Järkeä tekijänoikeuslakiin, ja suosittelen miettimään hieman mitä tekijänoikeus oikeastaan edes on

Järkeä tekijänoikeuslakiin

Järkeä tekijänoikeuslakiin

Kuten olette varmaan huomanneet, Järkeä tekijänoikeuslakiin -kampanja on paraikaa menossa. Se on vastikään saavuttanut kansalaisaloitteilta vaaditun 50 000 kannattajan rajan (onnea!), ja menee siis eduskunnan käsittelyyn. Aloitteeseen voi tutustua sen kampanjasivulla, sekä Kansalaisaloite.fi:ssä jota kautta sen voi myös allekirjoittaa. Kampanjan feibuuksivulla sekä Twitterissä voit seurata ja osallistua keskusteluun sekä kuulla uutisia asiasta.

Kampanjasivulta kopsattua (tl;dr):

Lakialoitteen tiivistelmä heille, jotka eivät jaksa sitä kokonaan lukea:

Lakialoitteen pääasiallinen tavoite on korjata voimassa olevan lainsäädännön ylilyönnit verkkovalvonnan ja vahingonkorvausten osalta.

Lakialoite ei muuta tekijänoikeuksien alaisen sisällön luvatonta lataamista lailliseksi. Kuitenkin yksittäisten ihmisten kohdallatekijänoikeusrikoksen sijasta luvattomasta lataamisesta tehtäisiin rangaistavaa tekijänoikeusrikkomuksena. Lakialoite myös rajaa nykyistä enemmän yksityistä verkkovalvontaa.

Vakavampi tekomuoto, tekijänoikeusrikos, mahdollistaa kotietsinnät, takavarikot ja suuret vahingonkorvaukset — voimassa olevan lainsäädännön mukaan myös vähäisissä rikkeissä. Tekijän­oikeus­rikoksista tuomittaisiin edelleen kaupalliseen tai laajamittaiseen tekijänoikeuksin suojatun sisällön jakamiseen syyllistyneet.

Toissijaisesti lakialoite pyrkii parantamaan kuluttajan, artistien ja muiden sisällöntuottajien asemaa sekä uusien verkkoteknologiaan perustuvien palveluiden kehittämistä. Artisteille annetaan rinnakkais­lisensointi- ja kieltooikeus, jolla artistit mm. saavat, niin halutessaan, käyttää avointa lisenssiä. Lisäksi annetaan parodia- ja satiirioikeus.

Yksityisiä kopioita saa tehdä omaan käyttöönsä ja antaa sen ulkopuolisen tehtäväksi. Tämä mahdollistaa verkkotallennuspalveluiden kehittämisen, kuten mm. TV-kaista. Opetus- ja tutkimuskäyttöön tehdyt teokset sallitaan myös ”virtuaalisissa luokkahuoneissa”.

Aloitteen tärkein vaikutus on kansalaisten ja artistien välisen vastakkainasettelun purkaminen ja rakentavan keskustelun herättäminen tekijänoikeuslainsäädännön jatkokehittämisestä.

Vaikka aloite on pitkä, se on yllättävän helppolukuinen (näinkin monimutkaisesta lakikokonaisuudesta). Lakialoitteesta on myös olemassa näppärä diff-näkymä, jossa aloitteen tuomat muutokset näkyvät rinta rinnan nykyisen lainsäädännön pykälien kanssa.

Kampanjaa vetää Avoin ministeriö ja mukana on toki myös EFFi, jonka jäsen itseäni ja ammattiani kunnioittavana kirjastoihmisenä olen.

Tarja Cronberg: Luova kasvu ja taiteilijan toimeentulo

Tarja Cronberg: Luova kasvu ja taiteilijan toimeentulo

Minulla on uudelleenluvun alla Tarja Cronbergin (@tarjacronberg) OKM-selvitys Luova kasvu ja taiteilijan toimeentulo (OKM:n selvityksiä 2010:6, ISBN 978-952-485-930-1). Suosittelen kaikille kulttuuri- ja taidealalla toimiville lueksittavaksi, se antaa paljon tietoa ja perspektiiviä siihen ekosysteemiin missä toimimme. Kun sitä peilaa Cory Doctorowin (@doctorow) esittämää kysymystä ”Mitä haluamme tekijänoikeuden tekevän?” (bloggaukseni marraskuulta 2010) sekä tekijänoikeuden oikeutusta vasten, nykyisen tekijänoikeuden oikeutus näyttää suoraansanoen aikasen heikolta. Tarjan raportissa puhutaan taiteilijoiden sosioekonomisesta tilanteesta kaikenkaikkiaan, ja raportin perusteella näyttää että tekijänoikeus ei tyydytä sitä tarkoitusta jolla tekijänoikeutta tavataan nykyään perustelemaan: takaamaan itsenäisiä ja omaperäisiä teoksia luovien ihmisten elinkeino. Todellisuudessa taiteen tekoa rahoitetaan pitkälti oman alan ulkopuolisilla hanttihommilla, puolisoilla, apuraharumballa ja työkkärimasseilla (kts. tarkemmat numerot Tarjan raportista, jos kanttisi kestää). Meillä kaikilla on myös jos jonkinmoista luovaa tekijää henkilökohtaisessa tuttavapiirissämme, joilta kannattaa kysellä että miten tekijänoikeudet heitä puolin ja toisin palvelevat. Näiden todisteiden valossa näyttää siltä, että nykyinen tekijänoikeus ei yksinkertaisesti toimi.

Tekijänoikeudella on toki myös muita oikeutuksia kuin nämä yksisilmäiset taloudelliset yksinoikeudet. Nämä on purettu hyvin esiin Laura Leppämäen teoksessa Tekijänoikeuden oikeuttaminen. Coryä myötäillen eräs niistä on pyrkiä rakentamaan sellaista yhteiskuntaa, jossa tuotettaisi mahdollisimman suuri määrä näitä itsenäisiä ja omaperäisiä teoksia. On sanottu, että tekijänoikeus on tietoyhteiskunnan perustuslaki. Järkeä tekijänoikeuslakiin -kampanja ajaa tiettyjä pieniä detaljeja nykyiseen lainsäädäntöön (kts. yhteenveto yllä).

Mutta kehoitan kaikki tätä lukevia palaamaan Coryn kysymykseen: mitä haluamme tekijänoikeuden tekevän? Kehoitan sinua arvon lukija myös miettimään oletko sinä itse immateriaalioikeuksien haltija (ja aivan varmasti olet, jos olet esim. joskus kirjoittanut Feisbuus-statuksen tai laittanut nettiin valokuvan), ja mikä oma suhteesi tekijänä on yhteiskuntaan ja niihin prosesseihin jotka mukamas varmistavat että ihmisillä on joku kannuste olla luova, ja myös saattaa teoksiaan julkisuuteen. Kirjoitin aiemmin blogissani (sekä myös Mediametkaa Osa 5, ISBN 978-952-99912-4-2), toivottavasti emansipoivasti, että tekijänoikeus on oikeus päättää. Ja se koskee sinua, minua ja Chisua.

Advertisement

Vilkaisu vuoteen 2011

Vuosi vaihtuu. Katsotaas mitä on tulossa; itkutipaton tammikuu 2011 (pelkästään Facebookissa ilmoittauneita on peräti 454 henkilöä), järjestämämme Cycling for libraries -pyöräilykonferenssi Kööpenhaminasta Berliiniin tapahtuu alkukesästä, hyvin herkulliseksi hankkeeksi osoittautunut KDK tulee käyttöön alkaen yleisten kirjastojen osalta täältä Turusta ja sitten pian laajentuen. Tulevan vuoden aikana  vaihdamme Varsinais-Suomen kirjastokimppamme Vaskin PallasPro -taustajärjestelmän Auroraan ja samalla FinMARC vaihtuu MARC21:een. Näiden järjestelmäuudistusten pistetään pystyyn myös julkaisujärjestelmä, nähtävästi siten että se on tulee OKM:n alaisten kirjastojen käytettäväksi.

Mitäs muuta? Rakenteilla oleva kirjastoalan yhteinen intranetti otetaan käyttöön, yhteisluettelo-hanke etenee ja Kirjasampokin saa ohjelmointirajapintojen lisäksi käyttöliittymän. Europeanan semanttinen tietomalli EDM astuu käyttöön ja e-kirjamarkkinat ehkä lämpenevät täällä Pohjolassakin. Itselläni on muutama koulutus jo sovittuna ja omat digitaalisen kulttuurin tutkimuksen opinnot jatkuvat Turun avoimessa yliopistossa. Toivottavasti pääsen käymään 77. IFLAn WLIC -konferenssissa Puerto Ricossa. Ja tietenkin asuinkaupunkini Turku on Euroopan kulttuuripääkaupunki ja luminen talvi lupaa sammakkomiesten mukaan kuumaa kesää. Vuoden ensimmäinen päivä on vieläpä caturday.

Kun tuota ylle koottua listaa katsoo, se näyttää saumattomalta. Loistavaa!

KDK:sta kirjoittelen kuulumisia täältä Turusta kohtapuolin. Pahoittelen ettei täältä ole vielä kuulunut julkisesti oikein mitään, vaikka olen ollut jo muutaman kuukauden Turussa. KDK:n on Twitterissä (@kdkhanke) ja asiakasliittymän etenemisestä saa uutisia sen omasta blogista, ottakaapa sekin seurantaan.

En nyt millään keksi kuvitusta tähän kirjoitukseeni joten menkööt ilman. Jos lukijoille tulee mieleen joku hyvä kuvitus, niin laittakaapa kommenttiin.

**** HYVÄÄ UUTTA VUOTTA TYYPIT ****

Sertifiointi menetelmäksi kirjastojen ohjaukseen

DINI-Zertifikat 2010 für Dokumenten- und Publikationsservices

Saksan reissulla juttelin KOBV:n aivan uskomattoman loistavien tyyppien kanssa (kuvittele maakunnallinen Kirjastot.fi). Tuli puheeksi, että Saksassa on Deutsche Initiative für Netzwerkinformation e. V. eli DINI -yhteenliittymä, jonka idea on seurata ja koordinoida kirjastojen verkkopalvelujen kehittämistä.

DINI on laatinut sertifikaatin julkaisuarkistoja (”repositorioita”) varten (yök PDF). Kriteerit ovat sangen laajat. Esimerkiksi arkistolla pitää olla kirjallinen tietoturvapolicy, metatieto pitää olla noudettavissa ulos arkistosta ilmaiseksi, sen tekninen toiminta pitää olla dokumentoitua, tietyt tukipalvelut pitää olla tarjolla aineistoa tallentaville henkilöille, sopimuksissa julkaisuarkistolle ei saa siirtyä ulossulkevia immateriaalioikeuksia, julkaisuarkiston tulee määritellä kullekin dokumentille pysyvä tunniste (esim. DOI tai urn:nbn), indeksointipolicy pitää olla olemassa, järjestelmän tulee käyttää saksalaista Dewey:n luokitusjärjestelmää. Myös tilastointia ja pitkäaikaissaatavuutta käsitellään.

Näiden vaatimusten lisäksi DINI-sertifikaatti listaa suosituksia, esimerkiksi julkaisuarkiston pitää tarjota tukea aineiston siteeraamisessa ja kursseja rakenteellisesta kirjoittamisesta.

DINI:n sivuilta löytyy tietenkin lista sertifikaatin laatimiseen osallistuneista asiantuntijoista sekä julkaisuarkistoista, jolle sertifikaatti on myönnetty.

Saksalaiset kollegat kertoivat, että DINI-sertifikaatti on Saksassa saanut niin arvokkaan aseman, että käytännössä kukaan ei halua perustaa arkistoa ilman kyseistä sertifikaattia. DINI-sertifikaattia pidetään arvokkaan laadun takeena.

Tässä mallissa on monta asiaa oikein.

Sertifiointi toteuttaa ”pehmeää valtaa”. Julkaisuarkisto saa tietenkin olla sellainen kuin sen pystyttäjä haluaa. Mutta markkinamekanismi ajaa kohti sertifioimista. Ja kun yhdellä on se, muut eivät halua olla huonompia. Myös itse sertifikaatti on kilpailuasetelmassa suhteessa muihin sertifikaatteihin.

Yleisesti ottaen tämän kaltainen vallankäyttö istuisi erittäin mainiosti suomalaiseen kirjastomaailman malliin, jossa kunnilla ja muilla kirjastojen katto-organisaatioilla on paljon autonomiaa. Tunnustetut toimijat, joilla ei ole todellista valtaa puuttua toisten asioihin, voisivat painostaa sertifiointijärjestelmällä. Alallamme sekä osaaminen että valta ovat erittäin hajallaan, sertifikaateilla osaamista voitaisi koota vallaksi nyt olemassa olevien valtaorganisaatiorajojen ylitse.

Tällaisina tunnustettuina toimijoina mieleen tulevat ainakin Kirjastot.fi, Kirjastot.fi Labs mahdollisesti yhteydessä muiden pohjoismaisten kirjasto-laboratorioiden kanssa, yleisten kirjastojen neuvosto YKN, IFLA, EBLIDA, Suomen kirjastoseura, Suomen tieteellinen kirjastoseura, Informaatiotutkimuksen yhdistys tai vaikkapa ns. nuorkirjastolaisporukka.

ELY-keskuksilla eikä Opetus- ja kulttuuriministeriölläkään ei paljoakaan valtaa pakottaa kuntien kirjastotoimintaa, mutta sertifioinnin kaltaista pehmeää valtaa voisi hyvinkin käyttää. Näenkin ministeriössä paraikaa laatimisen alla olevat laatusuositukset juuri sertifikaattina, vaikka ei niitä sellaisiksi kutsuta. Idea on kuitenkin sama: osoittaa mitkä kirjastot täyttävät tietyt laatusuositukset ja mitkä eivät. Samoin KDK:n ja KDK-yhteensopivuuden voi nähdä sertifikaattina. Yhteisluetteloa rakennettaessa tulee laadittua edellytykset siihen liittymiselle ja näin yhteisluetteloon mukaan kelpaaminen on aineistotietokannan laadun tunnustus.

Sertifiointia voisi tehdä mitä erilaisimmin kriteerein. Esimerkiksi nuorkirjastolaisporukalla voitaisi lanseerata sertifikaatti vaikkapa henkilökunnan vaihtuvuuden perusteella; arviointia voisi tehdä johtoportaan liikkuvuuden sekä rekrytoinnin kannalta. YKN voisi ylläpitää linjakuria eväämällä sellaisilta jäseniltään sertifikaatin, jotka toimivat YKN:n yhteisen strategian vastaisesti. Kirjastot.fi voisi sertifioida kirjastojen verkkopalveluja ja alamme opiskelijat voisivat arvioida organisaatioita, joissa tekevät harjoittelujaan.

Tiesitkö tämän kirjastojen laatusuosituksista?

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriö kasaa paraikaa yleisten kirjastojen laatusuosituksia. Olen lueskellut ehdotusta tässä verkkaisesti ja paperi on hyvää asiaa laatutyöstä yleensäkin asiaan vihkiytymättömällekin, toki hurmoshenkeäkin on paperiin pariin kohtaan lipsahtanut 🙂

Normaalisti tällaisten paperien parissa liikkuvat varmaan kirjastotoimen tarkastajat, kirjasto- ja kulttuuritoimen johtajat, ministeriö itse, kunnallispoliitikot sekä kirjasto- ja kulttuurilautakunnat. Asia saattaa kuitenkin kiinnostaa esimerkiksi jotain yrittäjää tai oikeistopoliitikkoa, jotka haluaisivat kenties hoitaa kirjastopalveluja enemmänkin ostopalveluna. Siitä on suomessakin jotain kokemuksia, eikä välttämättä aivan parhaanlaisia. Tuottajana on kai kaikissa tapauksissa käytetty jotain toista kuntaa. Juuri sellaista järjestelyjä varten onkin hyvä että tällaiset suositukset laaditaan, jotta on hinnan lisäksi jotain muutakin johon nojata jos kunta kirjastopalveluja ulkoistaa. Sehän on toki täysin mahdollista, kts. kirjastolaki 3. § 2. mom.:

Kunta voi järjestää kirjasto- ja tietopalvelut itse taikka osittain tai kokonaan yhteistyössä muiden kuntien kanssa tai muulla tavoin. Kunta vastaa siitä, että palvelut ovat tämän lain mukaisia.

Viranomaispalvelujen ulkoistaminen tai muu organisointi muuten kuin omana tuotantona on ollut yleistymään päin niiden auvoisten aikojen jälkeen, kun sosiaalidemokraattinen hyvinvointihanke asteittain syrjäytettiin liberalistisemmalla menolla. Niin tai näin, hyvä että yhteisiä pelisääntöjä sovitaan. Olen antanut itseni ymmärtää että valtion kirjastoille tarkoittamia fyrkkia ovat kunnat siirtäneet aivan muihin taskuihin kun valtionavustusten korvamerkinnästä luovuttiin. Kollega tuossa vieressä naureskelee jotain pesäpallojoukkueista 😀 Eipä siinä mitään, tätä on kuntien itsemääräämisoikeus.

Myös säästöaikoina (jotka katsoisin alkaneen viimeistään monarkian syrjäyttämisen aikoihin Ranskan ja Englannin vallankumouksissa) on hyvä että kansalaisille palvelujen laatua määritellään. Sikäli kun se heitä kiinnostaa. Ja hehän ovat tästä säästämisestä itse vastuussa eduskuntaäänestyksensä kautta. Teoriassa.

Tämä kaikki laatumäärittely siis koskee tietenkin yleisisiä kirjastoja, eli kaupungin- ja kunnankirjastoja. Olen pyhässä virkaintoisuudessani alkanut uusille asiakkaille kirjastokorttia tehdessäni mainitsemaan tällaisista jutuista. Monille on ensinnäkin yllätys että on olemassa jotain sellaista kuin kirjastolaki joka määrää että kaikilla suomalaisilla pitää olla käytössään hyvä kirjasto, että kirjastoammattilaisten oikeasti osaamistasoa määritellään, että kirjastojen lainaustoiminta perustuu ihan oikeaan lakiin ja niin edelleen. Jotkut tuoreet asiakkaat nostelevat kulmakarvojaan että ”e.v.v.k. anna se kortti jo”, monet pitävät asiaa ihan mielenkiintoisena ja jokunen on jopa kysellyt asiasta lisää. Kirjastokortin tekeminen on niin harvinainen ja intiimi, vähän syvällisempi hetki asiakkaan kanssa tuhansien varausten ojentelun ja tulostemaksujen perimisen välissä. Enhän minä kerta kaikkiaan malta olla kertomatta ettei tämä maanmainio hanke nimeltä yleinen kirjasto ole mitään ihan sattumanvaraista hommaa. Asiakkaita varmaan korpeaa horiseva kirjastosetä. En anna sen häiritä toimintaani :^)

Tästä OKM:n paprusta löytyy kappaleesta OSA I/Laatukriteeteistä/Laatukriteeteistä laatukuvauksiin sivulta 23 (sikäli kun käsite ”sivu” on vielä relevantti käsite ja tapa viitata tekstin kohtaan vuonna 2010) taulukko Opetusministeriön Kirjastopoliittisessa ohjelmassa 2001-2004 annetuista suosituksista. Olen niihin kuullut viitattavan ja niitä joskus vilkaissutkin (tietenkin nämä pitäisi muistaa oikeasti unissaankin), mutta ilahduin niihin tässä nyt törmättyäni. Nehän ovat sangen tarkkoja ja oikein käyttökelpoisia työkaluja!

Palvelujen saavutettavuuden laatusuositukset

  • Kirjaston palvelupaikka niin että 80 %:lla väestöstä matkaa enintään 2 km. Suositus koskee taajama-alueita. Erityispiirteet ja autopalvelut huomioidaan. Myös matka-aikaa voidaan käyttää kriteerinä (enint. 30 min ).
  • Kirjastostandardin mukainen kirjastojärjestelmä
  • Internet-yhteyksiä 1 kone /1 000 asukasta. Suositus suhteutetaan kunnan kokoon ja rakenteeseen.
  • Ainakin suuremmissa kaupungeissa yksi kirjasto avoinna 10–20 ja lauantaisin. Alueiden tarpeiden mukaan määritellään vaihtoehtoisia palvelutasoja.

Tiedon saatavuuden ja palvelujen laatusuositukset

  • Uutuushankinta vähintään 400 kirjaa / 1 000 asukasta
  • Muun aineiston hankinta vähintään 100 / 1 000 asukasta eli 1/5 hankinnoista.
  • Sanoma- ja aikakauslehtiä vähintään 15 vsk / 1 000 asukasta. Yhteensä vähintään 45 vuosikertaa.
  • Toimintaan soveltuvaa tilaa vähintään 100 m2 / 1 000 asukasta
  • Henkilöstöä vähintään 1 htv / 1 000 asukasta. Otetaan huomioon alueelliset tehtävät.
  • Ammattihenkilöstöllä kilpailukykyinen palkkaus
  • Täydennyskoulutusta väh. 6 pv /htv. Lähes 40 % kannatti ajantasaistamista.

Palvelujen käyttöä koskevat tavoitteet

  • Fyysisiä käyntejä vähintään 10 /asukas / v, etäkäyttäjät voidaan laskea erikseen.
  • Lainauksia 18 / asukas.
  • Lainaajien osuus vähintään 45 % asukkaista.
  • Verkkokäynnit. Luotettava tilastointi ja seuranta, nouseva trendi.