IFLA 2011 -konferenssista poimittua

IFLA WLIC2011 -konferenssin twitter -backhannelilta, sessiosta 200 (olen fyysisesti 198:ssa):

Mainokset

KDK Spotifyssä

KDK on Spotifyssä

Terveisiä Kansallisen digitaalisen kirjaston eli KDK:n pilotoinnin ääreltä Turusta. Paraikaa rakennellaan yhteyttä Vaski-kirjastojen taustajärjestelmästä Axiellin PallasProsta ExLibriksen Primoon, Axiell LMS Web Services -rajapinnan yli. KDK:n kuulumisia löydät jo internetistä tietenkin hankkeen omilta KDK 2011 -sivuilta, Twitteristä (@KDKHanke) sekä asiakasliittymän omasta blogista.

Lisäksi löydät KDK:n myös Spotifystä.

Katso myös muita KDK-juttuja YouTubesta. Me kirjastoammattilaiset emme kutsu sitä että löytää asiaan liittymättömiä tuloksia ”virheiksi”, vaan serendipiteetiksi 😉

Idea: mitä jos asiakkaat voisivat vaikuttaa kirjastojen taitovalikoimaan?

Blogini kuvitus olisi todella ankeaa ilman lolcat-kulttuuria. Kiitos.

Kirjasto-kaapelilla on menossa mukava keskustelu kirjastojen kehittämisestä. Anna-Liisa teki siellä Kirjastolehdessä 6/2010 olleen, Nuorkirjastolaisia käsittelevän artikkeliin Vaadimme muutosta! – Nuorkirjastolaiset uutta kirjastoa rakentamassa viitaten hyviä ehdotuksia asiakkaiden osallistamisesta. Kopsaan Kirjasto-kaapelilla esittelemäni idean henkilökunnan jatko- ja täydennyskouluttamisen hallinnan crowdsoursaamisesta myös tänne, koska asia on muhinut luonnokset-kansiossani pitkään ja tapaan muutenkin kokoamaan kaikenlaisia kirjoituksiani tänne blogiini. Eli:

Mitä olisi siis tehtävä?

mace, 30. joulukuuta 2010 1:15
Moikka. Mä tuumailin (jopa puoliääneen) joskus sellaista, että mitä jos asiakkaat saisivat päättää mihin koulutuksiin henkilökuntaa lähetetään? Jos kirjastolla olisi toimiva asiakasyhteisö esim. ystävyysseuran kautta tai muuten vaan hyviä, kiinnostuneita asiakkaita, voisi vaikkapa neljänneksen tai kolmanneksi henkilökunnan jatkokoulutuspäivistä/-pisteistä käyttää asiakkaiden valitsemin tavoin.

Varmaan joku raati tai vastaava laatisi esim. seuraavan vuoden ajalle kaikenkarvaisia yliopistoluentoja, väitöstilaisuuksia, lukupiirejä, tavanomaisempia koulutuksia, alan ulkopuolisia seminaareja ja verkkokursseja jne.  ja noista asiakaskunta sitten valitsisi mihin niistä lähetetään henkilökuntaa ja missä suhteessa. Tässä olisi tietenkin koko henkilökunta mukana. Kirjastolaiset olisivat koulutuksissa nimenomaan kirjastoammattilaisina, eikä nämä olisi mitään tyhy-päiviä tai puolilomaa.

En tiedä onko tämä oikeasti konkreettinen ehdotukseni tässä yhteydessä, mutta ainakin ajatusharjoituksena tuo on itselleni ollut sangen antoisa. Tämmöinen voisi olisi mielenkiintoinen kokeiluhanke, pitäisi rakennella tuohon jotain takaisinsyöttömekanismeja, checkpointteja yms…

Vähän kuin asiakkaat voivat jättää aineistonhankintapyyntöjä, niin voisivat jättää myös ”taidonhankintapyyntöjä”. Samalla tulisi tutuksi että noin 60% kuluista menee henkilökuntaan ja vain murto-osa siitä aineistoon, ja mitä kaikkea moninaista kirjastolaiset työssään oikein tekevät.

Jokin aika sitten mainio @VilleTikkanen kyseli Twitterissä, että mitä taitoja maailmasta puuttuu. En nyt juuri jaksanut kaivaa tuota kohtaa esille, mutta muistan että tuo twiitti kyllä kutitteli aivonystyröitä oikein mukavasti.

Kirjastoammattilainen Googlen käyttöliittymänä

By Pearson Scott Foresman (Public domain), via Wikimedia Commons

Loistava tiistai, jauhot kurkkuun heti aamutuimaan. YLE:n kulttuuriuutiset uutisoi: Kirjastonhoitaja googlettaa puolestasi. Lukekaa ja nauttikaa siitä riisuvasta tunteesta, kun media julkisesti ruotii oman ammattikuntamme itse luomia ja ylläpitämiä myyttejä, joita muut ihmiset (eli käyttäjät) eivät oikeasti edes tiedä. Aaah.

(Via Petri Tonteri@Twitter)

Cory Doctorow: ”Näin kirja tuhotaan” (niin&näin № 65)

Cory Doctorow

Cory Doctorow (photo by Joi Ito, CC-BY 3.0)

Tässä viimeinen osio Cory Doctorowin artikkelista Näin kirja tuhotaan, joka on julkaistu Ville Lähteen suomentamana Niin&Näin -lehdessä (ISSN 1237-1645) numero 65, kesä 2/2010. Teksti perustuu Royal Ontario Museumissa pidettyyn puheeseen ja transkripti löytyy verkosta.

Millainen olisi hyvä e-kirjan käyttäjäsopimus?

Älkää rikkoko tekijänoikeuslakia. Kolme sanaa! Eikä enempää tarvita kirjojemme tekijänoikeuksien ylläpitämiseen. Kaikki muu on vain lukijoiltamme varastamista. Lukijat ymmärtävät, mitä tuo sopimus merkitsee. He eivät ymmärrä, mitä iPhoneen ostetun äänikirjan sopimuksen 26 000 sanaa tarkoittavat. Eikä kukaan kirjojen kirjoittaja suostuisi moisiin sopimuksiin. Älkää vahingossakaan rikkoko.

Jos olette kirjastonhoitajia tai arkistonhoitajia, älkää ostako tallenteita, joihin liittyy epäreiluja käyttäjäsopimuksia. Älkää ennen kaikkea ostako tallenteita, johon liittyy hallintateknologiaa, älkääkä missään, siis missään tapauksessa ostako tallenteita, joiden hallintateknologia valvoo lukijoiden lukutottumuksia. Kirjastonhoitajat ovat kamppailleet lukijoidensa intellektuaalisten vapauksien puolesta vuosisatojen ajan. Nuo tyypit pitävät kirjastonhoitajia idiootteina. Lakatkaa olemasta idiootteja. On aika toimia kokoelmienne ja asiakkaidenne puolesta.

Lisenssejä, jotka vaativat kirjastonhoitajia luovuttamaan tietoja asiakkaiden lukutottumuksista? Kukaan kirjastonhoitaja ei tee sitä, koska me kaikki tiedämme, miten ihmisen käyttäytyminen muuttuu, kun heitä tarkkaillaan. Me tiedämme, että intellektuaalinen vapaus vaatii yksityistä tilaa.

Ottakaa selvää ACTA:n etenemisestä ja vaatikaa, että sopimusprosessi tehdään näkyväksi. Meidän on saatava tietää, mitä sopimuksessa sanotaan, ja siitä täytyy keskustella julkisesti. Tekijänoikeus ei saa olla salaisuuksia savuisissa neuvotteluhuoneissa vaan läpinäkyvyyttä, julkisuutta ja monenkeskeistä osallistumista.

Anti-Counterfeit Trage Agreement eli ACTA oli puheena myös IFLA 2010:ssä. Kyseessähän on siis salainen kauppasopimus, jossa on mukana sellaisia toimijoita kuten USA ja EU:n komissio (eli myös Suomi), mutta jota valmistellaan suljettujen ovien takana eikä edes Euroopan parlamentti saa sitä nähtäväkseen. ACTA on multilateraalinen sopimus, jolla on tarkoitus ohittaa nykyinen, Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) immateriaalioikeuksista sopiva kansainvälinen elin World Intellectual Property Organization (WIPO). Ruotsin Piratpartietin Christian Engström totesi osuvasti IFLA 2010:ssä, että ACTAn kaltaisten multilateraalisten menettelyjen businesslogiikka on sama logiikka kuin mafialla.

Doctorow taas kirjoittaa, että WIPOlla on suunnilleen sama suhde tekijänoikeuslakiin kuin Mordorilla pahuuuteen.

Coryn kirjoitus käsittelee kirjaa ja kirjan omistamista ja sisältää paljon tärkeää viestiä meille kirjastolaisille. Akuutein viesti on IFLA 2010:nkin aikaan Twitterissä heitelty ilmaus, johon varmasti jokaisen kirjastoammattilaisen on helppo yhtyä:

FUCK ACTA!

En tiedä miten draconian on tapana kääntää, mutta perkeleellinen on melko hyvä kuvaus ACTA:sta ja sen luomisen prosessista.

Yleisemmin Cory kirjoittaa siitä, että e-kirjoihin liittyvät käyttäjäsopimukset (l. lisenssit) pyrkivät tuhoamaan kirjan, ja lukemiselle ja kirjoittamiselle rakentuvan länsimaisen kulttuurin. ”Kirja” ei  tässä yhteydessä tarkoita tietenkään tiettyä kirjan fyysistä muotoa (selluloosalehdyköitä pyökki- tai vasikannahkakansien välissä tms.), vaan kulttuuritallennetta jonka voi lopullisesti ja peruuttamattomasti saada omistukseensa jonka omistamisesta ja käyttämisestä voi itse päättää. Omistamisesta katso Suomen tekijänoikeuslain 19 §, 1. momentti:

Kun teoksen kappale on tekijän suostumuksella ensimmäisen kerran myyty tai muutoin pysyvästi luovutettu Euroopan talousalueella, kappaleen saa levittää edelleen.

Totta kai Doctorow kirjoittaa kopioinnista ja sen keskeisestä merkityksestä kulttuurin prosessin keskiössä.

Hän mainitsee myös erään, erityyppisissä yhteyksissä esiin nousevan ja sangen kiusallisen faktan joka liittyy käyttödataan. Eli siihen, kuka lainaa mitäkin teoksia kirjastoista. Asiakkuuden hallinnan myötä on asiallista kysyä kirjastoilta, miten kirjasto hyödyntää tarkkoja tietoja asiakkaiden käyttäytymisestä, jota kertyy kirjastojen arkipäiväisten tiedonhaku- ja lainauksenvalvontaprosessien yhteydessä.

Vastaus on, ettei kerta kaikkiaan yhtään mitenkään.

Tosiasiassa voisimme aivan hyvin kertoa yhteiskunnalle mitä asioita käsitteleviä  kirjoja ja lehtiä ihmiset tiettynä aikana tai tietyssä paikassa lainaavat. Olisi kiehtovaa nähdä esimerkiksi onko meneillään olevilla Helsingin juhlaviikoilla merkitystä kirjastoaineiston käyttöön. Jos haluaisimme, meillä olisi myös tieto esimerkiksi siitä, lukeeko henkilökuntamme alamme ammattikirjallisuutta tai miten self-help -oppaat korreloivat työttömyystilastojen kanssa.

Usein kuulee, etteivät kirjastot kerää ja käytä tätä tietoa siksi, että se loukkaisi ihmisten yksityisyyttä ja intellektuaalista vapautta johon Corykin viittaa ja josta kirjoitetaan paljon Eduskunnan kirjaston 2008 julkaisemassa teoksessa Paratiisi vai panoptikon–näkemyksiä ubiikkiyhteiskuntaan (ISBN 978-951-53-3054-3, PDF ISBN 978-951-53-3055-0). Haluaisin että asia todella olisi näin. Todellisuudessa uskon, että tuota tietoa ei koeta tärkeäksi, emmekä me kirjastolaiset osaa edes ajatella että sellaista dataa todella kertyy ja mitä valtavia mahdollisuuksia se tarjoaakaan. Tämä on tietenkin todella ankeaa.

Kansalaisten intellektuaalisten oikeuksien suojeluun vetoamiselta menee pohja välittömästi kun kirjasto lisensoi e-aineistoja asiakkaiden käyttöön. Tällöin juuri tuota käyttötietoa kertyy muiden toimijoiden iloksi, mutta ei kirjastojen itsensä iloksi. Äkkisiltään mieleen tulee mieleen suuri joukko toimijoita, joilta emme todellakaan yritä estää käyttäjiemme käyttötietojen keräämistä; EBSCO, Elsevier, WSOY (HS:n Digiarkisto), PressDisplay, Naxos (jos olet eri mieltä, kerro ihmeessä!). Päinvastoin, jotta pääsee edes selaamaan mitä on saatavilla noilta toimittajilta, on kirjauduttava kirjastotunnuksillaan. Jos olet käyttänyt Nelli-portaalia, et  ole voinut välttyä huomaamasta sitä ”salli tietojeni luovutus kolmansille osapuolille” -ruksia.

Ehdotan että me kirjastot alamme aivan välittömästi, ollenkaan empimättä joko

  1. oikeasti suojaamaan kirjaston käyttäjien intellektuaalista vapautta ja estämään aineiston toimittajia keräämästä arkoja tietoja heistä, tai
  2. alamme itse hyödyntämään noita käyttötietoja ja myös pyrimme hyödyntämään yhteiskuntaa julkaisemalla tuota tietoa (varmasti esim. tutkijoita, poliitikkoja ja julkaisijoita kiinnostaisi tietää vaikkapa eri asiasanojen suosion trendejä eri asiakassegmenteissä)

Vieläkö tätä blogia lukee joku, jonka mielestä politiikalla ja kirjastoilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Osaatko itse ovelle vai saatetaanko?

Tavallinen ihminen: ”Kirjasto on (kulttuurin) logistiikkafirma”

Twitter

Istun junassa, matkalla Turkuun. Twitterissä viisi minuuttia sitten tapahtunutta, ihan tavallisen ihmisen (=ei kirjastoammattilaisen) aloittama keskustelun pätkä:

anonyymi: Onko suomessa enää muita vakavasti otettavia ”multimediafirmoja” kuin pelialalla ja digimarkkinoinnin puolella?

anonyymi: Erityisesti kiinnostaa yritykset jotka ymmärtävät ”sisältöä”, kulttuuria, viestintää, kokemuksen suunnittelua ja joissa on tuotanto-osaamista

anonyymi: Vielä enemmän kiinnostavat firmat jotka tekevät omia tuotteita. pelkät softatalot tai suunnittelu/innovaatiokonsulttilafkat eivät kelpaa.

xmacex: @anonyymi yleinen kirjastolaitos lol. Multimediafirma sekin 😉 2008 kulut 279megaeuroja ja asiakaskäyntejä 55M. Vakavastiotettava?

anonyymi: @xmacex kirjastolaitos taitaa olla (kulttuurin) logistiikkafirma

xmacex: @anonyymi lol **auz** Saanko quotata tota? Toi on munkin näkemys aika pitkälti, mutta jotkut on eri mieltä

Next Library un-conference, Århus

Next Library un-conference logoTanskanmaalla, jo maineellaan kaikki kirjastolaiset villitsevässä Århusissa on tänään päättymässä Next Library un-conference 2009. Suomalaisetkin osallistujat, joita on kymmenkunta, ovat tällä kertaa kunnostautuneet ja paikanpäältä kaikuukin tänne Suomeen saakka kuulumisia. Valokuvia Århusista löytyy ainakin Flickristä tagilla nextlibrary09. Flickrissä on myös ryhmä, mutta se on ainakin toistaiseksi tyhjä.

Helsingin kaupunginkirjaston tuoreeseen ja mukavasti käyntiin lähteneeseen, noin neljännesvirallisen matkaraporttiblogiin Tuliaiseen on ansiokkaasti kirjoiteltu myös.

Tapahtuma pyörii länsimaisen kirjastomaailman kuumien ytimien ympärillä, eli yhteisöllisyyden, kirjastorakennuksen merkityksen, luomisen mahdollistamisen, kirjaston oman kehittämis- ja organisointityön kehittämisen, kirjastojen verkkopresenssin ja nuortenkirjastotyön ympärillä. Lyhyesti sanoen kaikenlaiset asiat 2.0. Etukäteen suunniteltu ohjelma löytyy tapahtuman sivuilta grafiikoineen.

Netin kautta kuuluu  innostuneita hihkaisuja. Twitterissä käytetään hashtäginä #nextlibrary, suomalaiset käyttävät lisäksi #unconf09. Tottakai olen itsekin huudellut väliin 🙂 Jonkinlaista aavistusta etäläsnäolosta voi saada. Toivottavasti tapahtuma ei jää herätyskokoukseksi vaan ideoiden toteuttaminen ja saamiseen tulevaisuudessakin siellä niinkutsutun oikean työn äärellä onnnistuu.

Minulle viimeviikkoiset Kirjastopäivät 2009 ei järjestetyn ohjelman myötä ollut erityisen emansipatorinen tai innostava kokemus. Kirjastolaishenkeä se tietenkin ylläpiti. Kirjasto on sosiaalinen tila ja kohtaamispaikka kirjastolaisille itselleen. Tapahtumat eivät tietenkään ole luonteeltaan samanlaisia, ehkäpä joku molempiin tapahtumiin osallistuva laatii tapahtumista vertailevan arvion, esimerkiksi Petri Sorvipenkin äärellä -blogiinsa.