirjastolaiset itse noudattamaan sitä aina paljon paasaamaansa 2 §:n lopussakin mainittua asiaa?

Will K. luettelee kommentissaan kolme, erityyppistä ohjelmoitiosaajaa. Ensimmäinen on ongelmalähtöinen ihminen, joka näkee ohjelmoinnin tapana ratkoa muita ongelmia tai helpottaa niiden ratkaisun valmistelua. Toinen on ohjelmistokehittäjä, kolmas tietojenkäsittelytieteilijä (eli atk-tiedemies). Will sanoo osuvasti, että periaatteessa jokaisen informaatioalalla työskentelevän ihmisen, siis kirjastoammattilaiset jos ketkä mukaan lukien tulisi kuulua ensimmäiseen joukkoon (laajentaisin jopa että informaatioyhteiskunnassa asuvan).

Monikohan kirjastolainen on oikeasti lukenut vaikkapa sellaisen ”Teach yourself ohjelmointikieli in 21 days” -kirjan? Niitä kuitenkin hommataan joka kirjastoon läjäpäin asiakkaille tyrkylle, suomennettuinakin. Siellä niitä hyllyssä seisoo, sinunkin kirjastossasi. Tavallaan voisi ajatella että kolme viikkoa on aika pieni investointi ihan hemmetin hyödyllisestä taidosta.

(via @ThatAndromeda at #code4lib)

Advertisement

Kindle on oikeasti tietokone

Amazon Kindle 2 (kiitos kuvasta ShakataGaNai@Wikimedia Commons)

Viime viikolla Amazon ilmoitti julkaisevansa SDK:n e-kirjan lukulaitteelleen Kindlelle. SDK on työkalupakki, joka mahdollistaa laitteen ohjelmoinnin. Nyt on siis oikein valmistajan taholta myönnetty, että Kindle ei ole jonkinlainen rampa korvike kirjalle tai muulle painotuotteelle, vaan oikea tietokone. Juuri ohjelmoitavuus määrittää tietokoneen; tietokone on itsessään merkityksetön, mutta looginen ja deterministinen laite, jolla on ohjelmoitavuutensa ansiosta potentiaali olla mikä tahansa muu laite.

Näinhän asia Kindlenkin osalta tietenkin on alunperinkin ollut. Amazonin ilmoitus ohjelmoinnin mahdollistamisesta (tai oikeammin: ohjelmoinnin estämisen lopettamisesta) kuitenkin muuttaa laitteen luonnetta perustavanlaatuisesti. Kuvittele vaikkapa matkaopas, joka jättäisi sadepäivänä kiertokävelyn suosittelematta, ja ohjaisi lukijan sensijaan museokierrokselle. E-kirjan lukulaite vapautuu ja muuttuu takaisin siksi mitä oikeasti onkin, eli tietokoneeksi.

Alkaneella viikolla julkistettaneen myös Applen tabletti, eräänlainen valtavan kokoinen iPod. Nookin alla pyörii Googlen älypuhelimiin kehittämä käyttöjärjestelmä Android. Tietokoneita siis.

E-kirjan lukulaite? So last season. Ymmärrän tarpeen sellaisille laitteille siirtymävaiheen teknologiana, mutta se siirtymävaihe alkaa nyt olemaan jo mennyttä. Suhtaudutaampa e-kirjan lukulaitteisiin sellaisina mitä ne ovatkin, eli läppäreinä.

Mitä bibliofiilien kaipailemaan kirjojen hajuun ja muuhun likaisuuteen, painoon ja esineellisyyteen tulee, niin tiesittekö että on olemassa kirjan hajuista parfyymiä, jota voi suihkuttaa e-kirjan lukulaitteeseensa tai läppäriinsä ja vuodattaa muutama (krokotiilin)kyynel wanhojen hywien aicoien cunniacxi 😉