Lue Päivi Jokitalon kirja ”Powerpoint-vapaa vyöhyke”

Päivi Jokitalo:

Päivi Jokitalo: ”Powerpoint-vapaa vyöhyke”

Sain juuri Päivi Jokitalon uuden kirjan Powerpoint-vapaa vyöhyke (Avain, 2013, ISBN 978-952-304-002-1). Se on vielä mainiompi kuin mitä vedoksen lukeneena muistinkaan! Aihe on aivan kaikille tuttu, ja kirja kokoaa hurjan määrän inspiroivia, perusteltuja ja konkreettisia ratkaisuja kaikenlaisten konferenssien, seminaarien ja kokousten parantamiseen.

Itsellänikin on lusikkani sopassa tällaisissa pyrkimyksissä, ja meidän Cycling for libraries -epäkonferensimme on Päivin kirjassakin esillä. Kirjasta voitte lukea mitä mieltä olen siitä tiedonvälitys ja -tuotantomallista että korokkeelta annetaan asioita paikalle matkustaneen yleisön tiedoksi kuin idiooteille. Ja mitä olen asialle tehnyt. Nykyään olen jättäytynyt pois (kirjasto)työelämästä, ja Tampereen yliopistolla informaatiotieteiden yksikössä opiskelemassa. Kukaan ei ottaisi yliopistoakaan vakavasti jos täällä vain kökötettäisi luentosaleissa, eikä sellaiseen haaskaukseen pidä suostua työssäkään. Ihminen on enemmän.

Tilaa itsellesi tämä Päivin kirja. Powerpoint ei tietenkään ole asian varsinainen ydin, mutta Powerpoint-vapaan vyöhykkeen saapumista odotellessasi suosittelen lukemaan Edward Tuften esseen The cognitive style of Powerpoint–Pitching Out Corrupts Within ja kolumnin Wired -lehdestä 11.09 (2003) otsikolla ”PowerPoint is evil”, sekä Talking Headsista tutun David Byrnen ”Learning to love PowerPoint” samaisesta Wiredistä.

Kiitos Päivi!

Advertisement

Librarians Do Gaga

Sarjassamme kirjastomusavideot.

(via BoingBoing)

Vakavampaan sävyyn Steve Silbermanin artikkeli Wiredissä pitkäaikaissäilytyksestä, Libraries of Flesh: The Sorry State of Human Tissue Storage. (via BoingBoing tämäkin)

Lehtiverkosto pystyyn

Syksyllä sain (mielestäni) loistavan idean kirjastoammattilaisten lehtipiiristä ja kehittelinkin idean melkein valmiiksi. Suunnittelin tilaavani kolme neljä lehteä ja pistämällä ne sitten sisäisellä postilla kiertoon puolisattumanvaraisesti valituille kollegoille kun olen lukenut ne.

Juju on tässä se, että lehdet annotoitaisiin ja niiden kierrellessä toimisi teksti keskustelun siemeninä ja palstojen välinen tyhjä tila foorumina. Tapaan itse annotoimaan ja töhertelemään Kirjastolehteäni, joka on tällä hetkellä ainoa about säännöllisesti seuraamaani  (paperinen) aikakausilehti. Lehden numerot ovat omaisuuttani joten kukaan ei siis pistä pahakseen niihin töhertelystä.

Ajattelin että lehtiä voisi olla vaikkapa kolme: Kirjastolehti, Scandinavian Public Library Quarterly sekä joku kolmas kirjastoprofession ulkopuolinen lehti, joka hankittaisi irtonumerona ja joka vaihtelisi. Mielessäni ovat olleet Wired ja Monocle. Ajattelin saada rahat lehtiin kehittämisyksiköstämme.

Suunnittelin hommaa niin, että tässä vaiheessa jäseniä olisi noin kymmenkunta, ja yrittäisin haalia kasaan sellaisia kirjastolaisia, jotka eivät tapaa pitää ääntä itsestään intranetissämme Kaivossa, Kirjastot.fi:ssä tai erilaisissa työryhmissä. Heitä on nimittäin paljon, sillä yleensä äänessä ovat the usual suspects, joihin minäkin kuulun. Väkeä on talossa kuitenkin noin 450 henkilöä. Ajattelin että jos vaikkapa puolet tai kolmannes olisivat meitä äänekäitä, saisimme ehkä rohkaistua vähemmän suulaita mukaan keskusteluun ja toisaalta uusvanha media, eli kynä ja paperi ehkä olisivat joillekin henkilöille kivempi media kuin esimerkiksi omassa blogissa toitottaminen tai maineikkailla Kirjastot.fi:n foorumeilla, joita muutaman ihmisen ajatellaan dominoivan.

Lehdet tulisivat ensin minulle, ja omat töhertelyni töherreltyäni laittaisin lehtiin mukaan sellaisen paksun kuulakärkikynän jossa on monta värillistä kärkeä. Muistan nähneeni lapsuudessani ja toivon että niitä löytyisi vielä jostain. Osallistujien merkinnät siis eroaisivat toisistaan kynän väristä ja kannessa olisi avain siihen, kuka käyttää mitäkin väriä.

Kanteen liimaisin listan henkilöistä joille kyseinen lehti on menossa joko siten että olen jo valmiiksi arponut sen järjestyksen valmiiksi tai mukana kulkisi jonkinlainen arvontametodi jolla kukin osallistuja itse arpoisi seuraavan vastaanottajan (tämä on minusta erityisen hyvä ajatus, minussa taitaa olla hieman pedagogia). Listan järjestys joka tapauksessa olisi aina sattumanvarainen. Ensimmäiset merkinnät olisivat minun jotta saadaan jää rikki ja lehdet lopulta palautuisivat myös minulle. Jos lehtiä ei ole kovin paljoa, voisin skannata ne annotointikierroksen jälkeen ja laittaa näkyville johonkin lehtiringin omaan paikkaan verkossa.

Omasta mielestäni sekä perusajatus yksiköiden rajoista välittämättömästä, kirjastoammattilaisia ja kollegoja yhdistävästä, kirjalliseen aineistoon pohjaavasta lukupiiristä on hyväkin idea. Kirjastolehti pääsee parempaan käyttöön  kun sitä luetaan hieman ajatuksella, toisaalta kirjastolaiset oppivat pois huonosta tavasta kunnioittaa pyhää painettua sivua ja tottuvat töhertelemään siihen, tutustumme ainakin tekstin kautta toisiimme ja toivottavasti myös hieman huonomminkin tuntemiimme kollegoihimme, tulisimme kokeilleeksi uusia toimintotapoja, harjoittelisimme opintopiirin pitämistä ja sellaiseen osallistumista, koko hanke olisi halpa, tehokas ja d.i.y. koulutusjärjestelmä, yleisten kirjastojen keskuskirjastona toimivassa Helsingin kaupunginkirjastossa leviäisivät kirjastoalan uutiset tehokkaammin ja niin edelleen. Omille hyville ideoilleen on helppo keksiä selityksiä miksi ne ovat niin erinomaisia 🙂

En ole nyt kuitenkaan tähän mennessä  saanut aikaiseksi pistää hommaa pystyyn, joten päätin tehdä niin, että lähetän ilman mitään kaksista suunnitelmaa pari omaa lehteäni  sisäisellä postilla joillekin kollegoilleni ja laitan ohjeeksi tehdä merkintöjä ja laittaa lehti kiertoon muutamalle muulle kollegalle ennenkuin se palautuu minulle. Eli lähden sangen organisoimattomasti liikkeelle, lehtien vastaanottajiksi ei erikseen ilmoittauduta vaan kukin valitsee mielivaltaisesti jonkun. Katsotaan miten käy…