Pelien verkkolevitys ongelmallista kirjastojen kannalta

Vastikään huomattavasti elävöityneellä Kirjastolehden uutisia -palstalla oli juuri juttu otsikolla Digitaalisten pelien julkaisu ja jakelu siirtyy verkkoon ja se kirvoitti minut nyt kirjoittamaan aikanaan mieleen tulleen probleeman, että kun pelien levitys menee verkkoon, ne karkaavat kirjastojen näpeistä. Tarkoitan tässä nyt siis pelejä joka ihan laillisesti levitetään verkon kautta, esim. Microsoftin, Nintendon, Sonyn, Nokian, Applen tai jonkun muun toimijan verkkokaupasta ilman että käyttäjälle koskaan tulee kouriinsa mitään käsissä pidettävää esinettä.

Ja juuri on kauhialla säädöllä saatu kirjastot lainaamaan pelejä. Lainattavana on nyt lähinnä konsolipelejä ja niidenkin lainaaminen on todella lastenkengissä. Pelien edustajien kanssa on (erittäin hitaasti) soviteltu miten se lainaaminen kirjastoista onnistuisi. Nyt se on jossain määrin saatu onnistumaan, ja kirjasto maksaa lainausoikeudesta rahaa. Eli sama systeeemi kuin leffoissa. Kirjoista, äänitteistä tai nuoteista ei tarvitse maksaa, tekijänoikeuslaki takaa että niitä voidaan lainata ilman mitään erityisiä neuvotteluja. Tilanne on vastaava skandinaviassa muuallakin, mutta Tanskassa ja Ruotsissa sopimista on helpottanut se, että pelejä edustaa organisaatio jonka kanssa voi neuvotella keskitetysti. Suomessa on käsittääkseni neuvoteltu nimikekohtaisesti maahantuojien kanssa.

Ensimmäiset 30 vuotta digitaalisia pelejä on jo kirjastojen kannalta menetetty sillä tuotteita ei enää ole saatavilla paitsi käytettyjen pelien markkinoilla joista kirjastot eivät niitä tule hankkimaan. Nyt kun pelit selvästi siirtyvät verkkolevitykseen, pelikulttuuri karkaa kirjastojen ulottumattomiin. Meille tulee jäämään noin 5-7 vuoden levyinen ikkuna pelejä kirjastojen kokoelmiin, ellei jotain keksitä. Kirjastoissa ei tunnu valitettavasti olevan kovin paljoa intoa tähän keksintätyöhön, peleillä  nähdään olevan vain välillinen arvo nuorison houkuttelemisksi kirjastoon. Peleillä sinänsä ei ole väliä, nuorilla ja heidän saamisella kirjastoon millä tahansa keinolla on.

Onneksi pelejä voi vuokrata videovuokraamoista. Esim. HubiHubi on hieno palvelu; konsolipelit postitetaan suoraan kotiin, vuokraa maksetaan viikottain ja hinnat ovat todellakin sangen alhaiset.

Advertisement

Erään e-kirjan tarina

Seuraa tarina e-kirjoista. Tarina ei tietenkään ole sinänsä kovin mielenkiintoinen, mutta nostaa esiin muutamia e-kirjoihin liittyviä ongelmakohtia jotka ovat kaikki kyllä olleet tiedossa ennenkin.

Sattuipa eräänä päivänä kaukaisessa, kaukaisessa maassa niin, että kirjastosetä halusi tehdä hieman kokoelmanhallintatyötä. Kirjastojärjestelmästä oli tehty tietokanta-ajo siten, että kaikenlaista mielenkiintoista dataa aineistosta oli tallennettu Excel-muotoiseen tiedostoon. Kirjastosedän Excel-taidot olivat hieman ruosteessa ja nyt suunnitteilla olleet toimenpiteet datan kanssa olivat hänelle hieman uudentyyppisiä. ”Mikä avuksi?”, ajatteli kirjastosetä. ”Noh, joku Excel-aiheinen kirja olisi varmaan hyvä tapa lähestyä asiaa”, hän tuumi  ja myhäili tyytyväisenä siitä, että lähestyi asiaa kirjastolaiselle sopivasta tulokulmasta, julkaisujen kautta. Suoritettuaan kenelle tahansa kirjastoammattilaiselle intuitiivisen, tarkennetun haun s:tilastot* and s:excel HelMet-tietokantaan, nousi hänen kasvoilleen yllättynyt hymy–kahdesta tuloksesta nimen perusteella relevantimpi oli e-kirja! Pienoinen epäilys kuitenkin häilähti kirjastosedän mielessä, sillä oli epävarmaa mitä tuleman piti.

Käden käänteessä kirjastosetä kuitenkin tunnistautui  pääkaupunkiseudun kirjastoyhteistyön HelMetin e-kirjatoimittajan Ellibsin sivustolle kirjastokorttinsa numerolla ja siihen liittyvällä salasanalla. Nyt hän pääsi lukemaan teoksen esittelytekstiä, joka kirjastojärjestelmän sivuilta puuttui. Korvaukseksi tästä lisätiedosta oli odotettavissa kyseisen, ulkopuolisen toimittajan käyttöehtoihin sitoutuminen. ”Enpä nyt vaivaa päätäni niillä”, ajatteli kirjastosetä ja kiinnitti sen sijaan huomiota siihen, että kyseisen ulkopuolisen toimittajan järjestelmässä teos oli luokiteltu kategoriaan systeemityö. ”Tämähän vastaa HKLJ:ssä luokkaa 627.71 systeemityö.” HelMetissä teoksen luokka oli kuitenkin 627.733 taulukkolaskentaohjelmat ja asiasanoina Ellibs, sähkökirjat, Excel, atk-ohjelmat, taulukkolaskenta sekä tilastot. Muodollisesti pätevä kirjastosetä ei tästä hätkähtänyt. Tiesihän hän toki, että tiedontallennus on systemaattista, mutta tiedonhaku ja -hankinta luovuutta vaativaa työtä.

Suuremmaksi huoleksi osoittautui,  että Ellibsin sivu ilmoitti e-kirjan lukuun tarvitaan Adobe Digital Editions -ohjelma. ”Tämähän onkin muuttunut aikaisemmasta”, kirjastosetä huomasi, ”eikä ADE:tä taida olla käyttämälleni, kotimaiselle GNU/Linux käyttöjärjestelmälle”. Ja näin asia todella olikin: Adobe ei ollut tehnyt Digital Editionsista Linux-versiota suunnitelmiensa mukaisesti eikä ohjelmaa kukaan muukaan ole saanut tehtyä.

Lueskeltuaan internetin englanninkielisiä keskustelupalstoja vartin verran kirjastosetä oli luopua toivosta saada e-kirja käyttöönsä,  sillä tarvittavaa Adobe Digital Editionsia -ohjelmaa ei näyttänyt kertakaikkiaan olevan saatavissa millekään hänen käytettävissään olevalle tietokoneelle. Painettua versiota ei kirjasta pääkaupunkiseudun kirjastoissa ollut, vain tuo e-kirja. ”Katsompa huvikseni, saisinko e-kirjan lainaksi jostain muualta”, kirjastosetä ajatteli ja siirtyi käyttämään muutamaa, suullisena perimätietona aikojen saatossa oppimaansa verkkopalvelua. ”No täältähän teos löytyy suoraan luettavaksi, eikä asentelua tarvita. Ja kappas, tämän lystikkään vertaisverkkopalvelun kautta näyttää löytyvän peräti 19 henkilöä, jotka ovat halukkaita lainaamaan kirjan minulle.”

Kirjastosetä ei tietenkään oikopäätä ruvennut lataamaan kirjaa vaikka tiesi olevansa vain yhden hiirenklikkauksen päässä haluamastaan teoksesta. Tarinamme päättyy tähän, ja siirrymme itsekin pohtimaan samoja kysymyksia joiden parissa kirjastosetä yhä tänäkin päivänä pyöriskelee…:  olisiko hänen pitänyt valita käyttöjärjestelmänsä toisin, olisiko HelMet -kirjastojen pitänyt valita e-kirjatoimittajansa toisin, olisiko Ellibsin pitänyt valita tekninen järjestelmänsä toisin, olisiko kirjoittajan pitänyt valita julkaisijansa toisin, olisiko julkaisijan pitänyt valita tiedostomuotonsa toisin vai olisiko kirjastosedän pitänyt valita kiinnostuksenkohteensa alunperinkin aivan toisin? Olisiko kirjastosedän intresseissä ollut lainata kirja Mininovan tai muiden vastaavien vertaisverkkopalvelujen kautta? Miksi hän ei lainaisi kirjaa vertaisverkosta vai olisiko parempi lukea kirja suoraan verkosta kuten Scribdissä? Millä motiivilla jotkut ihmiset tätäkin kirjaa haluavat verkon kautta lainata? Miksi ylipäätään kukaan haluaa lainata kirjojaan toisille?  Entä miksi kirjasto antaa kirjoja lainaksi? Miksi teoksen lukeminen itse valittua kautta olisi paheksuttavaa tai laitonta, kun HelMet-kirjastot ovat kuitenkin lunastaneet Ellibsiltä käyttöoikeuden kyseiseen teokseen ja tarjoavat sitä omille asiakkailleen (vaikka se onkin rikki)?

(Seeding: 20)

Kirjastojen tarjoamat verkkoaineistot

Kirjastoihin hankitaan maksullisia tietokantoja asiakkaiden ja henkilökunnan käyttöön. Helsingin kaupunginkirjaston hankkimiin tietokantoihin kuuluu muiden muassa Encyclopaedia Britannica sekä Facta Tietopalvelu. Olisi kiva tietää paljonko yhden haun hinnaksi tulee harvoin käytettyjen tietokantojen suhteen jos niistä maksetaan jotain könttäsummaa. Peräti kymmeniä euroja per haku? Tämän on oltava sitä kokoelmaorientoitunutta aineistopolitiikkaa.

En nyt käsittele sitä, ovatko pääsy tietokantaan osa kokoelmaa vaiko ei ole. Jos tietokantaa tuottava taho menee vaikka konkurssiin tai sopimusneuvottelut ajautuvat umpikujaan, kirjastollehan ei jää jo hankittuja aineistoa ensinkään minkäänlaiseen taantuvaan kokoelmaan, samalla tavalla tallenteista jää. Pääsy (access) ja tallenne ovat hyvin erilaisia.

Kollegoideni työskentelyä tarkkaillessa olen havainnut, ettei ole aivan harvinaista aloittaa hakua jostain tietosanakirjasta, ja usein se on juuri Wikipedia. Ehkäpä siksi että se on rajoitettuja tietokantoja helpomman saavutettavuutensa vuoksi henkilökunnalle tuttu. Kirjastolaisillahan ei ole kotoaan pääsyä samoihin työvälineisiin kuin työpaikaltaan, joka on työnantajan ja palveluntarjoajan kannalta hukkaanheitetty itseopiskelumahdollisuus ja markkinointimahdollisuus, vastaavasti. Miksei Helsingin kaupunginkirjasto maksa Wikipedian käytöstä, jonka käyttö tiedetään olevan hyvin yleistä? Mielestäni siitä voisi maksaa aivan samalla periaatteella kuin muistakin kannoista, joko könttäsummaa tai hakukohtaisesti. Olen toisinaan yrittänyt tuonda esille tätä ajatusta kirjastopiireissä ja vastaanotto on ollut vaihtelevaa.

Eipä olisi helppoa olla kirjaston asiakas, suomalaisen kirjastokentän palvelurepertuaari on niin monimutkainen. On kaikenlaista monihakua, Nelliä, Tiedonhaun porttia, Lindaa ja Mandaa, PIKIä ja HelMettiä, erinimisiä kirjastokimppoja, seutukirjatoja ja satamiljoonaa kimppojen webbisivustoa jäsenkirjastojen omien lisäksi, aineistohauilla on omat sivunsa ja nimensä myös. Osa palveluista on kunnallisia, osa seudullisia ja osa valtakunnallisia ja palveluvalikoima vaihtelee eri alueilla.

Kärsivällinen ja täysipäiväisesti kirjastoalaa seuraava asiakas voi segmentoida ja kilpailuttaa omat kirjastopalvelunsa, etenkin verkkopalvelujen osalta sillä niiden tarjoaminen on Suomessa tällähetkellä erittäin vaihtelevaa. Esimerkiksi Pohjanportin (joka siis on Oulun seudun Nelli vaikka se ei sivuilta selviäkään) kautta voi tehdä hakuja joihinkin tietokantoihin joihin pääsy ei jossain muualla (esim. Helsingissä) ole mahdollista kuin kirjastossa sijaitsevilta asiakaspäätteiltä, jos niiltäkään. No onneksi yleinen kirjastolaitos on nimenomaan sitä, yleinen, ja myös helsinkiläinen voi hankkia Oulun kirjaston käyttöoikeuden kuten olen tehnyt, ehkä jopa paikanpäälle menemättä, faksaamalla kirjastoon kopion henkilötodistuksestaan. Asiakas siis poimii palveluja sieltä täältä; elektronisia tietokantoja vaikkapa juuri Oulusta, Naxosta Lahdesta ja fyysisten esineiden lainauspalvelua HelMetistä. E-kirjoja voisi lainata jostain koulusta tai HelMetistä, niitä ei muualla välttämättä ole. Tai mistä sen voi oikeastaan tietää? Palvelut ovat kuitenkin aika hankalia käyttää, minun pitäisi todella tutustua tuohon Pohjanporttiin ja mitä kaikkea sieltä minulle löytyisi.