Wikiopistossa verkkokurssi kirjastolaisille

Wikiopisto, suomenkielinen Wikiversity

Wikiopistossa on meneillään Leena Järveläisen Turun AMK:n erikoistumisopiskelijoille vetämä Kehittyvät verkkopalvelut -kurssi kirjastolaisille.

Vuoden 2011 kurssin sisältö näyttää hyvältä ja opiskelijat ovat käyneet mielenkiintoista keskustelua esimerkiksi kirjastojen tulevaisuudesta oppimiskeskuksina lukupiirissään teoksesta Eero Sormunen+Esa Poikela (toim.): Informaatio, informaatiolukutaito ja oppiminen (Tampere University Press, 2008, ISBN 978-951-44-7285-5).

(via Petri Tonteri, joka linkkasi kirjastoille suunnattuun toivelistaan)

Mainokset

Kuvat verkossa

AVO-kurssin 6. viikko käsittelee (käsitteli) valokuvaamista. Se onkin minulle entuudestaan tuttua, olen napsinut fotoja älypuhelimellani ja laittanut niitä Flickriin jo muutaman vuoden ajan.

Yleensä en kuvia ole juuri muokannut, toisinaan olen käytellyt GIMPiä lähinnä kirkkauden ja kontrastin säätöön mutta melkein useammin käytän nykyään Flickriin upotettua Picnik -kuvankäsittelyohjelmaa joka toimii suoraan selaimessa. Yksinkertaiset toiminnot, kuten rajaus ovat kaikkien käytettävissä. Maksullisena ominaisuutena on lisää jippoja, esim. clipartia ja monimutkaisempia säätötoimintoja. Olen ostanut itselleni Flickrin pro-tunnukset, mutta Picnikin maksullisia ominaisuuksia en ole käyttänyt. Puhelimessani (Nokia N95) on myös kuvankäsittelyominaisuuksia, mutta niiden käyttäminen on niin hidasta että olen lähinnä käyttänyt niitä joskus rajaamiseen ja muutaman kerran lähettäessäni kuvia sähköpostilla tai MMS-viesteinä.

Kirjastopäivät 2009–paneeli

Kirjastopäivät 2009–paneeli

Vastikään käytin GIMPiä koostaakseni yksinkertaisen panoraaman Kirjastovirkailijapäivien paneelista. Päivät olivat itseasiassa aivan juuri, viime viikolla. Panoraaman pohjana on kolme kuvaa. Muita Kirjastovirkailijapäiviin liittyviä kuvia en Flickristä löydä, enkä netistä muutenkaan. Vaikka kirjastoissa onkin kyse ennen kaikkea julkaisuista, eivät kirjastolaiset itse ole kovin hanakoita julkaisemaan netissä. Ei ehkä tule mieleen, niinkään.

Tämän kuvatehtävän yhteydessä voisinkin mainita, että yksi parhaista, koskaan nälemistäni oppiresursseista on You suck at Photoshop. Siinä käsitellään erittäin herkullisten ja hienosti kerrottujen tarinoiden kautta Photoshopin kehittyneemmistä ominaisuuksista. Fotari tulee itse käytettyä erittäin harvoin, mutta samat perusperiaatteet ovat johdettavissa kuvankäsittelyyn yleensäkin. Jaksoja näkyy nyt olevan jo parikymmentä. Helmeä xD

Julkaisemissani kuvissa käytän miltei aina Creative Commons Nimi mainittava-Sama lisenssi -lisenssillä. Stressaannun ellen taggaa kuviani. Olenhan kirjastolainen!

Siution Pyhän Pietarin kirkko

Siution Pyhän Pietarin kirkko

Wikimedia Commonsiin, Wikimedian yhteiseen mediakirjastoon olen kerran laittanut yhden kuvan, testimielessä. Se on kuva Siuntion kirkosta jonka kohdalla  pysähdyin pyöräilyreissullani Helsingistä Lohjanjärvelle kesällä 2007. Muistan että olin vastikään hankkinut itselleni N95-älypuhelimen, ja olin oikein innoissani siitä että saatoin samaan aikaan lukea karttaa, tallentaa matkanopeuttani ja -reittiäni GPS:n avulla, kuunnella podcasteja ja näpsiä vieläpä valokuvia pienellä, taskuun mahtuvalla laitteella.

Minulla on mielikuva että Wikimedia Commonsiin kuvien laittaminen oli jotenkin vaikeaa. Muistaakseni se liittyi lisensseihin, taisin haluta käyttää ei-kaupallinen -lisenssiä. Tuo rajoitus ei ole yhteensopiva Wikimedian käyttämän lisenssin kanssa, joka ei salli kuvien rajoittamista vain ei-kaupalliseen käyttöön.  Laitoin kuitenkin kuvan tuonne. Nykyään suosin itsekin liberaalimpia lisenssejä, jotka eivät rajoita kuvia vain epäkaupalliseen käyttöön. Näen tuolta Wikimedia Commonsin sivulta, että Siuntio-kuvani on jopa käytössä!! Rumahan tuo kuva n, mutta Bulgarian-, saksan- ja englanninkielisissä Wikipedioissa kuva on koettu hyödylliseksi. Hienoa 🙂

Vaikeuksia LeMilliin ja Wikiopistoon tutustumisen kanssa

AVO-kurssin toisella viikolla, joka on siis jo kaukana takanapäin, on tarkoituksena tutustua kahteen radikaalin avoimeen oppiresurssisivustoon LeMilliin ja Wikiopistoon (engl. Wikiversity). Olen jäänyt jälkeen AVO-kurssilla ja vaikka vika on tietenkin itsessäni, huomaan että viikon tehtävien joukosta kaksi ovat minusta hieman kohtuuttomia. Ne ovat nämä kaksi:

  • Yritä löytää ryhmä tai projekti, jossa ihmiset työskentelevät sinulle mielenkiintoisen aiheen parissa tai aiheen parissa, jossa uskoisit voivasi auttaa. Liity tähän ryhmään.
  • Aloita oma oppiresurssiprojekti, joko LeMillin oppiresurssina (tai menetelmänä tai työkalukuvauksena) tai Wikiopiston wiki-sivuna.

En tässä vaiheessa halua aloittaa laatimaan oppiresurssia kumpaankaan sivustoon, haluan laajemman kuvan avointen oppiresurssien sisällöistä ja erityisesti näistä kahdesta palvelusta.

Noniin, tästä huolimatta olen seuraillut Suomalaisen wikiopiston syntyä sivusta ja haaveillut siitä, että vielä joku päivä laitan 23 asiaa -verkkokurssimme mukaan Wikiopistoon. Tämä haave on ollut pöytälaatikossa jo kauan aikaa, ja ehkä toteutuu nyt kun vedämme kurssia paraikaa pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen henkilökunnalle.

En ole varma onko Wikiversityn ohjelmistoalusta, eli MediaWiki sellaisenaan kovin soveltuva opiskeluun. Käytännössä opiskelussa käytetäänkin paljon muita työkaluja, esim. blogeja tehtävien julkaisuun ja taustakanavana ja muita työkaluja yhteydenpitoon ja aineistojen varastointiin.

Wikiversityä ja suomalaista Wikiopistoa katsellessa tulee nopeasti yksinäinen olo; on vaikea tarttua mihinkään vaan kaipailee oppilastovereita ja jos ei nyt sentään opettajaa ja luennoitsijaa, niin jonkinlaista oppilaanohjausta. Yhteisöllinen oppilaanohjaus olisi tässä yhteydessä varmasti paras, eli vaikkapa joidenkin kollegoiden tai kavereiden kanssa päättäisi yhdessä käydä jonkun kurssin. Tätä AVO-kurssiakin on promottu meillä esim. Qaikussa. Selailin kuitenkin tuskissani Wikiopiston epämuodollisen oppimisen portaalia ja toivoin ohjausta tälle AVO-kurssin jaksolle. Samalla tiedostin, ettei toivominen auta, vaan olisin esim. voinut kirjoittaa tämän blogikirjoituksen silloin kun asia oli ajankohtainen.

Huomioni kiinnittyi kuitenkin informaatiotutkimus-portaaaliin joka on tietojenkäsittelytieteen portaalin laajennos. Se kaipaa lisää sisältöä kirjastohistoriasta 🙂

Osallistuin LeMill -webinaariin 5.10. ja yllätyin kuullessani miten aktiivisesti palvelu on käytössä itä-euroopassa ja esimerkiksi naapurissamme Virossa. Voisi olla mielenkiintoista katsoa minkälaista keskustelua ihan oikeat maikat ovat LeMillistä käyneet, vaikkapa Opettaja -lehden sivuilla. Minulle LeMill ei näyttäydy itseoppimisympäristönä kuten Wikiopisto.

Jään pohdiskelemaan mikä tekee ihan tavallisesta webbisivusta ”oppiresurssin”.

Avoimia oppiresursseja

Kun Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen -kurssin (aka AVO-kurssin) ensimmäisen viikon tehtävien myötä loin katsauksen Open University (UK) Open Content Initiativeen, Connexionsiin, MIT OpenCourseWareen, LeMilliin, OpenCourseWare Consortiumiin ja Wikiversityyn, tuli hieman samankaltainen olo kuin ensimmäistä kertaa loin kunnollisen katsauksen Nelliin. Oloa voi kuvata  EBSCOssakin esiintyvällä termillä library anxiety.

Näin montaa suurta projektia oli hieman vaikea lähteä lähestymään, joten katsoin ensin Richard Baraniukin (palo)puheen TEDissä vuodelta 2006 ja sen jälkeen katsoin puheen käsittelemää Connexionsia. Siinä kiinnitti heti huomiota se, että opintokokonaisuuksien sijasta lähtökohta ovat pienet moduulit, joista voidaan koota haluttuja kokonaisuuksia. Toki samahan näkyy esim. perinteisessä opiskelussa jossa pääaineen kylkeen valitaan sivuaineita ja opinnot muodostuvat eri kokoisista kursseista joiden kokoa kuvataan opintopistein. Esimerkiksi suoritan paraikaa avoimessa yliopistossa käytännöllisen filosofian opintoja, joka koostuu seuraavista ”moduuleista”, eli kursseista:

Yhdessä nämä siis muodostavat käytännöllisen filosofian perusopinnot, mutta moduuleja voi suorittaa yksittäinkin.

AVO-kurssilla mieleen on muutenkin tullut avoin yliopisto-järjestelmä, jossa siis suoritetaan yliopisto-opintoja olematta välttämättä varsinaisesti opiskelija. Joitain kursseja voi suorittaa etäopintoina ja käydä vain tenteissä. Tällöin oppimateriaalina ovat joko verkkomateriaalit jonkinlaisessa oppimisympäristössä tai kirjat (tai näiden yhdistelmä). Kirjoihin perustuvat etäopinnot ovat sikäli vapaampia, että kirjat ovat julkaistuja ja sijaitsevat siis yhteiskunnassa. Niitä voi siten hankkia eri paikoista, joko jostain läheisestä tai kaukaisesta kirjastosta tai kirjakaupasta. Vain oppimisympäristöissä oleva materiaali ei välttämättä ole julkaistua eikä siihen ole pääsyä ilman johonkin kurssille kuulumista.

Esimerkiksi yliopiston perus- ja aineopintoja tai muita opintokokonaisuuksia vastaavia kokonaisuuksia voi Connexionsissa  rakentaa ”linssien” avulla ja niitä voivat koota yhtä hyvin oppilaitokset kuin yksittäiset käyttäjätkin. Käyttöliittymään kaipailin parempia selailuominaisuuksia kun moduulit kerran on ihan hyvin kuvailtu avainsanoin. Connecxionsissa seikkailemalla törmääväni moduulit olivat laajuudeltaan vaihtelevia, ja olisin kaivannut jonkinlaisia harjoituksia joka moduulin yhteyteen; muuten ne näyttäytyvät lähinnä aika tavallisina sivuina, ilman erityistä pedagogista. Suurimmassa osassa katsomiani, sattumanvaraisia moduuleja oli kuitenkin opetuksellinen lähtökohta näkvissä.

Luulisi myös, että jos Connexionsin sisällöt ovat hyviä ja arvostettuja, niihin törmäisi googlaillessa tehdessä ja Wikipedian lähteinä. Huomasitteko muut AVO-kurssilaiset muuten, että Connexionin aineistoja saa helposti tilattua tarvepainatteina l. print on-demandina?

Seuraavaksi katsoin Open University OCI:a ja ajattelin, että avoinyliopisto.fi voisi olla jotain samanlaista. Open Universityn toiminta on ainakin virallisesti tunnustetumman oloista, esim. opiskelusta voi ilmeisesti saada opintotukea (jos on Iso-Britannialainen). Open University on siis ainakin jossain määrin ”oikeaa” opiskelua, ja aineiston ympärillä on olemassa muuta opiskelua tukevia resursseja. OCIn aineistot ovat kuitenkin näkyvillä myös muille kuin OU:le rekisteröityneille opiskelijoille, toisin kuin esim. Helsingin avoimen yliopiston aineistot, jotka ovat ainakin oman kokemukseni mukaan olleet lähinnä melko perinteisiä, listamuotoisia powerpointteja sekä toisinaan muutaman sivun valokopioita kirjoista tai aikakausijulkaisuista.

OCIn kurssin näyttivät  varsin kattavilta ja selvemmin järjestäytyneiltä ja toisaalta suuremmislle kokonaisuuksille kuin Connexionin moduulit ja moduulikokoelmat. Vaikkei suomalainen avoin yliopistosysteemi alkaisikaan aineistojen vapaaseen jakoon OER-tyyliin, jään OU:n webbisivult akaipailemaan esim. kalenteritoimintoja.

MITin OpenCourseWare on klassikko ja melko hyvin tunnettu avointen opintomateriaalien varasto. Muistelen sieltä jotain joskus katsoneenikin, MITin OCW:ssähän on luentoja videoituna. Nyt katsomieni muutamien kurssien aineistot eivät hämmästyksekseni kuitenkaan olleet sellaisenaan verkossa, vaan esim. teksteistä oli vain viitteet kirjoihin jotka kurssilla luetaan.

MIT on osa OpenCourseWare -konsortiota, kuten parisataa muutakin oppilaitosta. Euroopasta ei ole montaakaan, Espanjaa ja Iso-Britanniaa lukuunottamatta. Listalla on kuitenkin TU Delft, jossa vierailin pari viikkoa sitten. OCW:n osallistujalista ei kuitenkaan kerro paljoakaan, sillä eri oppilaitoksien panos on eri kokoinen.

LeMillissä esitellään myös esimerkiksi opetusmenetelmiä ja sivusto on muutenkin enemmänkin opettamista sekä sen suunnittelua ja järjestämistä kuin opiskelua tukeva. Suomenkielisessä LeMillissä näkyy tämän AV-kurssin vetäjien nimet monessa, monessa kohtaa.

Suomenkielisessä Wikiopistossa (l. Wikiversityssä) ei tässä vaiheessa ole kovin laajalti kursseja, lukupiirejä tai muita opintoja, ne ovat keskittyneet lähinnä ”kuorolle saarnaamiseen”. Tämä on kuitenkin luonnollista kun suomalainen Wikiopisto on vielä syntyvaiheessa ja tarvitsee itselleen onnistuneita caseja. Tämä AVO-kurssi on yksi sellainen, ja toisaalta myös eräänlainen kouluttajakoulutus.

Kaikissa nyt katsotuissa oppiresurssisivuistoissa on immateriaalioikeuksen hallintaan käytössä Creative Commons -lisenssiperhe. Wikiopisto käyttää lisäksi tarttuvaa CC Share Alike -lisenssiä. Osa sivustoista sallii kurssien muokkaamisen suoraan omilla sivuillaan.

”Oikeasti tapahtneiden”, eli sellaiseten kurssien joihin on liittynyyt jotain luentoja tai keskustelutilaisuuksia, siirtäminen avoimeksi oppiresurssiksi ei ole suoraviivaista, vaan vaatii toimitustyötä. Jotkut nyt näkemäni kurssit ovat kin tämän takia hankalasti lähestyttäviä, jos esim. siihen liittyiä luentoja ei ole taltioitu. Tällöin vaikka kurssiin liittyvää aineistoa ja rakennetta on vapaasti saatavilla, ei kurssi kokonaisuudessaan sitä ole.

Niin tai näin, näiden selailu on oikeastaan sangen koukuttavaa 😉

Avoimet oppiresurssit–hippien näpertelyä ja eettisen erinomaisuuden todistelua vai oikea vaihtoehto laajamittaiselle oppimateriaalituotannolle? Mitähän ihan oikeat opettajat tällaisesta ovat mieltä? Liian vaikeaa, helpompi saada opetussuunnitelma ja painetut kirjat kovin, kovin ahtaaksi käyneelle työpöydälleen? En usko että massaopettamisen (peruskoulu, lukio, ammattikoulut, yliopistot, AMK:it) resurssina nämä vielä vähään aikaan Suomessa tulevat olemaan suurikaan juttu (toki yksittäisiä ja verkostoituneita opettajia löytynee) vaikka heille tällaista on mahdollista markkinoida, mutta esim. työpaikoilla nämä voisivat olla arvossaan jos vaan löytäisivät tiensä sinne.  Oikeiden opettajien tavoittaminen näillä on varamasti helpompaa, kun ovat keskittyneitä oppilaitoksiin ja tämä on kuitenkin heidän alaansa. Voisin kuitenkin omassakin työssä voisi aivan hyvin ehdottaa että alettaisi käymään jotain näitä jo olemassaolevia aineistoja läpi jonkinlaisella opiskeluporukalla.

Ilkka Tuomi määrittelee ja perustelee avoimet oppiresurssit

Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen -kurssilla on ensimmäisen viikon (siis viime viikon) toisena tehtävänä lukea Ilkka Tuomen OECD:lle laatima raportti Open Educational Resources: What they are and why do they matter? Tekstissä Tuomi kuvailee OER-liikkeen (open educational resource) sekä olosuhteet joissa se on syntynyt. OER:n kuvailun pohjana ovat muunmuassa tieteellinen prosessi sekä avoimen lähdekoodin prosessi. Sivuilla 15-25 annetaan kuvaus siitä mitä ”resurssilla” tässä yhteydessä käytetään. Tämä onkin tervetullutta.

Minulle välittyi Tuomen tekstistä kuva, että vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen ja siihen liittyvä liikehdintä on syntynyt mahdollisuudesta tällaisten resurssien tuottamiseen kuin ongelmalähtöisestä tarpeesta. Mahdollistajana on tietenkin tieto- ja tietoliikennetekniikka, eli suomeksi sanoen internet. En tunne Tuomen sidoksia tai motiiveja, mutta on OER:n kannalta hyvä, ettei lähtökohtana ole vastakkainasettelu aiemman kaltaisen oppiresurssien tuotannon kanssa, ainakaan asiaa ei esitetä niin. Sen sijaan aiempi tuotanto näyttäytyy epätehokkaana ja avoimet oppiresurssit niihin nähden ylivertaisina.

Perustelua OER:lle haetaankin yhtäältä talousopista, toisaalta avoimuuden ihanteesta. Tämä taannee laajan kannatuksen, ja sitä tarvitaankin sillä oppiresurssien tuotantokentällä liikkuu suuria kaloja, eli kustantajia joita ei välttämättä tällaiset hankkeet kovasti miellytä. Minulla sattuu olemaan mielenkiintoinen Kirja 2010–Kirja-alan kehitystrendit -teos käpälän ulottuvilla, ja täältä selviää että esim vuonna 2000 noin 43% Suomessa julkaistuista nimikkeistä on ollut oppikirjoja, kappalemääräisestä myynnistä ne olivat noin 25% eli sangen suuria osuuksia. Tuoreempia tilastoja voi kyyläillä Suomen Kustannusyhdistyksen sivuilta. Oppikirjatuotanto oli kuuma aihe esim. Tietokirja.fi -tapahtumassa tuossa vähän aikaa sitten.

Tuomen teksti käsittelee tietenkin myös immateriaalioikeuksia sekä erityisesti niiden alkuperäistä ajatusta luovan työn tekemisen mahdollistajana. 90-vuoden suoja-aika ei muuten kuulunut alkuperäiseen ajatukseen. Taloudellinen tekijänoikeus on väliaikainen yksinoikeus, ja teokset suoja-ajan umpeuduttua päätyvät public domainiin, eli yhteiskuntaan. Tuomi nostaa myös esiin joitain tiedon (knowledge) peruspiirteistä, merkittävimpänä sen että tieto ei kulu käytössä vaan itse asiassa sen arvo lisääntyy.

Vapaan ja avoimen lähdekoodin (free and open source software=FOSS) selittäminen käy Tuomelta hyvin ja neljä keskeistä stallmannilaista vapautta esitellään kansantajuisesti. Kiinnostavasti Tuomi osoittaa myös että vapaa ja avoin lähdekoodi on itsessään avoin oppiresurssi ja verrattoman tehokas ympäristö esimerkiksi ohjelmoinnin oppimiseen.

Ehkä tärkein kohta raporttia OER:n perustelua ja legitimoitia ajatelleen on kuitenkin Tuomen kuvaa klassisen talousopin sekä tiedon ja avoimuuden suhdetta sivulta 26 alkaen. Minua kuitenkin jostain syystä harmittaa termin ”perinteiset hyödykkeet” (traditional goods) käyttäminen tässä yhteydessä.

UNESCO on kuvaillut avoimia oppiresursseja vuonna 2002 näin:

“The open provision of educational resources, enabled by information and communication technologies, for consultation, use and adaptation by a community of users for non-commercial purposes.

Tuomi antaa ymmärtää, että tämä on riittämätön lähtökohta mutta armeliaasti jatkaa, että kuvaus voi toimia ensiaskeleena kohti avointen oppiresurssien määrittelyä.

Hän tarttuu epäkaupallisen käytön vaateeseen, joka särähti omaankin korvaani. Eikö se ole vähän sama kuin jos koulussa opettaja sanoisi, että näitä oppeja ette sitten saa hyödyntää työelämässä? Missä edes menee kaupallisen ja epäkaupallisen raja, kun rahaa joka tapauksessa liikkuu ja joku ehkä saa hommasta elantonsa. Tuomenkin monesti viittaamassa avoimen ja vapaan lähdekoodin maailmassa probleemaa ei ole, sillä kaupallista käyttöä ei ole rajoitettu kun käytössä on GNU General Public License GPL. On toki muitakin avoimen lähdekoodin lisenssejä, perinteisenä vastapainona GPL:lle on BSD-lisenssi, joka ei pidä sisällään tätä tarttuvaa ”GNU-virusta”. GPL:ää onkin liberalistien piireissä kritisoitu, sillä se rajoittaa rajoittamista 😉 Ominaisuutta kutsutaan copyleftiksi ja se lienee kauneinta mitä immateriaalioikeuksilla on koskaan tehty. Tunnetussa Creative Commons -lisenssiperheessä Share Alike -lisämääre on copyleft-ominaisuus.

UNESCOn määritelmässä esiintyvä ilmaisu community of users saa myös kyytiä, sillä periaatteessa yhteisö voi olla ulossulkeva, ja tällainen resurssi ei siis ole avoin Tuomen kuvailemassa merkityksessä jossa ulossulkemista ei siedetä.

Lopulta Tuomen ehdotus on seuraava:

Open educational resources are accumulated assets that

  1. enable development of individual or social capabilities for understanding and acting

and

  1. can be enjoyed without restricting the possibilities of others to enjoy them

and which either

  1. provide non-discriminatory access to information and knowledge about the resource
  2. generate services that can be enjoyed by anyone with sufficient non-discriminatory capabilities
  3. can be contributed to by anyone, without restrictions that exceed the norms of open science

Minusta tämä kuulostaa oikein hyvältä ja idealistiselta. Ei muuta kuin meta-yliopistoa pystyyn vaan! Tuomi viittaa jo tekstin alkupuolella kolmen tasoitseen avoimuuteen, joista toinen voi kuitenkin tuottaa meta-yliopisto-opiskelussa ongelmia, ellei oppisuorituksia tunnusteta virallisesti. Wikiopistoon mukaan ECTS:ään?