Nimimerkit pois keskustelusta

Viimeaikoina on taas ollut paljon melua netissä nimimerkillä kirjoittelusta ja siitä kuinka asiatonta se joidenkin valitettavan vaikutusvaltaisiin asemiin päässeiden hullujen mielestä on. Asiassahan ei ole oikein mitään uutta, muistelen samaa puidun jo 15 vuotta sitten ja varmasti jo muinaiset foinikkialaiset olivat närkästyneitä jostain vastaavasta asiasta. En ole asian puimiseen nyt tällä kierroksella jaksanut osallistua. Tilaisuuksia varmasti tulee, sillä nimimerkillä tai anonyymisti kirjoittelusta tullaan varmasti kinastelemaan vielä tulevaisuudessakin.

Minä olen luonnollisesti nimimerkillä tai anonyymisti kirjoittamisen kieltämistä vastaan. Jyrkästi.

Asiaan: olen tässä kesän mittaan muutamankin kerran löytänyt itseni miettimästä, että mikäli kirjastot alistuvat fasistien vaatimuksiin kirjastojen hallinnoimien keskustelujen (asiakkaille suunnatut foorumit ja blogit, alan oma Kirjastot.fi, intranetit) kirjoittajien identiteetin paljastamiseksi, hävitetäänkö myös kaikki salanimillä kirjoitettu kirjallisuus kirjaston kokoelmasta? Sellaistahan nimittäin löytyy metrikaupalla. Salanimistä löytyy varmasti kaikenlaisia hienoja tietokantoja ja listoja, mutta lähtökohtana kirjastojen kokoelmien siivoamiseen voisi käyttää vaikkapa Wikipedian luetteloa salanimistä . Kylläpä tulisi mukavasti lisää tilaa aina kovin ahtaisiin hyllyhin kun pistettäisi roviolle Lewis Carrollit, Eino Leinot, Ilkka Remekset, George Orwellit (!), Mark Twainit sun muut ja hommataan tilalle vastuuntuntoisia ja vakavastiotettavia tekijöitä, jotka uskaltavat esiintyä rehellisesti omalla nimellään eikä vain heitellä lokaa salanimen suojista.

Tulkintani mukaan salanimillä julkaistujen kirjojen hävittämättä jättäminen olisi käytännössä viesti, että kirjasto ei näe kirjallisuutta osana yhteiskunnallista diskurssia. Aika rohkeaa nimenomaan kirjastoilta, eikö vain?

Tämän kirjoituksen lopullisena inspiraationa toimi Tuija Aallon Tuhat sanaa -blogin kirjoitus Paikallispoliitikko bloggasi sivupersoonalla Pohjanmaalla sekä sitä seuraava Sediksen kommentti. Kemppisen Oikeus nimeen on mielenkiintoinen myös.

En tässä edes aloita kirjoittamaan siitä, onko etu- ja sukunimemme mitenkään hyvä identiteettimme tunniste.

Advertisement

Kirjastokortti on älytön

Intouduin näpyttämään tälläisen kommentin Parlamenttikirjaston juttuun Valtaa kortilla vai valta kortilla?.

Tartun tapani mukaan sivulauseeseen.

Kirjastokortteja todellakin kertyy, jotkut jopa keräilevät niitä. Olen meidän kirjaston (so. Helsingin kaupunginkirjaston) intrassa kysellyt, miten pitäisi suhtautua sellaiseen teoreettiseen tilanteeseen että asiakas haluaa asioida kirjastossa pelkällä korttinsa numerolla. Vastauksia ei valitettavasti herunut. Ei mielipiteitä eikä virallistakaan kantaa

Se, että asiakas muistaa korttinsa numeron (kuten monet nykyään muistavat, kiitos ikävien kirjastojärjestelmien joissa kortin numeroa pitää näpytellä toistuvasti) ei olennaisesti eroa siitä, että hänellä on sama tieto tallennettuna fyysiseen, käsin kosketeltavaan läpyskään.

Jos edellytetään, että numero pitää olla virkailija silmin luettavissa eikä vain korvin kuultavissa, riittääkö jos asiakas kirjoittaa sen paperille? Entä jos hän näyttää kamerakännykällään ottamaansa valokuvaa kirjastokortistaan? Mahdollisesti sellaisen, että koodin voi lukea automaattisesti? Entä jos asiakas on nikkaroinut kirjastokorttiensa numerot ja viivakoodit vaikkapa paperilapulle, josta ne ovat kirjaston viivakoodilukijan luettavissa.

Verkkopalveluissahan ei fyysistä korttia tarvita, ei myöskään puhelimitse asioidessa. Itse käyttelen onnellisesti Oulun kaupunginkirjaston palveluja täältä Helsingistä, koska sitä kautta pääsen Nelliin ja sieltä erityisesti Lindaan sekä Artoon kotoa. Hommasin kortin ollessani viimekesänä sielläpäin liftailemassa. Olen hajauttanut ja kilpailuttanut kirjastopalveluni. Lainaustoimintaa hoitaa parhaiten kotipaikkani kirjasto, tietokantoihin pääsyn tarjoaa Oulu paremmin.