Vielä kerkeää Hakukone 2.0 -improteatteriin PRO TIP

Kylläpä on karsea kuva, mutta en kehdannut kuvata kunnolla

Kylläpä on karsea kuva, mutta en kehdannut kuvata kunnolla

Pro tip tiedonhaun ammattilaisille: vielä kerkeätte Hakukone 2.0 -improteatteriesitykseen (kts. Facebook event). Esityksiä on sunnuntaihin asti Tunturikadulla Töölössä. Ohjaus Meiju Lampinen, ja meininki on tämä:

Moni arkipäiväinen kuulumisten vaihto tai informaation välitys on siirtynyt nykypäivänä livekohtaamisesta verkon ylitse, jonkun välineen kuten sähköpostin, blogin tai chatin, avulla tehtäväksi. Kuitenkaan ihmisen kolmiulotteisuutta, tuoksuja tai tuntoaistia ei voi vielä välineillä korvata. Esitys väittääkin, että livekohtaamista ei voi korvata eri mediumeilla.

Hakukone yhdistää improvisaation reaktioherkkyyden sekä hohtavat näyttöruudut. Se tuo päivittäin käyttämämme verkkopalveluiden raamit näyttämölle ja luo näin ajankohtaisen miljöön uudistaa esiintyjien ja yleisön välistä vuorovaikutussuhdetta improvisaatioesityksissä. Se varastaa verkkopalveluita kuten Google, Youtube, Spotify ja Wikipedia improvisaatiokohtausten rakenteiksi ja iloittelee sosiaalisen median käytöstavoilla. Tule katsomaan, taipuvatko meemit lavalle!

Mainokset

Kirjastojärjestelmät vai kirjastot ilman järjestelmää

Joulutontun tehtävää toimittanut kuriiri toi juuri himaan tekijäkappaleeni Jarmo Saartin ja Pirjo Tuomen toimittamasta Kirjastojärjestelmät vai kirjastot ilman järjestelmää -teoksesta (Avain, 2012, ISBN 978-951-692-947-0). Toimittajien lisäksi tekstiä on Juha Hakalalta, Ari Rouvarilta, Petri Tonterilta, Ari Mäkirannalta, Sami Varjolta, Lea Tastulalta, Vesa Suomiselta, Ari Haasiolta ja hieman myös allekirjoittaneelta. Osaltani haluan kiittää kaikkia prosessista, ja kehoitan blogin lukijoita tutustumaan näihin erittäin hyviin, ajankohtaisiin ja todelliseen kokemukseen pohjaaviin teksteihin.

Omasta mielestäni mielenkiintoisin oma argumenttini on se, että kirjastojärjestelmän käyttäjäyhteisö on osa ko. järjestelmää, ja tämä tulisi huomioida hankinnassa. Lisäksi tuossa on muutama sanaseni siitä, mitä sosiaalinen media merkitsee kirjastoalan sisällä (vrt. asiakkaille mainostaminen). Muut kirjoittajat kertovat esim. Kohasta ja Evergreenistä, KDK:sta, Melindasta, musiikkiin liittyvästä tietopalvelusta sekä sen työn auttamisesta luetteloinnin ja verkkokirjaston avulla, selailunäkymistä sekä norsuista. Avoin lähdekoodi, avoimet rajapinnat ovat tietenkin keskiössä, koska kirjastot haluavat saada asioita aikaan.

Siis joululomalukemistoa parhaimmillaan. Sain kaksi tekijäkappaletta, laittakaa esim. sähköpostilla tai fesessä postiosoitteenne, niin voin postittaa toisen lainaan (joo kyllä, lainaaminen on mahdollista ilman kirjastojärjestelmääkin).

Muutama teksti digitaalisesta pelaamisesta

Etnografiaa Tilt to Liven parissa

Turun avoimessa yliopistossa harrastamiani digitaalisen kultturin opintoja varten laadittu pieni miniessee. Vaikka teksteissä ja omassa kirjoituksessani käsitellään pitkälti pelaamista, toivon etteivät asiaan perehtymättömät saa tästä sellaista kuvaa että ”digitaalinen kulttuuri” missään määrin tarkoittaisi samaa kuin pelaaminen.

Tekstit löytyvät alta sekä Zotero-viitteidenhallintatyökalustani.

Luettavana olleet tekstit tarjoavat muutamia akateemisia näkökulmia digitaaliseen kulttuuriin. Teksteistä keskeisin on Kallio, Mäyrä, Kaipainen: Pelikulttuurin monet kasvot–Digitaalisen pelaamisen arkiset käytännöt Suomessa. On mielenkiintoista tutustua joihinkin alan analyysimenetelmiin sekä kuvauksiin (perusteluineen) miten menetelmät on kehitetty.

Kallion, Mäyrän ja Kaipaisen artikkelissa esitellään tutkimuksen yhteydessä rakennettu analyyttinen malli pelaamisen tarkasteluun. Se on nimetty InSoGa -malliksi (intensity, socialibility, games). Tässä mallissa tarkastelun kohteena eivät ole pelit, vaan pelaaminen sekä mitä se pelaaville ihmisille merkitsee.

Kuten artikkelin alussa sanotaankin, on sekä artikkelin että varsinaisen International Study of Games Cultures -tutkimuksessa näkökulma juuri kulttuurintutkimuksellinen. Tämä oli miellyttävää luettavaa, sillä digitaalista kulttuuria ei ole lähkökohtaisesti eristetty omaan lokeroonsa. Sitä tarkastellaan sen sijaan yleisen kulttuurintutkimuksen piirissä.

Digitaalisen pelaamisen arkiset käytännöt Suomessa -artikkeli kuvailee monenlaisia pelaamisen tapoja. Kirjoittajat tähdentävät myös että sama ihminen pelaa hyvin erilaisin tavoin riippuen ajankohdasta, paikasta ja pelistä. He eivät lähde pelaajien niputtamiseen tiukkoihin lokeroihin vaan pelaajien tai pelien luokittelun sijaan kuvailevat todellakin erilaisia pelaamismentaliteetteja ja -käytänteitä. Digitaalinen pelaaminen on sangen arkinen asia, eikä sitä tässä ole sen kummemmin hämmästelty.

Sosiaalisesta pelaamisesta on artikkelissa erityisen hyviä huomioita, esimerkiksi että peleissä on tärkeää että ne ovat jo entuudestaan tuttuja tai eivät vaadi sen kummempaa opettelua. Sosiaalisesta pelaamisesta kirjoitetaan myös, että fyysisesti samassa tilassa jaettavia pelejä pelataan miltei poikkeuksetta tuttavien, ystävien ja sukulaisten kanssa. Aidossa verkkopelaamisessa pelikaverit ovat sensijaan yleensä tyystin tuntemattomia pelin ulkopuolelta. Erilaista sosiaalisuutta käsitellään tietenkin myös Jari Multisiltan tekstissä Web 2.0. Sosiaalisen median yhteisölliset sovellukset, mutta erityisesti sosiaalisuus peleissä kiinnosti minua nyt.

Radio Flare REDUX iPhonella

Paavilaisen, Korhosen ja Saarenpään teksti Pelaaminen matkapuhelimella nyt ja tulevaisuudessa maalailee myös monia (matkapuhelimilla pelattavista) mobiilipeleissä olevia mahdollisuuksia erilaiseen vuorovaikutukseen muiden pelaajien kanssa. Omien kokemukseni mukaan mobiilipeleissä tällainen tosin rajoittuu lähinnä omien suoritusten (pisteiden tai muiden saavutusten) julkaisemiseen Facebookissa ja Twitterissä sekä mahdollisuuteen lisätä muita pelaajia kavereikseen. Tällaisesta alkeellisuudesta johtuen mobiilipelaamisen sosiaalisuuden saralla tuntuu siis olevan paljon varaa monipuolistumiseen; tutkimushankkeiden ulkopuolella ei vielä ole nähty mitään kovin ihmeellistä (vastikään julkaisu Shadow Cities voi tosin olla jotain hienoa ja tietenkin on geokätkentä).

Niinsanotusta satunnaispelaamisesta on Kallion, Mäyrän ja Kaipaisen artikkelissa myös mielenkiintoisia juttuja. Tehdyn haastattelututkimuksen mukaan vain 8% vastaajista mielsi itsensä ”pelaajaksi”, vaikka yli puolet ovat jonkinlaisia pikkupelejä pelanneet. Tämä osoittaa minusta hienosti, miten arkipäiväistä digitaalinen pelaaminen todellisuudessa on; ei sitä välttämättä sen kummemmin tule ajatelleeksi. Vastaavia analogioita löytyy vaikkapa internetin käyttöä kartoittaessa.

InSoGa -malli pystyy kuvaamaan pelaamistilanteita laidasta laitaan. Olisi ehkä yleistettävissä muillekin kulttuurintutkimuksen alueille tai toimia ainakin pohjana myös muiden ilmiöiden selittämiseen. Siihen tutustuminen on siis hyvä alku opinnoille.

Artikkeli on erittäin raikasta luettavaa. Monesti kuulee että pelaamisesta, pelaajista ja peleistä toistellaan myyttejä, jotka on opittu jostain muualta kuin oman kokemuksen kautta. Kallion, Mäyrän ja Kaipaisen artikkelia voi suositella jokaiselle kulttuurista aidosti kiinnostuneelle.

Myös Riikka Turtiaisen artikkeli Realistisuuden ylistys: pelaan jalkapalloa – olen mies tarjoaa muutamia herkullisia näkökulmia. Keskeisin näistä on tietenkin sukupuolinormien ruotiminen, joka siis on artikkelin varsinainen aihe. Mutta Turtiainen viittaa myös Aki Järvisen käyttämään termiin ”televisualismi”, joka sai minut mietteliääksi. Samasta puhutaan myös Mariosofia -kirjassa. Televisualismilla tarkoitetaan sitä, että esimerkiksi pelikonsolilla tai tietokoneella pelattavat jalkapallopelit eivät yritä antaa vaikutelmaa jalkapallosta sinänsä, vaan television urheilulähetyksestä hidastuksineen, selostuksineen ja kuvakulmineen. Simulaatio ei siis pyrikään olemaan suora; jalkapallon sijasta simuloidaan penkkiurheilua. Tämä tuntuu pätevän erityisesti urheilupeleihin. Turtiainen kirjoittaa sanan ”realistisuus” merkityksestä. Nämä pelit ovat kyllä erittäin realistista mediaurheilua (sen kaikkine kieroutumineen), mutta eivät realistista jalkapalloa.

Sukupuoliroolien tarkastelu jalkapallopeleissä saatteli minut tarkastelemaan miten konsolilla tai tietokoneella pelaamista tavanomaisesti on kuvattu sanoma- ja aikakausilehdissä, oman alani julkaisuissa ja keskusteluissa, mainoksissa ja niin edelleen. Minkälainen on käsitys pelaavasta ihmisestä? Kuten Turtiaisen käsittelemissä tietokonepeleissä jalkapalloilija on sosiaalinen konstruktio, niin samoin sellainen on myös itse tietokonepelaaja. Tutkimuksista (mukaanlukien Kallion, Mäyrän ja Kaipaisen artikkeli) tiedämme, että pelaamista harrastavat todellisuudessa erittäin kirjavat joukot kaikenlaisia ihmisiä.

Kuu on noussut: Sosiaalisen median mahdollisuudet hallinnolle

Erittäin odotettu Oikeusministeriön ohjeistus virkamiesten toimintaan yhteisöllisessä webissä on nyt julkaistu. Sen nimi on Sosiaalisen median mahdollisuudet hallinnolle. Tämä meni minulta totaalisesti alta tutkan kesäkuun alussa kun se julkaisiin, mutta hoksasin sen Tuijan Tuhat sanaa-blogista. Tein keskustelunavauksen Kirjasto-kaapelilla, katsotaan lähteekö mitään syntymään.

Olen vasta silmäillyt dokumenttia, mutta se on vähemmän ohjaava kuin odotin ja liikkuu aika yleisellä tasolla. Vaikuttaa siltä, että Oikeusministeriö ei tässä paprussa esitä sen tarkempia tai v0imakkaampia vaatimuksia virkamiesten verkossa ololle kuin mitä lainsäädäntö jo sanoo yleisellä tasolla yhteiskunnan kanssa vuorovaikutuksessa olosta. Tämä jättää minut ehkä hieman kylmäksi siinä mielessä, että kirjastoalalle ja erityisesti yleisille voisi tehdä hyvää ihan selkeä ohjeistus. Yleisten kirjastojen neuvosto on kyllä laatinut kaksikin omaa strategiaa, joka on periaatteessa ihan hyvä järjestys asioille, mutten osaa sanoa kuinka pätevinä niitä alallamme todellisuudessa pidetään.

Koska yleistä erilaisiin tarpeisiin soveltuvaa ohjeistusta on käytännössä mahdotonta laatia, jokaisen organisaation on hyvä tehdä oma sosiaalisen median ohjeistuksensa omista lähtökohdistaan käsin. Ohjeistuksessa lähtökohdaksi sopivat viranomaista ja sen toimintaa koskevat säädökset. Laadittavan ohjeistuksen tulee myös olla yhteensopiva mm. hallintolain, julkisuuslain, henkilötietolain ja virkamieslain kanssa. Verkkoviestintään sovellettavia säädöksiä on myös sananvapauslaissa sekä laeissa sähköisen viestinnän tietosuojasta ja työelämän tietosuojasta. Tämän katsauksen tarkoituksena ei ole antaa suosituksia edellä mainittujen säädösten soveltamisesta sosiaalisen median käyttöön.

Sosiaalisen median mahdollisuudet hallinnolle -paprun työryhmänä on ollut Tuija Aalto sekä Oikeusministeriöstä neuvotteleva virkamies Sari Aalto-Matturi ja verkkosuunnittelija Oili Salminen.

(via Tuhat sanaa)

Nettihistoriaa kansien välissä

Ylioppilaslehdessä vol 96 no 15:sta (13.11.2009) on kaikenlaisen muun hauskan lisäksi pieni juttu kirjasta, jota olen odotellut. Se on sivulla 24 ja siinä Antti Järvi kirjoittaa kirjasta Petri Saarikoski, Jaakko Suominen, Riikka Turtiainen, Sari Östman-Funetista Facebookiin-Internetin kulttuurihistoria (Gaudeamus, 2009, ISBN 978-952-495-123-4). Tämä pitää lukea!

Sisältää seuraavat artikkelit:

Suominen, Jaakko Johdannoksi: netin kulttuurihistoriaa
Saarikoski, Petri Verkonpunontaa–tietoverkkojen esihistoria ja Suomi
Saarikoski, Petri Visio–maailmantelevisiosta tiedon valtateille
Suominen, Jaakko Kaiken maailman tieto? Internet tietämisen kohteena, lähteenä ja välineenä
Östman, Sari Onko netille aikaa?
Turtiainen, Riikka Tunne netissä
Saarikoski, Petri; Suominen, Jaakko; Turtiainen, Riikka; Östman, Sari Peliä ja leikkiä virtuaalisilla hiekkalaatikoilla
Suominen, Jaakko Netti–kulttuurisesti omaksuttu?

Ilona -seminaarissa Reisjärvellä puhelemassa

Ite 1Kävin Reisjärvellä Ilona -seminaarissa kutsuttuna vieraana nyt torstaina ja perjantaina. Seminaari on vuotuinen Oulun eteläisen alueen kirjastokokoontuminen ja puhuin perjantaina otsikolla Kirjastot ja sosiaalinen media. Paikalla oli kuutisenkymmentä alueen kirjastolaista lähinnä yleisistä kirjastoita, sekä Haapaveden opistolla vastikään aloitetun tietopalvelu- ja kirjastoalan opiskelijoiden ryhmä.

Torstaina olin Haapaveden opistolla juttelemasta sos. mediasta opiston henkilökunnan kanssa.

tagcloud 3Kirjastolaisia kun ollaan, niin laitoin yleisön luetteloimaan puheenvuoroani samaan aikaan kun pidin sitä. Välineinä kynät ja post-it -laput. Kahden tunnin puheenvuorosta sain 171 eri avainsanaa l. tagia, yhteensä 238 kappaletta. Väsäsin Wordlella tagipilven, joka siis kuvaa sitä, mistä kuuntelijat ajattelivat minun sanoneen. Klikkaa viereistä pilveä nähdäksesi sen suurempana. Keskeisimmät tagit ovat ilmeisiä koska monet valitsivat ne, erikoisuudet löytyvät sieltä välistä. Tagipilvestä päätellen välittyi suunnilleen sellainen viesti kuin oli tarkoituskin, tai ainakin yleisön mielestä aiheeni oli sama kuin omasta mielestäni. Muutaman muunkin tekemäni version löydät tapahtumasta ja muutenkin reissusta näpsimieni kuvien joukosta. Ohjeena oli, että avainsanojen ei tarvitse olla YSOn tai muun kontrolloidun asiasanaston tai tesauruksen mukaisia, vaan voi käyttää vapaata assosiaatiota. Tätä lisää tietenkin sitä ”noisea” ja pidentää pitkää häntää. Hyvä niin. Esitelmässäni kerroin tagittamisesta del.icio.us:issa ja Flickrissä sekä näytin käytännössäkin miten homma toimii.

Mitään kovin kehittynyttä ei tästä visualisoinnista kuitenkaan voi päätellä. Otanta on aika pieni enkä esim. käskenyt kuulijoita laittamaan asiasanoihin kellonaikaa (jotta homma pysyisi yksinkertaisena). Tässä tagipilvessä asioiden läheisyydellä tai värillä ei ole informaatioarvoa, vain koolla. Kaikkea tällaista pitäisi kuitenkin mielestäni tehdä kirjaston omalle metadatalle.

Oulun eteläisessä oli hyvä meininki, olivat esimerkiksi yksissä tuumin luoneet alueelle oman kirjastostrategian. Lisäksi, koska kirjastotyönkään ei tarvitse olla liian vakavaa, oli perinteinen kirjatuenheittokilpailu. Kolme henkeä per kirjasto ja voittaja saa pitää kultaista kiertopokaalia seuraaviin kisoihin asti xD

Kirjastot ubiikkiyhteiskunnassa

Kirjastot ubiikkiyhteiskunnassa -seminaari

Sellon kirjastossa ubiikkiyhteiskuntaa ja kirjasto käsittelevässä tapahtumassa

Espoon Sellon kirjasto järjesti tänään ubiikkiyhteiskuntaa ja kirjastja käsittelevän pienen seminaarin. Tilaisuus oli kirjastolaisille, ja jatkoa kahdelle aiemmalle , yleisölle suunnatulle tapahtumalle. Puhujina olivat aiemmin mm. J.J. Kasvi ja vielä kolmas yleisötilaisuus on tiedossa joskus tulevaisuudessa.

Pyöräilymatka Helsingistä Leppävaaraan sujui mukavasti tämän ja tämän ryydittämänä. Tarvitseeko tätä sanoa, pyöräilyhän on aina mukavaa 🙂

Puhujina tapahtumassa olivat Tuija Aalto YLEltä, Jaakko Sannemann Entressen kirjastosta Espoosta sekä Päivikki Karhula Eduskunnan kirjastosta. Tuijan puheenvuoro käsitteli YLEn sosiaalisen median strategiaa ja muita YLEn ja mediakentän tuulia, Jaakon erittäin puhutteleva puheenvuoro käsitteli subjektiivista ja henkilökohtaista kokemusta sekä kirjastosta että kirjastolaisuudesta sosiaalisen median äärellä ja Päivikki pelotteli meitä toimittamassaan Paratiisi vai panoption -kirjassa (Eduskunnan kirjaston selvityksiä, ISBN 978-951-53-3054-0, 2008, myös interwebissä) julkaistun artikkelinsa pohjalta laaditulla, kriittisellä ubiikkiyhteiskunnan laajenevan valvonnan mahdollisuuksia esittelevällä puheenvuorollaan.

Raposin, eli selostin (; Tuijan, Jaakon ja Päivikin valmistellut puheenvuorot Qaikun #seminaarikannuun. Seminaarikannussa onkin tänään ollut todella kova vilinä menossa olevan MindTrek -tapahtuman johdosta; tämän kirjoitettuani lieneekin syytä tarkastella mitä sieltä qaikuu tänne internetin puolelle.

Tuija naksi hieman kuvia, itse nappasin vain yhden fotoshootoutin 🙂 Lisäksi tapahtuma videoitiin, videot ovat kuulemma tiedossa nettiin jossain vaiheessa. Ilmoittelen mitä asialle kuuluu ku on ajankohtaista.

Noista ylläolevista rapo-linkeistä sekä esitysgrafiikoista suunnilleen selviää mistä oli kysymys, mutta varsinaisesti ubiikkijutuista puhui vain Karhula. Valmisteltujen puheenvuorojen jälkeisissä pulinaryhmissäkään ei varsinaisesti puhuttu niistä, vaan yleisemmin kirjaston tulevaisuudesta, ja pitkälti uhkien kautta. Ala on edelleen selvästi kriisissä. Yleisesti ottaen vapaa kolmisenkymmentä kirjastolaista olivat huolissaan tietenkin e-kirjoista (jotka olivat tulleet voimakkaasti esiin aiemmassa yleisötilaisuudessakin), suomalaisten lukuinnosta, Googlen dominanssista tiedonhaun välineenä sekä tietenkin kirjastojen ja kirjastolaisten merkityksestä tiedon ja elämysten välittäjinä ja tuottajina myös tulevaisuudessa. Lisäksi puhuttiin kirjastotilasta ja siitä miten kirjastoissa jatkuvasti kertyvä data esim. lainaustapahtumista saataisi käyttöön. Sehän olisi esimerkiksi kokoelmatyön ohjauksessa tai palveluja kehittäessä aivan keskeistä tietoa, mutta toistaiseksi sitä ei ole ollut kiinnostunut juuri kukaan. Kiusallista.

YLEn strategia on hyvän kuuloinen. Erinomaisena nostona se, että jokaisen YLEläisen oikeutta näkyä sosiaalisessa webissä ammattiroolissa tuodaan esiin. Sosiaalinen media ei ole vain viestintäosaston heiniä. Heillähän on tietenkin talo täynnä itsetietoisia toimittajia, jotka ovat todella tottuneet julkaisemaan ja eivät helposti ota vastaan mitään ohjeita miten sitä julkaisua pitäisi tehdä. Kirjastoissahan tilanne on aivan päinvastainen, kirjastolaiset nimenomaan eivät julkaise juuri mitään, eli kaikki julkaisutoiminta on uutta.

Keskustelu oli todella elinvoimaista ja aktiivista, kiva olla mukana kun puhujilla riittää kosolti näkemystä ja laajaa tietoa 🙂 Kiitos kaikille mukaville kollegoille sekä tietenkin etityisesti puhujille sekä järjestäjätaholle eli Sellon kirjastolle 🙂 Hyvisten kokoontuminen.

Lukupiiri nykyajan tyyliin

Mainitsen asian vielä täällä, koska tämä kiinnostanee kirjastolaisia. Elokuun lopussa muutama tyyppi sopivat kuuntelevansa Chris Andersonin kirjan Free–The Future of a Radical Price samaan aikaan ja kommentoivansa samalla verkossa. Kyseessä oli kirjan kolmituntinen lyhennelmä Andersonin itsensä lukemana. Vastaavaa on nähty toki aiemminkin (kokeile esim irkkiä euroviisujen aikaan ja meillä JaikussaQaikussa on tapana raportoida mielenkiintoisista tapahtumiseta), mutta tällä kertaa ohjelmassa oli siis äänikirja. Kirja kuunneltiin Spotifystä ja keskustelukanavana oli Qaiku.

Asiasta bloggasivat ainakin

18.8.2009 Juhana.org Avoin ad hoc -opiskelukokeilukutsu Juhana Kokkonen
26.8.2009 Momentary Lapse of Reasoning Interesting Social Media Test: Free, a book by Chris Anderson, as a collective audio listening in Spotify & notes and talks in Qaiku Marko Teräs
26.8.2009 Tule, vaisuus Free – ilmainen Tero Heiskanen

Lisäksi esim. Ferrixin linkkilista.

Esimerkiksi tällaista voi ihan itse järjestää, jos haluaa ja on aloitekykyinen. Peukut tälle.

Miten virkamiehenä verkossa?

Huomasin tänään kokouksessa, että Qaikussa oli meneillään herkullinen liverapo Wirkamiehet Werkossa Workshopista, jossa etsittiin hyvää tapaa tehdä viranomaistyötä verkossa, erityisesti sosiaalisen webin parissa. Casena oli Galtsu-kyttä -fobba- ja qaikussa syntyi vaikka mitä mielenkiintoista keskustelua. Lukaiskaapa.

Onko teidän kirjastossanne,  virastossanne tai toimialallanne mietitty näitä asioita? Olisi kiva mitä keskustelua asiasta on käyty ja onko jotain ohjeita laadittu.

VirtuaaliAnukin näköjään kirjoitti asiasta.

Qaiku vastaa niinkuin jaikuun huudetaan

Eiku miten se sanonta meni…? Sama se mutta erinäisten, sikäli sangen kiehtovien käännösten jälkeen tilanne on Jaikun osalta nyt sellainen, että muutan tuossa blogin sivupalkissa olevan RSS-syötteen osoittamaan horinoihini vastaavassa  mutta eri palvelussa, Qaikussa.

Jaiku on osa netin historiaa, etenkin suomalaisessa viitekehyksessä. Lisäksi jaikuun on ihan kivasti toimiva, vaikkakin puutteellinen mobiiliklientti jota pystyy lukemaan kävellessä. Jaikuun taisi jäädä myös tulematta raporttini Digiwikiseminaarista, josta raposin muutaman tunnin edestä silloin kun jaikun mobiililiittymä otettiin pois käytöstä (jota se on edelleen). Joku toinen kirjoitti omaani muodollisemman raportin.

Aikansa kutakin.