Kirjastoalan tietotaito viennissä

Mahtaako kellään olla tietoa kirjastoihmisten toiminnasta alansa ulkopuolella? Kysymykseni muotoilu on kesken, mutta haen sitä, miten paljon ja missä muodossa kirjastolaiset kirjoittelevat, luennoivat ja keskustelevat kirjastoammattilaisina sellaisilla areenoilla seminaareissa, lehdissä, netissä ym. jotka eivät ole kirjastoalaa käsitteleviä sinänsä.

Mediakasvatusasiat näyttävät lähentävän kirjastolaisia opetusalan kanssa ja toki sinne suuntaan on alallamme ollut yhteys historiallisestikin. Kirjastojen sulkemisten ja avaamisten kaltaisissa kriiseissä ainakin pomot aktivoituvat uutislehdissä. Kirjamessuilla kirjastot ovat mukana lähinnä markkinoimassa omian palvelujaan ja tuskin koskaan esim panelisteina, joten messuja ei lasketa. Mitäs muita trendejä tulisi mieleen? Ylikirjastopomo Kaitsu kirjoittelee ja esiintyy toisinaan, josta hänelle kiitos.

Ajattelen asiaa niin, että meitä on Suomessa noin 10 000 ja meillä on hyvin laaja osaamispohja jo omien opintojemme, sekä tietenkin kirjastotyön monipuolisuuden ja yleisluontoisuuden vuoksi. Tämä ”(alan) sisäinen tieto” ja ”hiljainen tieto” on pidettävä yhteiskunnan saatavilla. Turhaan me keskenämme omassa kaikukammiossamme näitä asioita höpisemme toisillemme. Usein oman alan ulkopuoliset koulutukset, semmat ja julkaisut ovat paljon kiinnostavampia. Uskon että /tuolla ulkona/ on mieletön määrä ihmisiä, jotka voisivat tulla hyvin onnellisiksi kuullessaan kirjastoihmisten näkemyksiä.

Alamme keynote-puhujat ja muutkin esiintyjät tuntuvat yhä useammin tulevan alan ulkopuolelta. Hyvä tietenkin, että kutsumme heitä. Miten voisimme edesauttaa sitä, että kirjastot antaisivat takaisin yhteiskuntaan? Tapaan selailemaan alamme tapahtumien ohjelmia ja miettimään, että mitä tulisi jos kirjastolaiset itse olisivat vieraspuhujien alojen tapahtumissa puhumissa samoista aiheista. Jos meillä on vaikka puheenvuoro paljon puhutusta Alkon palvelusuunnitteluhankkeesta, voisiko kuvitella rinnakkaisen maailman, jossa kirjastoihminen on Alkon seminaarissa vetämässä keynotea palvelusuunnittelusta. Tai kirjastoihmiset voisivat workshoppauttaa poliiseja huonosti käyttäytyvien ihmisten käsittelyssä. Katsokaapa tällä ajatuksella esim. tämänvuotisten Kirjastopäivien ohjelmaa.

Vaikuttaisimme olevan aika tuontivoittoinen ala. Mitä vientituotteita meillä sitten olisi? Periaatteessa esim. intranettien tai verkkosivustojen suunnittelun pitäisi olla sellaista hommaa, johon nimenomaan kirjastolaisilta pyydettäisiin apuja. Muita mielessä pyörineitä tietotaitovientituotteita ovat niinkutsuttu ”supermarketologia”, sisustussuunnittelu, tieto- ja kaunokirjallisuuden toimittaminen ja kustantaminen, varastonhallinta, palvelujen vaikuttavuuden mittaaminen, tapahtumatuotanto sekä henkilöstöhallinto.

Onkohan kirjastojen ”tietotaitoviennistä” (pahoittelen sanahirviötä) tutkimusta Suomessa vaikkapa informetriikan, viestinnän, kirjastotutkimuksen tai sosiologian saralta?

Mainokset

Wikipedia tekee systemaattista outreachia asiantuntijoiden suuntaan

Wikimedia Expert Barriers

Wikipedia jatkaa ongelmalähtöistä outreachiaan. Wikimedia Research Committee on käynnistänyt Expert barriers -tutkimuksen, jolla etsitään kipukohtia miksi (ammattilaiset) asiantuntijat eivät systemaattisesti osallistu Wikipedian rakentamiseen. Siis Wikipedian ei-tuottaja -tutkimus. Tässä tutkimuksen blurbi:

Wikipedia is now widely regarded as a mature project and is consulted by a large fraction of internet users, including academics and other experts. However, many of them are still reluctant to contribute to it. The aim of this survey is to understand why scientists, academics and other experts do (or do not) contribute to an open collaborative project such as Wikipedia, and whether individual motivation aligns with shared perceptions of Wikipedia within expert communities. We hope this may help us identify ways around barriers to expert participation.

[…]

Kiitos Wikimedia ja yleisemmin yhteiskunta sitkeästä ja päämäärätietoisesta yrittämisestä saada meidät mukaan digitaalisen tietoyhteiskunnan episteemisiin prosesseihin vaikka NIH. Sori että me ollaan tällaisia.

Wikimedia Expert Barriers -kysely

Käydääs kaikki vastaamassa, okei?

(via Tapani Sainio via Liam Wyatt (aka. Witty Lama))

Mukaan AVO-kurssille

Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen -kurssi alkoi jo alkuviikosta Wikiopistossa, eli suomenkielisessä Wikiversityssä. Olen kesästä asti pykinyt että pitäisikö mukaan lähteä vai ei; jossain vaiheessa päätin että karsin asioita joissa olen mukana, mutta toisin kävi: pakkohan tähän on lähteä mukaan. Toivottavasti tämä kurssi ei jää alimmaiseksi tehtävälistallani.

Kurssiin kuuluu, että kaikista tehtävistä kirjoitetaan vastaukset blogiin. Käytän tässä yhteydessä tämä jo olemassaolevaa Riippumaton asiantuntija -blogiani. Varustan kurssiin liittyvät kirjoitukset tagilla avokurssi, kuten ohjeena on.

Kymmenestä viikosta ensimmäisen (johdanto) tehtävinä on kolme blogikirjoitusta, joista tämä on siis ensimmäinen.

Olen siis Mace (Ojala) Helsingistä ja toimin ammattini puolesta kirjastosetänä Helsingin kaupunginkirjastossa. KirjastoWiki-sivullani on enemmän tietoa kirjastolaisuudestani. Toisinaan on hauska ajatella että olisin muutakin kuin ammattiroolini, kirjastosetä: pyöräilijä, kaupunkilainen, filosofi, rakastaja.

Olen mukana kurssilla saadakseni lisää kokemusta verkkokursseista ja hauskaa lisämakua tähän kurssille osallistumiseeni tuo se, että 19.10. alkaa loppuvuoden kestävä, web 2.0 -taitoja kirjastolaisille opettava 23 asiaa -verkkokurssi ja olen Matti Lassilan kanssa sen vetäjä. Alunperin rakensimme ja vedimme ko. kurssin kansallisesti keväällä 2008, tällä kertaa kurssilla kurssi on suunnattu pääkaupunkiseudun kaupunginkirjaston työntekijöille. Mattikin on tällä AVO -kurssilla, oikein hauskaa nähdä miten onnistuu vetää verkkokurssia aiheesta, jota itse opiskelee samaan aikaan toisella verkkokurssilla 🙂 🙂

Saunan jälkeen yritän vielä kuroa muut tämän viikon tehtävät kasaan.

Sosiaalinen web on kaksisuuntainen katu

Sosiaaliseen webiin mukaan lähtemisestä Loose cannon librarian kysyy are librarians culturally self-aware? Kommentoin seuraavaa:

I don’t think it’s fair to expect the users /out there/ to accept us stepping into their turf, if we the libraries remain protectionist and don’t allow them to step into ours. This is even more obnoxious than staying in our own ivory towers and cathedrals and hope the users will come to us automatically.

Hyvää tekstiä kirjoittaa myös John Blyberg kirjoituksessaan Library 2.0 debased.