CBC:n Sparkissa hälystä ja QWERTY:stä

Sparkin loistava keulahahmo Nora Young. Kiitos pitkäaikaisesta inspiraatiosta!!

Sparkin loistava keulahahmo Nora Young. Kiitos pitkäaikaisesta inspiraatiosta!!

Olen Canadian Broadcastin Corporationin (CBC, vrt. YLE) Spark -ohjelman pitkäaikainen kuuntelija. Se on sekä aiheiltaan että tuotantotasoltaan erittäin inspiroiva, viihdyttävä ja laadukas ja kun listailen oman elämäni ja työelämäni inspiraation lähteitä, CBC, CBC:n Spark, ohjelmaa vetävä Nora Young ynnä muu tuotantoremmi ovat ehdottomasti mukana.

Spark julkaisee nykyään varsinaisten, radiota varten tuotettujen ohjelmiensa lisäksi haastattelut pidempinä netissä. Niiden joukossa oli tällä viikolla todella mielenkiintoinen juttu hälyn ja melun kulttuurihistoriasta. Haastateltavana oli Mike Goldsmith. Kun itse jätän kirjastoalan taakseni, voisin hyvinkin tehdä jotain tällaista! Ääntä on käsitelty mielenkiintoisilla tavoilla Formatdag 2012 -semmassa talvella, ja minuun on suuresti vaikuttanut myös Yhdyskuntasuunnittelu -lehden numero 1/2011 (varo PDF).

Burzum: Fallen (Byelobog Productions, 2011)

Ollessani Turun kaupunginkirjastolla töissä syksy 2010-kesä 2012, kuuntelin paljon black metallia, erityisesti Burzumia, Paysage d’Hiveriä (jota on ollut tämän blogin välisoittonakin) ja Darkspacea. Kunnon bläkkis on tietenkin sinällään hyvin kaunista ja esteettistä ja tietyntyyppisellä, puuromaisella hälymusiikilla on pitkään ollut paikka sydämessäni. Mutta esteettisten meriittiensä lisäksi bläkkiksessä on juuri avotoimistoon sopivia ominaisuuksia: musiikki on suurta ja peittää alleen paljon, ihmisen puhetaajuuksilla on paljon tavaraa, etäisestä kiljumisesta sanoista ei voi kuvitellakaan saavansa selvää, biisit ovat pitkiä, ja biisien rakenteet eivät vedä huomiota puoleensa, vaan musiikki sensijaan ikäänkuin sulkee vaippansa sisään. Avokonttorityöntekijä arvostaa, ymmärtänette mitä ajan takaa.

Tämän tyyppisestä vastamelusta ja vastamelusuunnittelusta oli puhetta tuossa Miken haastattelussakin, ja siis myös hälyn historiasta ja muusta sellaisesta. Myös tietokonehistorian grand-old-maneihin lukeutuvasta Charles Babbagesta on tuossa haastattelussa puhetta, hän oli hälyn vastustaja ja osallistui Dickensin ym. veijareiden kanssa melun ja luokka-ajattelun suhteen edistämiseen.

Charles Babbagen aivot purkissa ym., jotka valokuvasin Lontoon Science Museumissa vuonna 2009

Kirjastoilla ja äänellä/hälyllä/melulla/hiljaisuudella on tietenkin suhde, josta riittäisi paljon, paljon ammennettavaa monessa mielessä.

Toinen Sparkissa esillä ollut aihe tällä viikolla perinteisen konekirjoitus- ja tietokonenäppäimistön qwerty -järjestys, sekä siihen liittyvä folklore. Melko yleisesti tunnetaan, että qwerty-järjestys periytyy mekaanisista kirjoituskoneista, joiden näppäinjärjestys on kehitetty niin, etteivät kirjasinvarret tarttuisi toisiinsa. Tämä suunnitteluperusteluhan on nykyään tietenkin absurdi, mutta näppäinjärjestyksen vaihtaminen esim. Dvorakiin olisi yhteisöllisesti kallista ja epätuottavaa. Asiaa käsittelevässä Sparkin jaksossa 214 myös dekonstrudoidaan tuota myyttiä ja valotetaan siihen liittyvää historiaa kertomalla konekirjoituskilpailusta, sekä taloustieteistä tutusta verkosto-vaikutuksesta (network effect).

Mainokset

Turun pääkirjaston kellarissa Kaisa Hypénin kanssa

Luolastossa seikkailemassa

Luolastossa seikkailemassa

Avo-toimiston viisikkokolmikko seikkaili Kaisa Hypénin kanssa Turun pääkirjaston kellarissa tutkimassa kirjastonhoitajen ja historioitsijoiden löytöjä.

Jees metadataa!

Jees metadataa!

Tällaista kantta et 7€ pokkarista löydä

Tällaista kantta et 7€ pokkarista löydä

Laitoin Flickriin vielä hieman lisää kuvia. Kellarista löytyi myös kirjaston ensimmäinen tietokone (IBM XT), siitä ei ole valokuvia kun kamerasta loppui parahultaisesti akku. Olisi hauska käynnistää se joskus! Löytyisikö sieltä vanha VTLS?

Turku ja Vaski ovat irtisanoutuneet KDK:n Primosta

KDK

Noniin tätä (ja montaa muutakin asiaa) on haudottu, mutta it’s official: Turun kaupunginkirjasto ja muut Vaski-kirjastot irroittautuvat Kansalliskirjaston luotsaaman KDK-hankkeen asiakasliittymästä Primosta. Katso tiedote KDK-hankkeen sekä Kansalliskirjaston julkaisemana.

Tehtävänhallintatyökalu suljettu (paitsi loppurapsa on vielä jäljellä)

Kuninkaallinen skandaali: muuttaako Vickan Suomeen kirjastorakkautensa luo? (katso kuvat!)

Ruotsin Prinsessa Victoria Turun kaupunginkirjastolla

Vihjaillaan, että Ruotsin kruununprinsessa Victoria muuttaa Suomeen! Hän oli tänään prinssi Danielin kanssa vierailulla Turun kaupunginkirjastolla, ja ihastui niin kovin suomalaisiin kirjastoihin, että prinsessaa lähellä olevat tahot vihjailevat, että hän haluaa hankkia täältä kesämökin.

Tänään säteilevänä esiintynyt Prinsessa Victoria ei halua kommentoida huhuja romanssista erään Turussa työskentelevän kirjastoammattilaisen kanssa.

Muistakaa, kuulitte asiasta ensimmäisenä täältä! Katso upeat kuvat kuninkaallisesta vierailusta täältä.

Prinsessa Victoria kiittää Inkeriä vieraanvaraisuudesta

Victoria ja PallasPro. Kumman valitsisi?

Turkuun tulee Kirjastosilta :’} awwww

Pontekin Crescendo, josta tulee Kirjastosilta

Turkuun ollaan rakentamassa uutta kevyen liikenteen siltaa Aurajoen yli, Turun pääkirjaston kohdalle. Uuden sillan nimeksi tulee Kirjastosilta, joka tietenkin saa minut liikutuksen tilaan :’} *sniff*. Asiasta on uutinen tämänpäiväisessä Turun sanomissa.

Arkkitehtuurikilpailun tuloksia esiteltiin aiemmin talvella kirjaston aulassa ja hienon näköisiä suunnitelmia kaikki. Voiton vei Pentekin työ nimeltä Crescendo.

Tämä paikannimien nimeämishomma on mielenkiintoinen yleisesti ottaen. Laskeskelin aikanaan otsikolla Historiallinen hanke Helsingissä–ostari kirjastoksi, että Postin osoitehaku löysi Suomesta vain 11 kappaletta kirjastoaiheisia paikannimiä, kaikenmaailman piispan-, papin-, kirkkokatuja sekä tori-, kauppa- ja kauppiaskatuja on joka niemennokassa. Kiusallista Suomen kaltaisessa maassa… mutta tämä on juhlava blogikirjoitus, joten paras etten käy ruotimaan paikannimien heijastamaa arvomaailmaa sen pidemmälti.

Jokatapauksessa mieltä ylentävää saada Suomeen kirjaston mukaan nimetty silta. Kiitos nimen päätteneelle raadille sekä lopulta Turun kansalaisille. Tuo rakennetaan vieläpä omalle työmatkareitilleni.

(via Juha Manninen)

Kirjasto mukana Turun kaupungin webbisivun ilmeessä

PS. Oletteko muuten kiinnittäneet huomiota mitkä elementit Turun kaupunki on nostanut visuaalisen ilmeensä keskiöön? Katsokaas esim. Turun kaupungin webbisivut ja bannerikuva siellä. Onko muissa suomalaisissa kaupungeissa vastaavaa? Helsingissä ratsastellaan edelleen sillä kirkolla eikä siellä mitään häävin näköistä ole vieläkään… no ei ihan totta, koska siellä olisi esim. Kansalliskirjasto, Kallio ja Riku (kuka se Rikhard muuten oli?).

KDK Spotifyssä

KDK on Spotifyssä

Terveisiä Kansallisen digitaalisen kirjaston eli KDK:n pilotoinnin ääreltä Turusta. Paraikaa rakennellaan yhteyttä Vaski-kirjastojen taustajärjestelmästä Axiellin PallasProsta ExLibriksen Primoon, Axiell LMS Web Services -rajapinnan yli. KDK:n kuulumisia löydät jo internetistä tietenkin hankkeen omilta KDK 2011 -sivuilta, Twitteristä (@KDKHanke) sekä asiakasliittymän omasta blogista.

Lisäksi löydät KDK:n myös Spotifystä.

Katso myös muita KDK-juttuja YouTubesta. Me kirjastoammattilaiset emme kutsu sitä että löytää asiaan liittymättömiä tuloksia ”virheiksi”, vaan serendipiteetiksi 😉

Vilkaisu vuoteen 2011

Vuosi vaihtuu. Katsotaas mitä on tulossa; itkutipaton tammikuu 2011 (pelkästään Facebookissa ilmoittauneita on peräti 454 henkilöä), järjestämämme Cycling for libraries -pyöräilykonferenssi Kööpenhaminasta Berliiniin tapahtuu alkukesästä, hyvin herkulliseksi hankkeeksi osoittautunut KDK tulee käyttöön alkaen yleisten kirjastojen osalta täältä Turusta ja sitten pian laajentuen. Tulevan vuoden aikana  vaihdamme Varsinais-Suomen kirjastokimppamme Vaskin PallasPro -taustajärjestelmän Auroraan ja samalla FinMARC vaihtuu MARC21:een. Näiden järjestelmäuudistusten pistetään pystyyn myös julkaisujärjestelmä, nähtävästi siten että se on tulee OKM:n alaisten kirjastojen käytettäväksi.

Mitäs muuta? Rakenteilla oleva kirjastoalan yhteinen intranetti otetaan käyttöön, yhteisluettelo-hanke etenee ja Kirjasampokin saa ohjelmointirajapintojen lisäksi käyttöliittymän. Europeanan semanttinen tietomalli EDM astuu käyttöön ja e-kirjamarkkinat ehkä lämpenevät täällä Pohjolassakin. Itselläni on muutama koulutus jo sovittuna ja omat digitaalisen kulttuurin tutkimuksen opinnot jatkuvat Turun avoimessa yliopistossa. Toivottavasti pääsen käymään 77. IFLAn WLIC -konferenssissa Puerto Ricossa. Ja tietenkin asuinkaupunkini Turku on Euroopan kulttuuripääkaupunki ja luminen talvi lupaa sammakkomiesten mukaan kuumaa kesää. Vuoden ensimmäinen päivä on vieläpä caturday.

Kun tuota ylle koottua listaa katsoo, se näyttää saumattomalta. Loistavaa!

KDK:sta kirjoittelen kuulumisia täältä Turusta kohtapuolin. Pahoittelen ettei täältä ole vielä kuulunut julkisesti oikein mitään, vaikka olen ollut jo muutaman kuukauden Turussa. KDK:n on Twitterissä (@kdkhanke) ja asiakasliittymän etenemisestä saa uutisia sen omasta blogista, ottakaapa sekin seurantaan.

En nyt millään keksi kuvitusta tähän kirjoitukseeni joten menkööt ilman. Jos lukijoille tulee mieleen joku hyvä kuvitus, niin laittakaapa kommenttiin.

**** HYVÄÄ UUTTA VUOTTA TYYPIT ****

Minkähänlaista olisi ”ihan oikea kirjastotyö” pelien parissa?

Turussa Edge on urheilulehti

Mukava havainto eilen: Turun kaupunginkirjastossa Edge (huomaa Edgen hauska webbi-osoite) on urheilulehtien joukossa. Siellä budo-, fitness-, ratsastus-, darts- ja purjehduslehtien kanssa samassa hyllyssä.

En ole vähään aikaa kirjoittanut pelaamisesta. Kirjastoja ja tietokonepelejä on hauska miettiä. No ainahan on hauskaa… mutta tämä nyt liittyy siihen, miten kirjastojen ammattilaiset ja asiakkaat mieltävät tietskapelit kulttuurijulkaisujen kentällä. Monet kirjastolaiset puhuvat pelaamisesta kirjastoissa ja näkevät sen hyvänä tapana houkutella nuoria kirjastoon paikanpäälle. Halutaan, että nuoret mieltävät kirjaston olohuoneena. Logiikka noudattelee yleensä porttiteoriaa, eli jos nuoret tottuvat käymään kirjastossa pelaamassa, he jossain vaiheessa jättävät pelit ja siirtyvät laatukirjallisuuteen, mahdollisesti dvd-elokuvien tai fantasiakirjallisuuden kautta.

Tällaisessa käytössä pelit ja kirjastoissa pelaaminen on siis markkinointia ja asiakkuudenhallintaa. Minkälaista olisi tietokonepelien parissa tehtävä oikea kirjastotyö? Kokoelmanhallinta, bibliografia, sisällönkuvailu, kulttuuriperinnön säilyttäminen ja saatavilla pitäminen ja niin edelleen.

Kurkkailin hieman mitä kirjastot sanovat kokoelmiinsa hankkimistaan peleistä pääkaupunkiseudun HelMet– ja varsinais-Suomen Vaski -tietokannoista. Molemmissa konsolipeleille on oma aineistolajinsa. Lisäksi molemmissa näyttää aineisto olevan sekä kuvailtu sekä asiasanoituksen että luokittelun keinoin peleiksi. Ilokseni myös ihan oikeaa sisällönkuvausta löytyi joistain teoksista, nimittäin jokusen tennis- tai jääkiekkopelin asiasanoissa esiintyvät nämä lajit. Tämä on kuitenkin aika vähäistä, asiasanoilla kirjastoammattilaiset ovat lähinnä kuvanneet toistamiseen sitä että kyseessä on (konsoli)peli ja myös mille laitteelle tarkoitettu julkaisu on kyseessä (siis Wii, PS3, Xbox jne). Luokkana on systemaattisesti jokin pelejä käsittelevä luokka. Miksi pelit pitää näin voimallisesti, peräti kolmella eri tavalla (aineistolaji, sisällönkuvailu sekä asiasanoin että luokin) eristää muusta aineistosta? Olisikohan kirjastojen kannalta aivan turmiollista alkaa avaamaan näiden pelien sisältöjä?

Tässä ollaan luetteloinnin peruskysymysten äärellä: onko paras tapa kuvailla vaikkapa Linnan kirja Täällä pohjantähden alla antamalla asiasanoiksi kirjat sekä kirjat : paperi ja sijoittamalla se luokkaan 00 – Kirja-ala. Pitäisiköhän tästä laatia jotain ohjeistusta? Jos kollegani Kansalliskirjastolla luette tätä blogia, niin tiedätte kyllä mistä minut saa kiinni. Digitaaliset pelit kyllä jaetaan ihan yleisesti muutamiin luokkiin, kuten shmoopit, RPG:t, MMORPGt, FPS:t, RTS:t, seikkailupelit, urheilupelit, rallipelit. Näistä pitäisi hahmotella jonninlainen ontologia.

Noniin. Entäs se kuuluisa ”pitkä häntä”? Kirjastohan tarjoaa ihmisille omakohtaisen pääsyn kulttuurin syviin kerroksiin. Minkälaista kokoelmapolitiikkaa ajamme pelien suhteen? Nolla-listat vai säilötäänkö merkittäviä teoksia? Digitaalisista peleistähän on menetetty jo noin 30 vuotta tietoyhteiskunnan kulttuurihistoriaa, eli takautuville hankinnoille olisi totta tosiaan tarvetta.

Kirjastoammattilaiset pitävät kiusallisena sitä, etteivät todellisuudessa ollenkaan pysty tutustumaan kirjalliseen aineistoon joka asiakkaiden käyttöön on hankittu (ei rakkaat ei-kirjastoammatilliset ystäväiseni, joille voi olla yllätys että me emme todellakaan ole lukeneet kirjaston kirjoja). Päteekö sama peleihin? Onko valitettavaa, ettei työaikaan kuulu ensinkään aineistoon tutustumista, eli pelaamista?

Kun vaikkapa kirjallisuudessa viitataan sellaisiin käsitteisiin kuin Tetris, Super Mario, nintendo-sukupolvi (se lukutaidoton uusavuttomien roskasakki (jotka ovat muuten jo valmistuneet kirjastoammattillisista opinnoistaan ja lähettelevät työpaikkahakemuksia ehkä sinullekin)), Pac-Man, Super Stardust, Max Payne, Doom-riippuvuus, Raid Over Moscow, ajanvietepelaaminen, tai Tamagotchi tai nokialainen matopeli. Onko silloin yhteiskunnan käytössä olevista, kaikkein parhaista kulttuurijulkaisujen asiantuntijaorganisaatiosta apua? Ei tosiaan ole!

Ennemmin kannattaa googlailla abandonwarea. Nuo verrattomat abandonware-tyypit ovat sisariamme ja veljiämme. He ovat aitoja kirjastolaisia. Ave amatorem! Morituri te salutant!

Kthxbai

U happy now?

Kiitos Kirjasto 10:lle, Helsingin kaupunginkirjastolle ja muille pk-seutulaisille tähänastisesta, tänään päättyi eräs työrupeamaa pääkaupungissa. Aloin vasta lämpeämään, mutta seuraavaksi ohjelmassa: Turun kaupunginkirjasto. Siellä on hieman toisenlaista työnkuvaa tiedossa, odotan innolla. Turussa olen vuoden 2011 loppuun, yhteystiedot pysyvät about samoina. Näytän paikkoja jos liikutte sielläpäin.

Yle ja turkulaiset (ja minä) e-kirjoista

YLEn Päivä Suomessa -ohjelman 2.9. otsikko Sähköisiä lainakirjoja ja hiidenkirnuja kiinnitti tietenkin huomioni. Ohjelma on vielä Areenassa muutaman päivän ajan ja myös tekstinä otsikolla sähkökirjat saapuvat kirjaston hyllylle syyskuussa. Jutussa Turun kaupunginkirjaston Risto Suomi ja Eira Honka esittelevät sähkökirjaa YLEn Jouni Koutoselle.

Tunnereaktioni oli ristiriitainen, sillä Tiina-Emilia Kauniston suloinen, pehmeä ääni hiveli äänielimiäni väittämällä, että Turun kaupunginkirjasto on ensimmäinen yleinen kirjasto Suomessa, joka alkaa lainaamaan sähköisiä kirjoja. Samalta tuntunee, jos tulee ruoskituksi riikinkukon pyrstösulalla; onhan sähkökirjoja ollut monissa yleisissä kirjastoissa jo jonkin aikaa lainattavissa, itsekin olen radiossa niistä jutellut useaan eri otteeseen, esim. YleX:ssä (Ogg, 3:20 min) Radio Helsingissä (mp3, ~8min) kesällä 2006. Pääkaupunkiseudun HelMet -kirjastoihin ja muihinkin kirjastoihin on lisensoitu Ellibs. Ohjelmaa pidemmälle kuunneltua kuitenkin selvisi, että YLE tarkoittaa sähkökirjalla laitetta, ei teosta.

Terminologia todellakin on vielä vakiintumatonta. En itse ole e-kirjojen (kummassakaan merkityksessä) ystävä, vaikka toki digitaalisessa muodossa julkaiseminen on ihanaa. No tulipa sanottua tämäkin nyt sitten ääneen. Uudelleen se tulee sanottua Kaisa Hypén toimittamassa ja BTJ:n syksyllä julkaisemassa kirjassa Kirjasto 2010–Lukijat, tekstit ja verkko (ISBN 978-951-692-753-7), jossa mukana olevassa artikkelissani Sananen yleisten kirjastojen roolista internetissä tilitän mm. seuraavasti:

Internetissä on aineistoa saatavilla käytännössä mielin määrin, mutta kirjastojen verkkopalveluissa ei ole aineistoja ensinkään. Joskus on vaikea nähdä metsää puilta: kirjastot olettavat elektronisten aineistojen (eli e-aineistojen) tarkoittavan niin sanottuja e-kirjoja, e-lehtiä tai ylipäätään kaikenlaisia entuudestaan tuttuja painotuotteita, joiden eteen on liitetty kirjain e.

Julkaisijoiden toivotaan saattavan näitä e-aineistoja kirjastojen ostettavaksi, jotta kirjaston verkkopalvelussa olisi edes jotain mielenkiintoista. E-aineistojen oletetaan muistuttavan painotuotteita kaikin tavoin: niitä ostetaan kaupasta rahaa vastaan, niitä lasketaan kappalemäärin, niissä on sivuja tai äänitteiden tapauksessa niiden kesto on mitattavissa sekunneissa, ne eivät muutu hankinnan jälkeen, ne ovat kaikille käyttäjille samanlaisia, ne on mainittu kansallisbibliografia Fennicassa, niillä on tekijä ja julkaisuajankohta, jokainen niistä on itsenäinen kokonaisuus ja jokaisella on tasan yksi etukansi, yksi nimiölehti ja yksi takakansi. Mikään näistä ominaisuuksista ei ole kuitenkaan elektroniselle aineistolle luontainen (Tuija, Yoe, Mace: Sula Pinta #31–Kirjastojen digitaalinen tulevaisuus, 23asiaa verkkokurssi, vieraana Mace Ojala).

Niin kutsutut e-aineistot pyrkivät olemaan arkaaisiin ajatus- ja toimintamalleihin (hankinta, poisto, lainauksenvalvonta) sopivia yhteensopivuustuotteita. Semmoisina ne ovatkin tarpeellisia kaikille, joille teksti ja kirjallisuus tarkoittavat kahden vasikannahan väliin sidottuja, selluloosapuurosta puristettuja lastuille painettuja kirjaimia, musiikki muovisia läpysköitä tai tietynlaisia pisteitä viidellä vaakaviivalla (jälleen selluloosapuurolastuille painettuina) tai yleisemmin kaikkea, joka voidaan tyhjentävästi kuvailla MARC-tietueisiin alun perin 1960-luvulla laadittujen luettelointisääntöjen mukaisesti.

Oho, ei tämän pitänyt mennä nyt tähän tilitykseen :\ Tämän blogipostauksen pointti sensijaan on, että kuunnelkaa se Ylen e-radiojuttu (Tiina-Emilian äänestä nauttien) tai lukekaa se e-teksti Ylen sivuilta ja että Turussa voi kohta lainata e-kirjan (laitteen).

Lukekaa lisäksi uusi First Monday volume 14 numero 9.