Järkeä tekijänoikeuslakiin, ja suosittelen miettimään hieman mitä tekijänoikeus oikeastaan edes on

Järkeä tekijänoikeuslakiin

Järkeä tekijänoikeuslakiin

Kuten olette varmaan huomanneet, Järkeä tekijänoikeuslakiin -kampanja on paraikaa menossa. Se on vastikään saavuttanut kansalaisaloitteilta vaaditun 50 000 kannattajan rajan (onnea!), ja menee siis eduskunnan käsittelyyn. Aloitteeseen voi tutustua sen kampanjasivulla, sekä Kansalaisaloite.fi:ssä jota kautta sen voi myös allekirjoittaa. Kampanjan feibuuksivulla sekä Twitterissä voit seurata ja osallistua keskusteluun sekä kuulla uutisia asiasta.

Kampanjasivulta kopsattua (tl;dr):

Lakialoitteen tiivistelmä heille, jotka eivät jaksa sitä kokonaan lukea:

Lakialoitteen pääasiallinen tavoite on korjata voimassa olevan lainsäädännön ylilyönnit verkkovalvonnan ja vahingonkorvausten osalta.

Lakialoite ei muuta tekijänoikeuksien alaisen sisällön luvatonta lataamista lailliseksi. Kuitenkin yksittäisten ihmisten kohdallatekijänoikeusrikoksen sijasta luvattomasta lataamisesta tehtäisiin rangaistavaa tekijänoikeusrikkomuksena. Lakialoite myös rajaa nykyistä enemmän yksityistä verkkovalvontaa.

Vakavampi tekomuoto, tekijänoikeusrikos, mahdollistaa kotietsinnät, takavarikot ja suuret vahingonkorvaukset — voimassa olevan lainsäädännön mukaan myös vähäisissä rikkeissä. Tekijän­oikeus­rikoksista tuomittaisiin edelleen kaupalliseen tai laajamittaiseen tekijänoikeuksin suojatun sisällön jakamiseen syyllistyneet.

Toissijaisesti lakialoite pyrkii parantamaan kuluttajan, artistien ja muiden sisällöntuottajien asemaa sekä uusien verkkoteknologiaan perustuvien palveluiden kehittämistä. Artisteille annetaan rinnakkais­lisensointi- ja kieltooikeus, jolla artistit mm. saavat, niin halutessaan, käyttää avointa lisenssiä. Lisäksi annetaan parodia- ja satiirioikeus.

Yksityisiä kopioita saa tehdä omaan käyttöönsä ja antaa sen ulkopuolisen tehtäväksi. Tämä mahdollistaa verkkotallennuspalveluiden kehittämisen, kuten mm. TV-kaista. Opetus- ja tutkimuskäyttöön tehdyt teokset sallitaan myös ”virtuaalisissa luokkahuoneissa”.

Aloitteen tärkein vaikutus on kansalaisten ja artistien välisen vastakkainasettelun purkaminen ja rakentavan keskustelun herättäminen tekijänoikeuslainsäädännön jatkokehittämisestä.

Vaikka aloite on pitkä, se on yllättävän helppolukuinen (näinkin monimutkaisesta lakikokonaisuudesta). Lakialoitteesta on myös olemassa näppärä diff-näkymä, jossa aloitteen tuomat muutokset näkyvät rinta rinnan nykyisen lainsäädännön pykälien kanssa.

Kampanjaa vetää Avoin ministeriö ja mukana on toki myös EFFi, jonka jäsen itseäni ja ammattiani kunnioittavana kirjastoihmisenä olen.

Tarja Cronberg: Luova kasvu ja taiteilijan toimeentulo

Tarja Cronberg: Luova kasvu ja taiteilijan toimeentulo

Minulla on uudelleenluvun alla Tarja Cronbergin (@tarjacronberg) OKM-selvitys Luova kasvu ja taiteilijan toimeentulo (OKM:n selvityksiä 2010:6, ISBN 978-952-485-930-1). Suosittelen kaikille kulttuuri- ja taidealalla toimiville lueksittavaksi, se antaa paljon tietoa ja perspektiiviä siihen ekosysteemiin missä toimimme. Kun sitä peilaa Cory Doctorowin (@doctorow) esittämää kysymystä ”Mitä haluamme tekijänoikeuden tekevän?” (bloggaukseni marraskuulta 2010) sekä tekijänoikeuden oikeutusta vasten, nykyisen tekijänoikeuden oikeutus näyttää suoraansanoen aikasen heikolta. Tarjan raportissa puhutaan taiteilijoiden sosioekonomisesta tilanteesta kaikenkaikkiaan, ja raportin perusteella näyttää että tekijänoikeus ei tyydytä sitä tarkoitusta jolla tekijänoikeutta tavataan nykyään perustelemaan: takaamaan itsenäisiä ja omaperäisiä teoksia luovien ihmisten elinkeino. Todellisuudessa taiteen tekoa rahoitetaan pitkälti oman alan ulkopuolisilla hanttihommilla, puolisoilla, apuraharumballa ja työkkärimasseilla (kts. tarkemmat numerot Tarjan raportista, jos kanttisi kestää). Meillä kaikilla on myös jos jonkinmoista luovaa tekijää henkilökohtaisessa tuttavapiirissämme, joilta kannattaa kysellä että miten tekijänoikeudet heitä puolin ja toisin palvelevat. Näiden todisteiden valossa näyttää siltä, että nykyinen tekijänoikeus ei yksinkertaisesti toimi.

Tekijänoikeudella on toki myös muita oikeutuksia kuin nämä yksisilmäiset taloudelliset yksinoikeudet. Nämä on purettu hyvin esiin Laura Leppämäen teoksessa Tekijänoikeuden oikeuttaminen. Coryä myötäillen eräs niistä on pyrkiä rakentamaan sellaista yhteiskuntaa, jossa tuotettaisi mahdollisimman suuri määrä näitä itsenäisiä ja omaperäisiä teoksia. On sanottu, että tekijänoikeus on tietoyhteiskunnan perustuslaki. Järkeä tekijänoikeuslakiin -kampanja ajaa tiettyjä pieniä detaljeja nykyiseen lainsäädäntöön (kts. yhteenveto yllä).

Mutta kehoitan kaikki tätä lukevia palaamaan Coryn kysymykseen: mitä haluamme tekijänoikeuden tekevän? Kehoitan sinua arvon lukija myös miettimään oletko sinä itse immateriaalioikeuksien haltija (ja aivan varmasti olet, jos olet esim. joskus kirjoittanut Feisbuus-statuksen tai laittanut nettiin valokuvan), ja mikä oma suhteesi tekijänä on yhteiskuntaan ja niihin prosesseihin jotka mukamas varmistavat että ihmisillä on joku kannuste olla luova, ja myös saattaa teoksiaan julkisuuteen. Kirjoitin aiemmin blogissani (sekä myös Mediametkaa Osa 5, ISBN 978-952-99912-4-2), toivottavasti emansipoivasti, että tekijänoikeus on oikeus päättää. Ja se koskee sinua, minua ja Chisua.

Mainokset

Liikaa tiedettä omaan käyttöönsä JSTORista ladannut Aaron Swartz on poissa

Aaron Swartz (kuva Wikipediasta, johon Aaronkin vaikutti)

Yksi asia johtaa toiseen jne jne., mutta muunmuassa JSTORista tiedettä itselleen ladannut Aaron Swartz on poissa. Toivon ettei Aaronin erittäin valitettavan, viime perjantaisen itsemurhan keskeisenä syynä ole ne ongelmat joihin hän joutui ladattuaan tieteellisiä artikkeleita kirjastoillekin toimittavasta JSTOR -palvelusta (bloggasin casesta heinäkuussa 2011 otsikolla Kun kirjasto ahnehtii julkisomaisuuden levityskanavat itselleen). Hiiren oikean napin kautta löytyvän Tallenna nimellä… -toiminnon (koneavusteisesti) käyttämisen vuoksi USA:n oikeusministeriö (ei siis JSTOR) vaati Aaronille 30 vuotta linnaa.

(via joka tuutista)

Cycling for libraries -läksyni epäonnistui: en löytänyt syitä miksi kirjastot eivät ole avointa dataa

Esteet veke äkkiä että päästään pöllyttämään dataa

Epäonnistuin vähän aikaa sitten päättynyttä Cycling for libraries -epäkonferenssiamme varten valitsemani ”läksyn” teossa. Läksynäni oli löytää vähintään viisi argumenttia jolla kirjastot puolustavat kantaansa vastustaa avoimeen dataan siirtymistä. En löytänyt yhtäkään perustetta Cycling for libraries -osallistujilta enkä niiltä vierailemistamme Liettuan, Latvian ja Viron kirjastoilta joissa onnistuin ottamaan asian puheeksi.

Ainoa mielestäni vakavasti otettava argumentti johon olen aiemmin törmännyt on, että emme voi parantaa bibliografisen datamme saatavuutta Avoimen Datan myötä siksi, että me kirjastot emme omista dataamme, vaan niiden tekijänoikeudet ovat sisällöntuottajallamme eli käytännössä BTJ:llä. Tämä argumentti on ainakin Suomen tekijänoikeuslain nojalla virheellinen, sillä

  1. yksittäiset MARC (tms.) tietueet eivät ole tekijänoikeuden suojaamia
  2. tietokanta kokonaisuutena on tekijänoikeuden suojaama (49 §)
  3. työsuhteessa tehdyn tietokannan tekijänoikeus siirtyy poikkeuksellisesti tekijältä työnantajalle, eli luetteloijalta/ylläpitäjältä kirjastolle (40 b § 3)

Pyynnöistäni huolimatta en ole saanut selvyyttä millaisilla sopimuksilla BTJ:ltä tietueita ostetaan heidän Arvo-palvelustaan, ja mitä niissä sopimuksissa sanotaan. Kirjastojärjestelmien sopimukset eivät ymmärtääkseni siirrä tietokannan omistajuutta kirjastolta järjestelmätoimittajillemme Axiellille tai Innovativelle.

Erilaisia spekulaatiota tietenkin liikkuu, tyyliin kirjastojohtajien tai luettelointiammattilaisten taidottomuus, nousevien tietoliikennekustannusten pelko, välinpitämättömyys, kirjasto datan heikon laadun tuoma epävarmuus sen hyödyllisyydestä jne. Tällaisiä argumentteja en tietenkään ole kuullut kirjasto-organisaatioilta, vaan kollegoilta.

Kirjastotietokannat ovat kirjastojen immateraalista omaisuutta. Kirjastokimpoissa omistajuus on hieman epäselvää, mutta kirjastojen on pystyttävä perustelemaan omaisuutensa suojelemisen avoimessa tietoyhteiskunnassa.

Kysely: tarkalleen mikä kohta tekijänoikeuslaista estää kirjastoja levittämästä e-kirjoja?

Me kirjastoihmiset tapaamme hokea, että syy siihen miksei kirjastoissa voi olla e-aineistoja, on Suomen tekijänoikeuslaki. Osaatko sanoa tarkalleen mikä kohta kyseisestä laista? Periaatteessa oikean vastauksen pitäisi tulla meiltä kuin apteekin hyllyltä.

Lisää tarvittaessa muita vastauksia jos löydät laista oikean kohdan. Kysely myös Facebookissa.

Vieraskynä Triinu Seppam kokoelmatyön poliittisesta näpelöinnistä

Tuttavani ja terävä kollegani Triinu
Seppam Tallinnan kaupunginkirjastosta kirjoittaa Eestin kulttuuriministerin Langin (kuvassa) viimeaikaisesta, hermostuttavasta ehdotuksesta vähentää kirjastojen käyttöä, sekä tästä ehdotuksesta nousseesta kohusta:

Eestissä keskustellaan yleisten kirjastojen perusteista

Eestin kulttuuriministeri Rein Lang aloitti 20.10.2011 kirjastojen kanssa keskustelun siitä että pitäisikö yleisten kirjastojen tilata valtion / veronmaksajien rahoilla viihdekirjallisuutta. Ministeri katsoo että valtion rahoilla pitäisi tilata vain Eestin kirjailijoiden teoksia, hyvää kirjallisuutta. Ministeri katsoo myös että Eestin kustantamojen ja kirjallisuuden tukemiseksi olisi järkevää että kirjoja ei voisi lainata kirjastoista heti. Ihmisten pitäisi ostaa enemmän kirjoja.

Yleiset kirjastot ovat ministerin kanssa eri mieltä. Pitäisi ajatella yhteiskunnallista tasa-arvoa. Ja myös viihdekirjallisuus on tärkeä. Valtion rahaa = veronmaksajien rahaa. Ja veronmaksajat lainaavat yleisistä kirjastoista myös viihdekirjallisuutta. Kirjastot eivät usko että kirjojen „odotusaika“ panisi ihmiset ostamaan kirjoja huomattavasti enemmän ja että Eestin valtio, kustantamot ja kirjailijat siitä hyötyisivät. Myös niillä pitäisi olla mahdollisuus lukea kirjaa kotona heti kellä ei ole varaa ostaa kirjaa itselleni.

[Tänään Eestissä tekijänoikeuslaki (§ 133, lg 2) laittaa kirjastoille odotusajan musiikille. Äänitteen lainaus on sallittua, jos äänitteen Eestissä levittämisen alusta on kulunut nelja kuukautta.]

Niitä kysymyskiä keskustellaan niin Eestin päivälehdissä, radiossa ja myös televisiossa:

Hitler, Mein Kampf ja natsit tekijänoikeus- ja sensuuricasena

Mein Kampf (© Secker/Warburg, lähde Wikimedia Commons, nähdäkseni sitaattioikeudella)

Adolf Hitler (1898-1945) oli tunnettu itävaltalaissyntyinen ja Saksassa sekä laajemminkin kansainvälisesti vaikuttanut poliittinen toimija, mielipidevaikuttaja sekä kirjailija. Kirjallisuuden alalta hänen pääteoksensa on Mein Kampf (suom. Taisteluni).

Mein Kampfin saksankielisen alkuperäisteoksen tekijänoikeudet siirtyivät tekijän kuoltua Baijerin osavaltiolle Saksassa. Teos on loppuunmyyty eikä uusia kopioita ole otettu pitkään aikaan. Tekijänoikeuden haltija – siis Baijeri – on kieltäytynyt suostumasta lisäpainosten ottamiseen. Tämä 1900-luvun merkittävimpiin teoksiin lukeutuvat teos varmasti kiinnostaisi monia ihmisiä. Nykyisten lakien mukaan teosten tekijänoikeudet ovat voimassa jopa uskomattomat 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen, ja Mein Kampf vapautuu tekijänoikeudesta keväällä 2015. Tällöin Baijerin osavaltio ei enää voi jatkaa teoksen sensurointia.

Baijeria painostetaan suostumaan Mein Kampfin kriittisten editioiden julkaisuun. Aivan varmaa on, että kun teos vapautuu tekijänoikeudesta, siitä tehdään lisäpainoksia. Monet pitävät tärkeänä sitä, että tästä varsin ristiriitaisesta teoksesta pitäisi saada tuotettua kommentoituja laitoksia ennenkuin uusnatsit, antisemitistit ja muut sosiaalisesti epähyväksytyt ryhmittymät saavat teoksen käsiinsä ja pääsevät levittämään sitä omatoimisesti sen alkuperäisessä muodossa.

Katso lisätietoa vaikkapa Mein Kampfin saatavuudesta Wikipedia-artikkelista, huomaa tietenkin myös viitteet (engl. artikkelin viitteet 18-31). Kirjoitin muyös Kirjastot.fi:n tekijänoikeuspalstalle.

Äärimmäisen kiehtova tapaus kirjaston sekä tekijänoikeuden kannalta, vai mitä?

Tekijänoikeus on oikeus päättää

Tekijänoikeus ja kissanpennut kuuluvat yhteen awww. (kiitos kuvasta eleda 1@Flickr, lisenssillä CC-NC)

Tuli äskeisestä Cory Doctorowia käsittelevästä postauksesta mieleen, että olen unohtanut julkaista Mediakasvatusseuran ja Suomen kirjastoseuran mediakasvatusjulkaisua varten kirjoittamani artikkelin tekijänoikeuksista. Julkaisu tuli ulos syksyllä ja on suunnattu noin 13-17 vuotiaille. Yritin artikkelissani välttää sanaa ”tekijänoikeus” ja erityisesti ”tekijänoikeuslaki” puoleenväliin asti ja se onnistui. Pyrin myös antamaan tekijänoikeuksista positiivisen, emansipoivan käsityksen; me olemme kaikki tekijöitä, tekijänoikeus on meidän kaikkien.

Tämä artikkeli yrittää olla lähtemättä siitä että tuolla jossain on Tekijöitä, ja meidän tulee koko ajan olla varuillamme ettemme me tai läheisemme tee rikosta näitä upeita ihailemiamme Tekijöitä kohtaan.

Oikeus päättää

Jos kaverini otti hauskoja valokuvia bileistä viime viikonloppuna, hän voi kätevästi laittaa ne näkyviin IRC-Galleriaan, Facebookiin tai vastaavaan. Jos joku näistä kuvista on minusta erityisen hauska, voin helposti laittaa sen vaikkapa profiilikuvakseni. Tähän tarvitaan vain muutama klikkaus.

Kuvien julkaiseminen on helppoa, ja usein yhtä helppoa on kysyä lupa niiden käyttämisen. Kuvan ottaneelta henkilöltä voi kysyä lupaa suoraan. Harvoinpa tällaisesta kukaan kieltäytyy; yleensä ihmiset ovat vain ilahtuneita että joku on kiinnostunut heidän kuvistaan ja niiden käyttämisestä. Lisäksi on kiva laittaa profiiliini näkyviin pieni kiitos kuvan ottajalle, näin hänkin saa tunnustusta valokuvastaan.

Luvan kysyminen on suoraviivaista. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se sujuu vaikkapa näin: ”kiva kuva, voinko käyttää tätä profiilissani?” Ei sen tarvitse olla sen monimutkaisempaa!

Netistä löytämästään kuvasta voi kuitenkin olla vaikea, jopa kertakaikkisen mahdoton päätellä kuka sen on ottanut ja miten häneen voi olla yhteydessä. Eikä meillä edes välttämättä ole mitään yhteistä kieltä jos hän on ulkomaalainen! Miten siis kysyä lupaa? Yksittäisten valokuvien osalta tilanne on vielä mahdollista selvittää, mutta jos alkaa kysymään lupia vaikkapa jokaista blogissaan käyttämäänsä kuvaa varten, tuhraantuu koko päivä kun yrittää saada kuvien ottajia kiinni.

Onkin muiden kannalta huomattavasti helpompaa, jos kuviensa yhteydessä ilmoittaa aina sähköpostiosoitteensa taikka jonkun muun yhteystiedon. Näin muut voivat kysyä lupaa valokuvan käyttämiseen. Sama pätee muihinkin teoksiin jotka joku on tehnyt: teksteihin, videoihin, piirroksiin… jopa vaatemalleihin tai peleihin. Kaikkeen, jonka tekemiseen on tarvittu luovuuutta. Kaikkien näiden käyttämiseen on hyvä kysyä lupaa. Ajattelemme nimittäin, että tekijä ”omistaa” työnsä tulokset, eli juuri valokuvat, tekstit, videot, piirrokset ja muut sellaiset.

Tämä omistaminen muodostuu siitä, että olemme itse nähneet vaivaa teosten keksimiseen ja tekemiseen. Jos sinua kiinnostaa miten tämä ”omistaminen” oikein on mahdollista, kannattaa tutustua Laura Leppämäen kirjaan ”Tekijänoikeuden oikeuttaminen”. Koska omistamme teoksemme, voi olla närkästyttävää jos joku käyttää taikka jakaa niitä edelleen ilman lupaa. Kuvittele vaikka että olet itse kirjoittanut erinomaisen äidinkielen esseen ja opettaja kopioi sitä ja jakaa luokalle sinulta kysymättä. Opettaja siis kopioi ja jakaa tekstiäsi ilman lupaa. Et myöskään haluaisi että jos olet laittanut piirroksesi nettiin, joku koulukaverisi kopioi sen ja saa kuvaamataidosta parhaan numeron, väittäen että hän on itse tehnyt tuon piirroksen. Joidenkin mielestä tällainen on ärsyttävää, toiset taas tulevan onnellisiksi kun joku heidän teoksistaan kiinnostuu. Koska emme voi ennalta tietää miten joku tähän suhtautuu, on aina syytä kysyä.

Tekijä saa päättää

Juuri tästä on kyse tekijänoikeudessa. Tekijänoikeus tarkoittaa, että tekijällä on oikeus päättää teoksensa käyttämistä, tietyin rajoituksin tosin! Tavallaan tekijänoikeuden rajoitukset ovat muiden kuin tekijän oikeuksia. Siis: käyttäjien oikeuksia. Näitä ovat esimerkiksi tekijänoikeuden vanheneminen kun on kulunut muutamia kymmeniä vuosia tekijän kuolemasta. Samoin kuka tahansa saa kopioida julkaisuja (esim. cd-levyjä) omaan käyttöönsä, vaikka levyissä lukisikin että se on kiellettyä.

Etenkin kaupallisissa julkaisuissa, kuten CD-levyissä, kirjoissa, DVD-elokuvissa tai nettisivuissa on oikein korostettu, että ne ovat tekijänoikeuden suojaamia. Tekijänoikeutta ei kuitenkaan oikeasti tarvitse koskaan erikseen mainita; tekijänoikeus muodostuuu aina automaattisesti. Joka kerta kun painat kamerasi laukaisinta, sinulle muodostuu tekijänoikeus kyseiseen valokuvaan ja sama pätee muihinkin luovuutta vaativiin teoksiin joita teet. Tekijänoikeudesta ei siis todellakaan tarvitse erikseen ilmoittaa, eikä se kuulu vain joillekin suurille taiteilijoille joita voi nähdä telkkarissa, vaan meille ihan jokaiselle.

Kun jonkin teoksen julkaisee vaikkapa laittamalla sen nettiin, voi samalla antaa pois jotain oikeuksiaan teoksen tekijänä. Tämä helpottaa huomattavasti toisten ihmisten elämää. Ajatellaanpa aiempaa esimerkkiä bileissä toisen ottamasta valokuvasta profiilikuvana. Jos valokuvaaja on laittanut kuvan viereen tekstin ”kuvaa saa kopioida” tai ”tätä kuvaa saa käyttää profiilissaan”, ei tarvitse erikseen kysellä mitään. Tällaista käyttölupaa kutsutaan ”lisenssiksi”.

Teoksen ottaja voi (tekijänoikeuden poikkeukset huomioon ottaen) asettaa mitä tahansa ehtoja teoksen käyttämiseen. Usein näkee esimerkiksi, että jotain saa käyttää epäkaupallisiin tarkoituksiin, mutta kaupallisiin tarkoituksiin on sitten kysyttävä lupa erikseen. On olemassa erilaisia valmiita käyttölupia eli lisenssejä joita voi käyttää. Tunnetuimpia taitavat olla niinsanotut Creative Commons -lisenssit. Ne ovat helppoja ymmärtää. Tekijä voi myös keksiä päästään ihan mitä tahansa sääntöjä, joita toivoo noudatettavan. Se noudatetaanko näitä keksittyjä sääntöjä on sitten toinen asia.

Hyvä kiertoon

Kuviaan tai muita teoksiaan julkaistaessa kannattaa siis muistaa kaksi asiaa. Ensiksikin kannattaa varmistaa että omat yhteystiedot ovat muiden saatavilla. Mikä tahansa yhteistieto käy, sähköpostiosoite on näppärä. Monissa nettipalveluissa voi myös lähettää viestejä suoraan, esim. Facebookissa ja IRC-galleriassa.

Toisekseen kannattaa antaa muille yleinen lupa teosten käyttämiseen jos he sitä johonkin tarvitsevat. Internet ja itseasiassa koko kultuurimme perustuu jakamiselle, sille että voimme käyttää toisten keksimiä ideoita pohjana omille ideoillemme. Nykyinen tekijänoikeus on hyvin rajoittava ja antaa tekijälle todella paljon yksinoikeuksia, enemmän kuin joidenkin mielestä olisi hyvä. Tekijä voi kuitenkin luopua osasta hänellä kuuluvista oikeuksista, ja tämä onkin todella reilusti tehty.

Kyseenalainen aihe

Nykyisestä tekijänoikeuslaista keskustellaan paljon julkisuudessa. Kiistely yltyy toisinaan kiivaaksi ja lokakin lentää. Toisaalta syytellään taiteilijoita riistävästä kapitalismista, toisaalta häijystä piratismista. Kova keskustelu on osoitus siitä, että tekijänoikeus ja tekijänoikeuslaki on tärkeä asia, joka koskettaa meitä kaikkia sekä teosten tekijöinä että käyttäjinä. Ymmärtämistä ei ollenkaan auta sekava kielenkäyttö eikä kopioivien ihmisten uhkailu vankilalla.

Keskeisintä tekijänoikeudessa on, että meillä kaikilla, myös sinulla, on teoksen tekijänä oikeus päättää mihin teosta käytetään. Valitettavaa kuitenkin on, että nykyinen, Suomessa käytössä oleva tekijänoikeuslaki on aivan auttamattomasti vanhentunut, eikä se pysty ottamaan kantaa internetin kaltaiseen ilmiöön, vaikka internet on jo vanha keksintö. Jokaisella maallahan on omat lakinsa, mutta muidenkin maiden tekijänoikeuslait ovat yhtä surkeita kuin meillä Suomessa. Pääpiirteet on kuitenkin helppo ymmärtää, ja ne kuuluvat meille kaikille.

Tätä tekstiä saa käyttää ja levittää Creative Commons Nimeä-Tarttuva -lisenssin mukaisesti, eli kopioita ja muokkauksia saa tehdä vapaasti, kunhan mainitsee minut (Mace Ojala) tekijänä eikä aseta enempää rajoituksia

Näin jälkikäteen tuossa on tietenkin kaikenlaista korjattavaa, esim. olisi pitänyt selvemmin kirjoittaa julkaisemisen merkityksestä. Toivottavasti tuollainen 13-17 vuotias on edes kiinnostunut näistä asioista ja edes joku kohderyhmästä jaksaa lukea tuon ja miettiä asiaa hieman.

Mitä mieltä olette tästä artikkelista? Toivottavasti että löydä kamalia asiavirheitä.

Cory Doctorow kysyy mitä haluamme tekijänoikeuden tekevän?

Cory Doctorow

The Guardianissa oli vähän aikaa sitten mainion Cory Doctorowin artikkeliWhat do we want copyright to do? Hyvä kysymys jonka kuulee liian harvoin. Jos yritettäisi ajatella asiaa nyt 2010 vuotta ajanlaskumme alun jälkeen, niin mitä haluaisimme että tekijänoikeus tekee? Mitä vaikkapa me kirjastoammattilaiset siltä haluaisimme?

Jos meillä länsimaissa ei olisi takanamme muutama sata vuotta immateriaalioikeushistoriallista painolastia, niin minkälainen tekijänoikeus tai yleisemmin immateriaalioikeusjärjestelmän haluaisimme rakentaisin? Tässä välissä tapahtui sellaisia juttuja kuin teollinen vallankumous, toinen teollinen vallankumous, valistuksen aika, yleiset kirjastot, internet, globalisaatio ja niin etiäppäin. Monta asiaa on tapahtunut tekijänoikeuslainsäädännön edesauttamana, vielä useampi siitä huolimatta. Mutta minkälainen immateriaalioikeusilmapiiri olisi meillä hyväksi. Nykyinen on selvästikin rikki, koska luovaa työtä elättämällä on todella hankalaa saada elantonsa.

Koska tarvitaan voittajia ja häviäjiä, Cory lähtee hahmottelemaan keitä näille puolille aseteltaisi. Lähtökohdaksi hän ottaa sen, että mahdollisimman laaja joukko tekijöitä pystyisi tekemään mahdollisimman laajan joukon teoksia, jotka saavuttaisivat mahdollisimman laajat yleisöt.

Now, take $300m CGI summer blockbuster films: if the producers of these things are to be believed, the ongoing capacity to produce glitzy, big budget productions demands that services like YouTube be shut off (see, for example, Viacom’s lawsuit against Google over YouTube).

If this is true – I’m no movie exec, maybe it is – then we need to ask ourselves the ”balance” question: YouTube’s users produce 29 hours of video every minute and the vast majority of it is not infringing TV and movie clips, it is independently produced material that accounts for more viewer-minutes than television. So, the big studios’ demand amounts to this: ”You must shut down the system that delivers billions of hours of enjoyment to hundreds of millions of people so that we can go on delivering about 20 hours’ worth of big budget film every summer.”

To me, this is a no brainer. I mean, I love sitting in an air-conditioned cave watching Bruce Willis beat up a fighter jet with his bare hands as much as the next guy, but if I have to choose between that and all of YouTube, well, sorry Bruce.

Hyvä tekijänoikeuslainsäädäntö on Coryn mielestä todisteisiin perutuva (evidence-based) sekä tasapainoinen (balanced). Molemmat kuulostavat vähintään kohtuullisilta periaatteilta mille tahansa laille nykyaikaisen yhteiskuntafilosofian pohjalta. Nykyinen tekijänoikeuslainsäädäntö ei tietenkään ole näistä kumpaakaan, kuten hyvin tiedämme. Selvä osoitus tästä on se, että tekijänoikeutta ei voi ymmärtää arkijärjellä. Edes tekijänoikeuteen erikoistuneet lain asiantuntijat eivät kuulemma osaa, saati ymmärrä tekijänoikeuslainsäädäntöä. Moderniin yhteiskuntaan kuuluu, että kansalaiset tietävät sekä omat että toisten oikeudet sekä tuntevat yhteiskunnan toiminnan periaatteet yleisellä tasolla. Minusta suuri osa tekijänoikeusrikkomusväitteistä voidaan aivan hyvin ohittaa sillä, ettei voida kohtuudella olettaa että ns. tavallinen kansalainen ymmärtäisi lakia, eikä näinollen hänen sitä tarvitse noudattaa. Jos lainsäädännön toiminnan ymmärtäminen on ihmiselle mahdotonta ja järjenvastaista, se ei ole hänen vikansa vaan lainsäädännön vika.

Lainsäädännön tarkoitus ole suojella olemassaolevia markkinoita. Sellaista kutsutaan protektionismiksi ja se on yleisesti ottaen huono asia. Tasapainoisuus on jotain muuta. Laura Leppämäen teoksessa Tekijänoikeuden oikeuttaminen on hyvää tekstiä utilitarismista ja siitä miten tekijänoikeus suhtautuu siihen.

Kysymys on siis: minkälaisen yhteiskunnan haluamme, ja minkälainen tekijänoikeuslaki rakentaisi meille tuollaisen yhteiskunnan?

Alla pieni joukko julkaisuja, joihin suosittelen kaikkia luovasta taloudesta kiinnostuneita tutustumaan. Ja tämä luonnollisesti tarkoittaa myös kirjastoammattilaisia, sillä luova talous on keskeisimpiä tuotoksiamme. Asiaan:

(Doctorowin juttu Guardianissa via Veera Ristikartano)

Cory Doctorow: ”Näin kirja tuhotaan” (niin&näin № 65)

Cory Doctorow

Cory Doctorow (photo by Joi Ito, CC-BY 3.0)

Tässä viimeinen osio Cory Doctorowin artikkelista Näin kirja tuhotaan, joka on julkaistu Ville Lähteen suomentamana Niin&Näin -lehdessä (ISSN 1237-1645) numero 65, kesä 2/2010. Teksti perustuu Royal Ontario Museumissa pidettyyn puheeseen ja transkripti löytyy verkosta.

Millainen olisi hyvä e-kirjan käyttäjäsopimus?

Älkää rikkoko tekijänoikeuslakia. Kolme sanaa! Eikä enempää tarvita kirjojemme tekijänoikeuksien ylläpitämiseen. Kaikki muu on vain lukijoiltamme varastamista. Lukijat ymmärtävät, mitä tuo sopimus merkitsee. He eivät ymmärrä, mitä iPhoneen ostetun äänikirjan sopimuksen 26 000 sanaa tarkoittavat. Eikä kukaan kirjojen kirjoittaja suostuisi moisiin sopimuksiin. Älkää vahingossakaan rikkoko.

Jos olette kirjastonhoitajia tai arkistonhoitajia, älkää ostako tallenteita, joihin liittyy epäreiluja käyttäjäsopimuksia. Älkää ennen kaikkea ostako tallenteita, johon liittyy hallintateknologiaa, älkääkä missään, siis missään tapauksessa ostako tallenteita, joiden hallintateknologia valvoo lukijoiden lukutottumuksia. Kirjastonhoitajat ovat kamppailleet lukijoidensa intellektuaalisten vapauksien puolesta vuosisatojen ajan. Nuo tyypit pitävät kirjastonhoitajia idiootteina. Lakatkaa olemasta idiootteja. On aika toimia kokoelmienne ja asiakkaidenne puolesta.

Lisenssejä, jotka vaativat kirjastonhoitajia luovuttamaan tietoja asiakkaiden lukutottumuksista? Kukaan kirjastonhoitaja ei tee sitä, koska me kaikki tiedämme, miten ihmisen käyttäytyminen muuttuu, kun heitä tarkkaillaan. Me tiedämme, että intellektuaalinen vapaus vaatii yksityistä tilaa.

Ottakaa selvää ACTA:n etenemisestä ja vaatikaa, että sopimusprosessi tehdään näkyväksi. Meidän on saatava tietää, mitä sopimuksessa sanotaan, ja siitä täytyy keskustella julkisesti. Tekijänoikeus ei saa olla salaisuuksia savuisissa neuvotteluhuoneissa vaan läpinäkyvyyttä, julkisuutta ja monenkeskeistä osallistumista.

Anti-Counterfeit Trage Agreement eli ACTA oli puheena myös IFLA 2010:ssä. Kyseessähän on siis salainen kauppasopimus, jossa on mukana sellaisia toimijoita kuten USA ja EU:n komissio (eli myös Suomi), mutta jota valmistellaan suljettujen ovien takana eikä edes Euroopan parlamentti saa sitä nähtäväkseen. ACTA on multilateraalinen sopimus, jolla on tarkoitus ohittaa nykyinen, Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) immateriaalioikeuksista sopiva kansainvälinen elin World Intellectual Property Organization (WIPO). Ruotsin Piratpartietin Christian Engström totesi osuvasti IFLA 2010:ssä, että ACTAn kaltaisten multilateraalisten menettelyjen businesslogiikka on sama logiikka kuin mafialla.

Doctorow taas kirjoittaa, että WIPOlla on suunnilleen sama suhde tekijänoikeuslakiin kuin Mordorilla pahuuuteen.

Coryn kirjoitus käsittelee kirjaa ja kirjan omistamista ja sisältää paljon tärkeää viestiä meille kirjastolaisille. Akuutein viesti on IFLA 2010:nkin aikaan Twitterissä heitelty ilmaus, johon varmasti jokaisen kirjastoammattilaisen on helppo yhtyä:

FUCK ACTA!

En tiedä miten draconian on tapana kääntää, mutta perkeleellinen on melko hyvä kuvaus ACTA:sta ja sen luomisen prosessista.

Yleisemmin Cory kirjoittaa siitä, että e-kirjoihin liittyvät käyttäjäsopimukset (l. lisenssit) pyrkivät tuhoamaan kirjan, ja lukemiselle ja kirjoittamiselle rakentuvan länsimaisen kulttuurin. ”Kirja” ei  tässä yhteydessä tarkoita tietenkään tiettyä kirjan fyysistä muotoa (selluloosalehdyköitä pyökki- tai vasikannahkakansien välissä tms.), vaan kulttuuritallennetta jonka voi lopullisesti ja peruuttamattomasti saada omistukseensa jonka omistamisesta ja käyttämisestä voi itse päättää. Omistamisesta katso Suomen tekijänoikeuslain 19 §, 1. momentti:

Kun teoksen kappale on tekijän suostumuksella ensimmäisen kerran myyty tai muutoin pysyvästi luovutettu Euroopan talousalueella, kappaleen saa levittää edelleen.

Totta kai Doctorow kirjoittaa kopioinnista ja sen keskeisestä merkityksestä kulttuurin prosessin keskiössä.

Hän mainitsee myös erään, erityyppisissä yhteyksissä esiin nousevan ja sangen kiusallisen faktan joka liittyy käyttödataan. Eli siihen, kuka lainaa mitäkin teoksia kirjastoista. Asiakkuuden hallinnan myötä on asiallista kysyä kirjastoilta, miten kirjasto hyödyntää tarkkoja tietoja asiakkaiden käyttäytymisestä, jota kertyy kirjastojen arkipäiväisten tiedonhaku- ja lainauksenvalvontaprosessien yhteydessä.

Vastaus on, ettei kerta kaikkiaan yhtään mitenkään.

Tosiasiassa voisimme aivan hyvin kertoa yhteiskunnalle mitä asioita käsitteleviä  kirjoja ja lehtiä ihmiset tiettynä aikana tai tietyssä paikassa lainaavat. Olisi kiehtovaa nähdä esimerkiksi onko meneillään olevilla Helsingin juhlaviikoilla merkitystä kirjastoaineiston käyttöön. Jos haluaisimme, meillä olisi myös tieto esimerkiksi siitä, lukeeko henkilökuntamme alamme ammattikirjallisuutta tai miten self-help -oppaat korreloivat työttömyystilastojen kanssa.

Usein kuulee, etteivät kirjastot kerää ja käytä tätä tietoa siksi, että se loukkaisi ihmisten yksityisyyttä ja intellektuaalista vapautta johon Corykin viittaa ja josta kirjoitetaan paljon Eduskunnan kirjaston 2008 julkaisemassa teoksessa Paratiisi vai panoptikon–näkemyksiä ubiikkiyhteiskuntaan (ISBN 978-951-53-3054-3, PDF ISBN 978-951-53-3055-0). Haluaisin että asia todella olisi näin. Todellisuudessa uskon, että tuota tietoa ei koeta tärkeäksi, emmekä me kirjastolaiset osaa edes ajatella että sellaista dataa todella kertyy ja mitä valtavia mahdollisuuksia se tarjoaakaan. Tämä on tietenkin todella ankeaa.

Kansalaisten intellektuaalisten oikeuksien suojeluun vetoamiselta menee pohja välittömästi kun kirjasto lisensoi e-aineistoja asiakkaiden käyttöön. Tällöin juuri tuota käyttötietoa kertyy muiden toimijoiden iloksi, mutta ei kirjastojen itsensä iloksi. Äkkisiltään mieleen tulee mieleen suuri joukko toimijoita, joilta emme todellakaan yritä estää käyttäjiemme käyttötietojen keräämistä; EBSCO, Elsevier, WSOY (HS:n Digiarkisto), PressDisplay, Naxos (jos olet eri mieltä, kerro ihmeessä!). Päinvastoin, jotta pääsee edes selaamaan mitä on saatavilla noilta toimittajilta, on kirjauduttava kirjastotunnuksillaan. Jos olet käyttänyt Nelli-portaalia, et  ole voinut välttyä huomaamasta sitä ”salli tietojeni luovutus kolmansille osapuolille” -ruksia.

Ehdotan että me kirjastot alamme aivan välittömästi, ollenkaan empimättä joko

  1. oikeasti suojaamaan kirjaston käyttäjien intellektuaalista vapautta ja estämään aineiston toimittajia keräämästä arkoja tietoja heistä, tai
  2. alamme itse hyödyntämään noita käyttötietoja ja myös pyrimme hyödyntämään yhteiskuntaa julkaisemalla tuota tietoa (varmasti esim. tutkijoita, poliitikkoja ja julkaisijoita kiinnostaisi tietää vaikkapa eri asiasanojen suosion trendejä eri asiakassegmenteissä)

Vieläkö tätä blogia lukee joku, jonka mielestä politiikalla ja kirjastoilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Osaatko itse ovelle vai saatetaanko?

EU:n parlamentti ja komissio tukkanuottasilla ACTAsta

Euroopan Unionin parlamentti vaatii komissiolta ACTA-sopimuksen (l. Anti-Counterfeiting Trade Agreement) papereita nähtäväkseen. Kyseessähän on siis kauppasopimus, jolla pyritään kansainvälisesti standardoimaan immateriaalioikeuksien valvontaa.

Kirjastoihin homma liittyy sikäli, että – noh – immateriaalioikeudet liittyvät kirjastoihin. Tarkemmin: on kaipailtu yhteistä immateriaalioikeuslainsäädäntöä, jotta oikeuksista sopiminen olisi helpompaa digitaalisia palveluja järjestettäessä, esim. Europeanan yhteydessä. Asiasta oli puhetta useaan kertaan 2nd LIBER-EBLIDA Workshop on Digitalisation of Library Material in Europe -konferenssissa sekä LIBER Quarterlyssä. Tällaisesta kansainvälisestä immateriaalioikeuksien harmonisoinnista ACTAssa on kyse. ACTA-sopimuksen ja sen käsittelyn arvomaailma on kuitenkin valitettavan kaukana kirjastojen vastaavasta. Sopimus sekä siihen liittyvät neuvottelut ovat nimittäin salaisia, eikä edes EU-parlamentti tiedä mitä siellä kabineteissa haudotaan. Suomessa ACTAsta on kirjoitelleet esim. Heidi Hautala.

(via Piraattiliitto.org: EU-parlamentti jyrähti komissiolle: ”ACTA-sopimuksen paperit pöytään ja heti!”)

† Lämmin kiitokseni vuotajalle!

Tekijänoikeus, tuo iänikuinen puheenaihe

Kuzeytac: Hapis ÇocuklarıAVO-kurssin neljännen viikon aiheena ovat tekijänoikeudet ja käyttöoikeudet. Muut kurssilaiset ovat laatineet jo erinomaisia kirjoituksia aiheesta, katso erityisesti Teron Tekijänoikeudet luovuuden ja innovaation esteinä, Lillin todella masentava Tekijänoikeudet ja käyttöoikeudet sekä Matin erinomainen Rikki mennyt laki. Noita tekstejä lukiessa nousee kyllä kyynel silmäkulmaan. Tekijänoikeutta on luonnehdittu tietoyhteiskunnan perustuslaiksi, mutta eipä hyvältä näytä…

Omassa työssäni törmään tekijänoikeuksiin alinomaan. Osittain se johtuu omasta mielenkiinnostani asiaa kohtaan, mutta tekijänoikeus on oikeastikin kirjastoja merkittävästi käsittelevää lainsäädäntöä ja nousee siis esille toistuvasti, erilaisissa yhteyksissä. Viimeksi tänään juttelin kollegoiden kanssa kirjaston luettelointitietueiden tekijänoikeuksista ja siitä, voimmeko edelleenjaella tietueita, jotka olemme ostaneet oman organisaatiomme ulkopuolelta. Hankimme luettelointitietueita nimittäin esimerkiksi BTJ:ltä ja vaikka täällä Suomessa luettelointi- ja sisällönkuvailutyötä pidetään kirjastojen pyhimpinä tehtävinä, on sen ulkoistaminen muualla tavanomaista. Huhu kertoo, että Ruotsissa on ennakkotapaus siitä että kirjastot ovat joutuneet selvittelemään asiaa toimittajiensa kanssa.

Tämä on erittäin kiusallista, sillä nyt (viimein!!) kirjastoilla tuntuu olevan tahtotilaa lähettää tietueita ”tuonne ulos”, kirjastomaailman ulkopuolelle (itse olen tämän syksyn aikana valmistellut ja organisoinut tietueiden siirtoa Euroopan digitaaliseen kirjastoon Europeanaan sekä Kansalliseen Digitaaliseen Kirjastoon). Alan sisällähän on kopioluettelointia tehty jo kauan aikaa. Kopioluettelointia on tehty myös LibraryThingin käyttäjien toimesta, lähdejärjestelmänä on käytetty esim. pääkaupunkiseudun kirjastojärjestelmää HelMetiä. Minusta tässä ei ole mitään väärää, mutta joku voi olla toista mieltä. Asiaa selvitellään, katsotaan miten se etenee.

Erään näkemyksen mukaan luottelointitietueet eivät ylitä teoskynnystä, sillä ne ovat määrämittaisia. Siitä mikä on teos ei kovin paljoa keskustella, vaikka asiaa sivuttiinkin lyhyesti, kun pääministeri Matti Vanhasen tekstariviestittelyä pengottiin julkisuudessa (ja oikeudessa). Teoskynnys on jokatapauksessa sangen matala. Tekijänoikeus muodostuu automaattisesti kun teos julkaistaan, tai ”saatetaan yleisön saataville”, kuten tekijänoikeuslaki asian ilmaisee.

Tekijänoikeutta pidetään kirjastoalalla vaikeana asiana, eikä syyttä. Monet toivovat, etteivät itse törmää tekijänoikeuteen tavoin. Tekijänoikeudesta on myös liikkeellä paljon vääriä käsityksiä ja pelkoja. Eikä ihme, on sillä niin paljon peloteltu. Kirjastoammattilaisten olisi kuitenkin erittäin tärkeää tuntea kyseistä lakia sen verran, että pystyy neuvomaan asiakkaille mikä on laillista ja mikä ei. Onneksi kirjastoalan koulutuksessa asiaa käsitellään ainakin jonkin verran.

En vielä ole kuullut hyvää perustelua, miksi tekijänoikeuksien suoja-aikojen pitäisi jatkua ollenkaan tekijän kuoleman jälkeen. Pari kömpelöä yritelmää olen kuullut, irvokkain lienee se, että näillä pitkillä suoja-ajoilla rahoitetaan rahastoja, joilta taiteilijat voivat hakea apurahoja. Jep jep… asian voisi varmaan hoitaa tyylikkäämminkin, jos halua olisi.

Jos tekijänoikeus todella on tietoyhteiskunnan perustuslaki, olisi kohtuullista edellyttää että tämä perustuslaki todella säädettäisi hyvään tietoon nojautuen? Eikö tämä joka tapauksessa ole tietoyhteiskunnan tai yleensäkin rationaalisen politiikan henki? Kuten Matti yllä linkatussa kirjoituksessaan kirjoittaa, pitävät jotkut sivistyneet tahot sopivana suoja-aikana noin 15 vuotta. Nykyään se on pahimmassa tapauksessa 95 vuotta tekijän kuolemasta.

Tilannehan on tosiaan se, että suuri osa koko 1900-luvusta on saavuttamattomissa näiden sairaiden suoja-aikojen johdosta. Tai tältä ainakin näyttäisi, ellei muistaisi kirjastolaitoksen olemassaoloa. Tekijän yksinoikeus päättää yksittäisen teoskappaleen levittämisestä päättyy kun se ”saatetaan yleisön saataville”, eikä oikeuksien haltijalla ole oikeutta vaatia kirjan poistoa kirjaston kokoelmista tai muutenkaan vetää markkinoilta. Samoin käytettyjen kirjojen myyntiä ei nykyisen lain mukaan voi kieltää. Vuokraamiseen tosin tarvitsee luvan, tästä onkin Suomessa vireillä juttu kirjojen vuokranvälityspalvelun (huom ei kirjojen vuokrauspalvelun) BookaBookan ja oikeudenhaltijoiden välillä. Tapaus on esimerkki siitä että jyrkät tekijänoikeudet antavat oikeudenhaltijoille aseet sekä itse teosten että omien business-malliensa suojeluun.

Julkaistun kulttuuriperinnön kannalta on kaksi erityisen kiusallista aineistojoukkoa. Toinen ovat teokset, jotka eivät ole yleisesti markkinoilla mutta jotka ovat edelleen tekijänoikeuden alaisia. Käytännössä teokset ovat kaupan hyllyllä tai edes kustantajalta suoraan ostettavissa vain murto-osan siitä ajasta, jonka niiden tekijänoikeussuoja kestää. Niitä ei siis voi ostaa vaikka haluaisi. Toinen kiusallinen joukko ovat ns. orvot teokset, eli teokset, joiden oikeuksien haltijaa ei tiedetä tai ei voida tavoittaa. Varoivaisuusperiaatteen vuoksi niitä ei pidetä saatavilla esim. digitoimalla (paitsi Google Book Search, jolla on paljon rahaa ja paljon lakimiehiä). Orpojen teosten oikeuksien selvittäminen on todella työlästä hommaa, kuulin 2nd LIBER-EBLIDA Workshop on Digitalisation of Library Material in Europe -seminaarissa eurooppalaisilta kollegoilta, että oikeuksien selvittämisen valmistelutyö oli jossain hankkeessa ollut kolme kertaa kalliimpaa kun itse digitointi.

Edelliselle joukolle voisi olla ratkaisuna jonkinlainen menetelmä, jolla oikeudenhaltijoita painostettaisi pitämään tekijänoikeudella suojattuja teoksia markkinoilla. Tarvepainattamisen (print-on-demandin) ja kustantajien suoramyynnin avulla näitä teoksia ei välttämättä tarvitsisi seisottaa kirjakaupoissa viemässä arvokasta hyllytilaa. Voisi olla vaikkapa jonkinlainen progressiivinen haittavero, joka tulisi voimaan kun teosta ei enää saisi avoimilta markkinoilta. Eräänlainen omaisuusvero immateriaalioikeuksille siis. Tai teokset voisivat automaattisesti vapautua tekijänoikeuden piiristä kun niitä ei enää ole kaupasta saatavilla.

Elektronisten aineistoja eivät koske samanlaiset oikeudet kuin painettuja aineistoja, joten kirjastojen aineistonhankinta sillä saralla ei perustu vapauteen, vaan sopimuksiin. Elektronisten aineistojen lisensointi onkin erittäin kuuma peruna kirjastoalalla, erityisesti akateemisissa kirjastoissa jossa niitä käytetään paljon.

Kirjastot toimivat julkaisujen parissa, ja juuri niitähän tekijänoikeudet koskevat.Kulttuuri sinänsä ei muodostu julkaisuista, jotka toki ovat erittäin tärkeinä rakennuspaloina muiden rakennuspalojen joukossa. Sama pätee oppimiseen, opiskeluun ja oppiresursseihin: on muutakin kuin julkaisut. Kuitenkin esim internetissä voidaan miltei kaikki nähdä julkaisuina. Miten on esimerkiksi videostreamin kanssa, sehän ei ole tallenne. Jos lähetän vaikkapa luennolta suoraa videokuvaa internetiin, niin tarkalleenottaen mitä lakia rikon? Varmastikin jollakulla olisi valittamista.

Tekijänikeuksista on aika-ajoin paljonkin puhetta, viimeinen suuri käpinä oli työsuhdeolettamasta, jonka mukaan työsuhteessa tehdyt teokset siirtyisivät oletusarvoisesti työnantajan omaisuudeksi. Nythän näin ei ole. Asiasta voidaan toisin työsopimuksessa, mutta oletusarvoisesti oikeudet ovat tekijällä, eivät tilaajalla. Työsuhdeolettama on suoraan alkuperäisenä tekijänoikeutena pidetyn Annen asetuksen (Statute of Anne, 1709) vastainen. Sehän nimenomaan takasi suojan itse tekijälle. Tekijät protestoivat äänekkäästi olettamaa vastaan.

Tällä kurssilla mietitään avoimuutta ja oppiresursseja. Mitä on avoimuus? Julkaisu on varmasti avoimuutta ja nykyinen (tosin rikkinäinen) tekijänoikeus pyrkii turvaamaan sen, että tekosiaan kannattaa saattaa yleisön saataville menettämättä oikeutta elantoon. Toiset kurssilaiset rohkenevat väittämään, että tekijänoikeus on suorastaan haitta. Itse en menisi aivan näin pitkälle, selvää kuitenkin on että nykyinen tekijänoikeus on sekä hengeltään että kirjaimeltaan huono. Yksi paha ongelma on se, että koko lainsäädäntöprosessi on naurunalaisena ja sen legitimaatio murenee. Ehkä tämä onkin salaliitto, jotta lisensointiin siirtyminen nopeutuisi entisestään.

Omakin organisaationi, eli Helsingin kaupunginkirjasto järjestää opetusta. Kuten koulutuskalenterista selviää, suurin osa asiakkaiden opetuksesta kohdistuu nykyään tietokoneen ja internetin käyttötaitoihin. Opetukseen liittyvää aineistoa löytyy hieman verkosta. Osa materiaalista on vapaasti kopioitavissa, osassa ei ole tätä oikeutta myönnetty. Oletusarvoisestihan kaikki oikeudet pidetetään. Minun ja monen muunkin mielestä julkishallinnon tuotantojen pitäisi olla maksutta koko yhteiskunnan käytettävissä. Näinhän ei nyt ole, pahin tilanne taitaa olla yliopistoissa ja muissa tutkimuslaitoksissa, joissa (yhteiskunnan varoin) tehty tutkimus joudutaan käytännössä lisensoimaan takaisin julkaisijoilta, kovaan hintaan tietenkin.