Teosto+YouTube+musiikkidata soi kauniisti

Teosto ry

Teosto on juuri saanut aikaan sopimuksen YouTuben kanssa, kts myös asiaan liittyvä FAQ. Hienoa, sillä kuten kaikki arkiympäristöään yhtään havainnoivat ihmiset tietävät, on YouTube erittäin keskeinen musiikinlevityskanava. En henkilökohtaisesti voi olla ihan vakuuttunut kaikkeen Teoston toimintaan (kröh kröh), mutta vaikuttaa hyvältä idealta tunnustaa tosiasioita. Tätä vartenhan Teosto ja vastaavat järjestöt on olemassa.

Toinen juttu Teoston suunnasta: tämä Teoston tutkijan Turo Pekarin (@s1truuna) blogi*kirjoitus Musiikkidata soi kauniisti viime heinäkuulta on hieno kirjoitus metadatasta, sekä datan ja metadatan laadusta, käyttöarvosta ja liikkuvuudesta. Kiitos Turolle tuosta. Millaisia datavirtoja kulkee Teoston ja muiden kulttuuriorganisaatioden väleissä? Tässäpä mietittävää.

* blogi ei ole blogi jos sitä ei kommentoida

Advertisement

Datat auki hallituksen päätöksellä, jos ei muuten

Hei kirjasto: avaa datas tai ne avataan (kuva Arja Lento / YLE, sori et förasin)

Avoin data (l. Open Data) etenee Suomessakin. Twitteristä sattui silmiin juuri Ehdotus valtioneuvoston periaatepäätökseksi julkisen sektorin digitaalisten tietoaineistojen saatavuuden parantamisesta ja uudelleenkäytön edistämisestä (52KB PDF). Kymmensivuisen tekstin tiivistelmä:

Periaatepäätöksen linjaukset esittävät tarvittavat toimenpiteet julkisten tietovarantojen saatavuuden ja uudelleenkäytön lisäämiseksi yhteiskunnan kaikilla alueilla. Linjaukset sisältävät kehittämistoimet tietopolitiikan ja lainsäädännön selkeyttämiseksi, käyttöä mahdollistavien rakenteiden ja käytänteiden luomiseksi sekä palvelu- ja sovelluskehityksen edistämiseksi.

Tietopoliittisilla linjauksilla tavoitellaan sitä, että julkisen sektorin digitaaliset tietoaineistot ovat avoimesti saatavilla ja uudelleenkäytettävissä yhtenäisin, selkein ja kaikille tasapuolisin käyttöehdoin. Tietoaineistoja tarjotaan kustannustehokkaasti, jolloin kansantalouden kokonaisedun kannalta tietoaineistot ovat pääsääntöisesti maksuttomia käyttäjälle. Samalla budjetoinnin ja tulosjohtamisen kautta on huolehdittava tietoaineistojen laadusta ja ylläpidosta.

Koko yhteiskunnan käyttöön luotavan tietoinfrastruktuurin avulla voidaan tietoaineistoja tarjota tehokkaasti. Hallinnonalojen tulee tunnistaa ja kuvata tietoaineistonsa uudelleenkäyttöä varten. Tietosisältöjen yhtenäiset kuvailutiedot ja palveluhakemistot helpottavat tiedon käyttöä. Luovutettavissa olevat tietoaineistot saatetaan koneluettavassa muodossa ja avoimilla rajapinnoilla käyttäjille. Tietoaineistojen tarjontaa ja käyttöä edistämään tulee luoda tarvittavat tukipalvelut. Avoimen tietoinfrastruktuurin kehittäminen ja ylläpito turvataan pitkäjänteisellä rahoituksella.

Palvelu- ja sovelluskehityksen edistämiseksi tarvitaan yhteistyömalleja ja kannustimia. Julkisessa hallinnossa kehitetään avoimen tiedon kulttuuria ja tuetaan kehittäjäyhteisöjen toimintaa. Alan tutkimusta ja kansainvälistä yhteistyötä tulee vahvistaa. Kokeilevaan toimintaan on panostettava erityisesti laajaa kysyntää edustavien tietoaineistojen avaamiseksi ja yhtenäisten käytänteiden luomiseksi.

Teksti on vielä luonnosvaiheessa. Suomessa kirjastot ovat lähteneet erittäin heikosti mukaan datansa avaamistalkoisiin (lue: “datan piilottelun lopettamistalkoisiin”). Jos dataansa ei halua auki, niin nyt vähän äkkiä kampanjoimaan tätä hallituksen periaatepäätöstä vastaan… jos rahkeita riittää. Henkilökohtaisesti en usko että kukaan tätä trendiä sinänsä vastustaa, vaan jahkailu on johtunut siitä, että kirjastolaiset ei vieläkään ymmärrä mitä avoin data tarkoittaa, emmekä ole ottanut asiaksemme selvittää. Katsokaas alkajaisiksi vaikka avointa dataa käsittelevät kirjoitukset Sorvipenkin äärellä -blogista, Kirjastot.fi:n Labsin blogista ja tästäkin blogista. Noh, ei se mitään, asia etenee ilman meidän omaa ymmärrystä ja tahtoa ei tarvita jos asia tulee hallitusohjelmaan tai muutoin säädellään meidän ulkopuolelta.

Kirjaston bibliografisen datan avaamisen ensiaskeleet ovat nämä:

1. ilmoita luetteloijille aikeista, jotta tietävät
2. juttele Labsin kanssa
3. dumppaa tietokanta
4. lähetä dumppi kirjastojen avoimeen datavarantoon data.kirjastot.fi
5. viesti (Suomi.fi, Kirjasto-kaapeli, Kirjastolehti, lehdistö)
6. profit!

Kohta 3 sujuu Origosta muistiinpanojeni mukaan näin: Aineistonhallinta->Vienti->ei hakuehtoja->valitse kaikki->Hyväksy valinta. Tiedostomuodoksi ISO-2709 ja tallenna johonkin omalle tietokoneelle. Yritän muistaa tehdä opetusvideon joskus kun olen Origon äärellä. Dumppaaminen kestää Varsinais-Suomalaisessa, keskikokoisessa kirjastossa kolme neljä tuntia. Ei tiedostokaan ole suuri, Vaski-tietokanta on 763MB.

PallasPro-asiakkaat voivat tilata dumpin Axiellilta (älä maksa liikaa (tonni on liikaa)), tilauskoodi moihaluttaistietokantadumppiosakohteineeniso2709siirtoformaatissajamerkistökoodauksenavaikkapamarc8. Mitenkäs se Voyagerista, Primosta ja muista järjestelmistä käy?

Euroopan yhteisen digitaalisen kirjaston Europeanan Data Provider -sopimuksessa (Europeana Aggregators’ Handbookin liitteenä, s. 44) on myös sovittu, että Europeanaan toimitettava data avataan (kts. artikla 4, Licence of rights for Metadata from Data Provider to
Third Parties, PDF:n s. 47). Epä-kaupallisuus -poikkeuksesta ollaan luopumassa, kuten Tapani vastikään kirjoitti Kansallisen digitaalisen kirjaston (KDK) asiakasliittymän blogissa, otsikolla Europeanan reunoilta. Ja KDK:honkin liittyy omat sopimuksensa, jossa tällaisista asioista sovitaan. KDK -pilotoinnissa meitä on vajaa tusina, seuraavassa KDK-aallossa kymmeniä lisää.

Miten me kirjastoalalla hoidettaisi toi valtioneuvoston periaatepäätöksen luonnoksen neljäs kappale? Asiakas-workshoppeja MARCista? Auts.

Helsingin Sanomat on tarttunut mahdollisuuteen keräillä vielä PR-pisteitä Open Data -buzzista julkaisemalla kustantamovertailunsa tuloksen datat (csv).

Helsingin Sanomat vertaili kustantajien kirjallista laadukkuutta antamalla pisteitä niiden julkaisemien kotimaisten kaunokirjojen saamille palkinnoille, ehdokkuuksille, myyntitilaston kärkisijoille ja käännöksille vuosina 2000–2010.

Tämä jos mikä kiinnostanee kirjastolaisia. Näitä voisi leipoa yhteen esim. kirjastojen kuvailudatan kanssa ja sitä kautta katsoa vaikkapa risteävätkö palkituimpien teosten asiasanat kirjastoon lainatuimpien teosten asiasanojen kanssa. Tämä edellyttää sitä, että lakkaamme piilottelemasta dataamme asiakkailta ja yhteiskunnalta, ja myös itseltämme ja kollegoiltamme.

Avoimen Dataan liittyvien, ilmaisten PR-pisteiden jako päättyy, kun hommasta tulee normaalitoimintaa, ja asiaahan siis odotellaan seuraavaan hallitusohjelmaan. Pistäkääs siis töpinäksi.

Hoi Tampere/PIKI, ette varmasti kerkeä avoimeksi dataksi bibliografisine datoinenne ennen Turkua/Vaskia :^) Kymppi vetoa!

EU:n parlamentti ja komissio tukkanuottasilla ACTAsta

Euroopan Unionin parlamentti vaatii komissiolta ACTA-sopimuksen (l. Anti-Counterfeiting Trade Agreement) papereita nähtäväkseen. Kyseessähän on siis kauppasopimus, jolla pyritään kansainvälisesti standardoimaan immateriaalioikeuksien valvontaa.

Kirjastoihin homma liittyy sikäli, että – noh – immateriaalioikeudet liittyvät kirjastoihin. Tarkemmin: on kaipailtu yhteistä immateriaalioikeuslainsäädäntöä, jotta oikeuksista sopiminen olisi helpompaa digitaalisia palveluja järjestettäessä, esim. Europeanan yhteydessä. Asiasta oli puhetta useaan kertaan 2nd LIBER-EBLIDA Workshop on Digitalisation of Library Material in Europe -konferenssissa sekä LIBER Quarterlyssä. Tällaisesta kansainvälisestä immateriaalioikeuksien harmonisoinnista ACTAssa on kyse. ACTA-sopimuksen ja sen käsittelyn arvomaailma on kuitenkin valitettavan kaukana kirjastojen vastaavasta. Sopimus sekä siihen liittyvät neuvottelut ovat nimittäin salaisia, eikä edes EU-parlamentti tiedä mitä siellä kabineteissa haudotaan. Suomessa ACTAsta on kirjoitelleet esim. Heidi Hautala.

(via Piraattiliitto.org: EU-parlamentti jyrähti komissiolle: ”ACTA-sopimuksen paperit pöytään ja heti!”)

† Lämmin kiitokseni vuotajalle!

Mikä on kirjakauppojen näytevarasto?

Viime viikolla vierailemamme Rotterdamin kirjasto näytti aivan kirjakaupalta ja kelvannee kuvitukseksi

Lauri Saarisen, Juri Joensuun ja Raine Koskimaan toimittamassa kirjassa Kirja 2010–Kirja-alan kehitystrendit (Jyväskylän yliopisto, 2001, ISBN 951-39-1047-4, Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 70) käsitellään suomalaisen kirja-alan tilaa vuonna 2001. Kirjassa on kaikenlaista mielenkiintoista kirjaan ja sen tekemiseen, kustantamiseen ja käyttämiseen liittyne, ja nappaan nyt tänne otteen joka käsittelee erästä mielenkiintoista, mutta heikosti tunnettua asiaa.

Näytevarasto — vanha malli, mutta edelleen käyttökelpoinen

Suomalainen erikoispiirre kirjojen markkinoinnissa ja jakelussa on näytevarasto. Sen juuret ulottuvat Suomen Kustannusyhdistyksen perustamiseen vuonna 1858. Kustannusyhdistys perustettiin edistämaän kirjojen levikkiä koko maassa. Silloisissa oloissa tehtiin niin kauppias- kuin asiakasystävälliseksi luonnehdittava ratkaisu: valtuutetuille asiamiehille ryhdyttiin vakuuksia vastaan lähettämään kirjoja myyntitiliin. Veloitukset tapahtuivat pitkän aikaa vain vuosittain asiamiehen laatiman tilityksen pohjalta. Nykyinen malli esiteltiin vuonna 1937 ja otettiin käyttöön vuonna 1949, jolloin myyntitili muuttui näytevarastoksi.

Täsmentäviä muutoksia näytevarastojärjestelmaan on tehty, viimeksi vuonna 1991, mutta perusmalli ja tarkoitus ovat samat kuin vuosina 1858 ja 1949. Kustantajat saavat asiakkaitten nähtäväksi kirjakaupan myymälään enemman nimikkeitä kuin myymällä kiinteään tiliin. Kirjakauppa saa myymäläänsä laajemman kirjavalikoiman kuin minkä muutoin pystyisi rahoittamaan. Järjestelmä avaa tien kirjakaupan hyllyyn myös pienilevikkisille kirjoille, joita kauppias muutoin ei pitäisi varastossaan.

Näytevarastosopimus on kustantajien valtuuttaman Suomen Kustannussyhdistyksen ja kirjakaupan välinen ja koskee yleistä kirjallisuutta. Sopimus edellyttää kiijakaupalta näytevaraston arvoa vastaavaa vakuutta. Kustantaja lähettää kirjakaupalle yhden kappaleen ilmestyvästä kirjasta veloituksetta näytevarastoon. Kauppa sitoutuu pitämään näytevarastovalikoiman täytenä, tilaamaan välittömästi uuden kirjan myydyn tilalle. Näytevarastoon kuuluvista nimikkeistä vähintään 80 prosenttia pitäisi joka hetki olla myymälässä. Kirja on näytevarastossa 1-2 vuotta, jonka jälkeen kustantaja pyytää palauttamaan sen. Näytevaraston taytenä pitämistä kannustetaan siten. että palautuksen yhteydessa palauttamatta jäävistä kirjoista annetaan niitä laskutettaessa sitä suurempi alennus, mitä vähemmän niitä on. Kirjakauppa voi kyllä jättää palauttamatta sellaisenkin kirjan, joka sillä olisi, mutta menettely ei ole kannattava yksittaiskappaleita ehkä lukuun ottamatta.

Näytevarasto jakautuu kolmeen suuruusluokkaan, jotka pääsääntöisesti määräytyvät kirjakaupan vuotuisten yleisen kirjallisuuden ostojen perusteella. Näytevarastoluokan yksi kirjakauppoihin kustantajat lähettävät käytannöllisesti katsoen jokaisen yleisen kirjallisuuden uutuuden. Näytevarastoluokka kaksi saa 75 prosenttia yleiskustantajien ja 40 prosenttia koiskustantajien ja kristillisten kustantajien uutuuksista. Näytevarastoon kolme yleiskustantajat lähettävät puolet sekä erikoiskustantajat sekä kristilliset kustantajat 20 prosenttia uutuuksista.

Elokuussa 2001 luokkaan yksi kuuluvia näytevarastomyymälöitä on hieman yli sata, joissa jokaisessa noin 4500 nimiketta. Luokkaan kaksi kuuluvia myymälöitä on kuutisenkymmentä, noin 3500 nimikettä kussakin. Luokan kolme noin sadassa näytevarastossa on noin 2500 nimikettä kussakin. Kaikkiaan kirjakaupoilla on varastossa noin miljoona kustantajan omistamaa kirjaa, arvonlisäverollisin kuluttajahinnoin noin 130 miljoonan markan ja arvonlisäverottomin hankintahinnoin runsaan 80 miljoonan markan arvosta.

Näytevaraston tarpeellisuudesta on ajoittain keskusteltu. mutta varsinkin pienelle kirjakaupalle se on lähes välttämätön. Suuristakin kirjakaupoista vain Akateeminen Kirjakauppa on luopunut näytevarastosta sillä perusteella, että se ostaa vähintään yhden kappaleen jokaista näytevarastonimikettä myymälää kohti muutenkin.

Näytevarastokappaleet lähetetään muiden lähetysten mukana. Logistisia kustannuksia syntyy lähinnä myymälä- ja tuoterekisterin ylläpidosta sekä palautuksista. Suurimmat kustantajat hoitavat itse osan näytevarastokirjojen lähetyksistä ja palautuksista. Kirjavälityksen osuus näytevarastokirjojen logistiikassa on kokonaisuutena merkittävän suuri.

Näytevarasto on suomalainen erikoisuus. Muualla kustantajan ja kirjakaupan välistä riskiä tasataan erilaisten palautusoikeusjärjestelmien tai yksinkertaisesti korkeamman myyntipalkkion avulla.

Onko jokin tulevaisuuden on-demand -markkinointimalli näytevaraston sovellus, erityisesti julkaistavan nimikemaarän kasvaessa entisestään yleistyville pienilevikkisille kirjoille? Mallikappale laitetaan näkyviin tavoitellun kohderyhmän mukaan valikoituviin esittelypaikkoihin, joissa on lisäksi tilauslomakkeita tai nettiyhteys myyjään. Kirjoja painetaan tilauksen mukaan ja toimitetaan pyydettyyn paikkaan. Näytekappale voidaan myydä ja tilalle toimittaa uusi. Näytekappale voi myös olla verkossa – kansi sisällysluettelo, takakannen tai liepeen teksti, ja vaikkapa kolme sivua valikoitua tekstiä.

Siniset korostukset eivät ole minun, vaan jonkun aiemman lukijan (luen Helsingin kaupunginkirjaston viivakoodilla 3 0091 01675 6002 varustettua kappaletta), mutta minusta on hyödyllistä tuoda tuo annotointi myös tänne netin puolelle.

Editoimatta ei tämän teksipätkän digitoiminen kännykkäkameralla ja Nokian käyntikortinlukuohjelmalla onnistunut, mutta eipä tarvinnut kokonaan näpyttää itse.