Kirjastojärjestelmät vai kirjastot ilman järjestelmää

Joulutontun tehtävää toimittanut kuriiri toi juuri himaan tekijäkappaleeni Jarmo Saartin ja Pirjo Tuomen toimittamasta Kirjastojärjestelmät vai kirjastot ilman järjestelmää -teoksesta (Avain, 2012, ISBN 978-951-692-947-0). Toimittajien lisäksi tekstiä on Juha Hakalalta, Ari Rouvarilta, Petri Tonterilta, Ari Mäkirannalta, Sami Varjolta, Lea Tastulalta, Vesa Suomiselta, Ari Haasiolta ja hieman myös allekirjoittaneelta. Osaltani haluan kiittää kaikkia prosessista, ja kehoitan blogin lukijoita tutustumaan näihin erittäin hyviin, ajankohtaisiin ja todelliseen kokemukseen pohjaaviin teksteihin.

Omasta mielestäni mielenkiintoisin oma argumenttini on se, että kirjastojärjestelmän käyttäjäyhteisö on osa ko. järjestelmää, ja tämä tulisi huomioida hankinnassa. Lisäksi tuossa on muutama sanaseni siitä, mitä sosiaalinen media merkitsee kirjastoalan sisällä (vrt. asiakkaille mainostaminen). Muut kirjoittajat kertovat esim. Kohasta ja Evergreenistä, KDK:sta, Melindasta, musiikkiin liittyvästä tietopalvelusta sekä sen työn auttamisesta luetteloinnin ja verkkokirjaston avulla, selailunäkymistä sekä norsuista. Avoin lähdekoodi, avoimet rajapinnat ovat tietenkin keskiössä, koska kirjastot haluavat saada asioita aikaan.

Siis joululomalukemistoa parhaimmillaan. Sain kaksi tekijäkappaletta, laittakaa esim. sähköpostilla tai fesessä postiosoitteenne, niin voin postittaa toisen lainaan (joo kyllä, lainaaminen on mahdollista ilman kirjastojärjestelmääkin).

Mainokset

Käyttäjäyhteistö on osa kirjastojärjestelmää

Häät 1905 (Lontoon juutalainen museo)

Osallistun kirjastojärjestelmän hankkijalle suunnatun opaskirjan kirjoittamiseen (BTJ julkaisee sen piakkoin). Väitän tekstissäni, että

Valitessamme kirjastojärjestelmän, valitsemme samalla myös sen käyttäjäyhteisön johon kuulumme. Etsimällä hyvän, avoimen ja rikkaan yhteisön ja sitoutumalla siihen saamme käyttöömme arvokasta, jo kertynyttä sosiaalista pääomaa emmekä jää kirjastojärjestelmän toimittajan kanssa paitsioon. Joidenkin järjestelmien ympärillä on tunnetusti hyvät käyttäjäyhteisöt (esimerkiksi avoimen lähdekoodin Koha sekä VuFind), toisista ei ole paljoakaan sanottavaa. Järjestelmätoimittajan suhde asiakkaisiinsa vaikuttaa paljon. Käyttäjäyhteisö – siis kollegamme – on osa sitä investointia, jonka järjestelmän valitessamme teemme.

Kirjastojärjestelmä ja muutkin teknologiset infrastruktuurit ovat tyypillisesti pitkäaikaisia ja kuormittavia kumppaneita ja tiiviisti sidoksissa kirjastossa tehtävään arkityöhön. Hyvin johdettu kirjasto siis katsoo tarkkaan kenet johonkin tuotteeseen/toimittajaan sitoutuessaan epäsuorasti ”nai sukuunsa”. Jos oma organisaatio on aidosti yhteistyökykyinen ja valmis panostamaan tuotteen ympärillä olevaan yhteisöön (pomojen väliset puolivuotiset pullakaffit eivät riitä oikeaksi yhteistyöksi), voi yhteisöstä paljon irti sellaista lisäarvoa, jota järjestelmätoimittaja eikä organisaatio itse saa aikaan.

Millaiseen yhteisöön Axiell Arenan tai Auroran, tai ExLibriksen Voyagerin tai Alephin valitseva kirjasto saa? Minusta asiaa voi hyvin verrata naimisiin menoon; millainen suku tulee naimakaupan mukana? Hullu, flegmaattinen, talkoovalmis, tyystin arvaamaton vai millainen?

Kysely: onko nackalainen kollega?

Nackan vaakuna

Nackasta on kuulunut kaikenlaisia uutisia talven mittaan ja asiasta on debatoitu erittäin paljon sekä siellä Ruotsissa että täällä meillä Suomessa, eikä ole syytä olettaa ettei muuallakin. En nyt jaksa keräillä tähän linkkejä, tiedätte kyllä mitä tarkoitan (tämä on siis kirjastoammatillinen postaus, muut voivat ehkä sivuuttaa tän). Tässä on nyt monenlaista asiaa ilmassa ja tilanne on erittäin, erittäin mielenkiintoinen ja juuri tällaisten asioiden vuoksi on erittäin mielenkiintoista olla kirjastossa ja yleisellä sektorilla töissä juuri nyt, vuonna 2011.

Yksi asia mikä tässä keskustelun aaltoillessa on tullut mieleen on tämä: ovatko nackalaiset kollegoitamme. En tiedä onko kysymys tässä nyt parhaalla mahdollisella tavalla ilmaistu, mutta pistetääs äänestystä pystyyn:

Avoin lähdekoodi, jakaminen ja riisto. Ja kirjastot tietty

olet kaunis; kaunis kiitos 1541:lle

olet kaunis; kaunis kiitos 1541:lle

Silläkin uhalla, että tämä saattaa säikäyttää ujommat kirjastolaiset vielä syvempään epäilyksen suohon avoimen lähdekoodin ohjelmien suhteen, haastan kuitenkin kaikki kirjastolaiset miettimään sitä mitä sinun kirjastosi voisi konkreettisesti tehdä avoimen lähdekoodin hyväksi?

Tuolla ulkona on joitain avoimen lähdekoodin kirjasto-ohjelmistoja. Osa niistä on kokonaisia, integrated library system (ILS) -paradigman mukaisia kokonaisratkaisuja kuten Koha, NewGenLib ja Evergreen. Osa uudelleen toteuttaa vain joitain kirjastoautomaation komponentteja, tyypillisesti web-käyttöliittymän l. näyttöluettelon l. aineistoluettelon l. OPACin. Tässä joukossa ovat SOPAC ja XC.

Avoin lähdekoodi on ohjelmistona lähtökohtaisesti ylivertainen suljettuun lähdekoodiin; suljettu lähdekoodi on markkinataloudellinen kompromissi, jonka tuotteen ostaja saattaa joutua tekemään. Noniin, se siitä.

Kirjastoissa on totuttu ostamaan kirjastojärjestelmä. Eli antamaan jollekin rahaa siitä, että saa käyttää jotain ohjelmistoa. Tai toisinpäin: antamaan rahaa siitä, ettei ole estetty käyttämästä jotain ohjelmaa. Avoimen lähdekoodin ohjelmissa tällaista varainsiirtoa ei tehdä, vaan ohjelma sinänsä on ilmainen (free merkityksessä gratis, ”free as free piimä”).

Tämä on sinänsä yksinkertaista ymmärtää. Rahaa maksamalla ostaa itselleen myös oikeuden olla antamatta muuta; raha vastaa tuotteen arvoa. Näen kuitenkin, että avoimeen lähdekoodiin ja yleisemminkin ottaen avoimuuteen ja jakamiseen kuuluu moraalinen velvoite antaa takaisin. Puhutaankin esim.  kehittäjäyhteisöistä ja yhteisöt perustuvat juuri siihen, että kaikki tavalla tai viidennellä tuovat kortensa kekoon.

(Muunmuassa) tämä asia on kodifioitu copyleft-ajatukseen ja on juuri sen ytimessä. Copylefthän on nerokas tekijänoikeudellinen kikka, ja tarkoittaa sellaista kohtaa lisenssissä, että teos on kokonaisuudeen (ml. lähdekoodi tai muu tuotantoprosessi) vapaasti saatavissa, mutta teoksesta muokattuja versioita ei saa levittää ilman että tämän uusikin versio on vapaasti saatavilla. Tällainen ”tarttuva” vapaus suojaa teosta ja yhteisöä riistolta. Tässä kohtaa free as freedom.

Copyleft lienee kauneinta mitä immateriaalioikeuksilla itsellään on koskaan tehty. Ellei tunne asiaa, tätä voi olla hieman vaikeaa hahmottaa, eikä ihme. Asia kannattaa kuitenkin selvittää, copyleft osoittaa aivan nerokasta ajattelua ja on erinomaisen tyydyttävä brainfuck. Kuuluisin copyleft-lisenssi on GNU General Public License, mutta vastaava copyleft-ominaisuus on myös Creative Commonsin Sama Lisenssi (engl. Share Alike).

Termit tekijänoikeus ja copyright eivät suoranaisesti tarkoita samaa asiaa (vrt. author’s right vs. kopiointioikeus), mutta copyleftin voisi kääntää esim. tekijän velvollisuudeksi.

Eksyin aiheesta. Palaan: jos kirjasto valitsisi käyttää avoimen lähdekoodin ohjelmia (kuten yhä useammassa kirjastossa on valittu), mitä kirjasto voisi antaa takaisin? No tietenkin ihan pelkkää rahaa suoraan yhteisölle tai sitä tukevalle säätiölle tai yhdistykselle jos sellainen on. Kirjasto voisi ostaa tukipalveluja yhteisöltä tai yksittäisiltä henkilöiltä. Ja kirjasto voisi luovuttaa tekemänsä tai teettättämänsä muutokset, parannukset tai korjaukset takaisin yleiseen käyttöön vaatimalla alihankkijoiltaan lähdekoodin avoimuutta ja vapautta (ellei sellaista jo edellytetä lisenssissä).

Niin kaunista on copyleft, kirjasto ja maailma, että laitan tähän kuvitukseksi ensimmäisen Creative Commons-lisensoidun kuvan, jonka Flickr löytää haulla ”kaunis”. Kiitos kuvasta 1541 🙂

Sama lisenssi