Varokaas, aion kokeilla TIEDETTÄ!

Stand back, i'm going to try science!

Stand back, I’m going to try SCIENCE!

Tätä päivää on vähän jännätty tässä kevään mittaan, sillä nyt 7.5. on ollut määrä julkistaa Tampereen yliopiston informaatiotieteiden yksikön informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman erillishaun tulokset. Haku oli helmikuussa. Ja niinhän siinä kävi, että onnitteluviestejä alkoi surisemaan kännykkääni ennenkuin ehdin itse katsoa asiaa aamulla 🙂

Opinnot alkavat syksyllä, siihen asti tyhjennän Kirjasto 10:n palautusautomaattia ja hyllytän cd-levyjä (this is my work), ja ylläpidän mahdollisuuttani Koulutusrahaston aikuiskoulutustukeen… ja haaveilen syksyllä alkavasta tieteenteosta ja muusta mahtavasta!

Sillävälin lukekaa Chealsye Bowleyn (@chealsye) tuore, työssäoppimista akateemisen kirjaviisauden sijasta kohottava kirjoitus Why am I getting my MLIS? Because I have to.

Teosesittely: Molesworth Instituutin kirjastotutkimukselliset arkistot

Archives of Library Research from the Molesworth Institute

Sain Cycling for librariesiin osallistuneelta Molesworth Instituten tuoreelta johtajalta Katie Herzogilta instituutin julkaiseman, Norman D. Stevensin laatiman artikkelikokoelman Archives of Library Research from The Molesworth Institute (1985, ISBN 0-86656-466-7). Teos on liite Technical Services Quarterlyn kolmanteen vuosikertaan vuodelta 1985.

Kokoelma koostuu 17 artikkelista sekä suppeasta alan sanastosta. Mukana on lukuisia tutkimusraportteja, Molesworth -instituutin toiminnan kuvausta sekä akateemisia tekstejä kirjastojen tilasta, kirjastopalveluista sekä muista aiheista. Mukana ovat kirjastoalan tutkimuksen klassikoiden joukkoon lukeutuvat artikkelit “A Cost Analysis Of a Cost Analysis”, “Umbrella Disappearance, Exchange, and Loss Rates in American Academic Libraries”, “Computer Analysis of Library Postcards” sekä “An Observation on Shelving Practices”.

Suosittelen tätä tarkkasanaista, havainnollista ja hyvin hyödyllistä Archives of Library Research from The Molesworth Institute -teosta jokaiselle kirjastoalalla olevalle ihmiselle. On sääli, ettei teosta pidetä maamme merkittävissä yliopistollisissa laitoksissa (Tampere, Oulu, Åbo) sekä muissa laitoksissa sen ansaitsemassa asemassa ja peruskirjallisuutena, vaan opiskelijoilla luetutetaan surkeampaa kirjallisuutta.

Molesworth -instituutin edustama disjunktiivinen tutkimusperinne hylkää jo monesti toimimattomaksi todetut yritykset käsitellä kirjastoja rationalistisesti, ja sen sijaan lähestyy tutkimuskohdettaan holistisesti. Instituutin oma historia johtaa 1950-luvulle, Rutgersin yliopistossa kirjastotiedettä opiskelleeseen Francis A. T. Johnsiin sekä instituutin ensimmäiseen, vuonna 1963 ALA Bulletinissa julkaistuun tekstiin joka saatesanojen jälkeen avaa tämän Archives of Library Research from The Molesworth Institute -kokoelman. Instituutin johto oli pitkään Norman D. Stevensillä. Vastikään instituutin johto siirtyi siis Katie Herzogille, johon minuun on ollut ilo tutustua. Toivotan Ms. Herzogin uudessa roolissaan avosylin tervetulleeksi kirjastoalaamme lähellä olevaan akadeemian piiriin, ja toivotan menestystä Ms. Herzogille sekä Molesworth instituutille, sekä yleisemmin sen edustamalle disjunktiiviselle kirjastotutkimukselle.

Avoimia oppiresursseja

Kun Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen -kurssin (aka AVO-kurssin) ensimmäisen viikon tehtävien myötä loin katsauksen Open University (UK) Open Content Initiativeen, Connexionsiin, MIT OpenCourseWareen, LeMilliin, OpenCourseWare Consortiumiin ja Wikiversityyn, tuli hieman samankaltainen olo kuin ensimmäistä kertaa loin kunnollisen katsauksen Nelliin. Oloa voi kuvata  EBSCOssakin esiintyvällä termillä library anxiety.

Näin montaa suurta projektia oli hieman vaikea lähteä lähestymään, joten katsoin ensin Richard Baraniukin (palo)puheen TEDissä vuodelta 2006 ja sen jälkeen katsoin puheen käsittelemää Connexionsia. Siinä kiinnitti heti huomiota se, että opintokokonaisuuksien sijasta lähtökohta ovat pienet moduulit, joista voidaan koota haluttuja kokonaisuuksia. Toki samahan näkyy esim. perinteisessä opiskelussa jossa pääaineen kylkeen valitaan sivuaineita ja opinnot muodostuvat eri kokoisista kursseista joiden kokoa kuvataan opintopistein. Esimerkiksi suoritan paraikaa avoimessa yliopistossa käytännöllisen filosofian opintoja, joka koostuu seuraavista ”moduuleista”, eli kursseista:

Yhdessä nämä siis muodostavat käytännöllisen filosofian perusopinnot, mutta moduuleja voi suorittaa yksittäinkin.

AVO-kurssilla mieleen on muutenkin tullut avoin yliopisto-järjestelmä, jossa siis suoritetaan yliopisto-opintoja olematta välttämättä varsinaisesti opiskelija. Joitain kursseja voi suorittaa etäopintoina ja käydä vain tenteissä. Tällöin oppimateriaalina ovat joko verkkomateriaalit jonkinlaisessa oppimisympäristössä tai kirjat (tai näiden yhdistelmä). Kirjoihin perustuvat etäopinnot ovat sikäli vapaampia, että kirjat ovat julkaistuja ja sijaitsevat siis yhteiskunnassa. Niitä voi siten hankkia eri paikoista, joko jostain läheisestä tai kaukaisesta kirjastosta tai kirjakaupasta. Vain oppimisympäristöissä oleva materiaali ei välttämättä ole julkaistua eikä siihen ole pääsyä ilman johonkin kurssille kuulumista.

Esimerkiksi yliopiston perus- ja aineopintoja tai muita opintokokonaisuuksia vastaavia kokonaisuuksia voi Connexionsissa  rakentaa ”linssien” avulla ja niitä voivat koota yhtä hyvin oppilaitokset kuin yksittäiset käyttäjätkin. Käyttöliittymään kaipailin parempia selailuominaisuuksia kun moduulit kerran on ihan hyvin kuvailtu avainsanoin. Connecxionsissa seikkailemalla törmääväni moduulit olivat laajuudeltaan vaihtelevia, ja olisin kaivannut jonkinlaisia harjoituksia joka moduulin yhteyteen; muuten ne näyttäytyvät lähinnä aika tavallisina sivuina, ilman erityistä pedagogista. Suurimmassa osassa katsomiani, sattumanvaraisia moduuleja oli kuitenkin opetuksellinen lähtökohta näkvissä.

Luulisi myös, että jos Connexionsin sisällöt ovat hyviä ja arvostettuja, niihin törmäisi googlaillessa tehdessä ja Wikipedian lähteinä. Huomasitteko muut AVO-kurssilaiset muuten, että Connexionin aineistoja saa helposti tilattua tarvepainatteina l. print on-demandina?

Seuraavaksi katsoin Open University OCI:a ja ajattelin, että avoinyliopisto.fi voisi olla jotain samanlaista. Open Universityn toiminta on ainakin virallisesti tunnustetumman oloista, esim. opiskelusta voi ilmeisesti saada opintotukea (jos on Iso-Britannialainen). Open University on siis ainakin jossain määrin ”oikeaa” opiskelua, ja aineiston ympärillä on olemassa muuta opiskelua tukevia resursseja. OCIn aineistot ovat kuitenkin näkyvillä myös muille kuin OU:le rekisteröityneille opiskelijoille, toisin kuin esim. Helsingin avoimen yliopiston aineistot, jotka ovat ainakin oman kokemukseni mukaan olleet lähinnä melko perinteisiä, listamuotoisia powerpointteja sekä toisinaan muutaman sivun valokopioita kirjoista tai aikakausijulkaisuista.

OCIn kurssin näyttivät  varsin kattavilta ja selvemmin järjestäytyneiltä ja toisaalta suuremmislle kokonaisuuksille kuin Connexionin moduulit ja moduulikokoelmat. Vaikkei suomalainen avoin yliopistosysteemi alkaisikaan aineistojen vapaaseen jakoon OER-tyyliin, jään OU:n webbisivult akaipailemaan esim. kalenteritoimintoja.

MITin OpenCourseWare on klassikko ja melko hyvin tunnettu avointen opintomateriaalien varasto. Muistelen sieltä jotain joskus katsoneenikin, MITin OCW:ssähän on luentoja videoituna. Nyt katsomieni muutamien kurssien aineistot eivät hämmästyksekseni kuitenkaan olleet sellaisenaan verkossa, vaan esim. teksteistä oli vain viitteet kirjoihin jotka kurssilla luetaan.

MIT on osa OpenCourseWare -konsortiota, kuten parisataa muutakin oppilaitosta. Euroopasta ei ole montaakaan, Espanjaa ja Iso-Britanniaa lukuunottamatta. Listalla on kuitenkin TU Delft, jossa vierailin pari viikkoa sitten. OCW:n osallistujalista ei kuitenkaan kerro paljoakaan, sillä eri oppilaitoksien panos on eri kokoinen.

LeMillissä esitellään myös esimerkiksi opetusmenetelmiä ja sivusto on muutenkin enemmänkin opettamista sekä sen suunnittelua ja järjestämistä kuin opiskelua tukeva. Suomenkielisessä LeMillissä näkyy tämän AV-kurssin vetäjien nimet monessa, monessa kohtaa.

Suomenkielisessä Wikiopistossa (l. Wikiversityssä) ei tässä vaiheessa ole kovin laajalti kursseja, lukupiirejä tai muita opintoja, ne ovat keskittyneet lähinnä ”kuorolle saarnaamiseen”. Tämä on kuitenkin luonnollista kun suomalainen Wikiopisto on vielä syntyvaiheessa ja tarvitsee itselleen onnistuneita caseja. Tämä AVO-kurssi on yksi sellainen, ja toisaalta myös eräänlainen kouluttajakoulutus.

Kaikissa nyt katsotuissa oppiresurssisivuistoissa on immateriaalioikeuksen hallintaan käytössä Creative Commons -lisenssiperhe. Wikiopisto käyttää lisäksi tarttuvaa CC Share Alike -lisenssiä. Osa sivustoista sallii kurssien muokkaamisen suoraan omilla sivuillaan.

”Oikeasti tapahtneiden”, eli sellaiseten kurssien joihin on liittynyyt jotain luentoja tai keskustelutilaisuuksia, siirtäminen avoimeksi oppiresurssiksi ei ole suoraviivaista, vaan vaatii toimitustyötä. Jotkut nyt näkemäni kurssit ovat kin tämän takia hankalasti lähestyttäviä, jos esim. siihen liittyiä luentoja ei ole taltioitu. Tällöin vaikka kurssiin liittyvää aineistoa ja rakennetta on vapaasti saatavilla, ei kurssi kokonaisuudessaan sitä ole.

Niin tai näin, näiden selailu on oikeastaan sangen koukuttavaa 😉

Avoimet oppiresurssit–hippien näpertelyä ja eettisen erinomaisuuden todistelua vai oikea vaihtoehto laajamittaiselle oppimateriaalituotannolle? Mitähän ihan oikeat opettajat tällaisesta ovat mieltä? Liian vaikeaa, helpompi saada opetussuunnitelma ja painetut kirjat kovin, kovin ahtaaksi käyneelle työpöydälleen? En usko että massaopettamisen (peruskoulu, lukio, ammattikoulut, yliopistot, AMK:it) resurssina nämä vielä vähään aikaan Suomessa tulevat olemaan suurikaan juttu (toki yksittäisiä ja verkostoituneita opettajia löytynee) vaikka heille tällaista on mahdollista markkinoida, mutta esim. työpaikoilla nämä voisivat olla arvossaan jos vaan löytäisivät tiensä sinne.  Oikeiden opettajien tavoittaminen näillä on varamasti helpompaa, kun ovat keskittyneitä oppilaitoksiin ja tämä on kuitenkin heidän alaansa. Voisin kuitenkin omassakin työssä voisi aivan hyvin ehdottaa että alettaisi käymään jotain näitä jo olemassaolevia aineistoja läpi jonkinlaisella opiskeluporukalla.

Millaista tiedemuseossa pitäisi oikeastaan olla?

Olin viikko sitten Lontoossa ja kävin siellä Science Museumissa, siis tiedemuseossa. Museossa on kaikenlaista hienoa, kuten Greenwich MeaGMT -palvelun Time, kaikenlaisia höyrykoneita, Charles Babbagen oikea aivopuolisko ja niin edelleen.

Rupesin siinä museossa kierrellessäni kuitenkin miettimään, että mitä tiedemuseon oikeastaan pitäisi esitellä. En käynyt tekemään sen tarkempaa tutkimusta esimerkiksi Science Museumin julkaisutoiminnasta, ihan vaan mietiskelin keskenäni. Kokoelmaa ja näyttelyjä kierrellessä jäi sellainen kuva, että se varsinainen tiede museosta puuttuu. Sitä ei ole esillä juuri mitenkään, siis tieteen itsensä historiaa.

Lontoon tiedemuseossa, kuten monissa rehellisesti tekniikan museoiksi nimetyissä museoissa historiaa tuodaan esille yksittäisten keksintöjen ja niiden arkkityyppisten toteutuksien kautta. Siis teknologian kautta. Tätä ei kuitenkaan ole tiede. Tiede on prosessi, jossa järjestelmällisesti luodaan informaatiota maailmasta. Tekniikan museoissa tiede on toki löydettävissä sieltä näyttelyesineiden lomassa, mutta oikeastaan vain näyttelyn kannalta toissijaiset tekstit tieteilijöiden elämästä kertovat millaista se varsinainen tiede on ollut, millaisissa olosuhteissa laitteet ovat syntyneet. Suuri osa Lontoonkin museo esillä olevista laitteista on syntynyt teollisuuden, ei tieteen myötä.

Jos tieteen historiaa haluaa nähdä, ovat ehkä yliopistomuseot oikeimpia matkakohteita. Ehkäpä siellä menestyneiden laitteiden ja teknologioiden esittelyn sijasta kerrotaan siitä miten käsite ”tiede” ymmärretään ja mitä merkityksiä ja vaikutuksia sillä on menneisyydessä ollut. Onko tiede  määritelmällisesti sekulaaria, koska julkaisemista alettiin pitää tieteen ehtona (vrt. ”url or doesn’t exist”), koska vertaisarviointi tuli kuvioihin, mikä on akateemisen autonomian merkitys, mitä on empirismi, mitä humanismi tarkoittaa tieteen kannalta?

Onko jossain informaation museota?

Tiede ja tieteen tekeminen on nyt erityisesti ajankohtaista, koska rakenteilla on hieno, uusi Aalto-yliopisto ja yliopistolakia säädetään jotta se voi saada yliopisto-statuksen. Toisaalta tiede on aina ajankohtaista. Tieteen mietiskelystä kiinnostuneille suosittelen Kanadan YLEn CBC:n Radio 1:n mainion podcast-tarjonnasta löytyvää sarjaa Ideas—How to think about science.

Eipä herunut opiskelupaikkaa :´(

Hain tänään informaatiotutkimuksen perusopintoihin Tampereen avoimen yliopiston verkkokurssille. Eipä herunut paikkaa. Haku alkoi kello 17 ja lähetin oman hakemukseni noin 17:14. Jouduin varasijalle 46. Harmi, olin suunnitellut että tämä olisi aivan täydellinen aika aloittaa verkon kautta noi perusopinnot kun varsinainen päiväduunikin alkaa palkattoman lomani jälkeen kohtapuolin ja työn ohessa opiskelu on mukavaa. Myöhemmin voisi sitten hankkiutua kokopäiväiseksi opiskelijaksi, mutta sellaista ei ainakaan toistaiseksi siis ole näkyvissä.

Aikamoinen hinku tuonne kurssille on näemmä ollut. En tiedä paljonko kurssilla tilaa oli, mutta varmasti ainakin 70 (jos kurssille otettiin vaikkapa 25 hlö) henkilöä ehti ilmoittautumaan ennen minua tuon vartin aikana. Tampereen laitos vaikuttaa hyvältä, siellä on minuun Helsingin yliopiston opiskelijakirjaston 150v -juhlaseminaarissa kirjastohistoriajutuillaan vaikutuksen tehnyt Ilkka Mäkinen sekä Tere Vadén.

Kaksi quotea kritiikistä

Molemmat Jaana Venkulan teoksesta Tiedon suhde toimintaan (ISBN 9789515701794), kirjoituksesta ”Kriittisyys — metodi ja käsite”.

Kritiikin avulla aina luomme uutta ja korjaamme: 1) korjaamme alan substantiaalista kenttää sekä varoitamme virheistä, 2) korjaamme ja muokkaamme omaa tieto-, elämys ja kokemuskenttää, 3) luovumme näennäistiedoista ja näkemyksistä, siis opimme eliminoimaan virheellistä tietoa ja siten terävöitämme näkemystämme, ja lisäksi 4) korjaamme omaa toimintaa. Tavallisissa inhimillisissä yhteyksissä toisen ihmisen toimintaa korjaamaan pyrkiessämme meidän on hyvä  muistaa, että juuri väärinymmärretyn ”kriittisen” pyrkimyksen takana hyvin usein on silkka ilkeys, kyseenalainen rehellisyys tai suoranainen vastenmielisyys henkilöä kohtaan.

Yhteisöjä kritikoitaessa on aina myös tarkasteltava, onko kritiikin kohde ao. yhteisössä ollut jo pitkään kritiikin kohteena ilman että kritiikki olisi aiheuttanut muutosta, korjausta. Tällöin on mahdollista, että kritikoidaan väärää tekijää ai toimintoa yhteisössä. Jo Snellmannista lähtien on maassamme kritisoitu yliopisto-opettajia opetustaidon kehnoudesta ja huomiota suunnataan mitä suurimmissa määrin ”opetuksen kehittämiseen”. Se ettei tämä jatkuva huomio tuota käytännössä muutosta, kertoo mitä todennäköisimmin siitä seikasta, että yliopiston kaltaisessa instituutiossa oppiminen on kiinni etenkin muusta kuin opettajan toiminnasta. Jotta tieteessä, ihmisessä tai missä tahansa yhteisössä kritiikki tuottaisi myönteisitä tulosta kokonaisuuden kannalta, on kritiikin kohteen oltava siis oikea.

Ja toinen josta tulee mieleen wiki-tyyli:

Baylelle kritiikki merkitsee operaatiota, jossa järki ja ilmeisyys (Offenbarung) eroavat toisistaan. Tällä tavalla kritiikki puolestaan saa ensi kertaa selvän kielteisen destruktiivisen tendenssin: ”Inhimillisen järjen periaate on destruktio, ei rakentaminen”. Kritiikki onkin suuntautumismallina perustana egalitaariselle République des Lettres -teokselle, jossa jokainen arvosteli jokaista henkilöön katsomatta; kritiikillä on suvereniteetti oppineiden joukossa, koska kaikki osallistuvat siihen samalla tavalla täysissä järjissään, todettiin. Autoritaarisuus ei kritiikissä päde, vaan vain oma vapaa ymmärrys asiasta, joka kaikinpuolisen kritiikin seurauksena muodostuu vähitellen yhä selvemmäksi.

Eilinen Jaikumiitti

Eilen oli luento start-up -elämästä, case Jaiku Helsingin Yliopiston Kumpulan kampuksen Exactumissa. Tapasin aiemman sopimukseen Tuijan etukäteen ja lampsimme yhdessä kampukselle. Erittäin mukava käyskennellä kevätauringossa, vaikka jäimmekin rysään Kumpulan siirtolapuutarhaan. Kerkesimme kuitenkin (nippanappa) ajoissa luennolle jossa Teemu Kurppa siis kertoi kokemuksiaan ja startupin perustamisesta. En todellakaan nyt aio kirjoittaa siitä, koska muut tekivät niin jo eilen.

Kello 17 alkoi 23 asiaa -verkkokurssimme Mese-chatti jota hoidin ensin hieman huonolla menestyksellä N800&Pidgin ↔ bluetooth ↔ N95 -laitteistolla sieltä luennolta. Sinihammas-yhteys pätki eikä chattiin edes osallistuneet muut kuin minä, Matti sekä Antitäti-Reetta. No ensimmäinen kertahan tämä vasta oli, toivottavasti väki lisääntyy. Chattejahan pidetään kahdesti viikossa kesäkuun puoleenväliin asti. Suviko oli luvannut minulle oikean tietokoneenkäyttönmahdollisuuden jos kannettava teknologia sikailee, ja pääsinkin klo 18 jälkeen ensin Web Messengerin ja Meebon äärelle, näistä käytin jälkimmäistä joka osoittautui oikein hyväksi. Pari kurssilaista yrittivät kurssille, mutta olivat väärissä verkoissa, eivät Mesessä. Toinen oli Google Talkissa ja toinen ilmeisesti Meebossa. Toivottavasti onnistumme paimentamaan heidän Meseen. Varsinaisen ryhmächatin jälkeen vaihdoimme vielä Matin kanssa muutamat sanaset, ja polkaisin sitten Weeruskaan jossa Jaiku-miitti oli meneillään.

Iltaa ei istuttu kovin pitkään, enkä ensinkään kerennyt hieroa tuttavuutta kaikkien kanssa. Terkut erityisesti Priiolle ja pe3:lle sekä Tuijalle ja Suvikolle.