Google Books–Maailman suurin kirjasto -dokumentti YLE Areenassa

”Google Books, maailman suurin kirjasto” YLE Areenassa

Näittehän tämän Google Books–Maailman suurin kirjasto -dokumentin jonka YLE tarjoaa Areenan kautta suunnilleen joulukuun puoleen väliin asti. Guuglettelemalla löysyi alkuperäinen nimikin, H. G. Wellsiä mukaillen Google And The World Brain. Ohjaaja on Ben Lewis ja webbisivulla on monenmoista elokuvapalkintoa esillä.

Dramatisoinnista ei ole puutetta. Sehän kuuluu elokuvan henkeen. Muutamia mielestäni keskeisiä asioita on jätetty mainitsematta, esim se että Googlen digitoimat kirjat palautettiin sinne mistä olivat peräisinkin, ja joidenkin kirjastojen kanssa oli jopa diili että ne saivat myös digitoidut kopiot kirjoista. Siellä ne kirjat seisovat samoissa kirjastojen hyllyissä missä ennen Googlen skannailuakin, kaikkien luettavissa ja skannattavissa. Kirjasto-virastot, kustantajat ja kirjailijat eivät ole edelleenkään laittaneet montaakaan tikkuakaan ristiin digitaalisen sisällön ja internetin puolesta, ja Google on siinäkin mielessä erinomainen kirittäjä. Niin tai näin, kannattaa katsoa toi leffa kun se nyt on YLEn kautta saatavilla. Mittaa on about tunti.

Lausuntoja leffaan ovat jakaneet sellaiset isonimiset usual suspectit kuin Lawrence Lessig, Kevin Kelly, Jaron Lanier, Brewster Kahle, Clay Shirky, ja ilokseni myös (Paul Otletista kirjoittanut) W. Boyd Rayward. Rikkana rokassa Jean-Noël Jeanneney.

The story of the mostneljänneksi ambitious project avoimen lähdekoodin, Wikipedian ja Creative Commonsin jälkeen [blog. huom.] ever conceived on the Internet. In 2002 Google began to scan millions of books in an effort to create a giant global library, containing every book in existence. They had an even greater purpose – to create a higher form of intelligence, something that HG Wells had predicted in his 1937 essay ”World Brain”. But over half the books Google scanned were in copyright, and authors across the world launched a campaign to stop Google, which climaxed in a New York courtroom in 2011. A film about the dreams, dilemmas and dangers of the Internet.

Alla vielä traileri. On siinä onneksi muutakin kuin hyvin huolestuneita setä-ihmisiä.

Advertisement

Sillävälin YLEllä: ontologiat+Onki+Drupal+avoin lähdekoodi

YLE

Drupal

Onki-ontologiapalvelu

YLE käyttää Drupal -julkaisujärjestelmää monissa sivustoissaan. Ilahduin kovasti, kun viime lauantaisessa DrupalCampissa Isolla pajalla Teemo Tebest esitteli Svenskalle kehitettyä Drupal-moduulia, joka helpottaa YLEn sisällöhallintaa.

Resource Description Framework

Drupalhan ymmärtää itsekin semanttisen webin perustana olevaa RDF:ää, mutta nyt nähty moduuli on kirjastomaailmasta katsellen erityisen kiinnostava; moduuli yhdistää Drupalin Onki -ontologiapalveluun. Näin YLEn sisällöntuottajat voivat noukkia ontologioista sisältöään kuvailevia termejä. Kirjastoihminen voisi kutsua tätä vaikkapa luettelointi 2.0:ksi tai auktoriteettikontrolli 2.0:ksi. Vastaavaa ei meidän alallamme Suomessa tehdä kuin Kirjasammossa SAHA-annotaatioeditorilla. DrupalCampissa puhuttiinkin hieman myös siitä, sekä Onkin ja ontologioiden ylläpidon tulevaisuudesta.

YLE on avoimen lähdekoodin hengessä julkaissut moduulin Drupal.org:issa, jossa se on paraikaa menossa Drupal-yhteisön vertaisarviointiprosessin läpi. Moduulin lähdekoodi on jo saatavissa tarkastelua ja muutosten tekoa varten.

Viimeaikaisten järjestelmäkehitysten myötä kirjastot ovat ottaneet lähinnä takapakkia auktoriteettikontrollin ja muunkin automaattisen tietojenkäsittelyn osalta, mutta hienoa nähdä että tietotyön ammattilaiset toisaalla, esim. juuri YLEläiset, ottavat metadatan, avoimuuden ja muulla tehtävän metadatatyön (esim. ontologiat) näin vakavasti ja kunnianhimoisesti. Pisteet YLElle (taas)!

[edit 24.09.2012: upotin videotaltioinnin tähän mukaan, Teemo aloittaa kohdassa 16:30]

Interludi IX

Kun minä olin nuori, kuuntelin näin sunnuntai-iltaisin aina Radio Mafialta Jukka Mikkolan luotsaamaa Avaruusromua. Siellä soi usein Tangerine Dream. Blogini välisoitoksi Tangerine Dreamin Phaedra (1974), pituutensa vuoksi kahdessa osassa.

Löytyy myös Spotifystä.

Cory Doctorow kysyy mitä haluamme tekijänoikeuden tekevän?

Cory Doctorow

The Guardianissa oli vähän aikaa sitten mainion Cory Doctorowin artikkeliWhat do we want copyright to do? Hyvä kysymys jonka kuulee liian harvoin. Jos yritettäisi ajatella asiaa nyt 2010 vuotta ajanlaskumme alun jälkeen, niin mitä haluaisimme että tekijänoikeus tekee? Mitä vaikkapa me kirjastoammattilaiset siltä haluaisimme?

Jos meillä länsimaissa ei olisi takanamme muutama sata vuotta immateriaalioikeushistoriallista painolastia, niin minkälainen tekijänoikeus tai yleisemmin immateriaalioikeusjärjestelmän haluaisimme rakentaisin? Tässä välissä tapahtui sellaisia juttuja kuin teollinen vallankumous, toinen teollinen vallankumous, valistuksen aika, yleiset kirjastot, internet, globalisaatio ja niin etiäppäin. Monta asiaa on tapahtunut tekijänoikeuslainsäädännön edesauttamana, vielä useampi siitä huolimatta. Mutta minkälainen immateriaalioikeusilmapiiri olisi meillä hyväksi. Nykyinen on selvästikin rikki, koska luovaa työtä elättämällä on todella hankalaa saada elantonsa.

Koska tarvitaan voittajia ja häviäjiä, Cory lähtee hahmottelemaan keitä näille puolille aseteltaisi. Lähtökohdaksi hän ottaa sen, että mahdollisimman laaja joukko tekijöitä pystyisi tekemään mahdollisimman laajan joukon teoksia, jotka saavuttaisivat mahdollisimman laajat yleisöt.

Now, take $300m CGI summer blockbuster films: if the producers of these things are to be believed, the ongoing capacity to produce glitzy, big budget productions demands that services like YouTube be shut off (see, for example, Viacom’s lawsuit against Google over YouTube).

If this is true – I’m no movie exec, maybe it is – then we need to ask ourselves the ”balance” question: YouTube’s users produce 29 hours of video every minute and the vast majority of it is not infringing TV and movie clips, it is independently produced material that accounts for more viewer-minutes than television. So, the big studios’ demand amounts to this: ”You must shut down the system that delivers billions of hours of enjoyment to hundreds of millions of people so that we can go on delivering about 20 hours’ worth of big budget film every summer.”

To me, this is a no brainer. I mean, I love sitting in an air-conditioned cave watching Bruce Willis beat up a fighter jet with his bare hands as much as the next guy, but if I have to choose between that and all of YouTube, well, sorry Bruce.

Hyvä tekijänoikeuslainsäädäntö on Coryn mielestä todisteisiin perutuva (evidence-based) sekä tasapainoinen (balanced). Molemmat kuulostavat vähintään kohtuullisilta periaatteilta mille tahansa laille nykyaikaisen yhteiskuntafilosofian pohjalta. Nykyinen tekijänoikeuslainsäädäntö ei tietenkään ole näistä kumpaakaan, kuten hyvin tiedämme. Selvä osoitus tästä on se, että tekijänoikeutta ei voi ymmärtää arkijärjellä. Edes tekijänoikeuteen erikoistuneet lain asiantuntijat eivät kuulemma osaa, saati ymmärrä tekijänoikeuslainsäädäntöä. Moderniin yhteiskuntaan kuuluu, että kansalaiset tietävät sekä omat että toisten oikeudet sekä tuntevat yhteiskunnan toiminnan periaatteet yleisellä tasolla. Minusta suuri osa tekijänoikeusrikkomusväitteistä voidaan aivan hyvin ohittaa sillä, ettei voida kohtuudella olettaa että ns. tavallinen kansalainen ymmärtäisi lakia, eikä näinollen hänen sitä tarvitse noudattaa. Jos lainsäädännön toiminnan ymmärtäminen on ihmiselle mahdotonta ja järjenvastaista, se ei ole hänen vikansa vaan lainsäädännön vika.

Lainsäädännön tarkoitus ole suojella olemassaolevia markkinoita. Sellaista kutsutaan protektionismiksi ja se on yleisesti ottaen huono asia. Tasapainoisuus on jotain muuta. Laura Leppämäen teoksessa Tekijänoikeuden oikeuttaminen on hyvää tekstiä utilitarismista ja siitä miten tekijänoikeus suhtautuu siihen.

Kysymys on siis: minkälaisen yhteiskunnan haluamme, ja minkälainen tekijänoikeuslaki rakentaisi meille tuollaisen yhteiskunnan?

Alla pieni joukko julkaisuja, joihin suosittelen kaikkia luovasta taloudesta kiinnostuneita tutustumaan. Ja tämä luonnollisesti tarkoittaa myös kirjastoammattilaisia, sillä luova talous on keskeisimpiä tuotoksiamme. Asiaan:

• YLE Kultakuume (YLE Radio 1): Luovan talouden 11 käskyä (saatavilla vielä 24 päivää) sekä vieraana olleen Tarja Cronbergin selvitys OKM:lle Luova kasvu ja taiteilijan toimeentulo
• Otto Bruun, Teppo Eskelinen, Ilkka Kauppinen, Hanna Kuusela: Immateriaalitalous – Kapitalismin uusin muoto (ISBN 978-952-4951-19-7)
• IPRinfo -lehti (ISSN 1456-9914)
• Laura Leppämäki: Tekijänoikeuden oikeuttaminenISBN 951-39-2448-3)

(Doctorowin juttu Guardianissa via Veera Ristikartano)

Kirjastoammattilainen Googlen käyttöliittymänä

By Pearson Scott Foresman (Public domain), via Wikimedia Commons

Loistava tiistai, jauhot kurkkuun heti aamutuimaan. YLE:n kulttuuriuutiset uutisoi: Kirjastonhoitaja googlettaa puolestasi. Lukekaa ja nauttikaa siitä riisuvasta tunteesta, kun media julkisesti ruotii oman ammattikuntamme itse luomia ja ylläpitämiä myyttejä, joita muut ihmiset (eli käyttäjät) eivät oikeasti edes tiedä. Aaah.

(Via Petri Tonteri@Twitter)

Haastatteluni e-kirjoista YLE Radio Suomessa (ja Areenassa)

Näin se käy e-kirjan luku 😉 (kuva YLE)

Annoin torstaina haastattelun e-kirjoista YLEn Taustapeili -ohjelmalle. Ohjelma tuli ulos eilen perjantaina 29.10.2010 ja löytyy jo Areenasta. YLEn tuotantoprosessia ei voi kuin ihailla, olisipa meillä kirjastoissa yhtä sujakkaa toimintaa! Juttu on otsikolla Tekniikan taustapeili lukee e-kirjaa ja Areenaan löpinäni on otsikoitu Taustapeili: Uteliaalla asenteella tekniikasta. Mittaa on 28 minuuttia ja juttelen esim. e-kirjan lukulaitteiden määritelmästä, markkinoista, kirjastoista tietenkin sekä e-kirjojen suhteesta internettiin sekä p-kirjoihin.

Kirjastoammattilaiselle Mace Ojalalle tärkeää on, että ihmiset lukevat, ei se, mistä se luetaan. Lukulaitekeskustelussa on kuitenkin hänen mielestään paljon myyttejä, joita toistellaan.

E- ja p-kirjojen suhteesta lausuntoja antanut HS Raati on aiheuttanut perjantain mittaan silmien pyörittelyä sekä HS.fi:n kommenteissa että Facebookissa. Okei HS:fi:n anekdoottikeräys Lukulaitteet eivät uhkaa paperikirjoja ei luultavasti tee oikeutta raadin antamille varsinaisille lausunnoille, mutta ”kirja on filosofinen esine” jäänee elämään lentävänä lauseena.

Oma väittämäni on, että kun keskustelemme e-aineistojen tulevaisuudesta täällä internetissä, emme näe metsää puilta. E-aineistot ovat jo todellisuutta, ja juuri tämä on sitä. Voisi olla hyvä puhua esikseen ”E-kustantamisesta”, eli siitä miten tästä voisi halutessaan saada fyrkkaa, mutta se on aivan eri keskustelu kuin se, mitä varsinainen e-teksti tai e-julkaisut ovat. Tässä on kaikenkaikkiaan todella monta toisiinsa kietoutunutta asiaa, kuten sekä sisällön että lukulaitteiden tuotantomekanismit, immateriaalioikeudet, lukemiskulttuuri, tekniset standardit, vanha kunnon huoli nuorison hyvinvoinnista, kirja symbolina sekä esineenä, johon olemme henkilökohtaisesti kiintyneet. Tämän päällä mukava käsitesekamelska niin ei ihme jos koko asia vaikuttaa vähintään epäselvältä.

Tämä Taustapeilin ohjelma on muuten sikäli ”urani” tähtihetkiä, että pääsin mollaamaan PDF-tiedostoja julkisesti, kansallisessa radiossa. Minähän olen julistautunut PDF-tiedostojen viholliseksi grrr >:-[

YLEn kanssa on aina kiva tehdä juttuja. Tykkään YLEstä ja tuo Taustapeili-ohjelma kuuluu omien suosikkiohjelmieni joukkoon. Olen kuunnellut sitä podcastina pitkän aikaa.

Tuossa YLE sivuilla kuvituksena olevassa valokuvassa esittelen miten miniläppäriä voi käyttää e-kirjan lukulaitteena kääntämällä näytän asetuksista kuva 90 astetta. Kuvassa on esillä aito e-julkaisu, nimittäin kirjastoalan Kirjasto-kaapeli -palstalla meneillään oleva keskustelu siitä, millaisia kustannussopimuksia nykyään allekirjoitetaan tekijöiden ja kustantajien välillä ja mitä sopimukset e-julkaisemisesta sanovat.

"Suomalaisten suhde työhön on muuttunut" (kuva Lauri Hannus)

PS. Samalle viikolle sattui Turun ylioppilaslehden artikkeli 5 väitettä työelämästä, jossa olin myös yhtenä haastateltavista tai enemmänkin ”keissinä”, asiantuntijalausuntojen muassa.

Tietoisku kirjastoista

YLE tapaa lähettää yleishyödyllisiä tietoiskuja ja kirjastollakin on nyt omansa… tai on ollut jo vähän aikaa. Kyseessä on tiettävästi kirjaston ensimmäinen televisiomainostietoisku, joten historiankirjoituksen äärellä ollaan. Pitäkääpä siis kierrossa ok?

Kiitos YLE.

YLE: Miksi internet ei ole kirjasto?

Kai Ekholm

Vaikka olisinkin mitä mieltä ylikirjastonhoitajan Kai Ekholmin uudesta kirjasta Kirjastot ovat palaessaankin kauniita, niin esiintyessään Kai on tarkka, kärkäs, mielenkiintoinen ja oikeassa. YLE Areenassa on heinäkuun puoleen väliin asti kuunneltavissa Kultakuume -ohjelman jakso Miksi internet ei ole kirjasto?

Kiitos jälleen YLE. Mace tykkää YLEstä. On sääli, etteivät kirjastot paremmin hyödynnä YLEn mielettömän laajaa ja laadukasta tuotantoa. Musiikkikirjastossa työskentelevänä en viitsi edes käydä YLEn erilaisilla musasivuilla, niin paljon siellä on joka päivä erinomaista, valmista aineistoa joka valuu sormiemme välistä. YLE mukaan sitten KDK:hon okei?

Ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm telkussa

Kai Ekholm

Huono otsikko; mikä se telkku edes on? Telkku on jonkinlainen synkronoitu näytäntö oikeasti netissä olevia videoita. Vähän kuin viisi ja puoli miljoonaa kansalaista päättäisi mennä johonkin yhteen webbiosoitteeseen kello puoli yhdeksän illalla tai jotain. Outo ajatus, eikä varmastikaan kenenkään edun mukainen. Eikä meidän himassa edes ole telkkua.

Asiaan: Kansalliskirjaston johtaja, ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm tämänaamuisessa Ykkösen aamu-tv:ssä: Pärjäävätkö kirjastot nettiaikana? Mittaa 13 minsaa. Alun insertti käsittelee Google Book Searchia sekä frankofiilien omia nationalistisia ja protektionistisia hankkeita, ja niistä siirrytään suomalaisiin digitointihankkeisiin. Sen jälkeen käsitellään iPadin innoittamana e-kirjoista. Eli kaikki keskustelunavaukset ovat teknologialähtöisiä ja odotetaan vastausta jonkun (amerikkalaisen) firman aloitteeseen. Muitakin lähtökohtia olisi voinut olla. Ohjelmassa esitetty sotaretoriikka ja väittämä, että Googlen digitointihanke on jotenkin pois kirjastoilta on harhaanjohtavaa. Tätä tämä on. Toivottavasti kaikilla on hyvä medialukutaito.

Kiitos kuitenkin Kaitsulle telkkuesiintymisestä ja panikoinnin ja käsienheiluttelun lieventämisestä positiivisen ja luottavaisen asenteen viestimisellä. Kiitos YLElle ohjelmasta.

Kain uusi kirja Kirjastot ovat palaessaankin kauniita (BTJ, ISBN 978-951-692-765-0) ilmestyy kohtapuolin. Propsit kirjan nimestä.

Sitä todellista kirjastoteknologiaa

Papruu

Kirjastojärjestelmät, MARC, interweba, sosiaalinen blaahblaah, e-kirjat. Teknologiaa, kirjastoteknologiaa. Otetaanpa kuitenkin lusikka kauniiseen käpälään: sitä ihan oikeaa kirjastoteknologiaa on paperi. Muu teknologia on avustavassa roolissa.

Hienojen tietojärjestelmiemme tarkoitus on se, että se paperi löytyy varastosta (tai hyllystä, kuten kirjastolainen kaunistellen sanoo 😉 silloin kun sitä tarvitaan. Suoritteet, eli lainamäärät tulevat siitä että saamme houkuteltua asiakkaat kantamaan paperia ulos varastoistamme. Suoritteiden avulla todistamme päättäjille, asiakkaille sekä itsellemme että meitä tarvitaan, jotta paperia voidaan varastoida ja liikutella tulevaisuudessakin.

E-kirjoissakaan ei ole kyse lukemisen tai tarinoiden luonnollisesta muutosprosessista. Niissä on kyse paperista. Onneksi e-kirjat ovat kuitenkin e-paperia, eivätkä tavallisia tietokonenäyttöjä; jokaiseen meistä on jo iskostunut totuutena toitotettu väittämä, että e-paperista on oikeasti miellyttävä lukea – toisin kuin näytöltä –  vaikka harva meistä on edes nähnyt moista ihmelaitetta. Oletko sinä? Entä onko sinulla mielipide e-kirjoista lukukokemuksena?

Sana paperi johtuu tietty papyruksesta, siis kasvista josta paperia egyptissä valmistettiin. Library johtuu latinan sanasta liber/libri jolla on tarkoitettu kasvin sitä elävää sisusta, josta papru on tehty. Latinan kautta kirjasto, kirja, elämä ja vapaus ovat kaikki peräisi samoilta juurilta. Ei hullumpaa. Monien muiden kielten biblio-alut johtuvat samaa tarkoittavasta kreikan kielen sanastosta.

Mainion YLEn mainiolla Radio 1:llä on Maija Typen toimittama ohjelmasarja Tekniikan käsikirja (suora url mainioon podcast-syötteeseen on tämä), ja siinä juttua paperista. Kukin kestää jotain 15 minuuttia.

• Paperi ja sen valmistus
• Pehmopaperia ja leivinpaperia
• Gutenbergista offsetpainoon
• Jätepaperista uudeksi raaka-aineeksi
• Digitaalisia printtereitä
• Mihin kierrätyskuitu kelpaa

Tiesitkö, että neljännes kopiopaperista on kiveä? Minä en tiennyt. Eipä ihme että painaa ja pölisee.

Meistä on televisiosarjaksikin

Olettehan huomanneet, että kirjastolaisista on aihetta televisiosarjaksikin? YLE lähettää aussi-sarjaa Kirjastolaiset (engl. The Librarians) lauantai-iltaisin. Löytyy myös Areenasta. Kiitos YLE! xD

Kirjastot ubiikkiyhteiskunnassa

Sellon kirjastossa ubiikkiyhteiskuntaa ja kirjasto käsittelevässä tapahtumassa

Espoon Sellon kirjasto järjesti tänään ubiikkiyhteiskuntaa ja kirjastja käsittelevän pienen seminaarin. Tilaisuus oli kirjastolaisille, ja jatkoa kahdelle aiemmalle , yleisölle suunnatulle tapahtumalle. Puhujina olivat aiemmin mm. J.J. Kasvi ja vielä kolmas yleisötilaisuus on tiedossa joskus tulevaisuudessa.

Pyöräilymatka Helsingistä Leppävaaraan sujui mukavasti tämän ja tämän ryydittämänä. Tarvitseeko tätä sanoa, pyöräilyhän on aina mukavaa 🙂

Puhujina tapahtumassa olivat Tuija Aalto YLEltä, Jaakko Sannemann Entressen kirjastosta Espoosta sekä Päivikki Karhula Eduskunnan kirjastosta. Tuijan puheenvuoro käsitteli YLEn sosiaalisen median strategiaa ja muita YLEn ja mediakentän tuulia, Jaakon erittäin puhutteleva puheenvuoro käsitteli subjektiivista ja henkilökohtaista kokemusta sekä kirjastosta että kirjastolaisuudesta sosiaalisen median äärellä ja Päivikki pelotteli meitä toimittamassaan Paratiisi vai panoption -kirjassa (Eduskunnan kirjaston selvityksiä, ISBN 978-951-53-3054-0, 2008, myös interwebissä) julkaistun artikkelinsa pohjalta laaditulla, kriittisellä ubiikkiyhteiskunnan laajenevan valvonnan mahdollisuuksia esittelevällä puheenvuorollaan.

Raposin, eli selostin (; Tuijan, Jaakon ja Päivikin valmistellut puheenvuorot Qaikun #seminaarikannuun. Seminaarikannussa onkin tänään ollut todella kova vilinä menossa olevan MindTrek -tapahtuman johdosta; tämän kirjoitettuani lieneekin syytä tarkastella mitä sieltä qaikuu tänne internetin puolelle.

Tuija naksi hieman kuvia, itse nappasin vain yhden fotoshootoutin 🙂 Lisäksi tapahtuma videoitiin, videot ovat kuulemma tiedossa nettiin jossain vaiheessa. Ilmoittelen mitä asialle kuuluu ku on ajankohtaista.

Noista ylläolevista rapo-linkeistä sekä esitysgrafiikoista suunnilleen selviää mistä oli kysymys, mutta varsinaisesti ubiikkijutuista puhui vain Karhula. Valmisteltujen puheenvuorojen jälkeisissä pulinaryhmissäkään ei varsinaisesti puhuttu niistä, vaan yleisemmin kirjaston tulevaisuudesta, ja pitkälti uhkien kautta. Ala on edelleen selvästi kriisissä. Yleisesti ottaen vapaa kolmisenkymmentä kirjastolaista olivat huolissaan tietenkin e-kirjoista (jotka olivat tulleet voimakkaasti esiin aiemmassa yleisötilaisuudessakin), suomalaisten lukuinnosta, Googlen dominanssista tiedonhaun välineenä sekä tietenkin kirjastojen ja kirjastolaisten merkityksestä tiedon ja elämysten välittäjinä ja tuottajina myös tulevaisuudessa. Lisäksi puhuttiin kirjastotilasta ja siitä miten kirjastoissa jatkuvasti kertyvä data esim. lainaustapahtumista saataisi käyttöön. Sehän olisi esimerkiksi kokoelmatyön ohjauksessa tai palveluja kehittäessä aivan keskeistä tietoa, mutta toistaiseksi sitä ei ole ollut kiinnostunut juuri kukaan. Kiusallista.

YLEn strategia on hyvän kuuloinen. Erinomaisena nostona se, että jokaisen YLEläisen oikeutta näkyä sosiaalisessa webissä ammattiroolissa tuodaan esiin. Sosiaalinen media ei ole vain viestintäosaston heiniä. Heillähän on tietenkin talo täynnä itsetietoisia toimittajia, jotka ovat todella tottuneet julkaisemaan ja eivät helposti ota vastaan mitään ohjeita miten sitä julkaisua pitäisi tehdä. Kirjastoissahan tilanne on aivan päinvastainen, kirjastolaiset nimenomaan eivät julkaise juuri mitään, eli kaikki julkaisutoiminta on uutta.

Keskustelu oli todella elinvoimaista ja aktiivista, kiva olla mukana kun puhujilla riittää kosolti näkemystä ja laajaa tietoa 🙂 Kiitos kaikille mukaville kollegoille sekä tietenkin etityisesti puhujille sekä järjestäjätaholle eli Sellon kirjastolle 🙂 Hyvisten kokoontuminen.

Yle ja turkulaiset (ja minä) e-kirjoista

YLEn Päivä Suomessa -ohjelman 2.9. otsikko Sähköisiä lainakirjoja ja hiidenkirnuja kiinnitti tietenkin huomioni. Ohjelma on vielä Areenassa muutaman päivän ajan ja myös tekstinä otsikolla sähkökirjat saapuvat kirjaston hyllylle syyskuussa. Jutussa Turun kaupunginkirjaston Risto Suomi ja Eira Honka esittelevät sähkökirjaa YLEn Jouni Koutoselle.

Tunnereaktioni oli ristiriitainen, sillä Tiina-Emilia Kauniston suloinen, pehmeä ääni hiveli äänielimiäni väittämällä, että Turun kaupunginkirjasto on ensimmäinen yleinen kirjasto Suomessa, joka alkaa lainaamaan sähköisiä kirjoja. Samalta tuntunee, jos tulee ruoskituksi riikinkukon pyrstösulalla; onhan sähkökirjoja ollut monissa yleisissä kirjastoissa jo jonkin aikaa lainattavissa, itsekin olen radiossa niistä jutellut useaan eri otteeseen, esim. YleX:ssä (Ogg, 3:20 min) Radio Helsingissä (mp3, ~8min) kesällä 2006. Pääkaupunkiseudun HelMet -kirjastoihin ja muihinkin kirjastoihin on lisensoitu Ellibs. Ohjelmaa pidemmälle kuunneltua kuitenkin selvisi, että YLE tarkoittaa sähkökirjalla laitetta, ei teosta.

Terminologia todellakin on vielä vakiintumatonta. En itse ole e-kirjojen (kummassakaan merkityksessä) ystävä, vaikka toki digitaalisessa muodossa julkaiseminen on ihanaa. No tulipa sanottua tämäkin nyt sitten ääneen. Uudelleen se tulee sanottua Kaisa Hypén toimittamassa ja BTJ:n syksyllä julkaisemassa kirjassa Kirjasto 2010–Lukijat, tekstit ja verkko (ISBN 978-951-692-753-7), jossa mukana olevassa artikkelissani Sananen yleisten kirjastojen roolista internetissä tilitän mm. seuraavasti:

Internetissä on aineistoa saatavilla käytännössä mielin määrin, mutta kirjastojen verkkopalveluissa ei ole aineistoja ensinkään. Joskus on vaikea nähdä metsää puilta: kirjastot olettavat elektronisten aineistojen (eli e-aineistojen) tarkoittavan niin sanottuja e-kirjoja, e-lehtiä tai ylipäätään kaikenlaisia entuudestaan tuttuja painotuotteita, joiden eteen on liitetty kirjain e.

Julkaisijoiden toivotaan saattavan näitä e-aineistoja kirjastojen ostettavaksi, jotta kirjaston verkkopalvelussa olisi edes jotain mielenkiintoista. E-aineistojen oletetaan muistuttavan painotuotteita kaikin tavoin: niitä ostetaan kaupasta rahaa vastaan, niitä lasketaan kappalemäärin, niissä on sivuja tai äänitteiden tapauksessa niiden kesto on mitattavissa sekunneissa, ne eivät muutu hankinnan jälkeen, ne ovat kaikille käyttäjille samanlaisia, ne on mainittu kansallisbibliografia Fennicassa, niillä on tekijä ja julkaisuajankohta, jokainen niistä on itsenäinen kokonaisuus ja jokaisella on tasan yksi etukansi, yksi nimiölehti ja yksi takakansi. Mikään näistä ominaisuuksista ei ole kuitenkaan elektroniselle aineistolle luontainen (Tuija, Yoe, Mace: Sula Pinta #31–Kirjastojen digitaalinen tulevaisuus, 23asiaa verkkokurssi, vieraana Mace Ojala).

Niin kutsutut e-aineistot pyrkivät olemaan arkaaisiin ajatus- ja toimintamalleihin (hankinta, poisto, lainauksenvalvonta) sopivia yhteensopivuustuotteita. Semmoisina ne ovatkin tarpeellisia kaikille, joille teksti ja kirjallisuus tarkoittavat kahden vasikannahan väliin sidottuja, selluloosapuurosta puristettuja lastuille painettuja kirjaimia, musiikki muovisia läpysköitä tai tietynlaisia pisteitä viidellä vaakaviivalla (jälleen selluloosapuurolastuille painettuina) tai yleisemmin kaikkea, joka voidaan tyhjentävästi kuvailla MARC-tietueisiin alun perin 1960-luvulla laadittujen luettelointisääntöjen mukaisesti.

Oho, ei tämän pitänyt mennä nyt tähän tilitykseen Tämän blogipostauksen pointti sensijaan on, että kuunnelkaa se Ylen e-radiojuttu (Tiina-Emilian äänestä nauttien) tai lukekaa se e-teksti Ylen sivuilta ja että Turussa voi kohta lainata e-kirjan (laitteen).

Lukekaa lisäksi uusi First Monday volume 14 numero 9.

YLEn mahdollistajastrategia

YLEn mahdollistajastrategiaan liittyvä yleisötilaisuus oli tänään, sääli etten päässyt paikalle. Onneksi koko suomen internet oli siellä, joten liverapoa, videota, kuvia, uutisia ja blogikirjoituksia on saatavilla enemmä

Mitä merkitystä tälläisella voi olla kirjastoille?

Taas pari kiehtovaa podcastia

Aah puheohjelmat ovat aivan mahtavia, kuinka kamalaa elämä onkaan ollut ennenkuin puheohjelmien arkistot tulivat saataville netin kautta. Tuottajan ja levittäjänkin kannalta paska homma, että vaikkapa radiosta lähetetty ohjelma oli käytännössä tuuleen viskaistu kun ohjelman lähetysaika oli ohi. Nyt niitä tulee tekstuaalinen metatieto jonka google löytää, niihin voidaan viitata kuten tässä blogikirjoituksessa, ne löytyvät erilaisista konteksteista kuten haltijaorganisaationsa sivuilta tai lähteinä vaikkapa Wikipedista (jonne tämänkertaisen In Our Timen laitoin) ja haltijat saavat sangen tarkkaa tietoa siitä kuinka paljon arkistoja käytetään. Vaikeaa kuvitellakaan aikaa ennen nettiä; että muka päivät pääksytysten vahtaisin kello yhdessä ja läjä ohjelmalistauksia toisessa kourassa maailmanradioni ääressä. LOL.

Lähipäivinä olen kuunnellut BBC Radio 4:n In Our Timen jakson Aleksandrian kirjastosta ~45 minuuuttia) ja YLEn Julkisen sanan jakson Kirjasto taskussa (noin 20 minuuttia).

Edellisessä käydään läpi Aleksandrian kirjaston syntyhistoriaa, sen merkitystä aikalaisiinsa sekä myöhempiin kulttuureihin ja tietenkin sen tuhoa. Luonnollisestikaan Aleksandrian kirjastoa ei voi käsitellä ilman että samalla käsittelee helleenisen maailman, Egyptin, Rooman imperiumin, kristinuskon ja oppineisuuden historiaa.

Julkisessa sanassa käsitellään Suomen digitaalisia kustannusmarkkinoita sekä mitä ne sähkö- ja äänikirjat oikein edes ovat ja millaisilla laitteilla niitä voi nauttia. Ruotsissa on kuulemma sellainen palvelu, että puhelinoperaattorilla on äänikirjakirjasto ja sieltä kuunnella näitä kirjoja  kiinteää kuukausimaksua vastaan. Tämä käsittääkseni toimii nimenomaan puhelimen kautta, ei mobiiliinternetin

Akateemsen kirjakaupan äänikirjojen myynti oli vuonna 2008 sellainen, että kymmenen eniten myydyn nimikkeen menekki oli välillä 1 600-17 000 kappaletta. Euroopassa ja maailmalla on äänikirjojen kuuntelu suositumpaa esimerkiksi autoillessa, ohjelmassa arvellaan että suomalaisten hyvä lukutaito on syynä siihen, ettei äänikirjoille oikein ole menekkiä. Kyllä niitä silti meidänkin kirjaston muutama joka päivä liikkuu.

Tulipa tähän postaukseen aimo liuta tageja kun päätin kuvailla enemmänkin lähdeaineiston kuin varsinaisen kirjoituksen sisältöä.

Muutama kirjastolaisia kiinnostava puheohjelma

Kirjastot.fin tekijänoikeus-palstalle kirjoittamaani:

En tiedä onko kukaan tätä lueskeleva lähdössä ensi viikolla Tukholmaan Nordic Cultural Commons -konferenssiin. Itse päätin olla lähtemättä. Ohjelmassa on tietenkin ruotsalaisuuteen keskeisesti liittyvää piraattikeskustelua sekä kaikenlaista tekijänoikeus- ja lisensointijuttua pohjoismaisesta perspektiivistä. Ohjelma pyörii Creative Commonsin ympärillä mutta muutakin asiaa on, esimerkiksi torstain sessiossa Open content licenses in public broadcasting and archiving puhujina esimerkiksi British Libraryn intellektuaaliomaisuuden manageri (käännös minun) ja BBC:ssä sekä museoiden kanssa työskennellyt Ben White.

Tapahtumaan on Suomesta lähdössä kolmen ”videonuken” joukko ja pikaisesti toimien heitä olisi vielä mahdollista hyödyntää. Tästä projektista on Petri Kolan viidentoista minuutin haastattelu Tuhat Sanaa -podcastissa ja synopsis ja kommentointi Tuhat Sanaa -blogissa. Videonukkejen ohella noissa on keskustelua mediakentän moniäänisyyden puolesta sekä esitellään NCCC -konferenssi ja CC.

Videonukkejen ajatus on kiehtova ja jos kaikille ei ole jo tähän mennessä käynyt ilmeiseksi, niin organisoitumisen, tiedonmuodostuksen, mediatyön ja yhteistyöntekomahdollisuuksien muuttuminen internetin myötä todellakin heijastuu laajalle netin ulkopuolelle.

Sula Pinta -podcastissa oli syyskuussa juttua pikaviestimiin liittyvistä tavoista, protokollista ja tottumuksista. Jakson nimi oli Verkkoviestintä—Mese-etiketti ja huomion jakaminen.

CBC:n Sparkin jaksossa numero 44 esitellään Internet Archiven Wayback Machinea sekä miksi Archiven toiminta ja digitaalisen kulttuuriperinnön säilyttäminen on merkityksellistä. Paljonkohan kirjastolaiset vaivaavat päätään tällaisella? Toivottavasti vaivaavat.

Kirjastot.fistä huomasin kuunneltavaksi YLEn Kultakuumeohjelman, jossa näin kuntavaalien alla oli läpikäyty puolueiden ohjelmat ja katsottu mitä siellä puhutaan kulttuurista. Kovin paljon mistään kulttuuripalveluista ei ohjelmissa puhuta, mutta kirjastot mainitaan useammissa. Poliittisen rakenteen vuoksi puolueet rakentavat koko maan kattavia ohjelmiaan, mutta niillä ei välttämättä ole mitään käytännön merkitystä kunnissa koska esimerkiksi valtionavustusten käyttäminen päätetään paikallisesti kunnissa. Lisäksi ohjelmassa todetaan se varmaankin jo sangen yleinen tieto, että poliitikot mielellään puhuvat yhteiskunnallisesti tuotettujen kulttuuripalvelujen kuten kirjastojen, kaupunginorkesterien ja teatterien tärkeys, mutta rahaa palveluihin ei kuitenkaan käytännössä koskaan ole tahtoa sijoittaa.

Petri Kolan haastattelu kestää 16 minuuttia, Sulan pinnan jakso 12 minuuttia, Spark #44:n kolmestakymmenestä minuutista The Wayback Machinea käsittellään ajassa 01:00-11:00. YLEn Kultakuume kestää kahdeksan minuuttia. Yhteensä siis kolme varttia.