23²³ yhteyttä

Marras- joulukuu meni Lassilan Matin kanssa 23 asiaa -kurssia vetäen, mukana tällä kertaa 30 HelMet -alueen kirjastolaista. Langanpäitä (tehtävien tarkistus, palkintojen jako sekä pääpalkinnon arvonta) selvitellään vielä tässä alkuvuodesta. Kurssi on tietenkin  lähtökohtaisesti verkkokurssi (vrt. veiston opetus järjestetään veiston luokassa, kemian opetus kemianluokassa→verkkokurssi verkossa) mutta kurssin myötä pidetään myös kaksi lähipäivää ja näistä jälkimmäinen on huomenna torstaina.

Istuskelen nyt Sellon kirjastossa keräilemässä huomenna käsiteltäviä kirjoituksia osallistujien blogeista. Tämänkin kurssin myötä on muodostunut vähintään pienen kirjasen verran tekstiä, jossa kolmekymmentä kirjastoammattilaista kertovat omakohtaisesta suhteestaan kurssiin itseensä, sen myötä käsiteltyihin aiheisiin, opiskeluun, toisiinsa, harrasteisiinsa ja yleisiin mielenkiintonsa kohteisiin, työnsä muuttumiseen, bloggaamiseen, internetiin ja yhteisölliseen mediaan sekä luonnollisesti kirjastoon. Olen niin ylpeä heistä; internet on taas hivenen parempi paikka! 8)

Asiaan todellakin liitty James Burke. Hän on Hyvä Jätkä. En tiedä muuten, mutta hän teki BBC:lle dokumenttisarjan Connections. Dans Hardcore History -podcastin jaksossa A Fly on James Burke’s Wall hän juttelee kaikenlaista mielenkiintoista siitä miten asiat ovat sidoksissa toisiinsa. Uskon että kuten minäkin, myös James tykkää hyperlinkistä.

Numerologiassa numero 23 voidaan liittää melkein kaikkeen. Kirjastolainen voi liittää sen esimerkiksi YKL:n luokkaan Dogmatismi. Kristillinen etiikka. Legendaarisen bibliografin Paul Otletin sekä Henri La Fontainen kehittelemässä Universal Decimal Classification -järjestelmässä 23 on Religions originating in Indian sub-continent. Hindu religion in the broad sense. 023 on sensijaan Library administration. Staff. Personnel. 02(3) tarkoittaisi antiikkisia tai keskiaikaisia kirjastoihin ja kirjastotieteeseen liittyviä paikkoja. 02=3 tarkoittaisi kirjastoihin ja kirjastotieteeseen liittyviä, tuntemattomia ja kuolleita kieliä. Ajatuksen juoksu taisi juuri kääntyä osoittamaan itseään.