Open Access Button – raportoi aina kun törmäät muuriin tiedettä hakiessasi

Open Access Button

Open Access Button

Tänään on julkistettu Open Access Button. Se on ovela, pieni palvelu, jolla ihmiset raportoivat aina kun törmäävät tieteeseen pääsyn estävään maksumuuriin. Niin käy liian usein.

OA Buttonista on tiedotetta Creative Commonsin sivustolla, sen omalla sivustolla http://openaccessbutton.org josta sen voi myös käydä näpsästi asentamassa, projektin blogissa sekä Twitterissä (@OA_Button).

Open Access Button toimii siten, että asennamme selaimen työkaluvalikkoon pienen napin. Sitten aina kun törmäämme johonkin maksumuuriin joka estää pääsymme tutkimustietoon, painamme tuota nappia, ja raportoimme missä maksumuuri esiintyy, ja voimme myös kertoa hieman miksi halusimme päästä käsiksi tuohon tutkimukseen. Sitten kerromme asiasta Twitterissä, Facebookissa ym. Raportit kerääntyvät karttanäkymään Open Access Buttonin sivustolla.

OA Button -raportteja Euroopasta 18.11.2013 klo 23:08

OA Button -raportteja Euroopasta 18.11.2013 klo 23:08

Jos Open Access on suomeksi ”avoin saatavuus”, niin ei-Open Access voisi suomentua esim. ”suljetuksi saatavuudeksi” (meh). Perusajatus kuitenkin on, että tieteelliseen tietoon pääsyä rajoitetaan hyvin valitettavilla, ja vähän noloilla, 1900-luvun loppupuolella tavaksi tulleilla estoilla. Tiedettähän pitää tietenkin julkaista, koska muuten se ei ole tiedettä vaan tutkimusta.

Valitettavasti kustannustoiminta on onnistunut jallittamaan koko kansainvälisen tieteellisen yhteisön tekemään heille ilmaista rahaa, ja antamalla vastapalkkioksi keksimäänsä ”karmaa”. Ohessa aiheutuu kaikenlaista ikävää kiusaa, esim. tieteen käyttöliittymä on kömpelö ja epätehokas (katson sinua, Nelli), väkeä kuten tieteentekijöitä, lääkäreitä, kirjastotätejä, poliitikkoja, insinöörejä, opiskelijoita, toimittajia ym. suljetaan ulos tiedon parista jne. Ei tarvitse tietää erityisen paljoa tieteestä projektina, että hoksaa että tämä on vastoin koko ideaa. Asioiden taustoja paremmin tuntevat tietävät lisäksi että tämä on lisäksi myös sitä mitä varten webbi alunperin siellä CERNissä Tim O’ReillyBerners-Leen ym. toimesta alulle pantiin.

Tunnustan suoraan: olen Open Access -maksimalisti; tykkään tietenkin kaikenlaisesta tutkimuksesta sinänsä, mutta mikään tutkimus ei missään tapauksessa voi saada tieteen statusta, ellei se ole Open Accessia. On tavallaan kiusallista, että tiedeyhteisöä edes joudutaan muistuttamaan avoimuudesta Open Accessin kaltaisella kampanjalla, avoimuushan on ihan keskeinen tieteen ominaisuus, ihan sieltä metodin alkujuurilta asti. Noh, eiköhän asiaan saada tolkkua kun rikkinäiseksi tiedetty tieteellinen julkaisu eskaloituu ja hajoaa. Onneksi tällä parantumisprosessilla on nimi, ja se on Open Access. Kymmenen vuoden päästä voidaan jo naurahdella tälle sekoilulle.

Tervehdin suurella lämmöllä tällaisia nokkelia tietohuoltohankkeita – Ave amator! Morituri te salutant!

[edit Wed, 20 Nov 2013 00:13:08 +0200 – Hannun huomatuksen perusteella korjattu O’Reilly Berners-Leeksi, sorry moka]

Mainokset

Chris Hadfield ja The Economist: miten tekijänoikeus toimii avaruudessa?

Chris Hadfield (@Cmdr_Hadfield), ISS:ltä maahan jo palannut kanadalainen astronautti vetää David Bowien Space Oddityn maata nopeasti kiertävällä, kansainvälisellä avaruusasemalla ja tallentaa sen YouTube-pilvipalveluun, ja esiin nousee globaalin, hajautetun internetin kannalta tärkeä kysymys: minkä lainsäädännön immateriaalioikeudet pätevät? Lue juttu How does copyright work in space? The Economistissa.

Chris on postaillut myös erittäin hienoja valokuvia avaruudesta, suosittelen. Kanadalaisista on vaikea olla tykkäämättä, samoin internetistä.

(via Miguel Mimoso Correia)

Nevermind the e-lehtihömpötys, uusi Äpy on täällä

Uusi Äpy nyt entistä kätevämmässä sanomalehtiformaatissa

Kirjastot kurottelevat kohti virvatulien lailla todellisuuden ja internetin välillä häilyviä ”e-lehti” palveluita kuten Ziniota (luulin että Zinio on jo painunut historian hämäriin), PressDisplaytä ja ePressiä, ja toisaalta pyrkivät immateriaalioikeuksien ikeessä digitoimaan ja pitämään saatavilla vanhoja lehtiä.

Sillävälin perinteinen ja voimakas printtimedia käy läpi uudistusta: juuri julkaistu, vahvaa ja perinteistä paikalliskulttuuria edustava Äpy on käynyt läpi upean formaattimuutoksen ja on nyt entistä kätevämmin luettavissa!

Tätä et löydä kirjastostasi, hanki se sensijaan lähimmältä teekkariltasi.

Liikaa tiedettä omaan käyttöönsä JSTORista ladannut Aaron Swartz on poissa

Aaron Swartz (kuva Wikipediasta, johon Aaronkin vaikutti)

Yksi asia johtaa toiseen jne jne., mutta muunmuassa JSTORista tiedettä itselleen ladannut Aaron Swartz on poissa. Toivon ettei Aaronin erittäin valitettavan, viime perjantaisen itsemurhan keskeisenä syynä ole ne ongelmat joihin hän joutui ladattuaan tieteellisiä artikkeleita kirjastoillekin toimittavasta JSTOR -palvelusta (bloggasin casesta heinäkuussa 2011 otsikolla Kun kirjasto ahnehtii julkisomaisuuden levityskanavat itselleen). Hiiren oikean napin kautta löytyvän Tallenna nimellä… -toiminnon (koneavusteisesti) käyttämisen vuoksi USA:n oikeusministeriö (ei siis JSTOR) vaati Aaronille 30 vuotta linnaa.

(via joka tuutista)

Cycling for libraries -läksyni epäonnistui: en löytänyt syitä miksi kirjastot eivät ole avointa dataa

Esteet veke äkkiä että päästään pöllyttämään dataa

Epäonnistuin vähän aikaa sitten päättynyttä Cycling for libraries -epäkonferenssiamme varten valitsemani ”läksyn” teossa. Läksynäni oli löytää vähintään viisi argumenttia jolla kirjastot puolustavat kantaansa vastustaa avoimeen dataan siirtymistä. En löytänyt yhtäkään perustetta Cycling for libraries -osallistujilta enkä niiltä vierailemistamme Liettuan, Latvian ja Viron kirjastoilta joissa onnistuin ottamaan asian puheeksi.

Ainoa mielestäni vakavasti otettava argumentti johon olen aiemmin törmännyt on, että emme voi parantaa bibliografisen datamme saatavuutta Avoimen Datan myötä siksi, että me kirjastot emme omista dataamme, vaan niiden tekijänoikeudet ovat sisällöntuottajallamme eli käytännössä BTJ:llä. Tämä argumentti on ainakin Suomen tekijänoikeuslain nojalla virheellinen, sillä

  1. yksittäiset MARC (tms.) tietueet eivät ole tekijänoikeuden suojaamia
  2. tietokanta kokonaisuutena on tekijänoikeuden suojaama (49 §)
  3. työsuhteessa tehdyn tietokannan tekijänoikeus siirtyy poikkeuksellisesti tekijältä työnantajalle, eli luetteloijalta/ylläpitäjältä kirjastolle (40 b § 3)

Pyynnöistäni huolimatta en ole saanut selvyyttä millaisilla sopimuksilla BTJ:ltä tietueita ostetaan heidän Arvo-palvelustaan, ja mitä niissä sopimuksissa sanotaan. Kirjastojärjestelmien sopimukset eivät ymmärtääkseni siirrä tietokannan omistajuutta kirjastolta järjestelmätoimittajillemme Axiellille tai Innovativelle.

Erilaisia spekulaatiota tietenkin liikkuu, tyyliin kirjastojohtajien tai luettelointiammattilaisten taidottomuus, nousevien tietoliikennekustannusten pelko, välinpitämättömyys, kirjasto datan heikon laadun tuoma epävarmuus sen hyödyllisyydestä jne. Tällaisiä argumentteja en tietenkään ole kuullut kirjasto-organisaatioilta, vaan kollegoilta.

Kirjastotietokannat ovat kirjastojen immateraalista omaisuutta. Kirjastokimpoissa omistajuus on hieman epäselvää, mutta kirjastojen on pystyttävä perustelemaan omaisuutensa suojelemisen avoimessa tietoyhteiskunnassa.

Kysely: tarkalleen mikä kohta tekijänoikeuslaista estää kirjastoja levittämästä e-kirjoja?

Me kirjastoihmiset tapaamme hokea, että syy siihen miksei kirjastoissa voi olla e-aineistoja, on Suomen tekijänoikeuslaki. Osaatko sanoa tarkalleen mikä kohta kyseisestä laista? Periaatteessa oikean vastauksen pitäisi tulla meiltä kuin apteekin hyllyltä.

Lisää tarvittaessa muita vastauksia jos löydät laista oikean kohdan. Kysely myös Facebookissa.

Kun kirjasto ahnehtii julkisomaisuuden levityskanavat itselleen [korjattu]

Tiedettä

[edit 22.07.2011 klo 00:40 kts alla ”Errata”]

Oletteko seuranneet tätä Aaron Swartz vs. JSTOR -jupakkaa? Erittäin herkullinen.

Perusidea on siis se, että tämä yksi heppu, nimeltään Aaron Swartz imaisi iltapuhteenaan JSTORista suunnilleen koko arkiston Philosophical Transactions of the Royal Society -julkaisua (lienee useimmille tuttu ainakin nimenä). Tavara on pakattu mukavaksi 33GB -paketiksi ja löytyy esim. täältä (tuosta löytyy myös naseva kirjoitus siitä, miten kamalassa tilassa kulttuuriperinnön saavuttaminen on). Tekijänoikeus ei tietenkään enää päde. Tekijänoikeutta ei oltu keksittykään Royal Societyn kirjoitusten alkuaikoina eli 1600-luvun puolessavälissä.

JSTOR on siis eräs palveluntarjoaja, joka myy tätä julkisomaisuutta olevaa tiedettä erilaisille tahoille, mm. kirjastoille. Ei siinä mitään. Mutta kun joku ns. ”ottaa” ”heidän” sisältönsä ja jakaa sitä muita reittejä, tämä onkin yllättäen ongelma.

Todettakoot vielä se, että JSTOR on voittoa tavoittelematon akadeemian sekä kirjastojen yhteistyöhanke.

W00t?

Errata

Nyt meikällä kärähti käämit ennenkuin luin riittävästi casesta. Homma meni siis kutakuinkin niin, että USA:n liittovaltion hallitus (federal government) vei Aaronin oikeuteen, eikä JSTOR. Syyte tuli pelkästä artikkelien lataamisesta, ei levittämisestä.

Levitykseen artikkelit tulivat Greg Maxwellin toimesta, joka halusi ne sekä manifestinsa julkaisemalla osoittaa solidaarisuutta Aaronille ja tuoda esille tieteellisen julkaisemisen nykytilaa… onnistuen siinä erinomaisesti.

Pahoittelen aiheuttamaani sekaannusta; mutta aika absurdi tilanne :\

Tekstuaalitieteelinen tekijätutkimus, hot or not?

Avain 4/2010

Kirjallisuustutkimuksen aikakauslehden Avaimen (ISSN 1795-3790) numero 4/2010 sattui tänään käpälään kun silmäilin lehtiä Turun kaupunginkirjastolla. Ote Teemu Mannisen artikkelin alusta:

Teemu Manninen: Teoksen synty ei ole tekstinsä funktio–Tekstuaalitieteellisen tekijätutkimuksen suuntia

Tekijyys ja tekstuaalitieteet

On jo pitkään ollut tavanomaista todeta Roland Barthesia seuraten, että “tekijä on vain kirjoittava instanssi” ja että “teksti ei ole sarja sanoja, joka paljastaa yhden ja ainoan ‘teologisen’ merkityksen (Tekijä-Jumalan ‘viestin’) vaan moniulotteinen tila, jossa monituiset ja alkuperättömät kirjoitukset sekoittuvat ja törmäävät toisiinsa” (Barthes 1977). Barthesin julistama (romanttisen) tekjän kuolema laittoin Michel Foucault’n vuonna 1970 täsmentämään, että tuo tekijän on moderni konstruktio. Toisin sanoen, “kuvitteleva mieli ei ole ajaton tuottaja vaan kultturispesifi tuote”, tietoa, joka on löydetty “tietyllä historian hetkellä”. (Siskin 1988, 126) Tämä käsitys modernista tekijästä jäljitetään nykyään kapitalismin, tekijänoikeuksien, länsimaisen rationalismin ja patriarkaatin kehitysvaiheisiin (Ede & Lunsford 2001, 354).

Barthesin ja Foucault’n pystyttämästä tekstuaalisesta ja materiaalis-poliittisesta tekijätutkuuksesta on tullut yksi kirjallisuustieteen vakiintuneista tutkimusaloista. Sitä edustavat hyvin Andrew Bennettin (2005) ja Sein Burken (1998) teokset, joissa tekijän käsitetttä jäljitetään kirjailijoiden ja kirjallisuusteoreetikkojen ajattelussa erilaisia esteettisiä, kultturisia ja historiallisia taustoja vasten. Tämän tutkimuksen piirissä, kuten Christine Haynes toteaa Book History -lehden artikkelissaan, tekijyyden romanttinen kuvasto on viimeisten vuosikymmenien aikana dekonstruoitu ja historioitu jäkistrukturalismin, uushistorismin, kirjallisuudensosiologian ja kirjahistorian teorioiden ja metodien avulla (Haynes 2005, 288).

Haynes kuitenkin väittää, että teoreettisesta ja metodologisesta kehittyneisyydestään huolimatta tutkijat jatkavat yha romanttisen tekijän “esineellistämistä [reification] ja (paradoksaalista) naamiointia”. Hän kehottaakin tutkijoita yhä suurempaan luovuuteen ja eklektisyyteen teoreettisissa ja metodologisissa lähestymistavoissaan, jos he aikovat kritisoida “romanttista käsitystä, jonka mukaan tekijä – määritelmällisesti ja kautta historian – luo uniikin kirjoitetun tekstin, josta hän yksin vastaa ja josta hän yksin kerää kunnian”. (Mt. 315, 288-289.) Mitä Haynes oikein tarkoittaa? Eivätkö muka tekstin ja tekijäfunktion käsitteet ja niiden myötä syntynyt tekijyyden ja teoksen dekonstruoiminen ole jo saaneet tarpeeksi jalansijaa kirjallisuudentutkimuksessa? Onko mitään todellakaan enää jäljellä dekonstruoitavaksi?

Tietenkin, mutta Haynes, joka on kirjahistoroitsija, kritisoikin kirjahistoriallisia tutkimuksia siitä, että ne keskittyvät yhä liikaa tekijöihin. Esimerkiksi silloin kun esitellään tekijyyden taloudellisia ja materiaalisia ehtoja ainoastaan suhteessa kirjailijoihin ja heidän teoksiinsa, saattaa vaikuttaa siltä kuin tutkimuksen ainoa tehtävä olisi miettiä, miten kulttuurisen tuotannon lainalaisuuden vaikuttavat kirjailijoihin ja heidän teoksiinsa. Saattaa olla vaikea ymmärtää, miksi moinen olisi Haynesin mielestä epäilyttävää, etenkin jos ajattelee, että kirjallisuudentutkimuksen metodologisena ohjeena tulisi olla hermeneuttinen imperatiivi, “itse tekstin” tulkinta (tarkoitetaan sillä sitten yksittäisiä teoksia, kulttuurisia tekstejä tai laajempaa kielien ja kulttuurin tekstuaalisuutta).

Haynes ei kuitenkaan halua tulkita tekstejä. Hän edustaa tekstuaalitieteellistä kirjahistoriaa, jonka ytimessä on analyyttisen hermeneuttisen imperetiivin sijasta syteettinen arkistollinen velvollisuus; yleisen ja yhteisen kirjallisen arkiston hallinnointi, kokoaminen, toimittaminen ja sen uyhteiskunnallisen roolin määrittäminen ja teoretisoiminen. Haynes ei siis väitä, että romanttinen tekijän kummittelee hermeneuttista imperetiivia noudattavien kirjallisuudentutkijoiden tulkinnoissa. Hänen mukaansa se vaijyy tekstuaalitieteiden omien teoreettisten kysymyksenasettelujen ja metodologisten rajausten katveissa. Tämä väite ei kuitenkaan ole yksiselitteiseti luettavissa Haynesin artikkelista, vaan piilee niissä oletuksissa, jotka Haynes kirjahistorijoitsijana jakaa muiden tekstuaalitieteellisten tutkijoiden kanssa. Mutta mitä nämä tekstuaalitieteet sitten ovat?

[jne…]

TTVK: Kirjojen vuokraus on kuin Pirate Bay

Tämän päivän kuuma aihe on ollut Tekijänoikeuden tiedotus ja valvontakeskuksen (TTVK) vaade kirjanvuokranvälityspalvelun BookaBookan alasajosta. TTVK ihan häpeilemättä vertasi tätä suomalaista, opiskelijoiden kurssikirjojen vuokranvälitystä fasilitoivaa palvelua The Pirate Bayhin, josta tuli vastikään oikeuden tuomiot.

BookaBookahan toimii siten, että ihmiset listaavat sinne tarjolle erityisesti kurssikirjojaan tarjolle ja heidän yhteystietonsa saa maksullisella tekstarilla. Kun BookaBooka on välittänyt yhteystiedot tarjoajalta haluajalle, on näiden keskinäinen asia miten kirjan vuokraamisesta sopivat. Ja tämä nyt siis tekijänoikeuslain nimissä lopettaa. Jeah.

Asiasta oli juttu Hesarissa otsikolla Kirja-ala haluaa sulkea opiskelijoiden perustaman kirjavuokrauspalvelun (katso myös keskustelut)ja qaikussa asiaa on puitu pitkin päivää otsikolla Hesarissa juttu Bookabookasta. Mitä mieltä?. BookaBookan omassa Vuokrasin kirjan blogissa oli kirjoitus Alasottopyyntö josta löytyy myös TTVK:n kirjelmä.

Ymmärrän että TTVK edustaa ainakin joidenkin kirjailijoiden oikeuksia tekijänoikeuslain turvaamiin taloudellisiin oikeuksiin, omalla jo kovin tutuksi tulleella tyylillään. Olisi kuitenkin hyvin mukava kuulla mitä muuntyyppiset etujärjestöt ja organisaatiot tästä ovat mieltä. Suomalaisen kirjallisuuden seura vaikkapa, opiskelijoiden järjestöt, Suomen kirjalijaliitto, kirjastot tai vaikkapa joku tietokirjailijoiden ryhmitymä.

Rakkaat lukijat, jos tunnette tietokirjailijoita tai muita kirjailijoita, niin kysykää heiltä mitä mieltä he itse ovat asiasta ja kehoittakaa kirjoittamaan mielipiteensä jonnekin verkkoon.

Voisiko tekijänoikeuteen lisätä sellaisen oikeuden, että kaikilla teoskynnyksen ylittäviä teoksia luovilla henkilöillä on oikeus olla tulematta nolatuksi tekijänoikeuksia puolustavien järjestöjen umpimielisten lausuntojen vuoksi.

Itselläni on pari kirjaa BookaBookassa tarjolla, Päivikki Karhulan toimittama Paratiisi vai panoptikon? Näkökulmia ubiikkiyhteiskuntaan David Levyn sekä Scrolling Forward—Making sense of documents in the digital age. Käynnistänkin tässä samalla 100% alennuskampanjan, käytä vuokratessasi kampanjakoodia ttvk-ei-oikeasti-ole-eläkeläisklubi-vaan-arvokasta-työtä-tekevät-pahuuden-kitkemiseksi-srsly.

Kirjat saa minulta suoraan toki ilmaiseksikin ilman BookaBookaa jos haluaa, mitä minä niitä kotonani munimaan. Pitäisi oikeasti saada aikaiseksi ottaa joku bookcrossing-hommeli käyttöön.

[edit 22.04.2009 13:30]

Keskustelu näyttää jatkuneen tänäänkin ainakin qaikussa ja pni toi hyvin esiin tällaisen siilipuolustus-edunvalvonnan puolia kirjotuksessaan Se on laitonta koska sitä voi tehdä kuka tahansa.

Muista asiaa käsittelevistä kirjoituksista mainittakoot kirjastoviitekehyksessä tekijänoikeuksien kanssa pitkään painiskelleen Heikki Poroilan kirjoitus Bookabooka  ja Kirjanvuokrausko laitonta? Kulutusjuhlassa.

An interview with Benjamin White about IPR, libraries, archiving, The British Library and so forth

Here is the interview of Benjamin White i did in co-operation with the Videopuppets when he attended the Nordic Cultural Commons Conference in Stockholm the 22. and 23. of October, 2008. White is the Intellectual Property Rights Manager at The British Library. The title of the interview was Libraries as platforms for sharing and below the embedded video is the list of questions from the notes and preparations i had made before the interview.

Primary questions

For starters about the situation in Britain

  1. Introducing Ben White? ”Benjamin White, for starters, could please introduce yourself and your work at the British Library?”
  2. BL DES? ”Please explain the British Library Digital Exceptions Strategy
  3. BL IPR manifesto? ”Next, could you explain the British Library Intellectual Property Rights manifesto
  4. Legislation news? ”What about recent news in the British copyright legislation”
  5. Legislation trends? ”What trends do you see in the legislation?”
  6. Problems? ”In the light of this, what do you see as the main problems regarding IPR in British libraries at this time?”
  7. Strenghts? ”What do you see as the main strenghts of British libraries regarding IPR at this time?”
  8. The situation in Britain seems rather similar to what we have here in Finland: all digital content (also movies and computer programs) in library collections have been negotiated for. The law doesn’t grant libraries a right to acquire, archive and/or distribute electronic publications.

Reflection on the session

An interlude

  1. Reflection on session? ”How did you find the Open content licenses in public broadcasting and archiving -session, would you like to reflect on what was discussed?”

Optional questions

Content production at the library

  1. ”How could libraries assist people in content sharing? Should libraries offer technical solutions (similar to youtube, wikis, p2p networks etc.), support use of the already existing services, assist in organization and metadata creation, educate about licensing and copyright issues or merely provide network-access?”
  2. (Public) libraries as educators in IPR? ”Libraries are helping people to access and also to produce and share material online. Do you see it could the job of libraries to educate the patrons about intellectual property rights both to respect the copyrightholders’ rights but also to inform about rights granted by the IPR (like make copies of CDs from the library collections) and to help them make educated decisions about licensing out their own works?”
  3. Libraries as content producers ”Libraries are also creators and publishers of online content themselves. Of course there is the catalogue but also podcast and vidcasts of reading sessions for kids, reviews, readinglists and so forth. What type of licensing should be used for this content?”
  4. EULAs: ”Especially with all the interest in web 2.0, some libraries seem keen in letting their patrons join the cataloging fun up in the ivory towers. In Finland Hämeenlinna library is piloting the Axiell Arena and other libraries are soon to follow. Do you have an opinion about what kinds of end user license agreements (EULA (ii-juu-el-ei)) should be established between the libraries and the producer-patron contributing to the library website?”
  5. Cuts ”Libraries always whine they are lacking in resources? What services/processes would you remove if it would help libraries get better?”

British Libraryn Benjamin Whiteä haastatellen

Value of libraries online

  1. ”What is the value of libraries online anyway? What could libraries add to the internet that cannot be expected to emerge without them? When i think about what the fundamental ideas of libraries are supposed to be and when i look at what has happened in the internet over time i cannot help wondering could hypertext, links, The Internet Archive, Creative Commons, tagging, del.icio.us, The Gutenberg Project, early linkcatalogs like Yahoo! directory or dmoz, p2p networks, all the online literacy discussion forums, LibraryThing, various Google products or the Wikipedia Literacy Portal have been products and concept set up and popularized by libraries? Why weren’t they?”
  2. Need for libraries online? ”Do people really need libraries in their online activities, or is online involvement mostly beneficial for libraries themselves? For everybody, including libraries, the internet has marketing potential, but also customer-intelligence, material collection, interoperation, worldwide news et cetera are some of the benefits the libraries can gain from the net. The reverse way to ask this question is: how would the disappearance of libraries affect the online activities of people? Would anyone really notice and what would be lost?”

Misc.

  1. Long tail and out of print ”In the era of digital content distribution, the concept of out of print is irrelevant. Limiting and enabling access to material is not tied to the existance or nonexistance of physical objects. Number of printed copies and export/import were the DRM of yesterday. How will this change the markets since libraries will lose one of their best advantages, the kind of long tail bookstores and other content distributors have lacked until now?”

I’m terribly sorry i cannot make proper shownotes and other metadata at this time, but warm thanks to Benjamin White for the interview and massive props to Videopuppets! Yay!

Otin NCCC:n ja videopuppetit puheeksi Kirjastot.fi:n Tekijänoikeus-palstalla ja kerroin myös siitä, että olen itse tekemässä Benjamin Whiten haastattelua.