HelMet on yhä enemmän 2.0

HelMet

Lienettekö huomanneet, että pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen näyttöluettelo sallii nykyään arvioiden kirjoittamisen? Sitä en osaa sanoa aikooko kirjasto tarjota itse kirjallisuusarvioita niitä tuottamalla tai hankkimalla julkaisuoikeuksia ammattilaisten laatimiin kirja-arvioihin vai onko tarkoitus että vain loppukäyttäjät (siis ihmiset) laativat niitä.

Jokatapauksessa asiakkaille arvion kirjoittaminen onnistuu kirjautumalla normaalisti kirjastokortin numerolla sekä siihen liittyvällä pin-koodilla. Teoksen saatavuustietojen alapuolelta, käyttäjien antamien tähtien vierestä löytyy nappi ”kirjoita arviointi”.

Muita, vastaavia palveluja on sekä käytössä että vireillä pilvin pimein ja niitä onkin kirjastoalalla kaipailtu jo vuosia. Tai ainakin jotkut ovat kaipailleet, minä mukaan lukien.

Kotimaiset kirjastomarkkinat itseensä käytännössä kokonaan integroinut Axiell myy Arena -palvelua ja se on käytössä jo Hämeenlinnassa ja tulossa mm. Tampereelle. Axiellin Arenalle kilpailija on ruotsalaisen Teknikhusetin CS Library. CS Libraryn hatussa on sulka mm. Tukholman kaupunginkirjaston verkkosivu-uudistuksesta. Molemmat ovat varsinaisen kirjastojärjestelmän sekä niiden perinteisen ankeiden webbisivustojen päällä/rinnalla pyöriviä, rikkaampia sivustoja. Tällaisista ohjelmistoista puhutaan discovery interfacena.

Saatavilla on jo vuosia ollut ”kirjasto 2.0” -tuotteita, joista suuri osa on saatavilla myös ilmaiseksi (lähdekoodeineen) ja heti käyttöönotettavissa. Näistä mainittakoot SOPAC, XC, VuFind sekä Blacklight. Suomalaiset yleiset, akateemiset tai erikoiskirjastot eivät kuitenkaan ole halunneet alkaa ottamaan käyttöön mitään näistä, vaan ovat odottaneet perinteisten järjestelmäntoimittajiensa tarjoavan jotain tuotetta. Pääkaupunkiseudun järjestelmäntoimittaja Innovative onkin koonnut ns. ”kirjasto 2.0” -ominaisuuksia Encore -tuotteeseensa (jota ei ainakaan toistaiseksi ole hankittu HelMet-alueelle) ja Axiell on siis kehitellyt Arenaa omien kirjastojärjestelmiensä päälle.

CS Library, kuten suurin osa avoimen lähdekoodin ilmaisista, itseasennettavista discovery interfaceista väittävät olevansa alla kehräävästä kirjastojärjestelmästä (melko) riippumattomia. Harvat avoimen lähdekoodin ohjelmistoista kuitenkaan tukevat suomalaisissa yleisissä kirjastoissa käytettäviä kirjastojärjestelmiä, eli Origoa ja PallasProta (jotka olivat siis ATP:n ja Tiedon tuotteita ennenkuin Axiell osti molemmat). Tuen rakentaminen Origoa, PallasProta ja muita kirjastojärjestelmiä varten avoimen lähdekoodin ratkaisuihin ei kuitenkaan olisi suurikaan työ ja kerralla saataisi mukaan suurensuuri joukko suomalaisia yleisiä kirjastoja. Tämä olisi järkevää hoitaa keskitettynä ostopalveluna. Milleniumia sensijaan tukee suuri osa näistä ratkaisuista.

Asiaa monimutkaistaa sinänsä hyvä pyrkimys siihen, ettei kirjastojen mustasukkaisesti vartioiman bibliografisen metatiedon ympärille muodostuva lisätieto (esim. arvostelut, käyttötilastot jne) sirpaloituisi moneen paikkaan. Suomi on liian pieni käyttäjäkunta hajautumaan alueellisiin kirjasto 2.0-palveluihin, eikä maantieteellinen alue kuitenkaan ole internetissä kovinkaan relevanttia. Kuvitelkaa että jokaisella maailman kunnalla olisi oma Facebook yhden yhteisen Facebookin sijasta. Ei toimi. Kirjastoalalla puhutaan sensijaan yhden laarin mallista.

Kirjasampo pyrkii olemaan se laari. Lisäksi se mullistaa kaiken mistä kirjastojen metatietotyössä on kyse. Tässä vaiheessa on kuitenkin erittäin epäselvää miten Kirjasampo yhtyy kirjastojen verkkopalveluihin (terveisiä sinnepäin, että plsplspls miettikää jonkinlaiset liittymät Origoon, PallasProhon ja HelMetiin, osana pr-työtä kirjastoille. välivaiheena). Lisäksi Kirjasampo rajautuu kaunokirjallisuuteen joten tietokirjallisuuteen, musiikkiin ja kävelysauvoihin liittyvä metatieto on ratkaistava jotenkin muuten.

Vaarana on, että arvostelupalvelut keräävät tietoa suljettuihin siiloihin. Mielestäni siilot ja ”2.0” ovat keskenään tyystin epäyhteensopivat käsitteet. En tunne CS Libraryn tuotetta tarkasti, mutta ainakin mainostavat ohjelmointirajapintaansa (API) kovasti. Ehkä se ei ole siilo ja ehkä Axiell Arena ei ole siilo. Nykyiset HelMetin arvostelut muodostavat siilon ja marginalisoivat 4 miljoonaa suomalaista. Kirjastolaisille tuttuja yhteystyön muotoja ovat MARC, z39.50 ja kopioluettelointi. Teoksia kuvailevien MARC-tietueiden lisäksi kaikki muutkin kirjastojen tietotuotteet on rakennettava saman periaatteen, eli yhteiskäyttöisyyden ja verkostomaisuuden mukaisesti. Mutta tietenkin vielä paremmin kuin 25 vuotta sitten!

Oikean kirjastomaailman ulkopuolelta käyttäjäarvioita ja muita kirjasto 2.0 -ominaisuuksia löytyy esim. LibraryThingistä, Amazonista ja Google – tyylilleen uskollisensa – haravoi arvioita ja viitteitä verkosta koneellisesti Google Book Searchiin. Nämä kolme palvelua konseptoivat kirjastoa aivan eri lähtökohdista kuin perinteiset, institutionalisoidut kirjasto-organisaatiot (tai no, monet kirjastoinstituutiot ml. yleinen kirjastolaitos ovat oikeastaan aika lyhyt välivaihe kirjastojen historiassa). Amazonin ja Googlen kanssa ns. oikeiilla kirjastoilla ei ole oikeastaan minkäänlaista vuorovaikutussuhdetta, LT on onneksi aktiivinen toimija kirjastojen suuntaan.

Todella sekava kirjoitus, mutta sekava on kirjastojen verkkopalvelujen tilannekin. Tilannetta pyrkii valottamaan Kirjastojärjestelmät nyt! -raportti sekä Yleisten kirjastojen neuvoston verkkostrategia. Muutama selvä linjaus on olemassa (esim. mainittu yhden laarin malli) ja riittävästi teknisiä avaimia sekä kansainvälistä yhteistyökumppaneita (eli tanskalaisia) olisi tarjolla kuten Antti innostavasti kirjoittaa. Taustalla kuitenkin häämöttää toisaalta järjestelmätoimittajien tuotteet (Axiell Arena, CS Library) joilla kaikesta tästä murehtiminen voidaan ulkoistaa ja toisaalta Suuri Yhteisluettelo, Joka Tulee Ratkaisemaan Kaikki Ongelmat. Joten ehkä nyt ei kannata hätiköidä (lue: kannattaa olla tekemättä mitään, yhtikäs mitään). Ja toisaalta–yleisten kirjastojen keskuskirjaston (Helsingin kaupunginkirjasto) sekä sen seudullisten kumppanien (Espoo, Vantaa, Kauniainen) lähteminen oman laarin rakentamiseen on signaali muille noin 350:lle kirjastolle siitä halutaanko sittenkään hakeutua kohti yhteisiä verkkopalveluratkaisuja vai ei.

Mainokset

Avoin lähdekoodi, jakaminen ja riisto. Ja kirjastot tietty

olet kaunis; kaunis kiitos 1541:lle

olet kaunis; kaunis kiitos 1541:lle

Silläkin uhalla, että tämä saattaa säikäyttää ujommat kirjastolaiset vielä syvempään epäilyksen suohon avoimen lähdekoodin ohjelmien suhteen, haastan kuitenkin kaikki kirjastolaiset miettimään sitä mitä sinun kirjastosi voisi konkreettisesti tehdä avoimen lähdekoodin hyväksi?

Tuolla ulkona on joitain avoimen lähdekoodin kirjasto-ohjelmistoja. Osa niistä on kokonaisia, integrated library system (ILS) -paradigman mukaisia kokonaisratkaisuja kuten Koha, NewGenLib ja Evergreen. Osa uudelleen toteuttaa vain joitain kirjastoautomaation komponentteja, tyypillisesti web-käyttöliittymän l. näyttöluettelon l. aineistoluettelon l. OPACin. Tässä joukossa ovat SOPAC ja XC.

Avoin lähdekoodi on ohjelmistona lähtökohtaisesti ylivertainen suljettuun lähdekoodiin; suljettu lähdekoodi on markkinataloudellinen kompromissi, jonka tuotteen ostaja saattaa joutua tekemään. Noniin, se siitä.

Kirjastoissa on totuttu ostamaan kirjastojärjestelmä. Eli antamaan jollekin rahaa siitä, että saa käyttää jotain ohjelmistoa. Tai toisinpäin: antamaan rahaa siitä, ettei ole estetty käyttämästä jotain ohjelmaa. Avoimen lähdekoodin ohjelmissa tällaista varainsiirtoa ei tehdä, vaan ohjelma sinänsä on ilmainen (free merkityksessä gratis, ”free as free piimä”).

Tämä on sinänsä yksinkertaista ymmärtää. Rahaa maksamalla ostaa itselleen myös oikeuden olla antamatta muuta; raha vastaa tuotteen arvoa. Näen kuitenkin, että avoimeen lähdekoodiin ja yleisemminkin ottaen avoimuuteen ja jakamiseen kuuluu moraalinen velvoite antaa takaisin. Puhutaankin esim.  kehittäjäyhteisöistä ja yhteisöt perustuvat juuri siihen, että kaikki tavalla tai viidennellä tuovat kortensa kekoon.

(Muunmuassa) tämä asia on kodifioitu copyleft-ajatukseen ja on juuri sen ytimessä. Copylefthän on nerokas tekijänoikeudellinen kikka, ja tarkoittaa sellaista kohtaa lisenssissä, että teos on kokonaisuudeen (ml. lähdekoodi tai muu tuotantoprosessi) vapaasti saatavissa, mutta teoksesta muokattuja versioita ei saa levittää ilman että tämän uusikin versio on vapaasti saatavilla. Tällainen ”tarttuva” vapaus suojaa teosta ja yhteisöä riistolta. Tässä kohtaa free as freedom.

Copyleft lienee kauneinta mitä immateriaalioikeuksilla itsellään on koskaan tehty. Ellei tunne asiaa, tätä voi olla hieman vaikeaa hahmottaa, eikä ihme. Asia kannattaa kuitenkin selvittää, copyleft osoittaa aivan nerokasta ajattelua ja on erinomaisen tyydyttävä brainfuck. Kuuluisin copyleft-lisenssi on GNU General Public License, mutta vastaava copyleft-ominaisuus on myös Creative Commonsin Sama Lisenssi (engl. Share Alike).

Termit tekijänoikeus ja copyright eivät suoranaisesti tarkoita samaa asiaa (vrt. author’s right vs. kopiointioikeus), mutta copyleftin voisi kääntää esim. tekijän velvollisuudeksi.

Eksyin aiheesta. Palaan: jos kirjasto valitsisi käyttää avoimen lähdekoodin ohjelmia (kuten yhä useammassa kirjastossa on valittu), mitä kirjasto voisi antaa takaisin? No tietenkin ihan pelkkää rahaa suoraan yhteisölle tai sitä tukevalle säätiölle tai yhdistykselle jos sellainen on. Kirjasto voisi ostaa tukipalveluja yhteisöltä tai yksittäisiltä henkilöiltä. Ja kirjasto voisi luovuttaa tekemänsä tai teettättämänsä muutokset, parannukset tai korjaukset takaisin yleiseen käyttöön vaatimalla alihankkijoiltaan lähdekoodin avoimuutta ja vapautta (ellei sellaista jo edellytetä lisenssissä).

Niin kaunista on copyleft, kirjasto ja maailma, että laitan tähän kuvitukseksi ensimmäisen Creative Commons-lisensoidun kuvan, jonka Flickr löytää haulla ”kaunis”. Kiitos kuvasta 1541 🙂

Sama lisenssi