Into Eternity, elokuva kulttuuriperinnön pitkäaikaissäilyttämisestä

100 000 vuotta tulevaisuutta

Oletteko nähneet Suomeen rakennettavaa ydinjätteen loppusijoituspaikkaa Onkaloa käsittelevän Into Eternity (suom. Onkalo – Säteilevä hauta) -elokuvan? Olin sen julkistusnäytöksessä Bio Bristolissa viime vuonna, ja se on kummitellut mielessäni siitä asti.

Periaatteessahan elokuva käsittelee siis ydinjätteen sijoittamiseen liittyvää problematiikkaa, Onkalo-hanketta ja sensemmoista. Tämä on mielenkiintoista (ja melko hiuksia nostattavaa) tietenkin, mutta kehoitan kaikkia katsomaan Into Eternityn myös informaationhallinnan, viestinnän sekä aikapolitiikan näkökulmista. Näihin kaikkiin on elokuvassa erittäin hyvää syötettä.

Yksi probleema joka Onkalo -hankkeeseen ja ydinjätteen loppusijoittamiseen liittyy, on sen viestiminen tulevaisuuteen, että ”tämä on vaarallinen paikka, älä tule tänne”. Egypti on nyt levottomuuksineen uutisissa, ja sikäläisistä kultturiperinnön varjelusta menossa olevien mellakoiden keskellä tämä elokuva ja aihe mieleeni tulikin. Kuten Into Eternityssä kerrotaan, egyptiläiset yrittivät aikanaan viestiä tuollaista viestiä hamaan tulevaisuuteen noin 5000 vuotta sitten ja hehän tietenkin epäonnistuivat; pyramidit on ryövätty moneen kertaan.

Ydinjätteen loppusijoituksessa aikajänne on noin 100 000 vuotta. Tämän ajan yli pitäisi pystyä kommunikoimaan, mitä Onkaloon on varastoitu, miksi ja kenen toimesta. Kaksi vastakkaista periaatetta tähän komminikointiin ovat nämä: joko ollaan hyshys ja yritetään olla kiinnittämättä huomiota toivoen, ettei kukaan mene seuraavan 100 000 vuoden aikana kaivelemaan nyt rakentamiimme, Onkalon kaltaisiin loppusijoituspaikkoihimme. Toinen vaihtoehto on yrittää mahdollisimman ymmärrettävästi kertoa tulevaisuuden olennoille, mitä olemme varastoineet. Emme voi tietää ketä täällä maan pinnalla tuolloin liikkuu, joten viestintää ei voida rakentaa millekään tuntemallemme kielelle. Into Eternityssä esitellään taiteilijoiden laatimia kuvia, joihin on yritetty tallentaa yleisesti ymmärrettävää viestiä vaarasta. Taiteentutkimuksen keinoin on etsitty muotoja ja sommitelmia, joiden ajatellaan toimivan kulttuurista riippumatta. Emmehän voi muutamien tuhansien vuosien kokemuksella olettaa, että ihmissivilisaatio jatkaa keskeytymätöntä, kulttuuriantropologien haaveiden mukaista kehitystään. Tällaiset viestintäpyrkimykset saavat nykyiset, ”kansallisuuteen” ja ”etnisyyteen” perustuvat käsityksemme ”monikulttuurisuudesta” vaikuttamaan entistäkin naurettavimmalta. Elokuvan traileri aukeaa noilla mainituilla grafiikoilla:

Lisätietoa elokuvasta löydät sen omilta webasivuilta, IMDb:stä, Wikipediasta ja metacriticistä a Twitteristä sekä @intoeternity että #intoeternity. Kirjastojen aineistotietokannat eivät edelleenkään kerro kulttuurijulkaisuista mitään hyödyllistä, joten en turhaan linkitä niitä tähän nyt. Michael Madsenin haastatteluja löytyy esim. Friends of the pleistoscenestä tekstinä ja YouTubesta videona.

Koko elokuva on näköjään YouTubessa, liitän sen tähän alle. Jos haluat ennemmin ladata elokuvan, löytyy Magneetti-linkki esim. tästä.

Into Eternity (suom. Onkalo–Säteilevä hauta) – suosittelen kirjastolaisille ja kaikille kollegoilleni muilla informaatioaloilla. TIP!

PS. Kirjoitin tämän Aboa Vetus/Ars Nova -museon kahvilassa, ennen kuin kiersin Turun keskiaikaista historiaa käsittelevän näyttelyn. Keskiajasta on 800-400 vuotta. Näyttelyä kiertäessäni en voinut olla ajattelematta miten lyhyt aika se onkaan. Silti käsityksemme tuon ajan Turuta perustuvat hatariin kirkonkirjojen merkintöihin, pariin karttaan, sekä kaivauksissa löytyneisiin esineisiin tai pikemminkin niiden palasiin sekä näiden tietojen yhdistelyyn muuhun historiantutkimukseen.

E-kirjat – kirjaston kohtalon kysymys?

E-kirja -seminaarin tallenteet ovat katsottavissa verkon kautta

Eilen Entressen kirjastossa oli E-kirjat – kirjaston kohtalon kysymys? -tapahtuma. Sisäänheittoteksti on tällainen:

Mitä e-kirjojen kehitys merkitsee yleiselle kirjastolle? Miten takaamme kansalaisten vapaan pääsyn tietoon/ pysyvän oikeuden lainata kirjallisuutta maksutta kirjastosta riippumatta siitä, missä muodossa kirja julkaistaan? Miksi laillisen e-aineiston hankkiminen on hankalampaa kuin laittoman? Tekijänoikeudet?

Tapahtuma onneksi tallennettiin, ja löytyy kahdessa osasta täältä (1 tunti 15 min) ja täältä (10 min). Suomen kirjastoseuran pj:n Jukka Relanderin johtamassa paneelissa äänessä olivat Sari Enckell-Jylhä (Akateeminen Kirjakauppa),  Ari Hakkarainen (klaava.fi), Paula Mikkonen (FinELib), Jukka-Pekka Pietiäinen (Suomen tietokirjailijat ry), Viveca Still (Opetus- ja kulttuuriministeriö), Sirpa Tilli, (Kirjavälitys) sekä Fredrik Rahka (Otava). Jukka esittelee panelistit ensimmäisen videon noin 6:50 alkaen.

En valitettavasti päässyt livestreamin äärelle, mutta kuuntelin tallenteen (näkemistä ei juuri ole) iltasella ja mietin nyt jälkeenpäin mitä keskustelusta oikeastaan jäi mieleen. Tietenkin perinteiset ”sisällöt on tärkeimpiä” ja ”kyllä kirja sentään on paras mahdollinen käyttöliittymä” -argumentit kuultiin moneen kertaan, samoin että tekijänoikeudet ”ovat haaste” ja ihmeteltiin että mikähän se mahtaa olla se kirjastojen rooli tulevaisuudessa. E-kirjojen formaatitkin ovat vielä vakiintumattomia eikä koko e-julkaisuasiaan voi kirjasto ottaa kantaa ennenkuin joku jälleenmyyjä voi myydä meille näitä ihmeellisiä, ihmeellisiä e-kirjoja.  Klassikkokamaa. Asiaa tuntemattomien kannalta on hyvä että panelistit puhuivat myös omistamisen muuttumisesta, ”omistaminen” on hieman outo ajatus elektronisessa maailmassa. Myös lainaamisesta puhuttiin, joka nivoutuu tähän omistamiseen, me kirjastothan emme välttämättä omista e-aineistojamme, joten lainaamme niitä eteenpäin niiden omistajan luvalla (=lisenssillä). Syvempiä vesiä kolusi Jukka-Pekka Pietiäinen, vauhtiin päästyään. Terkut hänelle!

Keskustelun myötä yritettiin useampaan kertaan muistutella, ettei kirjaa, e-kirjaa ja e-kirjan lukulaitetta ole mitään syytä sekoittaa toisiinsa, kyseessä ovat täysin eri asiat. Tämä on tietenkin totta ja tuntuu ehkä hieman koomiselta asiasta muistutella, mutta nämä menevät aika monesti edelleen sekaisin. Ongelmana on fiksaatio sanaan ”kirja”. Vaikka paneelinkin aikana mainittiin monia julkaisuja jotka ovat oikeasti e-kirjoja, näistä käytettiin sellaisia termejä kuin ”raportti” tai ”mietintö”. Niissä kaikissa on etukansi, nimiölehti, sivunumerot, ”sivuja”, paljon, paljon sanoja tietyssä järjestyksessä ja lopulta viitteet sekä takakansi. Niillä on ISBN-numerotkin. Silti miellämme ne raporteiksi ja mietinnöiksi, jotka käsittelevät esimerkiksi lähitulevaisuudessa odotettavaa kirjan murrosta e-kirjaksi.

Mitä tuohon muutokseen an sich tulee, niin keskustelussa tietenkin toisteltiin että olemme nyt jonkinlaisen muutoksen keskellä. Onkohan joskus ihan oikeasti ollut olemassa aika, jolloin ei ole ollut muutosta meneillään? Tässä kohtaa on syytä vinkata Gote Nymanin loistava TEDxHelsinki-esitys Mitä he oikein odottivat?

Nasevista kommenteistaan tunnettu Jukka Relander tokaisin jossain vaiheessa itsekin tietokirjailijana, että kolmesta luennointikeikasta saa paremman tilin kuin kirjan kirjoittamisesta. Tämä on ihan hyvä huomio; voinee päätellä, ettei ainakaan tietokirjoja kukaan kirjoita niiden suurten taloudellisten merkitysten vuoksi. Vieläkö tämä on jollekulle yllätys? Jukka muistutti myös, että tietokirjojen rahoitus tulee oikeasti aivan muualta kuin kirjojen myynnistä, joten eikö se nyt olisi aivan sama laittaa sisältö avoimeen jakoon. Niinpä. Mutta ei; avoimeen jakoon teoksilla on mahdollisuus päästä 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen. Tietenkin kiinnostus sata vuotta vanhoihin tieto- ja oppikirjoihin on vain historiallinen. Ei ole vielä ihan valmis tämä tietoyhteiskunta.

Varoituksena korkeasta verenpaineesta kärsiville, että Jukan kerrottua nähneensä miten Amazonin Kindlen DRM kierretään, totesi joku panelisti tähän ykskantaan: ”siis sähän puhut piratismista. Me voidaan uhkailla piraatteja” (no vähän pidemmin sanakääntein kyllä). Tämä on syytä ohittaa silmien pyöräytyksellä; panelisti vain vitsailee tai on väliaikaisesti pahuuuden riivaama eikä häntä ole syytä tässä kohtaa ottaa tosissaan.

Erillisessä videossa (se pienempi 10 minuuttinen) olevien loppupuheenvuoroissa nostetaan esille pari asiaa: ensimmäinen koskee pitkäaikaissäilytystä. Katso KDK PAS. Toinen koskee sähkö- ja äänikirjojen arvonlisäverotusta. Näillä se on 22%, ns. tavallisella kirjalla 9%. En tiedä mitä te veroista ajattelette, mutta minusta verot on ihan kiva juttu. Sitten todetaan että tulevaisuudessa saattaa lukemis- ja julkaisukulttuuri tulevaisuudessa muuttua ja ehkäpä jopa teksti, kuva ja video voivat yhdistyä (pliis, itse luet tätä paraikaa internetistä).

Otetaas tässä kohtaa hieman ASIAANLIITTYVÄÄ HUUUUTOOOAAAARARRRGGGH.

Mainitsin tapahtuman ja sen tallenteet lyhyesti myös Turun kaupunginkirjastossa pidettävässä Sähköinen kirjasto -blogissa.

Vastausta tapahtuman varsinaiseen kysymyksenasetteluun ei paneelissa löydy eikä oikein etsitäkään mutta kaikki tyynni tässä keskustelussa tuodaan aika kattavasti esille erilaiset e-kirjaa koskevat asiat. Kannattaa siis katsoa. Kiitos Jaakolle ym. espoolaisille tilaisuuden tallentamisesta ja järjestämisestä. Kiitos kuuluu tietenkin myös panelisteille.

Librarians Do Gaga

Sarjassamme kirjastomusavideot.

(via BoingBoing)

Vakavampaan sävyyn Steve Silbermanin artikkeli Wiredissä pitkäaikaissäilytyksestä, Libraries of Flesh: The Sorry State of Human Tissue Storage. (via BoingBoing tämäkin)