Hitler, Mein Kampf ja natsit tekijänoikeus- ja sensuuricasena

Mein Kampf (© Secker/Warburg, lähde Wikimedia Commons, nähdäkseni sitaattioikeudella)

Adolf Hitler (1898-1945) oli tunnettu itävaltalaissyntyinen ja Saksassa sekä laajemminkin kansainvälisesti vaikuttanut poliittinen toimija, mielipidevaikuttaja sekä kirjailija. Kirjallisuuden alalta hänen pääteoksensa on Mein Kampf (suom. Taisteluni).

Mein Kampfin saksankielisen alkuperäisteoksen tekijänoikeudet siirtyivät tekijän kuoltua Baijerin osavaltiolle Saksassa. Teos on loppuunmyyty eikä uusia kopioita ole otettu pitkään aikaan. Tekijänoikeuden haltija – siis Baijeri – on kieltäytynyt suostumasta lisäpainosten ottamiseen. Tämä 1900-luvun merkittävimpiin teoksiin lukeutuvat teos varmasti kiinnostaisi monia ihmisiä. Nykyisten lakien mukaan teosten tekijänoikeudet ovat voimassa jopa uskomattomat 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen, ja Mein Kampf vapautuu tekijänoikeudesta keväällä 2015. Tällöin Baijerin osavaltio ei enää voi jatkaa teoksen sensurointia.

Baijeria painostetaan suostumaan Mein Kampfin kriittisten editioiden julkaisuun. Aivan varmaa on, että kun teos vapautuu tekijänoikeudesta, siitä tehdään lisäpainoksia. Monet pitävät tärkeänä sitä, että tästä varsin ristiriitaisesta teoksesta pitäisi saada tuotettua kommentoituja laitoksia ennenkuin uusnatsit, antisemitistit ja muut sosiaalisesti epähyväksytyt ryhmittymät saavat teoksen käsiinsä ja pääsevät levittämään sitä omatoimisesti sen alkuperäisessä muodossa.

Katso lisätietoa vaikkapa Mein Kampfin saatavuudesta Wikipedia-artikkelista, huomaa tietenkin myös viitteet (engl. artikkelin viitteet 18-31). Kirjoitin muyös Kirjastot.fi:n tekijänoikeuspalstalle.

Äärimmäisen kiehtova tapaus kirjaston sekä tekijänoikeuden kannalta, vai mitä?

Mainokset

Atatürk Kitaplığı, Istanbul

Sisääntulo Atatürk Kitaplığıin

Palasin juuri parin viikon Istanbulin lomalta. Kirjastotuliaiset eivät sieltä valitettavasti ole kaksiset, vaikka kävinkin kahdessa kirjastossa (turkiksi kütüphane) urkkimassa. Ensimmäinen oli pieni lähiökirjasto Eyüpissä, toinen puutarhan ympäröimä kaupunginkirjaston pääkirjasto Atatürk Kitaplığı upealla sijainnilla lähellä Taksim-aukiota. Turkissa miltei kaikki on nimetty maan ristiriitaisia tunteita herättävän perustajahahmon Mustafa Kemal Atatürkin mukaan. Vanhassa kaupungissa Sultanahmedissa olevassa kirjastossa vieraillessani se oli valitettavasti kiinni kansallisen lomapäivän johdosta.

Yritin jututella kirjastonhoitajia sekä Eyüpissa että Atatürk Kitaplığıssa. Molemmissa he olivat ystävällisiä ja puheliaita. Valitettavasti meillä ei ollut mitään yhteistä kieltä (kokeilin englantia ja heikkoa saksaani). Tämä jää valitettavasti siis kuvakiertomatkaksi Atatürk Kitaplığıin. Kirjaston omat enkunkieliset sivutkin ovat valitettavasti vasta tekeillä (huom vanhan liiton under construction -kyltti)… tai hetkonen, eivät nuo voi olla viralliset sivut.

Näkymää

Jotain kuitenkin selvisi ystävällisen, kirjastossa opinnäytetyötään laativan belgialaistulkin avulla. Istanbulin kaupunginkirjastolla on noin parisataa ihmistä töissä ja toimipisteitä on kymmenkunta. Atatürk Kitaplığı toimii pääkirjastona, vaikkei ole todellakaan kovinkaan suuri sekään. Osa henkilökunnasta on akateemisesti koulutettua, mutta valitettavasti aineistopolitiikasta, koulutuksesta ja käyttötilastoista keskustelu jäi käymättä. Kirjastoon sisään päästäkseen oli jätettävä passinsa vakseille ja kuljettava metallipaljastimien läpi.

Fotoni kirjastosta löytyvät Flickristä ja hieno slideshow käynnistyy suoraan tästä linkistä. Olen kirjoitellut joitain huomioita Flickrin kuvien yhteyteen.

Youtubea ei muuten ole olemassa Turkissa.

Lisää hyvää kamaa: Diderotin ja d’Alembertin Encyclopédie

Encyclopédie, ou dictionnaire raisonné des sciences, des arts et des métiers

Kirjoitin jo tänään tiedonhausta tuskastuneena, tässä vielä toinen katkelma samasta lähteestä, eli Timo Kaitaron artikkelista Ranskalainen valistus ja järjen kritiikki teoksessa Korkman ja Yrjönsuuri: Filosofian historian kehityslinjoja (Gaudeamus, 1998, ISBN 951-662-708-0). Tämä on mielenkiintoinen läjäys esim. ajatellessa Wikipedia neutral point of view -periaatetta, pitäen siis mielessä että Wikipedia ei ole kokoelma jotain vaan, vaan nimenomaan tietosanakirja.

Päivänvaloon ja takaisin maan alle

Myös Diderot’n ja d’Alembertin kuuluisa tietosanakirja Ensyklopedia (Encyclopédie, 1751–1772) ilmestyi aluksi kuninkaallisen painoluvan turvin. Tämä edellytti tiettyä varovaisuutta, ja niinpä teologisensorien luettavaksi automaattisesti menneet teologiset ja filosofiset artikkelit olivat oikeaoppisia ja neutraaleja. Sen sijaan kritiikki ja epäilyt oli piilotettu viattomammilta vaikuttaviin, vaikkapa kasvi- tai eläintieteellisiin hakusanoihin. Yhdistämällä hakusanoja viittauksin lukijaa opastettiin yhdistämään kritiikki oikeaan osoitteeseen (esim. barbaarisia ihmissyöntirituaaleja kuvailevassa artikkelissa Antropofagia kehotetaan katsomaan hakusanoja Alttari ja Ehtoollinen). Tästä kritiikin ovelasta piilottelusta huolimatta — menetelmä tosin selostettiin avoimesti hakusanassa Encyclopédie — teos joutui vaikeuksiin.

[juttua sorbonnelaisen apotti de Pradesin harhaoppisesta väitöskirjasta …] Kun väitöskirjan skandaalinomaiset väitteet havaittiin, alettiin etsiä syyllisiä siihen, miten näin vaaralliset aatteet olivat päässeet soluttautumaan Sorbonnen teologiseen tiedekuntaan saakka. Jäljet johtivat Ensyklopediaan. Apotti de Prades oli Diderot’n ystävä ja Ensyklopedian hakusanan Varmuus kirjoittaja.

Lopulta Ensyklopedian kaksi ensimmäistä osaa kiellettiin seuraavin sanoin: ”Kuningas on havainnut, että näihin kahteen osaan on ujutettu useita ajatuksia, jotka ovat omiaan tuhoamaan kuninkaallisen auktoriteetin, saamaan aikaan itsenäistä ajattelua ja kapinahenkeä, sekä hämärien ja monimielisten termien myötä saamaan aikaan erheitä, tapojen turmelusta, uskonvastaisuutta ja epäuskoa. Hänen Majesteettinsa, joka on aina huolissaan julkisesta rauhasta ja uskonnon kunniasta, katsoo parhaaksi estää auktoriteetillaan seuraukset, joita teoksessa esitetyt vaaralliset ajatukset saattaisivat aiheuttaa.” Ensyklopedistit kuitenkin selvisivät tästä kriisistä voittajina. Heillä oli joitakin korkeassa asemassa olevia ystäviä, ja lisäksi asiaan liittyivät myös taloudelliset edut. Painamisen siirtyminen ulkomaille olisi vienyt voitot muualle.

Helvétiuksen De l’esprit -teoksen aiheuttaman skandaalin myötä viranomaiset huolestuivat uudelleen, ja syylliseksi uusien aatteiden leviämiselle kuviteltiin jälleen ensyklopedistien salaliittoa. Omer Joly de Fleury totesi parlamentissa, että Ensyklopedia oli ”materialismin salaliitto uskonnon tuhoamiseksi ja itsenäisen ajattelun inspiroimiseksi ja tapojen turmelukseksi”. Painolupa peruttiin 1759, ja myöhemmin ilmestyneet osat painettiin salaa väärin painopaikkatiedoin.

Ensyklopediaan kirjoittivat artikkeleita kaikki ranskalaiset valistuksen keskeiset edustajat: Rousseau, Voltaire, Montesquieu, d’Holbach ja Diderot, vain tunnetuimpia mainitakseni. Ensyklopedian sisältö voi vaikuttaa vaisulta ja maltilliselta, jos sitä vertaa näiden kirjoittajien ilman painolupaa ilmestyneeseen tuotantoon: esimerkiksi Voltaire ja d’Holbach eivät tietenkään voineet esittää suorasukaista uskontokritiikkiään sen palstoilla. Rousseau kirjoitti musiikkia käsittelevien artikkeleiden lisäksi artikkelin Œconomie politique, jossa hän hahmotteli poliittista teoriaansa. Myös Diderot käsitteli hakuteoksessa poliittisen auktoriteetin luonnetta valistuksen hengessä. Fysiokraatit Quesnay (1694–1774) ja Turgot (1727–1781) esittelivät Ensyklopediassa taloudellisia oppejaan, jotka korostivat maanviljelyksen merkitystä keskeisenä rikkauden lähteenä sekä vaativat vapaan kaupan esteiden poistamista. Diderot kirjoitti filosofisten artikkeleiden lisäksi käsityötaitoja esitteleviä artikkeleita, joissa ilmeni valistuksen kiinnostus käytännöllisesti hyödyllisiin tietoihin ja taitoihin. Lähes kaikkialla teoksen artikkeleissa korostettiin kriittisen asenteen ja järjenkäytön merkitystä.

(vihreät korostukset jonkun aiemman lukijan/lukijoiden tekemiä).

Tällainen tietosanakirja on hypermediateos ja kuten yllä oleva maininta Ehtoollisen viitteistä osoittaa, viite ei ole neutraali maininta, vaan mukana merkityksenmuodostuksessa. Minäkin lisäilen blogissani tai muualla julkaisemiini kirjoituksiin linkkejä Wikipediaan, en Conservapediaan, joka on yhteisöllisesti muodostettava tietosanakirja niille, joiden mielestä Wikipedia edustaa liian liberaaleja arvoja. Hmm, onkohan jossain liberaalia yleistä kirjastoa vankemmalle ja luotettavammalle arvopohjalle perustuva konservasto. Varmasti on, ja niitä Heikki Poroilan Luurangot portinvartijan kaapissa -teos (BTJ, 2007, ISBN 978-951-692-680-6) käsitteleekin.

Olen kirjoittanut tietosanakirjoista ennenkin, sillä ne ovat kiehtovia. Ne pyrkivät olemaan kattava esitys maailmasta, kuten kirjaston aineistokokoelmakin. Lisäksi molemmilla on ketunhäntä kainalossa. Yleiset kirjastot ovat lain takaama ja julkishallinnon järjestämä palvelu, tietosanakirjat sen sijaan eksistoivat markkinavoimien tai ns. kolmannen sektorin alueella. Valistusperinteen mukaisesti sekä tietosanakirjat että kirjastot pyrkivät antamaan ihmisille edellytykset tehdä itse päätöksiä ja muodostaa oma maailmankuvansa. Mediakasvatusta siis, ja kansalaistaitoja (jotka kirjastolaiset mielellään lukevat kuuluvan lukutaidon piiriin), ja muuta sellaista ylevää.

Jos kiinnostaa, niin tuolta blogini arkistosta löytyy aiempi kirjoitukseni valistuksesta ja kirjastoista.

Koukkasin tänään Kansalliskirjastolla, ja siellä on hieno kokoelma vanhoja tietosanakirjoja paraatipaikalla, vanhan osan hienoimmassa salissa. Diderot’n ja d’Alembertinkin ranskankielinen Encyclopédie löytyy sieltä.

Nyt minua ärsyttää: tiedonhaku

En osaa tarkalleen sanoa miksi tiedonhaku ja siitä puhuminen jotenkin ärsyttää. Ehkä johtuu kahvilassa taustalla soivan jazzin torventöräyttelystä tai jostain. Mutta on ärsyttänyt jo pidempään.

Mitä siis oikeastaan on tämä erityinen ja erotettavissa oleva ”tiedonhaku”, jota kirjastotkin niin mielellään suosivat. Jossain kirjastoissa on jopa koneita, joita saa käyttää vain tähän mystiseen tiedonhakuun. Mitä se sulkee ulkopuolelleen? Kukaan ei varmastikaan osaa vastata (minua) tyydyttävällä tavalla.

Timo Kaitaro kirjoittaa artikkelissaan Ranskalainen valistus ja järjen kritiikki (teoksessa Korkman+Yrjönsuuri: Filosofian historian kehityslinjoja (Gaudeamus, 1998, ISBN 951-662-708-0)) varsinaista 1700-luvun valistusfilosofiaa edeltäneistä libertiineistä (joiden keskustelupiiri Academie puteane kokoontui tietenkin kirjastossa), heidän aikansa skeptisismistä, taikauskokritiikistä sekä ennakkosensuurin rajoittamasta kirjallisuudesta.

Maanalainen filosofinen kirjallisuus

Pierre Baylen (1647-1706) huoli siitä, että oppineiden libertiinien harrastamaa uskontokritiikkiä voitaisiin soveltaa myös kristinuskoon, osoittautuikin aiheelliseksi. Lopulta alkoi ilmestyä teoksia, joissa Baylen pelkäämät johtopäätökset tehtiin sumeilemetta. Tietenkään tällaista ei voinut laillisesti painaa. Laittomien kirjojen painaminen puolestaan oli riskialtista. Siksi tällaisia teoksia levitettiin usein käsikirjoituksina. Kiertävät kaupustelijat, kolportöörit, myivät niitä sitten muun muassa tietyissä kahviloissa ”takin alta”, sous le manteau, kuten ilmaisu kuuluu. ”Tiedon” sijasta näiden kaupustelijoiden asiakkaa kyselivät pikemminkin epäilyksiä. Näiden teosten nimet kertovat niiden sisällöstä: ”Uskonnon tarkastelua”, ”Jeesuksen ihmeistä”, ”Uskontojen epäilyä”, ”Luomiskertomuksen kriittinen tarkastelu”, ”Uuden testamentin kriittinen tarkastelu”, ”Jeesuksen jumaluuden tuho”, ”Hävitetty usko”, ”Aineellinen sielu”, ”Traktaatti ihmeistä” ja niin edelleen.

Tuolla tiedonhaun kannalta merkittävää on juuri tuo epäilysten kysely. Voisiko kirjaston tiedonhakuhöpinän vaihtaa epäilyksenhausta puhumiseen?

Tässä on myös hyvä Kant-lainaus jolla hän vastaa kysymykseen mitä se valistus oikeastaan on: ”valistus on ihmisen vapautumista hänen itsensä aiheuttamasta alaikäisyyden tilasta.”

Vielä yksi juttu (VYJ): nykyäänkin usein keskustelunaiheena oleva lehdistönvapaus, freedom of press voidaan suomentaa sivistyskielestä englannista myös toisin, laajemmin, viittaamaan painokoneen, painamisen ja painattamisen vapauteen.

Kirjastopäivät 2009

Takana ovat vuoden 2009 Kirjastopäivät. Jukka Relander valittiin Suomen kirjastoseuran johtoon (kts. taloonastujaiskolumni Millainen kirjasto+kommentit), konseptisuunnittelua käsiteltiin, samoin kaunokirjallisuuden verkkopalvelua Kirjasampoa, Yleisten kirjastojen neuvoston (YKN) strategiaa ja etiikkaryhmän ehdotusta alan eettiseksi koodistoksi. Sellainenhan on olemassa joissain muissa maissa ja meilläkin nyt ollut kehitteillä. Hesari kirjoitti 10.6. jutun, jossa Kirjastopäivien teemoista esiin nostetttiin nettisensuuri. Asiaa ei sinänsä suoraan käsitelty päivillä, paitsi etiikkatyöryhmän lausunnon yhteydessä.

Paikalla oli kuulemma yli 550 henkilöä yleisistä ja muista kirjastoista mutta toki myös ammattikuntaamme sivuavia toimijoita lääninhallituksesta, ministeriöstä, firmoista jne. Olin ensimmäisen kerran mukana Kirjastopäivillä 2007 Kuopiossa. Silloin kävi nopeasti ilmi, että kyseessä ovat Kirjastoseurapiiripäivät ja sama päti nyt Turussakin. Juttua leivottiin vanhojen tuttujen sekä tietenkin myös uusien tuttujen kanssa. Kuten asiaan kuuluu, puolimuodollista illanviettoa istuttiin ensin keskiviikkona Arkenilla ja sitten baarissa ja torstaina Turun komeassa pääkirjastossa (ja sitten baarissa).

23 asiaa -verkkokurssiltamme oli mukana yllättävän laaja joukko. Enhän tietenkään tunnistanut heistä kuin osan. Eräskin kurssilainen osui sattumalta meseen perjantaina vaikka oli itse jo hotellilla pakkailemassa itseään kotiinpäin. Miten olisin hänet voinut tunnistaan, kun tunnusmerkkeinä on ”taivas jota kohti kurkottaa kaksi palmua”. Tämä on tätä internet-aikaa 🙂

Kirjastopäivät ovat Suomen Kirjastoseuran järjestämä, kiertävä biennaali ja sitä pidetään erityisesti pienemmille kirjastoille merkittävänä tapahtumana. Ottaen huomioon kaikki muut tiedonvälityskanavat ja tapahtumat, minkä tyyppinen ohjelma olisi päiville kaikkein parasta?

Jaakko Sannemann kyselee, mitä tarinaa Kirjastopäivät kertovat. En keksi vastaukseksi oikein mitään, keksitkö sinä?

Päivien aikana muutama osallistuja turisi niitä näitä Twitterissä, hashtägillä #kirjastopäivät. Nappasin muutaman merkityksettömän valokuvan, sekä muutaman videon. Ne ovat YouTubessa playlistinä mutta upotan ne  myös tähän  alle:

Kirjasammon annotointieditori SAHA

EU tuli kirjastoon

Opiskelijoita Kirjastopäivillä

Miksi KDK on tärkeää?

Pitäisikö sensuroida asiakkaiden omiakin koneita?

HelMet-kirjastoilla ei ole yhteistä intraa koska sellaisen perustaminen on jotenkin niin käsittämättömän vaikeaa mukamas. Asiaa on tutkittu jo monta vuotta. Onneksi HelMet-kirjastoilla on oma keskustelupalsta Kirjastot.fi:ssä, joka tuo hieman lohtua. Se tosin masentaa ettei intran kaltaista työkalua onnistuta oikeasti pystyttämään, aika noloa toimintaa kirjastoilta, tiedonkäsittelyn tiukimmilta organisaatioilta. Tuoretta kirjastojen nettisensurointiraporttia puffatakseni kirjoitin tällaista kauan sitten nukahtaneen keskustelun jatkoksi.

Re:Lasten ja nuorten nettivalvonnasta
mace
, 7.6.2008 1:28:40

Se Taru Björkmanin Kirjastoseuralle tekemä tuore nettisensurointiraportti ”Suojelua vai suodatusta? Internetin sisällönsuodatus kirjastoissa”[0] liittyy tähän erittäin paljon. Kirjastoseuran sivuilta löytyy sekä tiivistelmä että raportti kokonaisuudessaan PDF-tiedostona[1]. Ei heikkohermoisille. Minulta menee yöunet kun kuulen tällaisesta mielivaltaisesta sorrosta rakkaissa kirjastoissamme.

Yksi ihan mielenkiintoinen ajattelun aihe on se, että mitä jos kirjastossa katsoo jonkun toisen asiakkaan mielestä törkyä (esim. krusifiksin tai tisujen kuvia tai Effin sivuja) omalla koneellaan, käyttäen joko kirjaston tarjoamaan tai omaa tietoliikenneyhteyttä. Pitäisikö esittää, että asiakkaat saavat käyttää omia läppäreitään kirjastoissa vain jos henkilökunnalle varmistuu riittävä näköyhteys heidän ruuduilleen?

Asiakkaiden valituksiin toisistaan pitää osata suhtautua, tilanne ei koskaan ole yksiselitteinen. Ei ole mahdollista tehdä ennakolta minkäänlaista periaatepäätöstä siitä onko häirikkö se jota valitus koskee vai se joka sen tekee. Minusta hyvä tyyli on ottaa valittava asiakas mukaan ja mennä yhdessä sen asiakkaan luo josta valitettavaa on ja selvitellä asia kolmenkesken.

[0] http://suomenkirjastoseura.fi/etusivu/seura/m…tus/suodatus
[1] http://suomenkirjastoseura.fi/etusivu/seura/m…raportti.pdf

Yleisten kirjastojen nettisuodatuksesta

Eilen julkaistiin Taru Björkmanin Suomen kirjastoseuralle tekemä selvitys Suomen yleisissä kirjastoissa käytössä olevista netinsuodatusohjelmista. Raportin nimi on Suojelua vai suodatusta — Internetin sisällönsuodatus kirjastoissa ja se on ladattavissa (620KB PDF) seuran sivuilta ja tiivistelmä on siellä myös. Kirjana raportin on julkaissut BTJ (ISBN 978-951-692-699-8). Eilen oli raportin pienimuotoinen julkaisutilaisuus Kohtaamispaikalla Lasipalatsissa jonne en mennyt ajoissa koska nukuin. Jaiku-raporttini jäikin erittäin rammaksi :\

Taru esitteli raportin satoa, erityisesti vääriä positiivisia joita teknisen sensuroinnin yhteydessä aina tulee paljon ja ne ovat tietenkin kirjastolaisia ja muita tiedonvälityksestä kiinnostuneita karmivia. En niitä nyt ala tässä listaamaan. Taru sanoi, että esitysgrafiikat ovat tulossa Kirjastoseuran sivuille, mutta ainakaan vielä niitä ei siellä näy.

Juttelin tilaisuuden jälkeen hieman EFFin Tapani Tarvaisen kanssa (luulin tietäväni Tapanin, mutta oli joko käynyt kasvojenvaihtoleikkauksessa tai olin erehtynyt). Tämä heitti aika mielenkiintoisen pointin, nimittäin että kirjastot ovat mielenkiintoisessa välissä tarjoamansa aineiston kanssa sillä painetun (kirjat, levyt, leffat tms. esineet) aineiston sensuroinnissa voidaan esittää ”ei meillä ole varaa hankkia kaikkia mahdollisia teoksia” -kortti kun sensurointia ei haluta suoraan sanoa tehtävän. Netissähän kaikki aineiston on lähtökohtaisesti ilmaista ja sensijaan aineiston karsiminen (so. sensurointi) maksaa rahaa ym. resursseja.

Paikalla oli aina yhtä kärkkään kirjastoalan sekatyömiehen Poroilan (<3) lisäksi lehdistöä. Nelosen kamerat tiesivät että tiedossa on jonkinlainen pieni insertti uutisiin (tallensiko kukaan sitä?). Nettihesarissa oli myös sensaatiohakuisesti otsikoitu pikkujuttu jonka keskustelu takertui heti siihen että onko oikein että netissä katselee tisuja vai ei. Asiavirheitä siellä kommentoinnissa onkin jo onneksi kommentoitu, josta terveisiä nimimerkille Kirjastoammattilaine- n. En yksinkertaisesti voinut olla kommentoimatta asiaa näin:

ne puut ja metsät
Lähettänyt: mace 4.6.2008 13:35

Toivoisin, että tässäkin keskustelussa nähtäisi että pornografian suodattaminen kirjastoissa on toissijainen asia. Toki mielenkiintoinen keskustelunaihe sekin ja on hyvä että sitäkin ikuisuuskeskustelua käydään. Katsokaapa raportista (johon linkki alla) miten vaihtelevasti ja epämääräisesti pornografia on määritelty, kappale 7.5.

Raportista kuitenkin selviää, että vaikka suodatusohjelmia on käytössä, ne eivät todellakaan toimi ja seuraukset ovat sangen karmivia. Aivan vääriä asioita suodattuu pois paljon, ja suodatukseen on joutunut myös paljon muuta kuin pornografiaa. Väkivallan suodatus ei yrittämisestä huolimatta ole onnistunut juuri ollenkaan ja liikkuvaa kuvaa eivät suodattimet oikein onnistu suodattamaan.

Toinen raportista selviävä karmiva asia se, että monesti kirjastot eivät itse ole olleet mukana päättämässä suodattamisesta, vaan suodattamisesta on päätetty esim. tietohallinnossa ajattelematta ollenkaan millaisia asioita kirjastoissa olevien asiakaspäätteiden suodattamisessa pitäisi ottaa huomioon. Jotkut kirjastot eivät edes tienneet suodatetaanko heidän internet-yhteyttään eivätkä he voi tällöin edes tiedottaa asiakkailleen että vaikka kirjaston koneilta nettiä selatessa vaikuttaakin siltä, että ruotsin kielessä ei ole numeroa kuusi ollenkaan, näin ei välttämättä ole.

Raportin tiivistelmä siis löytyy osoitteesta
http://kirjastoseura.kaapeli.fi/etusivu/seura/mediakasvatus/suodatus ja sivun oikeasta laidasta löytyy linkki josta raportti on kokonaisuudessaan ladattavissa. Raportti on julkaistu myös kirjana ja saatavilla kirjakaupoista.

Kirjastoala käy keskustelua Kirjastot.fi:ssä asustelevalla Kirjasto-kaapeli -listalla ainakin otsikolla Etiikkatyöryhmän tehtävästä. Poroila kritisoi sekä eilisessä tilaisuudessa että Ki.fissä että raportti ei selvitä montaako suomen kansalaista sensurointi koskee sillä ei ole tiedossa mitkä kirjastot sensuroivat ja mitkä eivät. Asia on tosi tärkeä ja toivon että se tulevaisuudessa tulee esiin (avoin hallinto ftw!), mutta vastausprosentti tuskin olisi ollut näin suuri (79%) ellei anonymiteettiä olisi ollut ja Tarukin kertoo että maakuntakohtaisesti on suodatus pääteltävissä.

Tämä tuskin jää tähän.