Kuka nää on luetteloinu?

Tämänkin teoksen asiasanat voisivat olla "kirja" ja "kirjallisuus", ehkä myös "selluloosa"

Jos kirjallisuutta luetteloitaisi ja kuvailtaisi kuten digitaalisia pelejä luetteloidaan ja kuvaillaan, kaikilla kirjoilla olisi sisällönkuvailuna asiasanat kirjat, kirjallisuus sekä selluloosa.  Huomautuskentässä voisi kertoa mitä vaaditaan käyttämiseen, esim. ”valot, vähintään yksi käsi, lukutaito 2000-luvun suomen kielellä”. Toisessa huomautuksessa voisi mainita että lainausoikeuden on myöntänyt Suomen tekijänoikeuslaki. Oheisessa kuvassa olevan teoksen nimeke olisi jotain tämän tyyppistä: Bibliografnen valvonta [Painettu aineisto] : Johdatus luetteloinnin ja sisällönkuvailun menetelmiin : Kirja. Kannessa mainittuja tekijöitä ei olisi olemassakaan eikä tekijät olisi muutenkaan mitenkään merkittävä asia. Poikkeuksena voisivat olla elämäkerrat, joiden tekijöinä olisi ehkä ne henkilöt/bändit josta ko. teos kertoo.

Aineistolajit eivät ole aineistolajeja, sisällönkuvailu ei kuvaile sisältöä, nimeke ei kerro nimekettä, tekijöitä ei kirjata ensinkään… onkohan kirjastojen luettelointisäännöt ja sovellusohjeet pitkäaikaissäilytyksen piirissä? Tästä datasta ei nimittäin tulevaisuuden ihmiset ota kyllä mitään tolkkua ilman niitä. LOL olisikin hauska joutua joskus päättelemään datasta että mitä oikeastaan sillä oli tarkoitus kuvata. Jos esim. Vaskia on uskominen, keskeisin kulttuurin kyseisen osa-alueen tekijä on Metallica, joka on todellisuudessa vaari-ikäinen power-rokkia soittava yhtye, jonka huippuvudet sijoittuvat minun ikästeni varhaisnuoruuteen.

Olen miettinyt ja suorastaan seuraillut pelien luettelointia muutama vuosia Vaskissa, HelMetissä, PIKIssä, Aallossa sekä Fennicassa, tilanne vaikuttaa onneksi olevan hitaasti paranemaan päin. Mistä nää tietueet oikein tulee? BTJ:ltä? Alalla on paljon kaikenlaisia hauskoja työ- ja ohjausryhmiä, ja niihin osallistuminen onkin mainio mahdollisuus saada kaffea ja ehkä pullaakin neljästi vuodessa. Mikä työryhmä ohjaa pelien luettelointia?

Ja tietenkin avauduin myös Kirjasto-kaapelilla:

Moi, tietääkö joku onko olemassa jotain tahoa joka yhtään kattoisi konsoli- ja tietskapelien yms. luetteloinnin perään? Sekä bibliografisessa kontrollissa että sisällönkuvailussa olis vielä skarpattavaa, ja ennenkaikkea yhtenäistettävää muiden julkaisujen luetteloinnin kanssa. BTJ:ltä nää tietueet kai tulee, mutta onko tähän jotain ohjausryhmää tai jotain?

Jos alkaisi viimein – about 30 vuoden jälkeen – kirjaamaan peleihin tekijät (joo pelit asuu tietokoneessa, mutta kyllä ne on ihminen ihan oikeeasti tehny) ja vaikka joku yhteinen ontologia pelityypeistä, ni päästäis jo ihan kivaan alkuun.

Yliopistossa mulle opetettiin että just tässä me ollaan ihan mielettömän hyviä.

Advertisement

TouchArcade hämmästelee kirjastojen asiakaspäätteitä

TouchArcade

Mobiilipelaamista käsittelevän TouchArcade -sivuston podcast numerossa 10 Brad, Eli ja Jared hämmästelevät tietokoneiden käyttöä kirjastoissa ja niihin liittyviä ”vakavia” probleemia kuten poken katsomista, toisten olan yli kurkkimista, hämäriä kirjaston käyttäjiä ja muita hyvin tunnettuja ilmiöitä, sekä sitä miten kirjastot tapaavat tietokoneet sijoittelemaan.

Koko podcast on noin tunnin mittainen, ja käsittelee kirjastoja mielenkiintoisempia asioita, kuten tarinankerronta mobiilipeleissä, Angry Birdsin pelimekaniikkaa, Applen iOS:n, iPhonen ja iPadin yllättävää vaikutusta koko pelikulttuuriin ja -teollisuuteen edellisten viiden vuoden aikana jne. Kirjastoja hämmästellään jakson alussa, noin 3:30-6:00.

Mainituista peleistä suosittelen Space is keytä, joka on hyvää hupia vaikkapa siellä kirjaston tiskissä lusiessa.

The Humble Indie Bundle #2: peliostoksilla parempi maailma

The Humble Indie Bundle #2

Pistin 50 USD kiinni viiteen tietokonepeliin The Humble Indie Bundle 2. Samalla siivu fyrkasta meni EFF:lle ja Child’s Play:lle. Peleinä tässä toisessa Humble Indie Bundlessa ovat Braid, Cortex Command, Machinarium, Osmos (joka minulla on jo entuudestaan iPhonessa mutta ei se mitään) sekä Revenge of the Titans. Kaikki ovat pienten indie-pelitalojen tuotteita, DRM-vapaita ja toimivat Linuxissakin.

Kaikki noista ovat todella upeita pelejä, osan tiedän entuudestaan ja osa on uusia tuttavuuksia. Hieno meininki!

Jyvitin rahani siten, että maksoin peleistä 34$, EFFille ja CP:lle molemmille meni 6.8$ ja kamppanjalle itselleen 2.5$. Suomen EFF:n eli EFFin 10€ vuotuisen jäsenmaksun maksan kuukausittain. Olen Hyvis.

Webbisivujen mukaan kampanja on jo kerännyt 771 000 $. Windows -käyttäjien valitsema keskihinta on 6.20$, Macintosh -käyttäjien 8.34$ ja Linux-käyttäjien 13.55$.

Pelien hankkimisesta kirjastoihin

Kirjoitin jo aiemmin Kirjastot.fi:ssä viriteltyyn, kirjastoissa pelaamista käsittelevään keskusteluun. Nyt vinkkasin keskustelun jatkoksi Antitädin kirjoituksen (ja samalla hieman avauduin) seuraavin sanoin:

Re:Pelaaminen kirjastossa

mace | 19.10.2008 21:51:09

En tiedä huomasitteko, mutta pelikeskustelua virisi myös Antitädin blogin kirjoituksen Miksei koskaan voi saada sitä, mitä haluaa?? jatkona. Antitäti ja kommentoijatkin kaipailevat apua pelien hankkimiseen ja pelitoiminnan järjestämiseen kirjastoissa. Lisäksi tietenkin keskustellaan siitä mitä pelejä kirjastoissa ylipäätään voisi ajatella tarjottavan.

Kirjastotädit ja -sedät ovat ennenkin olleet aivan samojen tapainturmellusta välttelevien aineistovalintakysymysten äärellä kaunokirjallisuuden ja musiikin osalta. Niistä on kai jo onneksi päästy ja ufo-tutkimusta, metallimusiikkia, Musta Raamattu, Juhannustanssit, toimintaelokuvia, korttipelioppaita ja M. A. Nummista on saatavilla joka-ikisen suomalaisen yleisen kirjaston kautta. Suomessa toimii ammattimainen säätely- ja valvontaelin pelien ja elokuvien ikärajoille ja lisäksi alalla on itsesäätelyä. Kirjastoista jo löytyvien tuotteiden (kirjat, levyt, nuotit) julkaisua ja levittämistä ei valvota minkään tälläisen elimen toimesta.

Kirjasto tuskin pystyy perustelemaan itselleen minkäänlaista veto-oikeutta sekä VETin että ihmisten oman harkintakyvyn ylitse.

Toivon että kirjastoala jatkaa sikäli liberaalia linjaansa ettei millään yhteisillä kielloilla pelejä jätetä hankkimatta. Pelien tulo kirjaston aineistoon on aivan vääjäämätön, mutta tapahtumistaan vielä odottava tosiasia. Okei myönnän, tietokonepelien lainaaminen on samalla tavoin luvanvaraista toimintaa kuin elokuvienkin ja tilanne on sikäli kiusallinen mutta elokuvienkin kanssa on opittu toimimaan ja hyvä niin, sillä ellei lakeihin ole tiedossa muutoksia (en keksi miksi olisi), lisenssineuvotteluja on tiedossa lisää ja paljon!

Sellaisessa kirjastoverkossa toimiminen, jossa joidenkin kirjastojen kautta on saatavissa pelejä ja toisten kautta ei, asettaa melkoisesti paineita niille kirjastoille jotka eväävät asiakkailtaan oikeuden johonkin kulttuurituotteisiin.

Juuri tälläisissä kysymyksissä koen, että kirjastojen jo vuosikymmeniä toitottama asiakaslähtöisyys mitataan. Uskaltaisikovatko kirjastot tutkia asiakkaidensa haluja ja toimia niiden mukaisesti?

Re: Pelaaminen kirjastossa

Pirjo Sallmén kyseli Kirjastot.fi:n lastenkirjastotyötä käsittelevällä palstalla kirjastojen ja kirjastolaisten kokemuksia pelaamisesta. Hän on aloittamassa aiheesta tutkimusta ja herättelee keskustelua. Kirjailin vastaukseksi seuraavaa:

Re:Pelaaminen kirjastossa

mace | 7.10.2008 1:30:16

Huomautan vielä, että kaikkien näistä asioista kiinnostuneiden kannattaa tietää sellaisen kirjan olemassaolosta kuin Nuortenkirjastotyön käsikirja (toim. Raisa Alameri-Sajama, BTJ, 2007, ISBN 978-951-692-687-5). Kannattaa myös mietiskellä mitä itse kokee pelaamiseksi ja miksi mikään siitä pitäisi olla erityisesti kiellettyä kirjastossa.

@Pirjo Sallmen: Rispektiä aiheen valinnan johdosta ja tsemppiä sekä tutkimukseen että opiskeluun.

Meidän keväällä ja kesällä rakentamallamme ja vetämällämme, kirjastolaisille nettitaitoja opettavalla 23 asiaa -kurssilla käytiin läpi pelaamista kahdesta lähtökohdasta: toisaalta tarkasteltiin ns. casual gamingiä ja toisaalta Runescapea. Kurssin sivusto indeksoinut kaikki kurssilaisten blogikirjoitukset, joten 23asiaa.net:in haut ”peli”, ”pelaaminen”, ”rune” ja ”runescape” tuottavat erittäin relevantteja tuloksia.

Kurssia tehtäessä ja ohjatessa olikin aivan mahtavaa huomata, että nettiin alkoi ilmaantua luettaviin monenlaista sellaista keskustelua jota kirjastoissa on käyty, mutta josta ei ollut saatavilla minkäänlaista jälkeä netistä etsimällä. URL or GTFO! Esimerkiksi Google-haku ”kirjasto rune OR runescape” ei viime huhtikuussa tuonut esille käytännössä mitään siitä jo vuosia käydystä kirjastoalan omasta keskustelusta miten pelaamiseen pitäisi suhtautua.

Meillä Helsingin kaupunginkirjaston Kirjasto 10:ssä on pelaaminen kielletty. Tunnustan tässä julkisesti, etten ole asiaan puuttunut joka on tietenkin työpaikalla niskurointia; mielestäni esimerkiksi sitä go-peliä (囲碁) netin kautta toisinaan pelaavaa vanhempaa herraa ei todellakaan tarvitse ohjata ulos kirjastosta harrastuksensa vuoksi. Meillä ei noita nuorisokirjastotyön ikähaarukkaan kuuluvia (öö 10–16 tms.) nuoria kyllä paljoakaan liiku, eikä heistä ainakaan haittaa ole ollut.

Kirjasto 10:ssä kokoontuu kyllä Suomen lautapeliseura säännöllisesti ja seura toimii myös muiden kirjastojen tiloissa.

Espoon Pointissahan on (tietokone)pelaamista aktiivisesti tuettu ja aivan varmasti muissakin kirjastoissa Suomessa, erilaisin tavoin.

Aineistossa ei tietokonepelejä täällä HelMet -alueella käytännössä ole ollenkaan, mutta joitain roolipelejä (kynä+paperi -tyyppisiä) löytyy. Joissain toimipisteissä voi pelata paikanpäällä, joko tietokoneella tai ilman. Nykyinen tilanne on kulttuuriaineiston tallentamisen kannalta kiusallinen. Onneksi nykyään suomalaisten saatavilla oleva kulttuuritarjonta ei enää ole kirjastojen säännöstelemää.

Tietokonepelien sorsiminen ns. ”oikeisiin” peleihin verrattuna pitäisi pystyä perustelemaan. Miksi vaikkapa tammea saa pelata pöydällä, muttei ruudulla? Entä roolipeliä? Sudokua? Sanaristikkoa? Kirjallisuustietovisaa? Entä lukukilpailua? Jos syynä on ainoastaan se, että tietokoneella pelaajat vähentävät muiden asiakkaiden mahdollisuuksia tehdä jotain myyttistä ”muuta hyödyllistä”, ollaan helposti erittäin heppoisen arvottamisen äärellä, vai mitä? Myöskin ”kirjasto olohuoneena” -ajatus kärsisi melkolailla jos kyseisessä tilassa vallitsisivat sellaiset säännöt, joita kukaan kirjastolainen ei omassa olohuoneessa *ikinä* hyväksyisi.

Asiaa tässä nyt tarkemmin tutkimatta suomenkielinen Wikipedia-artikkeli gosta mainitsee kaksi versiota pelin synnystä. Molemmat täyttävät kehittävän ja hyödyllisen toiminnan kriteerit, jollaiset kirjastossa pelaamiselle tuntuu olevan tarpeen asettaa.