Avoin vastaukseni Googlelle suomalaisen bibliografisen kirjastodatan saatavuudesta

Google

Sähköpostissani oli Cycling for librariesista palatessa tälläinen viesti Googlelta

From: Google
To: Mace
Subject: VASKI feed?

Hei,

terveisiä Googlelta.

Olen Googlen kirjahakuprojektissa mukana, ja osa sitä on erilaisten kirjatietokantojen haaliminen. Huomasin VASKI-dumpin täällä http://data.kirjastot.fi/data.html mutta se on jo vuodelta 2010. Tiedätkö onko siitä mahdollisesti uudempaa versiota, vai olisiko peräti saatavilla säännöllinen dumppi?

Huomasin myös Helmet-datan, mutta sen CC-BY tekee siitä hieman hankalammin käytettävän

Lyhyet vastaukset kysymyksiin:

• valitettavasti ei
• pahoittelen, CC0 tiedetään kyllä sallivammaksi lisenssiksi

Kirjastojen bibliografinen metadatahan on hajaantunut sinne tänne, eikä ole mitään yhteistä laaria josta sitä voisi itselleen hankkia. Lähimpänä tällaista yhteisluetteloa lienee BTJ:n AllFons -palvelu ja suomenkielisen kirjallisuuden osalta kansallisbibliografia Fennica. Tulevaisuudessa ehkä sitten Melinda ja KDK, kunhan ne saadaan kasattua. Molemmat ovat sitoutuneet avoimeen dataan. Esimerkiksi Saksan kansalliskirjasto on kunnostautunut datansa saatavuuden osalta.

Googlen Knowledge Panel

Tässä vielä taustaa, tilannekatsaus sekä näkemyksiäni kirjastojen avoimeen (bibliografiseen) dataan:

Vaskin osalta tilanne on tällä hetkellä se, että alkuperäisen, itse kätilöimäni avoimena datana julkaisun jälkeen dumppia ei ole päivitetty ja avoin data ei ilmeisesti ole strategista toimintaa Vaskissa. En ole siellä enää töissä, joten parhaiten ja virallisesti asiaan osaa organisaation näkökulmasta vastata palvelujohtaja Ulla-Maija Maunu (sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@turku.fi). Jos kirjastojen bibliografisesta datasta olisi uudempia versioita olemassa, ne olisivat tuolla http://data.kirjastot.fi/data.html:ssä, joka on kirjastojen yhteinen, simppeli ”datarepositorio”. Olen lähettänyt Vaskin datan myös Datahubiin.

Pääkaupunkiseutua ja joitain muita poikkeuksia lukuunottamatta muissakin Suomen yleisissä kirjastoissa data asustaa järjestelmäpalvelua tarjoavan Axiellin siipien suojissa. Kirjastot saavat omat datansa sieltä käyttöönsä Axiellin kirjastojärjestelmien kuten Auroran, PallasPron tai Origon kautta sekä niihin liittyvien web-liittymien kautta, sekä SRU-ohjelmointirajapinnalla johon pääsy tuppaa nyt Auroraan siirtymisen myötä olemaan rajoitettua. Pääsyn omaan raakaan dataansa kirjasto voi ostaa Axiellilta kuten marras-joulukuussa 2012 tekemässäni PIKI-tietokannan siivousmenetelmät -hankkeessa tehtiin (kts. projektinhallintatyökalun+työpäiväkirjan issue #3325). Axiellilta voi kysellä toimitushalukkuutta, -aikoja sekä -hintoja, ja katsoa lisäksi yllä mainitun PIKI-casen raportin talousosiota.

Axiellin Origo-järjestelmää käyttävät kirjastot ovat hyvässä asemassa, sillä ne voivat itse ottaa bibliografisen datansa ulos MARC-muodossa. Myös akateemisissa kirjastoissa, AMK:ien kirjastoissa sekä Kansalliskirjastolla on myös aika hyvät oltavat, koska ne pystyvät siirtelemään (ainakin bibliografista) dataansa ulos Voyager ja Aleph-järjestelmistään aika kitkattomasti.

Kansalliskirjaston liidaaman Kansallinen Digitaalinen Kirjasto -hankkeen on ollut tarkoitus saada datat liikkeelle kirjastojen omista järjestelmistä, ja se onkin edellytys koko KDK:n toiminnalle. Sama pätee EU:n Europeanaan. Lyhyesti sanoen sekä KDK että Europeana molemmat pyrkivät yhdistämään kirjastojen (sekä arkistojen ja museoiden) haut yhteen weppisivustoon. Syksyllä 2010 Turkuun lähtiessäni toivottiin OAI-PMH haravointirajapintaa yleisten kirjastojen bibliografisen datan siirtelyyn, mutta tietojeni mukaan tilanne on edelleen sama kuin Turusta lähtiessäni 2012 kesällä, eli Axiell ei valitettavasti ole saanut sitä vielä toimitettua. Kansalliskirjasto jo ostikin kaikille yleisille kirjastoille ja maksettua hintaa voi kysellä Kansalliskirjastolta tai Opetus- ja kulttuuriministeriöstä (KDK:n blogikirjoitus aiheesta ei valitettavasti ole enää saatavilla, valitettavaa ja hieman ironista sinänsä). Aihetta käsitellään Vaski-kirjastojen KDK-asiakasliittymän piloinnin loppuraportissa.

Tuo on siis tilanne käytännön datan liikuttelun kannalta. Helsingin alueella Helsinki Region Infoshare on kunniakkaasti edistänyt avoimen datan etenemistä, ja sen toiminta on nyt vakiintumassa osaksi Helsingin kaupungin Tietokeskusta. Siitä on tietenkin vielä paljon, paljon matkaa siihen, että virastojen, kuten Helsingin kaupunginkirjaston data oikeasti liikkuisi niin näppärästi kuin sen pitäisi. Helsingin kaupunginkirjastolla voinee jutella Jussi Vehviläisen ja Antti Pakarisen kanssa, HRI:llä Ville Melonin ja Tietokeskukselta löytynee joku myös.

Paljon puhuttujen immateriaalioikeuksien osalta tilanne on selvä, sillä kirjasto on itse tietokantansa sisällön ylläpitäjä (ei Axiell eikä sisällöntuottaja BTJ tai Kirjavälitys), ja näinollen myös immateriaalioikeuksien omistaja (Tekijänoikeuslaki 49 §). Lisäksi tekijänoikeuslaki takaa sille jolla on oikeus käyttää tietokantaa myös oikeuden tehdä siitä kappaleita (25 j § mom. 4), ja erikseen kumoaa lisenssiehdot jotka pyrkivät haittaamaan tätä (25 j § mom. 5). Lisäksi joku keskeinen oikeus päättyy 15 vuoden päästä tietokannan yleisölle saattamisen jälkeen (49 § mom. 2), mutta minulle on hieman epäselvää tarkalleen mikä.

Kollegiaalisia terveisiä sinne Googlelle lähettäen

Mace

Advertisement

Bibliografinen data on blääh, meillä on parempaakin

Mitä kaikkea dataa kirjaston itse kannattaa ylläpitää?

Mitä Lukas sanoi, bibliografinen metadata ja kuvailutiedot eivät ole kiinnostavinta dataa mitä meillä kirjastoilla on. Se on itseasiassa aika tylsää faktojen luettelemista ja se voidaan tuottaa, säilöä ja ylläpitää keskitetysti, ja jopa ostaa kuten tapana onkin (BTJ:ltä).

Bibliographic metadata as such describe publications, in the broadest sense, providing information about title, authors, subjects, editions, dates, urls, but also physical attributes like dimensions, number of pages, formats, etc. This type of information, in FRBR terms: Work, Expression and Manifestation metadata, is typically shared among a large number of libraries, publishers, booksellers, etc. ‘Shared’ in this case means ‘multiplied and redundantly stored in many different local systems‘. It doesn’t really make sense if all libraries in the world publish identical metadata side by side, does it?

Se mikä sensijaan oikeasti on mielenkiintoista, on paikallinen käyttödata sekä niteistä ja kokoelmista kertova data.

Currently, library data that is really unique and interesting is administrative information about holdings and circulation. After having found metadata about a potentially relevant publication it is very useful for someone to know how and where to get access to it, if it’s not freely available online. Do you need to go to a specific library location to get the physical item, or to have access to the online article? Do you have to be affiliated to a specific institution to be entitled to borrow or access it?

Usage data about publications, both print and digital, can be very useful in establishing relevance and impact. This way information seekers can be supported in finding the best possible publications for their specific circumstances.

Tästä on Suomessakin ollut puhetta tietyissä piireissä. Mitään kehitystä tähän suuntaan ei ole kuitenkaan otettu eikä toistaiseksi ole näkyvissäkään. Ehkä sitten, kun yhteisluettelo kansallinen metadatavaranto (”Melinda”), KDK:n asiakasliittymä, Axiell Arenan kansalliset ulottuvuudet tai jokin vastaava valmistuu ja teostaso voidaan kokonaan siirtää veke kaikista kirjastoista ja tehdä haut yhteen indeksiin (ja rajata halutuin ehdoin, esim. kuuluuko teos oman kirjastoni kokoelmaan), voidaan ruveta miettimään tällaisia asioita.

Lukekaa Lukaksen kirjoitus Local library data in the new global framework, jossa Lukas kertoo paikallisdatan merkityksestä tarkemmin ja myös esittelee malleja miten homman voisi toteuttaa.

Paljon on vettä virrannut… ja vielä on virrattava

Kirjastoverkkopäivät miltei eilen

Kaivelin tuossa arkistojani ja tuli vastaan kolmen ja puolen vuoden takainen raportaasini Kansalliskirjaston kirjastoverkkopäiviltä. Raporttivälineenä minulla oli tuolloin N95 sekä Jaiku (R.I.P.) ja päivien aiheet melko tutun oloisia: pitäisikö sellainen yhteisluettelo perustaa ja jos pitäisi niin millä ohjelmistolla, keskittämisen aiheuttama monopolisoituminen esim. Kansalliskirjastolle, kuntien liian suuri määrä Suomessa, web 2.0, tägit ja tähdittämiset, kirjastojen yhteisölliset verkkopalvelut (hoh-hoijakkaa), KDK-unelma ”kaikkien muistiorganisaatioiden aineistot samassa liittymässä” jne.

Kirjastoverkkopäivä-Kirjastojen verkkopalvelujen tulevaisuuskuvat, Helsingin Yliopisto, Porthania PII.

mace: Yleisökysymys, jonka muistaakseni esitti yliopistokirjastolainen: onko uusien oppimisvälineiden käyttö todistetusti laadukkaampaa oppimista?

Sekä

suviko: En ole it-asiantuntija, mutta mulla on aina menny pikkasen ohi miksi kaupunkien ja yliopistojen kirjastot panee isoja läjiä rahnaa kälyisillä ominaisuuksilla varustettuihin aineistotietokanta/hakuohjelmiin.
Sit yliopistolla joku kehittää itse paremman kälin Helkaan eli Helka Handyn, joka toimii mobiililaitteillakin paljon paremmin. Tätä lisää.

Mace: tuota tulee itsekin toisinaan mietittyä…

Tämä siis kolme ja puoli vuotta sitten, 2007. Paljon on vettä virrannut Aura-joessa… ja paljon on vielä virrattava jatkossakin ennenkuin tästä kaikesta tulee yhtikäs mitään.

Makupaloja Molesworth Instituutin sanastosta

Norman D Stevens: Archives of Library Research from the Molesworth Institute

Alla muutamia valitsemiani maistiaista aiemmin mainitsemastani Norman D. Stevensin kokoelman ”Archives of Library Research from The Molesworth Institute” (1985, ISBN 0-86656-466-7) ohessa olevasta sanastosta:

• Administration: The term commonly applied to a small body of tyrants, usually male, who were assigned, but seldom adequately exercised, responsibility for the control and direction of libraries in the late twentieth century. […]
• Audiovisual services: A manifestation of the antiquated practice of distinguishing oral and visual forms of information from written forms based on those characteristics, and of organizing library services around those distinctions. Analogous to the equally antiquated library practice of distinguishing printed material on the basis of format (e.g., monograph/serial). […]
• Cataloging: An obsolete term for both a set of especially arcane procedures and a functional unit that dominated library practise in the twentieth century. The procedures, which were taught in hightly specialized courses in library schools and which governed by incomprehensible rules adopted by library associations, involved the most complex techniques imaginable for providing the individual library what if felt were the necessary bibliographic recoded needed to differentiate items in its collections. The quality of local cataloging was often a source of pride so that, despite the advent of shared systems such as OCLC in the last half of the twentieth century, cataloging procedures tended to continue to have a local flavor for a number of years thereafter. The functional unit known as the Cataloging Department was most often located in a remot part of the library building isolated from other staff and users. That unit, which was generally the largest single body of library staff, spent large amounts of time providing exact and precise bibliographic records that were difficult to interpret and of limited use. […]
• Cooperation: A term, which many variants, used to describe a range of library activities in the nineteeth and twentieth century allegedly designed to enable libraries to work with each other in the sharing of resources to provide better service to all users but which, in effect, were a means whereby individual libraries sought to provide the best service to their own users with the least direct expenditure of funds while making the maximum use, at the least cost, of the resources and services of other libraries.
• Cross-reference: The technique, once widely used in library and information systems, of confusing users by providing multiple alternative forms of reference to a term, linked to the obscure term actually used in the system, rather than the direct use of the term normally used […]
• Information explosion: The dramatic term adopted by many twentieth century librarians and information scientist to describe the normal expansion of information which they were unprepared and unable to deal with because of their own limitations and those of their primitive information systems.

Nyt se yhteisluettelo pystyyn

Noni, yleisten kirjastojen yhteisluettelotyöryhmän rapsa on valmis ja ulkona uunista. Lukekaa (1.1MB PDF).

Yhteisluettelosta on kuultu ennenkin, esim. Ranskan vallankumouksessa ja klassisten bibliografien kirjoituksissa. Jo tuttuja yhteisluettelohankkeita kotimaasta: KDK, Linda, kaikkien kimppojen omat ”paikalliset yhteisluettelot” (Vaski, PIKI, HelMet, Kyyti jne jne), BTJ, Open Data, Frank, Mandis. Nyt nämä yhteen ja hyvä tulee!

Vilkaisu vuoteen 2011

Vuosi vaihtuu. Katsotaas mitä on tulossa; itkutipaton tammikuu 2011 (pelkästään Facebookissa ilmoittauneita on peräti 454 henkilöä), järjestämämme Cycling for libraries -pyöräilykonferenssi Kööpenhaminasta Berliiniin tapahtuu alkukesästä, hyvin herkulliseksi hankkeeksi osoittautunut KDK tulee käyttöön alkaen yleisten kirjastojen osalta täältä Turusta ja sitten pian laajentuen. Tulevan vuoden aikana  vaihdamme Varsinais-Suomen kirjastokimppamme Vaskin PallasPro -taustajärjestelmän Auroraan ja samalla FinMARC vaihtuu MARC21:een. Näiden järjestelmäuudistusten pistetään pystyyn myös julkaisujärjestelmä, nähtävästi siten että se on tulee OKM:n alaisten kirjastojen käytettäväksi.

Mitäs muuta? Rakenteilla oleva kirjastoalan yhteinen intranetti otetaan käyttöön, yhteisluettelo-hanke etenee ja Kirjasampokin saa ohjelmointirajapintojen lisäksi käyttöliittymän. Europeanan semanttinen tietomalli EDM astuu käyttöön ja e-kirjamarkkinat ehkä lämpenevät täällä Pohjolassakin. Itselläni on muutama koulutus jo sovittuna ja omat digitaalisen kulttuurin tutkimuksen opinnot jatkuvat Turun avoimessa yliopistossa. Toivottavasti pääsen käymään 77. IFLAn WLIC -konferenssissa Puerto Ricossa. Ja tietenkin asuinkaupunkini Turku on Euroopan kulttuuripääkaupunki ja luminen talvi lupaa sammakkomiesten mukaan kuumaa kesää. Vuoden ensimmäinen päivä on vieläpä caturday.

Kun tuota ylle koottua listaa katsoo, se näyttää saumattomalta. Loistavaa!

KDK:sta kirjoittelen kuulumisia täältä Turusta kohtapuolin. Pahoittelen ettei täältä ole vielä kuulunut julkisesti oikein mitään, vaikka olen ollut jo muutaman kuukauden Turussa. KDK:n on Twitterissä (@kdkhanke) ja asiakasliittymän etenemisestä saa uutisia sen omasta blogista, ottakaapa sekin seurantaan.

En nyt millään keksi kuvitusta tähän kirjoitukseeni joten menkööt ilman. Jos lukijoille tulee mieleen joku hyvä kuvitus, niin laittakaapa kommenttiin.

**** HYVÄÄ UUTTA VUOTTA TYYPIT ****

Sertifiointi menetelmäksi kirjastojen ohjaukseen

DINI-Zertifikat 2010 für Dokumenten- und Publikationsservices

Saksan reissulla juttelin KOBV:n aivan uskomattoman loistavien tyyppien kanssa (kuvittele maakunnallinen Kirjastot.fi). Tuli puheeksi, että Saksassa on Deutsche Initiative für Netzwerkinformation e. V. eli DINI -yhteenliittymä, jonka idea on seurata ja koordinoida kirjastojen verkkopalvelujen kehittämistä.

DINI on laatinut sertifikaatin julkaisuarkistoja (”repositorioita”) varten (yök PDF). Kriteerit ovat sangen laajat. Esimerkiksi arkistolla pitää olla kirjallinen tietoturvapolicy, metatieto pitää olla noudettavissa ulos arkistosta ilmaiseksi, sen tekninen toiminta pitää olla dokumentoitua, tietyt tukipalvelut pitää olla tarjolla aineistoa tallentaville henkilöille, sopimuksissa julkaisuarkistolle ei saa siirtyä ulossulkevia immateriaalioikeuksia, julkaisuarkiston tulee määritellä kullekin dokumentille pysyvä tunniste (esim. DOI tai urn:nbn), indeksointipolicy pitää olla olemassa, järjestelmän tulee käyttää saksalaista Dewey:n luokitusjärjestelmää. Myös tilastointia ja pitkäaikaissaatavuutta käsitellään.

Näiden vaatimusten lisäksi DINI-sertifikaatti listaa suosituksia, esimerkiksi julkaisuarkiston pitää tarjota tukea aineiston siteeraamisessa ja kursseja rakenteellisesta kirjoittamisesta.

DINI:n sivuilta löytyy tietenkin lista sertifikaatin laatimiseen osallistuneista asiantuntijoista sekä julkaisuarkistoista, jolle sertifikaatti on myönnetty.

Saksalaiset kollegat kertoivat, että DINI-sertifikaatti on Saksassa saanut niin arvokkaan aseman, että käytännössä kukaan ei halua perustaa arkistoa ilman kyseistä sertifikaattia. DINI-sertifikaattia pidetään arvokkaan laadun takeena.

Tässä mallissa on monta asiaa oikein.

Sertifiointi toteuttaa ”pehmeää valtaa”. Julkaisuarkisto saa tietenkin olla sellainen kuin sen pystyttäjä haluaa. Mutta markkinamekanismi ajaa kohti sertifioimista. Ja kun yhdellä on se, muut eivät halua olla huonompia. Myös itse sertifikaatti on kilpailuasetelmassa suhteessa muihin sertifikaatteihin.

Yleisesti ottaen tämän kaltainen vallankäyttö istuisi erittäin mainiosti suomalaiseen kirjastomaailman malliin, jossa kunnilla ja muilla kirjastojen katto-organisaatioilla on paljon autonomiaa. Tunnustetut toimijat, joilla ei ole todellista valtaa puuttua toisten asioihin, voisivat painostaa sertifiointijärjestelmällä. Alallamme sekä osaaminen että valta ovat erittäin hajallaan, sertifikaateilla osaamista voitaisi koota vallaksi nyt olemassa olevien valtaorganisaatiorajojen ylitse.

Tällaisina tunnustettuina toimijoina mieleen tulevat ainakin Kirjastot.fi, Kirjastot.fi Labs mahdollisesti yhteydessä muiden pohjoismaisten kirjasto-laboratorioiden kanssa, yleisten kirjastojen neuvosto YKN, IFLA, EBLIDA, Suomen kirjastoseura, Suomen tieteellinen kirjastoseura, Informaatiotutkimuksen yhdistys tai vaikkapa ns. nuorkirjastolaisporukka.

ELY-keskuksilla eikä Opetus- ja kulttuuriministeriölläkään ei paljoakaan valtaa pakottaa kuntien kirjastotoimintaa, mutta sertifioinnin kaltaista pehmeää valtaa voisi hyvinkin käyttää. Näenkin ministeriössä paraikaa laatimisen alla olevat laatusuositukset juuri sertifikaattina, vaikka ei niitä sellaisiksi kutsuta. Idea on kuitenkin sama: osoittaa mitkä kirjastot täyttävät tietyt laatusuositukset ja mitkä eivät. Samoin KDK:n ja KDK-yhteensopivuuden voi nähdä sertifikaattina. Yhteisluetteloa rakennettaessa tulee laadittua edellytykset siihen liittymiselle ja näin yhteisluetteloon mukaan kelpaaminen on aineistotietokannan laadun tunnustus.

Sertifiointia voisi tehdä mitä erilaisimmin kriteerein. Esimerkiksi nuorkirjastolaisporukalla voitaisi lanseerata sertifikaatti vaikkapa henkilökunnan vaihtuvuuden perusteella; arviointia voisi tehdä johtoportaan liikkuvuuden sekä rekrytoinnin kannalta. YKN voisi ylläpitää linjakuria eväämällä sellaisilta jäseniltään sertifikaatin, jotka toimivat YKN:n yhteisen strategian vastaisesti. Kirjastot.fi voisi sertifioida kirjastojen verkkopalveluja ja alamme opiskelijat voisivat arvioida organisaatioita, joissa tekevät harjoittelujaan.

HelMet on yhä enemmän 2.0

HelMet

Lienettekö huomanneet, että pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen näyttöluettelo sallii nykyään arvioiden kirjoittamisen? Sitä en osaa sanoa aikooko kirjasto tarjota itse kirjallisuusarvioita niitä tuottamalla tai hankkimalla julkaisuoikeuksia ammattilaisten laatimiin kirja-arvioihin vai onko tarkoitus että vain loppukäyttäjät (siis ihmiset) laativat niitä.

Jokatapauksessa asiakkaille arvion kirjoittaminen onnistuu kirjautumalla normaalisti kirjastokortin numerolla sekä siihen liittyvällä pin-koodilla. Teoksen saatavuustietojen alapuolelta, käyttäjien antamien tähtien vierestä löytyy nappi ”kirjoita arviointi”.

Muita, vastaavia palveluja on sekä käytössä että vireillä pilvin pimein ja niitä onkin kirjastoalalla kaipailtu jo vuosia. Tai ainakin jotkut ovat kaipailleet, minä mukaan lukien.

Kotimaiset kirjastomarkkinat itseensä käytännössä kokonaan integroinut Axiell myy Arena -palvelua ja se on käytössä jo Hämeenlinnassa ja tulossa mm. Tampereelle. Axiellin Arenalle kilpailija on ruotsalaisen Teknikhusetin CS Library. CS Libraryn hatussa on sulka mm. Tukholman kaupunginkirjaston verkkosivu-uudistuksesta. Molemmat ovat varsinaisen kirjastojärjestelmän sekä niiden perinteisen ankeiden webbisivustojen päällä/rinnalla pyöriviä, rikkaampia sivustoja. Tällaisista ohjelmistoista puhutaan discovery interfacena.

Saatavilla on jo vuosia ollut ”kirjasto 2.0” -tuotteita, joista suuri osa on saatavilla myös ilmaiseksi (lähdekoodeineen) ja heti käyttöönotettavissa. Näistä mainittakoot SOPAC, XC, VuFind sekä Blacklight. Suomalaiset yleiset, akateemiset tai erikoiskirjastot eivät kuitenkaan ole halunneet alkaa ottamaan käyttöön mitään näistä, vaan ovat odottaneet perinteisten järjestelmäntoimittajiensa tarjoavan jotain tuotetta. Pääkaupunkiseudun järjestelmäntoimittaja Innovative onkin koonnut ns. ”kirjasto 2.0” -ominaisuuksia Encore -tuotteeseensa (jota ei ainakaan toistaiseksi ole hankittu HelMet-alueelle) ja Axiell on siis kehitellyt Arenaa omien kirjastojärjestelmiensä päälle.

CS Library, kuten suurin osa avoimen lähdekoodin ilmaisista, itseasennettavista discovery interfaceista väittävät olevansa alla kehräävästä kirjastojärjestelmästä (melko) riippumattomia. Harvat avoimen lähdekoodin ohjelmistoista kuitenkaan tukevat suomalaisissa yleisissä kirjastoissa käytettäviä kirjastojärjestelmiä, eli Origoa ja PallasProta (jotka olivat siis ATP:n ja Tiedon tuotteita ennenkuin Axiell osti molemmat). Tuen rakentaminen Origoa, PallasProta ja muita kirjastojärjestelmiä varten avoimen lähdekoodin ratkaisuihin ei kuitenkaan olisi suurikaan työ ja kerralla saataisi mukaan suurensuuri joukko suomalaisia yleisiä kirjastoja. Tämä olisi järkevää hoitaa keskitettynä ostopalveluna. Milleniumia sensijaan tukee suuri osa näistä ratkaisuista.

Asiaa monimutkaistaa sinänsä hyvä pyrkimys siihen, ettei kirjastojen mustasukkaisesti vartioiman bibliografisen metatiedon ympärille muodostuva lisätieto (esim. arvostelut, käyttötilastot jne) sirpaloituisi moneen paikkaan. Suomi on liian pieni käyttäjäkunta hajautumaan alueellisiin kirjasto 2.0-palveluihin, eikä maantieteellinen alue kuitenkaan ole internetissä kovinkaan relevanttia. Kuvitelkaa että jokaisella maailman kunnalla olisi oma Facebook yhden yhteisen Facebookin sijasta. Ei toimi. Kirjastoalalla puhutaan sensijaan yhden laarin mallista.

Kirjasampo pyrkii olemaan se laari. Lisäksi se mullistaa kaiken mistä kirjastojen metatietotyössä on kyse. Tässä vaiheessa on kuitenkin erittäin epäselvää miten Kirjasampo yhtyy kirjastojen verkkopalveluihin (terveisiä sinnepäin, että plsplspls miettikää jonkinlaiset liittymät Origoon, PallasProhon ja HelMetiin, osana pr-työtä kirjastoille. välivaiheena). Lisäksi Kirjasampo rajautuu kaunokirjallisuuteen joten tietokirjallisuuteen, musiikkiin ja kävelysauvoihin liittyvä metatieto on ratkaistava jotenkin muuten.

Vaarana on, että arvostelupalvelut keräävät tietoa suljettuihin siiloihin. Mielestäni siilot ja ”2.0” ovat keskenään tyystin epäyhteensopivat käsitteet. En tunne CS Libraryn tuotetta tarkasti, mutta ainakin mainostavat ohjelmointirajapintaansa (API) kovasti. Ehkä se ei ole siilo ja ehkä Axiell Arena ei ole siilo. Nykyiset HelMetin arvostelut muodostavat siilon ja marginalisoivat 4 miljoonaa suomalaista. Kirjastolaisille tuttuja yhteystyön muotoja ovat MARC, z39.50 ja kopioluettelointi. Teoksia kuvailevien MARC-tietueiden lisäksi kaikki muutkin kirjastojen tietotuotteet on rakennettava saman periaatteen, eli yhteiskäyttöisyyden ja verkostomaisuuden mukaisesti. Mutta tietenkin vielä paremmin kuin 25 vuotta sitten!

Oikean kirjastomaailman ulkopuolelta käyttäjäarvioita ja muita kirjasto 2.0 -ominaisuuksia löytyy esim. LibraryThingistä, Amazonista ja Google – tyylilleen uskollisensa – haravoi arvioita ja viitteitä verkosta koneellisesti Google Book Searchiin. Nämä kolme palvelua konseptoivat kirjastoa aivan eri lähtökohdista kuin perinteiset, institutionalisoidut kirjasto-organisaatiot (tai no, monet kirjastoinstituutiot ml. yleinen kirjastolaitos ovat oikeastaan aika lyhyt välivaihe kirjastojen historiassa). Amazonin ja Googlen kanssa ns. oikeiilla kirjastoilla ei ole oikeastaan minkäänlaista vuorovaikutussuhdetta, LT on onneksi aktiivinen toimija kirjastojen suuntaan.

Todella sekava kirjoitus, mutta sekava on kirjastojen verkkopalvelujen tilannekin. Tilannetta pyrkii valottamaan Kirjastojärjestelmät nyt! -raportti sekä Yleisten kirjastojen neuvoston verkkostrategia. Muutama selvä linjaus on olemassa (esim. mainittu yhden laarin malli) ja riittävästi teknisiä avaimia sekä kansainvälistä yhteistyökumppaneita (eli tanskalaisia) olisi tarjolla kuten Antti innostavasti kirjoittaa. Taustalla kuitenkin häämöttää toisaalta järjestelmätoimittajien tuotteet (Axiell Arena, CS Library) joilla kaikesta tästä murehtiminen voidaan ulkoistaa ja toisaalta Suuri Yhteisluettelo, Joka Tulee Ratkaisemaan Kaikki Ongelmat. Joten ehkä nyt ei kannata hätiköidä (lue: kannattaa olla tekemättä mitään, yhtikäs mitään). Ja toisaalta–yleisten kirjastojen keskuskirjaston (Helsingin kaupunginkirjasto) sekä sen seudullisten kumppanien (Espoo, Vantaa, Kauniainen) lähteminen oman laarin rakentamiseen on signaali muille noin 350:lle kirjastolle siitä halutaanko sittenkään hakeutua kohti yhteisiä verkkopalveluratkaisuja vai ei.