Avoin kirje Tuijalle viitteidenhallintatyökaluista kuten Zotero, Mendeley ja RefWorks

Minulta kyseltiin privana suhteestani näihin RefWorksin yms. kaltaisiin viitteidenhallintatyökaluihin joista on kollegoiden kesken ollut toisaalla puhetta. Tässä avoin kirjeeni:

Suhteeni kirjallisuusviitetyökaluihin on lähinnä poleeminen. Mainitsemasi Mendeley on mennyt minulta täysin tutkan alta, en ole moista edes huomannut. En ole täten erityisesti suunnitellut Zoterosta siihen siirtymistä.

Mendeley

Zotero

RefWorks

Vaikka Zotero on minulla kyllä koneellani asennettuna, ei sitä rehellisyyden nimissä tule koskaan käytettyä. Olen oikeastaan käyttänyt sitä vain muutamassa isommassa kirjoitusjutussa kun olen vääntänyt artikkelia kirjaan tms… itseasiassa kaikki Zoteron käyttötapaukseni taitavat olla juuri tuollaisten muodollisempien, kirjamaisempien tekstien laatimiseen liittyneitä… Lasken PDF-tiedostot (kuten raporttimme Kirjastojärjestelmät Nyt!) kirjamaisiksi, tai no e-kirjoiksi kai niitä pitäisi kutsua.

Kieltämättä tuntuu hassulta että joitain tietyntyyppisiä tuotoksia varten käyttää jotain tällaisia erityisiä työkaluja, kuten juuri tekstinkäsittelyohjelmaa ja viitteidenhallintatyökalua. Ehkä siitä tulee vähän tärkeä olo… kuin tekisi jotain oikeampaa kirjoittamista kuin normaalisti. Todellisuudessaan tekstin kirjoittamisen ja viitteiden hallinnan kanssa on tekemisissä joka-ikinen päivä, tuntikausia. Tekstinkäsittelyohjelmat ja erityiset viitteidenhallintatyökalut eivät tosin kuulu arkeen, vaan selain ja tietenkin mahdollisimman hyvät URL-osoitteet.

Yksi selkeä etu mikä Zoteron, RefWorksin tai vastaavan työkalun käytössä on, on siististi muotoiltu viiteluettelo. Luonnellisemmassa ympäristössäni eli verkossa tykkään aina laatia viitteet tekstin sisään, mutta printissä tai printtiä mallintavassa tekstissä (kuten juuri PDF:t), tämä ei ole tyypillisesti tapana. Silloin se, että napin painalluksella saa hienosti muotoillut viiteluettelon on ollut kiva juttu.

Normaalisti käytän viitteidenhallintaan lähinnä Diigoa. Aiemmin del.icio.usia. Ei näitäkään tule loppujenlopuksi niin paljoa käytettyä. Selaimen sivuhistoria ja Google ovat minulle aika kattavat viitteidenhallintatyökalut 🙂 Riippuu tilanteesta. Käytän aika paljon selaimen osoiteriviä tiedonhakuun. Näin käytän esim. valokuviani (jotka ovat Flickrissä, jolle voi tehdä kyselyjä suoraan URL-osoitteilla) sekä juuri selaimeni historiaa.

RefWorksista minulla ei ole oikeastaan mitään sanottavaa, paitsi että se on alansa establishmentti.

Zoterosta vielä yleisemmin. Sehän on Firefox-selaimen laajennos, ja sikäli aina naimisissa Firefoxiin. Stand-alone versio on kehitteillä, kuten Chrome ja Safari-versiotkin. Muistan kun Zoteroon tuli myös web-liittymä, jota voi nyt käyttää myös mobiilina. Se on ihan kiva. Zotero on kyllä monipuolinen ja varmasti kattava työkalu, mutta siistin, formaalin ja kontrolloidun metadatan ylläpitäminen vaatii aina työtä, joka monesti palvelee loppujenlopuksi jotain anaalista kontrollifriikkeyttä, eikä oikeaa tiedon käyttämistä aidosti (kirjastoihminen jos kuka tietää tämän). Tokihan tällaisen työkalut, niiden välinen tiedonsiirto ja ajatus jonkinlaisista ”rikkaammista”, ei suoraan perille johtavista linkeistä on kiehtovaa.

Zoteron tai muidenkaan viitteidenhallintatyökalujen ns. ”sosiaalisista” ominaisuuksista olen käyttänyt vähän. Deliciousin aikaan enemmän, ja jos on ollut jotain selkeitä porukoita joiden kanssa ja selkeä tehtävä, silloin tällaiset työkalut ovat olleet kyllä hyviä. Jos kirjoittaisin enemmän ”asiallista” ja ei-elävää tekstiä, niin käyttäisin enemmän. Varmaan jossain gradun ähläämisessä olisi hyvä, tai jos itse kirjottelisi akateemisa tekstejä niin voisi ehkä pitää omaa bibliografiaansa yllä tuollalailla.

Advertisement

Muutama teksti digitaalisesta pelaamisesta

Etnografiaa Tilt to Liven parissa

Turun avoimessa yliopistossa harrastamiani digitaalisen kultturin opintoja varten laadittu pieni miniessee. Vaikka teksteissä ja omassa kirjoituksessani käsitellään pitkälti pelaamista, toivon etteivät asiaan perehtymättömät saa tästä sellaista kuvaa että ”digitaalinen kulttuuri” missään määrin tarkoittaisi samaa kuin pelaaminen.

Tekstit löytyvät alta sekä Zotero-viitteidenhallintatyökalustani.

Luettavana olleet tekstit tarjoavat muutamia akateemisia näkökulmia digitaaliseen kulttuuriin. Teksteistä keskeisin on Kallio, Mäyrä, Kaipainen: Pelikulttuurin monet kasvot–Digitaalisen pelaamisen arkiset käytännöt Suomessa. On mielenkiintoista tutustua joihinkin alan analyysimenetelmiin sekä kuvauksiin (perusteluineen) miten menetelmät on kehitetty.

Kallion, Mäyrän ja Kaipaisen artikkelissa esitellään tutkimuksen yhteydessä rakennettu analyyttinen malli pelaamisen tarkasteluun. Se on nimetty InSoGa -malliksi (intensity, socialibility, games). Tässä mallissa tarkastelun kohteena eivät ole pelit, vaan pelaaminen sekä mitä se pelaaville ihmisille merkitsee.

Kuten artikkelin alussa sanotaankin, on sekä artikkelin että varsinaisen International Study of Games Cultures -tutkimuksessa näkökulma juuri kulttuurintutkimuksellinen. Tämä oli miellyttävää luettavaa, sillä digitaalista kulttuuria ei ole lähkökohtaisesti eristetty omaan lokeroonsa. Sitä tarkastellaan sen sijaan yleisen kulttuurintutkimuksen piirissä.

Digitaalisen pelaamisen arkiset käytännöt Suomessa -artikkeli kuvailee monenlaisia pelaamisen tapoja. Kirjoittajat tähdentävät myös että sama ihminen pelaa hyvin erilaisin tavoin riippuen ajankohdasta, paikasta ja pelistä. He eivät lähde pelaajien niputtamiseen tiukkoihin lokeroihin vaan pelaajien tai pelien luokittelun sijaan kuvailevat todellakin erilaisia pelaamismentaliteetteja ja -käytänteitä. Digitaalinen pelaaminen on sangen arkinen asia, eikä sitä tässä ole sen kummemmin hämmästelty.

Sosiaalisesta pelaamisesta on artikkelissa erityisen hyviä huomioita, esimerkiksi että peleissä on tärkeää että ne ovat jo entuudestaan tuttuja tai eivät vaadi sen kummempaa opettelua. Sosiaalisesta pelaamisesta kirjoitetaan myös, että fyysisesti samassa tilassa jaettavia pelejä pelataan miltei poikkeuksetta tuttavien, ystävien ja sukulaisten kanssa. Aidossa verkkopelaamisessa pelikaverit ovat sensijaan yleensä tyystin tuntemattomia pelin ulkopuolelta. Erilaista sosiaalisuutta käsitellään tietenkin myös Jari Multisiltan tekstissä Web 2.0. Sosiaalisen median yhteisölliset sovellukset, mutta erityisesti sosiaalisuus peleissä kiinnosti minua nyt.

Radio Flare REDUX iPhonella

Paavilaisen, Korhosen ja Saarenpään teksti Pelaaminen matkapuhelimella nyt ja tulevaisuudessa maalailee myös monia (matkapuhelimilla pelattavista) mobiilipeleissä olevia mahdollisuuksia erilaiseen vuorovaikutukseen muiden pelaajien kanssa. Omien kokemukseni mukaan mobiilipeleissä tällainen tosin rajoittuu lähinnä omien suoritusten (pisteiden tai muiden saavutusten) julkaisemiseen Facebookissa ja Twitterissä sekä mahdollisuuteen lisätä muita pelaajia kavereikseen. Tällaisesta alkeellisuudesta johtuen mobiilipelaamisen sosiaalisuuden saralla tuntuu siis olevan paljon varaa monipuolistumiseen; tutkimushankkeiden ulkopuolella ei vielä ole nähty mitään kovin ihmeellistä (vastikään julkaisu Shadow Cities voi tosin olla jotain hienoa ja tietenkin on geokätkentä).

Niinsanotusta satunnaispelaamisesta on Kallion, Mäyrän ja Kaipaisen artikkelissa myös mielenkiintoisia juttuja. Tehdyn haastattelututkimuksen mukaan vain 8% vastaajista mielsi itsensä ”pelaajaksi”, vaikka yli puolet ovat jonkinlaisia pikkupelejä pelanneet. Tämä osoittaa minusta hienosti, miten arkipäiväistä digitaalinen pelaaminen todellisuudessa on; ei sitä välttämättä sen kummemmin tule ajatelleeksi. Vastaavia analogioita löytyy vaikkapa internetin käyttöä kartoittaessa.

InSoGa -malli pystyy kuvaamaan pelaamistilanteita laidasta laitaan. Olisi ehkä yleistettävissä muillekin kulttuurintutkimuksen alueille tai toimia ainakin pohjana myös muiden ilmiöiden selittämiseen. Siihen tutustuminen on siis hyvä alku opinnoille.

Artikkeli on erittäin raikasta luettavaa. Monesti kuulee että pelaamisesta, pelaajista ja peleistä toistellaan myyttejä, jotka on opittu jostain muualta kuin oman kokemuksen kautta. Kallion, Mäyrän ja Kaipaisen artikkelia voi suositella jokaiselle kulttuurista aidosti kiinnostuneelle.

Myös Riikka Turtiaisen artikkeli Realistisuuden ylistys: pelaan jalkapalloa – olen mies tarjoaa muutamia herkullisia näkökulmia. Keskeisin näistä on tietenkin sukupuolinormien ruotiminen, joka siis on artikkelin varsinainen aihe. Mutta Turtiainen viittaa myös Aki Järvisen käyttämään termiin ”televisualismi”, joka sai minut mietteliääksi. Samasta puhutaan myös Mariosofia -kirjassa. Televisualismilla tarkoitetaan sitä, että esimerkiksi pelikonsolilla tai tietokoneella pelattavat jalkapallopelit eivät yritä antaa vaikutelmaa jalkapallosta sinänsä, vaan television urheilulähetyksestä hidastuksineen, selostuksineen ja kuvakulmineen. Simulaatio ei siis pyrikään olemaan suora; jalkapallon sijasta simuloidaan penkkiurheilua. Tämä tuntuu pätevän erityisesti urheilupeleihin. Turtiainen kirjoittaa sanan ”realistisuus” merkityksestä. Nämä pelit ovat kyllä erittäin realistista mediaurheilua (sen kaikkine kieroutumineen), mutta eivät realistista jalkapalloa.

Sukupuoliroolien tarkastelu jalkapallopeleissä saatteli minut tarkastelemaan miten konsolilla tai tietokoneella pelaamista tavanomaisesti on kuvattu sanoma- ja aikakausilehdissä, oman alani julkaisuissa ja keskusteluissa, mainoksissa ja niin edelleen. Minkälainen on käsitys pelaavasta ihmisestä? Kuten Turtiaisen käsittelemissä tietokonepeleissä jalkapalloilija on sosiaalinen konstruktio, niin samoin sellainen on myös itse tietokonepelaaja. Tutkimuksista (mukaanlukien Kallion, Mäyrän ja Kaipaisen artikkeli) tiedämme, että pelaamista harrastavat todellisuudessa erittäin kirjavat joukot kaikenlaisia ihmisiä.

• Kallio, Kirsi Pauliina, Frans Mäyrä, and Kirsikka Kaipainen. “Pelikulttuurin monet kasvot–Digitaalisen pelaamisen arkiset käytännöt Suomessa.” In Pelitutkimuksen vuosikirja 2009, 1-15. Pelitutkimuksen vuosikirja, 2009. http://www.pelitutkimus.fi/wp-content/uploads/2009/08/ptvk2009-01.pdf.
• Multisilta, Jari. “Web 2.0–Sosiaalisen median yhteisölliset sovellukset.” In Käyttäjäyhteisöt ja tuotekonseptit, 265-277. Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen julkaisuja 11. Pori: Turun yliopisto, 2007. http://www.hum.utu.fi/oppiaineet/satakunta/tutkimus_ja_jatko-opiskelu/julkaisut/kayttajayhteisot_ja_tuotekonseptit.pdf.
• Paavilainen, Janne, Hannu Korhonen, and Hannamari Saarenpää. “Pelaaminen matkapuhelimella nyt ja tulevaisuudessa.” In Pelitutkimuksen vuosikirja 2009, 67-81. Pelitutkimuksen vuosikirja, 2009. http://www.pelitutkimus.fi/wp-content/uploads/2009/08/ptvk2009-06.pdf.
• Saarikoski, Petri, and Jaakko Suominen. “Pelinautintoja, ohjelmointiharrastusta ja liiketoimintaa–Tietokoneharrastuksen ja peliteollisuuden suhde Suomessa toisen maailmansodan jälkeen.” In Pelitutkimuksen vuosikirja 2009, 16-33. Pelitutkimuksen vuosikirja, 2009. http://www.pelitutkimus.fi/wp-content/uploads/2009/08/ptvk2009-02.pdf.
• Suominen, Jaakko, Petri Saarikoski, Riikka Turtiainen, and Sari Östman. Funetista Facebookiin–Internetin kulttuurihistoria. Gaudeamus, 2009.
• Turtiainen, Riikka. “Realistisuuden ylistys: pelaan jalkapalloa – olen mies.” In Pelitutkimuksen vuosikirja 2009, 124-129. Pelitutkimuksen vuosikirja, 2009. http://www.pelitutkimus.fi/wp-content/uploads/2009/09/ptvk2009-12.pdf.

Pieni artikkelini Hollannin musakirjastotoiminnasta

Intervalli 4/2009

Kirjoitin ennen lomia (mm.) Suomen musiikkikirjastoyhdistystä pyörittävän Heikki Poroilan pyynnöstä pienoisen jutun Hollannin musiikkikirjastotoiminnasta. Juttu julkaistiin seuran Intervalli-lehdessä 4/2009 (PDF, 1.15MB) todella nokkelalla otsikollani Huomioita Hollannista. Tekstini alkaa lehden sivulta 21 (johon en valitettavasti voi tarjota suoraa linkkiä, mutta lähetin lehteen tämän version). Lehdessä on useita mielenkiintoisia juttuja, erityisesti lokakuisen Mitä musiikkikirjastoista kannattaa puhua -seminaarin raportti (s. 3-18) on erittäin mielenkiintoinen. Sääli etten itse ollut paikalla tapahtumassa. Oliko joku tätä lukeva? Lukekaa myös Jaakko Tuohiniemen Epäkorrekti yksityine painajainen (s. 34), joka käsittelee Espoota ja Entressen kirjastoa.

Omassa artikkelissani hahmottelen hieman Hollannin kirjastomaailmaa yleisesti ottaen, mutta paino on todellakin musiikkipalveluilla. Juttu perustuu pääasiassa alkusyksyiseen hollannin ekskursioomme, jonka teimme tulevaa Helsingin keskustakirjastoa konseptoivien ns. Kipinä-ryhmien kanssa. Kiitos kuuluu Riitta Aalto-Koistiselle, Samuli Kuntulle, Antti Pakariselle ja Hanna Salorannalle ja tietenkin Heikille.

Artikkelini viitteet löytyvät verkosta, koska käytän viitteidenhallintaan Zoteroa.

Intervalli-lehdestä yleensäkin on hieman keskustelua kirjastot.fi:n musiikkikirjastopalstalla.

Kirjoitin Hollannin kirjastojen maksullisuudesta lokakuussa tänne blogiini otsikolla Terveisiä Hollannista.

Zotero -ryhmä Informaatiotutkimus

Ketään tuskin kiinnostaa, mutta perustin Zoteroon ryhmän Informaatiotutkimus. Laitoin siemeneksi viitteet Helsingin avoimen yliopiston tämänvuotisten perusopintojen tiedonhankinnan ja informaatiolukutaidon -opintojakson kirjallisuuden.

En tiedä mitä hyötyä tästä voisi olla, en todellakaan ole edes täysin perillä Zoteron kaikista ominaisuuksista. Ajattelin että joku informaatiotutkimuksen piirissä enemmän elävä ehkä tietää 🙂 Mahtavatkohan Zoteroon tehdyt muistilaput, korostukset ym. annotointi välittyä käyttäjältä toiselle. Olisi hienoa.

Zotero on Firefox -laajennus viitteidenhallintaan. Tämänkaltaiset yhteisölliset ominaisuudet ovat ohjelmassa vielä tuoreita.

Laitoin tällaisen eksistentialistisesti itsekriittisen kuvauksen ryhmälle:

Informaatiotutkimukseen liittyvää aineistoa suomeksi, englanniksi sekä muilla kielillä.

(Joku voisi olla sitä mieltä että kannattaisi ennemmin liikkua kansainvälisissä piireissä, sellaisissa ryhmissä kuten Information research, Information science tms. Zoteroa ja erityisesti sen sos. web. ominaisuuksia kovin hyvin tuntematta kuvitelmani on se, että kiinteät, suppeat aiheet olisivat soveltuvampia kuin näin laajat. Parempi olisi ehkä perustaa ryhmä informaatiotutkimuksen perusopinnolle. Noh, niin tai näin, tälläinen suomenkielinen ryhmä nyt kuitenkin on perustettu ja ryhmän fokus (ja nimi) ehkä muutttuu myöhemmin.)

Yleisesti ottaen olen säilönyt nettikirjanmerkkejäni del.icio.usissa, jossa olen tunnuksella mace. Jatkan toki Delin käyttämistä, olen käytellyt Zoteroa lähinnä joihinkin duuniin liittyään viitteidenhallintaan, ja tallennellut joitain nettilinkkejä molempiin systeemeihin.

Haussa on muuten joku ns. sosiaalinen webin annotointijärjestelmä josta jollakulla olisi käyttökokemusta. Ne ovat erittäin kiehtovia!

Re: Tulevaisuuden uhkakuva?

eAineistot oppimisen tukena -blogin jutussa Tulevaisuuden uhkakuva kirjastolaiset pelottelevat itseään ja toisiaan sillä, että Wikipedia -automaatti tekee kirjastojen tiedonhausta tarpeetonta. Sanaisen arkkuni avaaminen päästi seuraavanlaisen narinan:

@Hannu H. muistetaanhan, ettei I, Robot ole elokuva, vaan Isaac Asimovin kirja vuodelta 1950 :^)

Wikipedia on sanakirja, eikä korvaa kirjastoja sen enempää kuin Encyclopedia Britannicakaan. Olikohan EB:stä tai sanakirjoista yleisesti ottaen koskaan vastaavaa kapelia kirjastolaisten keskuudessa, että nyt purkitetaan ja yksinkertaistetaan kaikki tieto yksiin kansiin ja kirjaston oma, rakas, rikas, värikäs ja sillai ihanasti ristiriitainenkin kokoelma menettää mielenkiintonsa keskittymishäiriöisten, moukkamaisen ja henkiseen laiskuuteen luonnostaan taipuvan asiakaskunnan keskuudessa.

WP ei välitä tarinoita, elämyksiä tai millä sanoin kaunokirjallisuutta, musiikkia, valokuvia, elokuvia ja sensemmoista kuvaillaankaan. Kulttuuria, taidetta. Yleisen kirjaston toiminnan piiriin sellaisen välittäminen sensijaan kuuluu, ja julkaistut ja painetut kulttuurituotteet ovatkin edelleen hyvin merkittävässä asemassa kirjallisuuden saralla. Tiedonvälittämisen osalta on tilanne netin myötä muuttunut merkittävästi tässä viimevuosina.

Tiedonhakuun WP on mahtava ja artikkelien pohjalle kertyy hyviä lähdeviitteitä. Aiemmin oli sellainen hakukonekin kuin Wikiseek, joka etsi ensisijaisesti kaikista WP-artikkeleista ja toissijaisesti kaikista webbisivustoista, joihin WP:stä viitataan. Tälläiset vertaisarvioidun lähdeviitteet ovat mahtavia. Wikiseekiä ei enää valitettavasti ole, enkä tiedä suoranaista korviketta.

Asensin eilen Firefoxiini Zotero -laajennuksen ja pääsin vihille sellaisista asioista kuin SFX, OpenURL ja OpenURL resolver. Osasta näistä olen kuullut kirjastoalan nk. triangeli- tai kirjastoverkkopäivillä kun Rouvari tai joku muu on esitelmöinyt Nellistä. En keksinyt voivatko käyttäjät käyttää Nelliä resolverina, mutta selvästikin jotain sellaista tarvitaan tulevaisuudessa jokaisen käyttöön eikä pelkästään kirjastojärjestelmien väliseksi liimaksi jollaisena sitä nyt Nellissä käytetään.