Open Access Button – raportoi aina kun törmäät muuriin tiedettä hakiessasi

Open Access Button

Open Access Button

Tänään on julkistettu Open Access Button. Se on ovela, pieni palvelu, jolla ihmiset raportoivat aina kun törmäävät tieteeseen pääsyn estävään maksumuuriin. Niin käy liian usein.

OA Buttonista on tiedotetta Creative Commonsin sivustolla, sen omalla sivustolla http://openaccessbutton.org josta sen voi myös käydä näpsästi asentamassa, projektin blogissa sekä Twitterissä (@OA_Button).

Open Access Button toimii siten, että asennamme selaimen työkaluvalikkoon pienen napin. Sitten aina kun törmäämme johonkin maksumuuriin joka estää pääsymme tutkimustietoon, painamme tuota nappia, ja raportoimme missä maksumuuri esiintyy, ja voimme myös kertoa hieman miksi halusimme päästä käsiksi tuohon tutkimukseen. Sitten kerromme asiasta Twitterissä, Facebookissa ym. Raportit kerääntyvät karttanäkymään Open Access Buttonin sivustolla.

OA Button -raportteja Euroopasta 18.11.2013 klo 23:08

OA Button -raportteja Euroopasta 18.11.2013 klo 23:08

Jos Open Access on suomeksi ”avoin saatavuus”, niin ei-Open Access voisi suomentua esim. ”suljetuksi saatavuudeksi” (meh). Perusajatus kuitenkin on, että tieteelliseen tietoon pääsyä rajoitetaan hyvin valitettavilla, ja vähän noloilla, 1900-luvun loppupuolella tavaksi tulleilla estoilla. Tiedettähän pitää tietenkin julkaista, koska muuten se ei ole tiedettä vaan tutkimusta.

Valitettavasti kustannustoiminta on onnistunut jallittamaan koko kansainvälisen tieteellisen yhteisön tekemään heille ilmaista rahaa, ja antamalla vastapalkkioksi keksimäänsä ”karmaa”. Ohessa aiheutuu kaikenlaista ikävää kiusaa, esim. tieteen käyttöliittymä on kömpelö ja epätehokas (katson sinua, Nelli), väkeä kuten tieteentekijöitä, lääkäreitä, kirjastotätejä, poliitikkoja, insinöörejä, opiskelijoita, toimittajia ym. suljetaan ulos tiedon parista jne. Ei tarvitse tietää erityisen paljoa tieteestä projektina, että hoksaa että tämä on vastoin koko ideaa. Asioiden taustoja paremmin tuntevat tietävät lisäksi että tämä on lisäksi myös sitä mitä varten webbi alunperin siellä CERNissä Tim O’ReillyBerners-Leen ym. toimesta alulle pantiin.

Tunnustan suoraan: olen Open Access -maksimalisti; tykkään tietenkin kaikenlaisesta tutkimuksesta sinänsä, mutta mikään tutkimus ei missään tapauksessa voi saada tieteen statusta, ellei se ole Open Accessia. On tavallaan kiusallista, että tiedeyhteisöä edes joudutaan muistuttamaan avoimuudesta Open Accessin kaltaisella kampanjalla, avoimuushan on ihan keskeinen tieteen ominaisuus, ihan sieltä metodin alkujuurilta asti. Noh, eiköhän asiaan saada tolkkua kun rikkinäiseksi tiedetty tieteellinen julkaisu eskaloituu ja hajoaa. Onneksi tällä parantumisprosessilla on nimi, ja se on Open Access. Kymmenen vuoden päästä voidaan jo naurahdella tälle sekoilulle.

Tervehdin suurella lämmöllä tällaisia nokkelia tietohuoltohankkeita – Ave amator! Morituri te salutant!

[edit Wed, 20 Nov 2013 00:13:08 +0200 – Hannun huomatuksen perusteella korjattu O’Reilly Berners-Leeksi, sorry moka]

Voitaisko kutsua näitä webbisivuiksi niinkuin kaikki muutkin?

Web

Oikeesti tyypit. Voitaisko alkaa kutsua näitä meidän verkkokirjastoja, aineistoluetteloita, tietokantoja, palvelusivustoja, näyttöluetteloja, OPACeja, OPAC 2.0:ia, discovery layereitä, discovery interfaceja, hakuliittymiä ihan vaan ”nettisivuiksi”, kuten kaikki muutkin?

(terkut @jindrichmynarzille)

Internetin kulttuurinen omaksuminen Suomessa

Eilinen tenttivastaukseni internetin kulttuurisesta omaksumisesta Suomessa. Erittäin laadukasta tekstiä, tästä sietää olla ylpeä. Hyvä minä.

Porin kirjastossa tenttimässä Turun yliopiston, Porissa sijaitsevan digitaalisen kulttuurintutkimuksen laitoksen Turussa pidettyjä luentoja. Tentti tietenkin internetissä. Jep :*)

Ketkä henkilöt ja mitkä henkilöryhmät ovat myötävaikuttaneet Internetin  kulttuuriseen omaksumiseen? Vertaile kirjan eri lukuja.

Kirjan Funetista Facebookiin–Internetin kulttuurihistoria viimeisessä artikkelissa Jaakko Suominen kirjoittaa otsikolla Netti–Kultuurisesti omaksuttu? siitä, miten internet on suomalaisten elämään sulautunut. Netin, tai yleistettäen minkä tahansa ilmiön omaksumisesta Suominen summaa:

(Netin) kulttuurinen omaksuminen näyttäytyy arjen muuttuneina toimintatapoina ja niihin liityvinä tarinoina sekä pohdintoina työpaikoilla, koulutuksessa, harrastuksissa tai vaikkapa teknologian kehitystehtävissä.

Suominen rohkaisee lukijaa itse miettimään muuttunutta ajan- ja rahankäyttöään tavoilla, joihin internet ja sen omaksuminen on tavalla tai toisella vaikuttanut. Kirjasta hän toteaa, että

Tässä teoksessa on osoitettu, että Internet on omaksuttu osaksi jokapäiväistä elämää käyttäjien, teknologian ja institutionalisoitujen puhetapojen vuorovaikutuksessa.

Kokonaisuudessaan kirja kuvaa suomalaisten kasvutarinan internetin rakentuessa. Alkuaikoina, digitaalisen tietoyhteiskunnan alkuaikoina ennen varsinaista internetiä keskeinen rooli oli korkeakouluissa ja niissä tehdyissä hankkeissa. Niissä luotiin tietynlaista perustaa tietokoneiden tuloon akateemiseen maailmaan ja liikemaailmaan. Näitä perusteita luotiin sotien jälkeen 60- ja 70-luvuilla ja jo 50-luvun puolella. Näitä varhaisvaiheita luettelee Petri Saarikoski artikkelissaan Verkonpunontaa–tietoverkkojen esihistoria ja Suomi. Alkuaikojen ATK- ja tietoliikenneverkkohankkeet olivat kokeiluluontoisia, usein Otaniemen tai teleoperaattoreiden laboratoriossa tehtyjä.

Varsinainen tietokoneiden kulttuurinen omaksuminen suomalaiseen kulttuuriin alkoi kotimikrojen aikaan 80-luvulla, jolloin halpoja, ohjelmoitavia tietokoneita alettiin hankkia keskiluokkaisiin koteihin, ja niihin pääsivät käsiksi myös lapset. Tietokone oli näin muuttamassa asiallisesta ja pelottavasta työkoneesta koteihin, muun kodin elektroniikan luo. Noihin aikoihin tietokone kytkettiin juurikin televisioon, jolle oli jo muodostunut keskeinen rooli perhe-elämässä.

Suomi oli näihin aikoihin rakennemuutosten kourissa; väki muutti kaupunkeihin ja teollisuuskaan ei enää ollut ensisensä. Jo 1970-luvun lopulla käynnisteltiin tietoyhteiskuntahankkeita, joilla kaavailtiin Suomen rakentamista informaatio- ja palveluyhteiskunnaksi. Informaatioteknologian kouluttamiseen panostettiin, ja Suomeen alettiin tehtailemaan uudenlaisten insinöörien joukkoa.

Tietoverkkoihin kotimikroilla päästin myöhemmin, ja tällöin aivan keskeisessä asemassa olivat BBS-järjestelmät eli “purkit”. Näissä tietokoneharrastajat sekä muutkin kiinnostuneet keskustelivat, vaihtelivat tiedostoja ja pelasivat verkkopelejäkin.

Varsinaisesta internetistä nykyään ymmärtämässämme muodossa ei näihin aikoihin vielä kuultu, mutta kansainvälisyyden makuun päästiin korkeakoulujen keskustelupalstojen kautta, jonne haettiin valikoituja palstoja maailmalta. Vastaavasti myös joidenkin BBS-järjestelmien kautta alkoi olla pääsyä kansainvälisiin keskusteluihin. Näiden tuomisessa Suomeen olivat siis keskeisessä asemassa korkeakoulujen opiskelijat ja henkilökunta sekä ahkerat ja uteliaat tietokoneharrastajat.

Harrastelehdillä oli tärkeä merkitys tiedon levittämisessä ja jotkut noiden aikojen lehdistä ovat edelleen voimissaan, merkittävimpänä näistä MikroBitti. Sen sivuilta alkoi löytymään “modemistien” juttuja enenevissä määrin 1980-luvun loppua kohti, ja langoilla roikkuminen alkoi avautua tietokoneharrastajille laajemminkin. Purkkien määrä kasvoi.

Petri Saarikosken ensimmäinen artikkeli käsittelee tietoyhteiskunnan rakentumista enemmänkin harrastustoimintana ja Suomi näyttäytyy pellepelottomien ja robinhoodien maana. Saarikosken toinen artikkeli Visio–Maailmantelevisiosta tiedon valtatielle kuvaa systemaattisempaa tietoyhteiskunnan rakentamista vuosituhannen loppua lähestyttäessä. Tänä aikana on aika niittää sitä insinööriviljaa, joka 10-15 vuotta aiemmin oli kylvetty tietotekniikan tietoliikenneteknologian koulutukseen satsaamalla.

Potti räjähti lopullisesti kun World Wide Web (WWW, myös W3) alkoi spontaanisti muodostumaan 1990-luvun puolessavälissä. Ensimmäisenä sitä ihmeteltiin tietenkin korkeakouluissa, mutta modemistit sekä valtalehdistö olivat nopeasti ilmiön jäljillä. Jotain tietoyhteiskunnan näistä vaiheista kertoo sekin, että tuolloin jotkut purkki-aktiivit pelkäsivät “kasvottoman internetin” hajottavan sympaattisen ja sosiaalisen purkkiskenen. Pelko ei ollut aiheeton, ja näin sitten kävikin. Kun WWW:n innoittamat aloittelijat ja “nyypiöt” aalto toisensa jälkeen saapuivat internetiin, oli “Ikuinen syyskuu” alkanut. Toiset kyllä näkivät tämän Ikuisen syyskuun enemmänkin verkkodemokratian riemuvoittona. Ylisanoja ei tällöin säästelty ja lamasta kompuroiva pieni kansa kiri kohti uutta nousukautta ja uljasta vuosituhannen vaihdetta. Pääsy internetiin muodostui jopa jonkinlaiseksi oikeudeksi, jonka järjestämisen yleiset kirjastot ottivat osakseen.

Artikkelissaan Netti–kulttuurisesti omaksuttu? Jaakko Suominen kuvailee tarjouman (affordanssi) käsitteen. Tarjouma on tavallaan se todellinen tai kuviteltu mahdollisuushorisontti, jonka tietty ilmiö tai vaikka tuote avaavat. Käsitykset ilmiön – kuten internetin – tarjoamista mahdollisuuksista muovaavat sille keksittyä käyttöä. Käsitykset muodostuvat sosiaalisesti, ja niin muodostuu myös tarjouma. Valtamedialla on tarjouman masinoinnissa osansa, samoin kaunissanaisilla poliitikoilla ja erilaisilla selvityksillä ja tutkimuksilla, joilla on osoitettu suomalaisten jatkuvasti kasvava kiinnostus internetiä ja sen kulttuurista omaksumista kohtaan. ATK ja internet antoivat Nokia-maalle myös uuden kansallisen identiteetin.

Tietokonetta ja myös internetiä on perinteisesti ympäröinyt “hyödyllisyyden aura”, joka on jossain määrin siunannut niiden käyttöä tietyissä konteksteissa, esimerkiksi työpaikoilla vaikkei niillä aina mitään kovin tähdellistä olisikaan tehty. Tietokone, samoin kuin vanhat mobiilipuhelimet loivat asiallista kuvaa osaavasta, aikaansaavasta ja ennenkaikkea tärkeästä business-henkisestä ihmisestä. Työpaikoilla on tässä mielessä tärkeitä omaksumisprosessissa. Varsinaisia pelikonsoleita lukuunottamatta internetin kulttuurista omaksumista on leimannut päällimmäisenä asiallisuus; viihde-, harrastus- ja häiriökäyttö on kulkenut sen siivellä. Tällainen tekno-optimistinen kuva on ollut edellytys laajalle omaksumiselle.

Nykyään tilanne on tietenkin jo melko selvä; internet on arkea. Silti jo moneen kertaan käydyt keskustelut kaikuvat sosiaalista mediaa ja eritoten Facebookia ympäröivässä keskustelussa. Niidenkin on nyt osoitettava olevansa tavalla tai toisella hyödyllisiä, vaikka satatuhatpäiset kansanjoukot siellä pahennusta aiheuttaen farmejaan jo viljelevätkin.

Joo jaaha, ja mikäs se tenttikysymys olikaan?

Paasausta: PDF-tiedostojen on kuoltava

Multa menee herrrrrmot näihin e-teksteihin. Oikeasti, maapallon ihmiset, kuulkaa tuskani: PDF-tiedostot oikeasti eivät ole e-tekstiä. PDF-tiedosto on väliaikaistiedosto taitto-ohjelman ja painokoneen/printterin välillä. Oikeaa e-tekstiä on www. Julkaiskaa tekstinne jonkinlaisena oikeana e-tekstinä. esim. siis oikeana webbisivuna. Kamoon, on vuosi 2009 jo! Pliis, priti priti pliis?

Jeren teksti on tässä vain havainnollistavana esimerkkinä, hyvä teksti se on mutta tässä ei ole kyse tekstistä vaan siitä onko maailma hyvä paikka elää vai huono paikka elää. Julkaiseeko sinun organisaatiosi PDF (tai Microsoft Word) -tiedostoja, ja mitä sinä voisit tehdä estääksesi sen? Omani on vaatimattomista toppuutteluyrityksistäni huolimatta julkaissut useita ja katto-organisaatio suorastaan rakastaa niitä.

KDK:nkin sivusto on jo saastunut… 😥 Hei tsemptataan kaikki,  yhdessä me pystytään parempaan!