Google Books–Maailman suurin kirjasto -dokumentti YLE Areenassa

”Google Books, maailman suurin kirjasto” YLE Areenassa

Näittehän tämän Google Books–Maailman suurin kirjasto -dokumentin jonka YLE tarjoaa Areenan kautta suunnilleen joulukuun puoleen väliin asti. Guuglettelemalla löysyi alkuperäinen nimikin, H. G. Wellsiä mukaillen Google And The World Brain. Ohjaaja on Ben Lewis ja webbisivulla on monenmoista elokuvapalkintoa esillä.

Dramatisoinnista ei ole puutetta. Sehän kuuluu elokuvan henkeen. Muutamia mielestäni keskeisiä asioita on jätetty mainitsematta, esim se että Googlen digitoimat kirjat palautettiin sinne mistä olivat peräisinkin, ja joidenkin kirjastojen kanssa oli jopa diili että ne saivat myös digitoidut kopiot kirjoista. Siellä ne kirjat seisovat samoissa kirjastojen hyllyissä missä ennen Googlen skannailuakin, kaikkien luettavissa ja skannattavissa. Kirjasto-virastot, kustantajat ja kirjailijat eivät ole edelleenkään laittaneet montaakaan tikkuakaan ristiin digitaalisen sisällön ja internetin puolesta, ja Google on siinäkin mielessä erinomainen kirittäjä. Niin tai näin, kannattaa katsoa toi leffa kun se nyt on YLEn kautta saatavilla. Mittaa on about tunti.

Lausuntoja leffaan ovat jakaneet sellaiset isonimiset usual suspectit kuin Lawrence Lessig, Kevin Kelly, Jaron Lanier, Brewster Kahle, Clay Shirky, ja ilokseni myös (Paul Otletista kirjoittanut) W. Boyd Rayward. Rikkana rokassa Jean-Noël Jeanneney.

The story of the mostneljänneksi ambitious project avoimen lähdekoodin, Wikipedian ja Creative Commonsin jälkeen [blog. huom.] ever conceived on the Internet. In 2002 Google began to scan millions of books in an effort to create a giant global library, containing every book in existence. They had an even greater purpose – to create a higher form of intelligence, something that HG Wells had predicted in his 1937 essay ”World Brain”. But over half the books Google scanned were in copyright, and authors across the world launched a campaign to stop Google, which climaxed in a New York courtroom in 2011. A film about the dreams, dilemmas and dangers of the Internet.

Alla vielä traileri. On siinä onneksi muutakin kuin hyvin huolestuneita setä-ihmisiä.

Kirjat ovat tulleet Google Playhin

”Kirjat ovat saapuneet Google Play -palveluun”

Menin juuri läppärini nettiselaimella Google Playhin lisätäkseni Ride into the mountainsin muistilistalle ostettavien pelien joukkoon, ja huomasin siellä tämän mainoksen; ”kirjat ovat saapuneet Google Play -palveluun”.

Oma Android-laitteeni (Galaxy Nexus) tärveltyi sateessa vähän aikaa sitten ja If -vakuutukseni korvaamalla vaivaisella 8€ ei heru mitään uutta Android-laitetta, joten pääsen katsomaan Google Playn kirjavalikoimaa vain selaimen kautta. Enkun kielellä mennään näköjään, toivon tietenkin että me kirjallisuusala (johon siis toivotan myös Google tervetulleeksi mukaan) pystyisimme hoitamaan hommat niin, että äidinkielistä kirjallisuutta olisi helposti saatavilla suomenkielisille ihmisille.

Google Playssa (ent. Market) kirjat ovat olleet jo muutaman vuoden. Mutta kuten tiedetään, ei internet ole tasaisesti jakautunut, ja Google ei ole toteuttanut näitä ominaisuuksia täällä peräpohjolassa. Olen käyttänyt Androidin kirjakauppaa ja lukuohjelmaa aiemmin esimerkiksi Saksassa jossa se toimii, ja ne ovat kyllä sangen mainiosti toimivia palveluita. Sama pätee Googlen telkkari-, leffa- ja musiikki suoratoistopalveluihin, ja näistä käytänkin Google Musicia ihan aktiivisesti (onnistuu pienoisella kikkailulla).

Google Play on jaettu sektioihin (siis Apps, Books, Music, TV+Movies jne.), ja palettia hieman sekoittaa se, että Appseissa on myös ollut kategoriat Books, Comics ja Education. Mitä olen seuraillut, on Appseissa kirja -kategorian puolella ollut lähinnä raamattua ja muuta selfhelp- ja paranormaalia kirjallisuutta johon aina törmää, sekä toki myös Project Gutenberg -sisältöä erilaisissa paketeissa, Wikipedian lukuohjelmia ja jonkin verran niitä tavallaan ”oikeita kirjoja” myös. Siis sellaisia joita ei ole paketoitu Android-ohjelmiksi eli appseiksi.

Kirjahan on aika pervertoitunut piruparka täällä digitaalisessa maailmassa, ja juuri tällaisissa yhteyksissä se tulee esille.

Ubuntu Touch

Ubuntu Touch

Henkilökohtaisesti nuo Googlen palvelut ovat tuttuja siis vain älypuhelimella, Android -tabletti on minulla vasta ostoslistassa. Olen odotellut tällä viikolla julkaistua uutta Nexus 7:ää. Ubuntu Touchiakin kehitellään nimenomaan Nexus -laitteita käyttäen, joten varmaan tollaisen voisi hankkia. Ubuntusta (tai muusta, täydestä unix-tyyppisestä käyttöjärjestelmästä) en todellakaan aio luopua, se olisi ammattinikin kannalta erittäin huono veto!

Vielä kerkeää Hakukone 2.0 -improteatteriin PRO TIP

Kylläpä on karsea kuva, mutta en kehdannut kuvata kunnolla

Kylläpä on karsea kuva, mutta en kehdannut kuvata kunnolla

Pro tip tiedonhaun ammattilaisille: vielä kerkeätte Hakukone 2.0 -improteatteriesitykseen (kts. Facebook event). Esityksiä on sunnuntaihin asti Tunturikadulla Töölössä. Ohjaus Meiju Lampinen, ja meininki on tämä:

Moni arkipäiväinen kuulumisten vaihto tai informaation välitys on siirtynyt nykypäivänä livekohtaamisesta verkon ylitse, jonkun välineen kuten sähköpostin, blogin tai chatin, avulla tehtäväksi. Kuitenkaan ihmisen kolmiulotteisuutta, tuoksuja tai tuntoaistia ei voi vielä välineillä korvata. Esitys väittääkin, että livekohtaamista ei voi korvata eri mediumeilla.

Hakukone yhdistää improvisaation reaktioherkkyyden sekä hohtavat näyttöruudut. Se tuo päivittäin käyttämämme verkkopalveluiden raamit näyttämölle ja luo näin ajankohtaisen miljöön uudistaa esiintyjien ja yleisön välistä vuorovaikutussuhdetta improvisaatioesityksissä. Se varastaa verkkopalveluita kuten Google, Youtube, Spotify ja Wikipedia improvisaatiokohtausten rakenteiksi ja iloittelee sosiaalisen median käytöstavoilla. Tule katsomaan, taipuvatko meemit lavalle!

Muutama viite tekstinkäsittelytyökalujen vaikutuksesta kirjoittamiseen (ei tissejä)

Rasmus Malling-Hansenin kirjoitusaparaatti, vm. 1878 (Kuva Wikimedia Commonsista, kiitti tyypit)

Turun yliopiston digitaalisen kulttuuritutkimuksen perusopintojen aineistonkeruun harjoituskurssin kolmantena tehtävänä oli omaa aihetta käsittelevien tekstien etsiminen. Aiheenanihan on siis tekstinkäsittelytyökalujen vaikutus tekstin tuottamisen prosesseihin.

Kokoamani aineisto koostuu muutamasta artikkelista. Keskeisin niistä on Jacques Derridan dialogi The Word Processor teoksessa Paper Machine–Cultural memory in the present (Stanford Uni. Press, 2005, ISBN 9780804746205, englanniksi kääntänyt Rachel Bowlby). En itse valitettavasti puhu ranskaa. Englannistettuja Derridan tekstejä kokoava Paper Machine -teos löytyy Google Booksista, ja kyseinen dialogi on niin lyhyt, että sen voi lukea sieltä kokonaisuudessaan. Olen lukenut kirjan aiemmin, ja kyseinen teksti on inspiroinut minua nyt meneillään olevassa tutkimuksessa. Teoksen tuossa osiossa ei valitettavasti ole lähdeluetteloa, joten sen kaivelu ns. ”helmenkasvatusstrategialla” ei ole mahdollista. Toki varsinaisessa tekstissä on muutamia vinkkejä eteenpäin.

Tuossa dialogissa Derrida käsittelee omaan tyyliinsä tekstinkäsittelyvälineitä yleensä ja reflektoi myös omaa, henkilökohtaista suhdettaan niihin kirjailijana.

Kyselin viitteitä sosiaalisen median kautta, sillä työni kautta minulla on aikamoinen liuta tuttuja jotka ovat opiskelleet kirjallisuudentutkimusta. Kyselin Facebookissa

Hoi tyypit, onkos kirjallisuudentutkimuksen opintojen myötä tullut vastaan mitään tekstiä, jossa olisi pohdittu tekstinkäsittelytyökalujen vaikutusta tekstin tuottamiseen?

Ja Twitterissä

http://twitter.com/#!/xmacex/status/36478406795329536

Kyselin myös Turun yliopiston digitaalisen kulttuurintutkimuksen Digiryhmä -sivulla ja olen kirjoitellut blogiini pari tekstuaalitieteitä sivuavaa juttua, ml. tämän kurssin edellinen tehtävä, jossa muotoilimme tutkimuskysymystä.

Ajattelin, että sosiaalisen median kautta voisi herua viitteitä olemassa olevaan aineistoon tästä aiheesta. Vaikka tämä ”sorsastuskausi” (sorsastus=crowdsourcing) olikin sangen lyhyt, sain muutaman mainion viitteen eteenpäin. Kiitos niistä kuuluu Matti Lassilalle, Hanna Saariolle sekä Kimmo Tuomiselle ja ne ovat seuraavat:

  • Veijo Meri: esseekokoelma Julma prinsessa ja kosijat (Otava, 1986 ISBN 951-1-08998-6)
  • James Hartley, Michael Howe, Wilbert McKeachie: Writing through time–longitudinal studies of the effects of new technology on writing, julkaistu British Journal of Educational Technology -journaalissa (vol 32, issue 2, sivut 141-151, maaliskuu 2001, (DOI 10.1111/1467-8535.00185)
  • Salomon, G., Kosminsky, E, & Asaf, M. (2003). Computers and Writing. In T. Nunes & Bryant,P. (Eds.) (2003). Handbook of children’s literacy. (pp. 409-442). London: Kluwer.

Näitä en vielä lukenut, mutta silmäilin uteliaisuuttani mitä muita samaan aiheeseen liittyviä viitteitä Google Scholar antaa tuon viimeisimmän viitteen perusteella. Diapsalmata -sivusto näyttää mielenkiintoiselta ja relevantilta. Päädyin sinne, sillä siellä on juttu Nietzschen rakkauslaulusta legendaariselle kirjoituskoneelleen. Diapsalmatan kirjoittamista käsittelevissä postauksissa on mainittu myös tuo Derridan The Word Processor. Toinen, jo aiemmin seurailema sivusto on if:book.

Nämä, ja näiden lähdeluettelot ruokkoamalla saisi varmasti enemmän aineistoa kuin jaksaisi lukea. Pitäydyn tässä tehtävässä kuitenkin näissä lähteissä ellei minulle enää lähetetä jotain erityisen kiinnostavia viitteitä. Diapsalmatan ja if:bookin kaiveluun on syytä varata vielä pari tuntia aikaa.

Koko tämän aineistonkeruuprosessin aikana kirjoitin noin 3 Facebook-postausta, viitisentoista kommenttia Facebookissa sekä pari blogikommenttia Diapsalmataan sekä The Atlanticissa olleeseen, paljon huomiota keränneeseen Nicholas Carrin Is Google making us stupid -kolumniin. Facebookin ulkopuolelle lähinnä laittelin suoria linkkejä Derridan tekstiin.

Kirjastoammattilainen Googlen käyttöliittymänä

By Pearson Scott Foresman (Public domain), via Wikimedia Commons

Loistava tiistai, jauhot kurkkuun heti aamutuimaan. YLE:n kulttuuriuutiset uutisoi: Kirjastonhoitaja googlettaa puolestasi. Lukekaa ja nauttikaa siitä riisuvasta tunteesta, kun media julkisesti ruotii oman ammattikuntamme itse luomia ja ylläpitämiä myyttejä, joita muut ihmiset (eli käyttäjät) eivät oikeasti edes tiedä. Aaah.

(Via Petri Tonteri@Twitter)

I’m bicycling Borås→Göteborg IFLA2010. Join me!

2 Männer aus Wien ca 1900

radlmax@Flickr: 2 Männer aus Wien ca 1900

IFLA 2010-conference in Göteborg is up ahead. Like thousands of colleagues worldwide, i’m attending. I’m also attending The Global Librarian, an IFLA satellite conference in Borås. I will bicycle from Borås to Göteborg. Join me, let’s arrive in IFLA together on (two) wheels!

76th IFLA

76th IFLA

Actual IFLA opens on Tuesday 10th of August, TGL is on Monday the 9th. The distance is about 70 kilometers, and (you and) i should make it to Göteborg well before dusk. I haven’t been on the route before, but it goes near some nice lakes, forests, villages, fields and other swedish countryside before arriving in Göteborg. This should be a very relaxing ride, and be quite a nice unformal orientation to IFLA 🙂 Take a look at the route on Google Maps, and it’s also available in Google Street View and of course in Google Earth too so you can do a virtual journey of the whole trip in advance if you want!

If you’re interested let me know by commenting below, joining the Facebook event, emailing me at mace@kirjakaapeli.lib.hel.fi, or on Twitter or whatever you find most convenient.

This is an unformal and unofficial event. But this is a beginning… 😉

Kai Ekholm: ”Kirjastot ovat palaessaankin kauniita”

Kai Ekholm: Kirjasrot ovat palaessaankin kauniita (BTJ 2010)Sain Suomen kirjastoseuralta lainaan Kai Ekholmin uuden teoksen Kirjastot ovat palaessaankin kauniita (BTJ Kustannus, 2010, ISBN 978-951-692-765). Naseva nimi johtaa tokaisusta, jonka joku oli letkauttanut kun Sarajevossa poltettiin kirjastoja. Ekholmin kirjan alaotsikkona on kiistakirjoitus Internetistä, Googlesta ja kirjastojen merkityksestä.

Tämä on nopeasti lukaisu. Vaikka sivuja on oikean kirjan verran, 168, ei asiaa ole niin paljon. Välillä tuntuu että kustantajalle on lähtenyt kirjoittajan blogin drafts-kansio sellaisenaan, ilman sen kummempaa editointia. Samat asiat ja jopa lauseet tuntuvat toistuvan erilaisina yhdistelminä pitkin tekstiä eikä teoksen kirjoituksista saa käsitystä mitä oikeastaan halutaan sanoa internetistä, googlesta tai kirjastoista. Ensimmäinen kirjoitus Lukemisen loppu on trolli, mutta kirjojen ja kirjastojen järjestelmällisestä tuhoamisesta (Ekholm puhuu libricidestä) sekä kirjoihin liittyvistä varkauksista on ihan mielenkiintoisia tarinoita. Noista aiheista on Kai kirjoittanut muissa, soljuvammissa kirjoissa.

Teoksesta huokuu jääräpäinen, kirjastoelitistinen narina. Kain (YLEn jo netistä poistama) televisioesiintyminen kuukausi sitten kuitenkin oli sen verran vakuuttava, etten suhtaudu nuorison, internetin ja muiden tosielämän ilmiöiden parjaavaan tärkeilyyn liian vakavasti.

Kirjastoammattilainen voi viettää aikaansa hedelmällisemminkin kuin tämän teoksen äärellä, ehkä joku muu ammattikunta (poliitikot?) hyötyy tämän lukemisesta enemmän kuin me.

Katso myös Savon sanomien arvostelu kirjasta, ja Kai Ekholmin kirjoitukset Uudessa Suomessa.

Ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm telkussa

Kai Ekholm

Kai Ekholm

Huono otsikko; mikä se telkku edes on? Telkku on jonkinlainen synkronoitu näytäntö oikeasti netissä olevia videoita. Vähän kuin viisi ja puoli miljoonaa kansalaista päättäisi mennä johonkin yhteen webbiosoitteeseen kello puoli yhdeksän illalla tai jotain. Outo ajatus, eikä varmastikaan kenenkään edun mukainen. Eikä meidän himassa edes ole telkkua.

Asiaan: Kansalliskirjaston johtaja, ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm tämänaamuisessa Ykkösen aamu-tv:ssä: Pärjäävätkö kirjastot nettiaikana? Mittaa 13 minsaa. Alun insertti käsittelee Google Book Searchia sekä frankofiilien omia nationalistisia ja protektionistisia hankkeita, ja niistä siirrytään suomalaisiin digitointihankkeisiin. Sen jälkeen käsitellään iPadin innoittamana e-kirjoista. Eli kaikki keskustelunavaukset ovat teknologialähtöisiä ja odotetaan vastausta jonkun (amerikkalaisen) firman aloitteeseen. Muitakin lähtökohtia olisi voinut olla. Ohjelmassa esitetty sotaretoriikka ja väittämä, että Googlen digitointihanke on jotenkin pois kirjastoilta on harhaanjohtavaa. Tätä tämä on. Toivottavasti kaikilla on hyvä medialukutaito.

Kiitos kuitenkin Kaitsulle telkkuesiintymisestä ja panikoinnin ja käsienheiluttelun lieventämisestä positiivisen ja luottavaisen asenteen viestimisellä. Kiitos YLElle ohjelmasta.

Kain uusi kirja Kirjastot ovat palaessaankin kauniita (BTJ, ISBN 978-951-692-765-0) ilmestyy kohtapuolin. Propsit kirjan nimestä.

Kindle on oikeasti tietokone

Amazon Kindle 2 (kiitos kuvasta ShakataGaNai@Wikimedia Commons)

Viime viikolla Amazon ilmoitti julkaisevansa SDK:n e-kirjan lukulaitteelleen Kindlelle. SDK on työkalupakki, joka mahdollistaa laitteen ohjelmoinnin. Nyt on siis oikein valmistajan taholta myönnetty, että Kindle ei ole jonkinlainen rampa korvike kirjalle tai muulle painotuotteelle, vaan oikea tietokone. Juuri ohjelmoitavuus määrittää tietokoneen; tietokone on itsessään merkityksetön, mutta looginen ja deterministinen laite, jolla on ohjelmoitavuutensa ansiosta potentiaali olla mikä tahansa muu laite.

Näinhän asia Kindlenkin osalta tietenkin on alunperinkin ollut. Amazonin ilmoitus ohjelmoinnin mahdollistamisesta (tai oikeammin: ohjelmoinnin estämisen lopettamisesta) kuitenkin muuttaa laitteen luonnetta perustavanlaatuisesti. Kuvittele vaikkapa matkaopas, joka jättäisi sadepäivänä kiertokävelyn suosittelematta, ja ohjaisi lukijan sensijaan museokierrokselle. E-kirjan lukulaite vapautuu ja muuttuu takaisin siksi mitä oikeasti onkin, eli tietokoneeksi.

Alkaneella viikolla julkistettaneen myös Applen tabletti, eräänlainen valtavan kokoinen iPod. Nookin alla pyörii Googlen älypuhelimiin kehittämä käyttöjärjestelmä Android. Tietokoneita siis.

E-kirjan lukulaite? So last season. Ymmärrän tarpeen sellaisille laitteille siirtymävaiheen teknologiana, mutta se siirtymävaihe alkaa nyt olemaan jo mennyttä. Suhtaudutaampa e-kirjan lukulaitteisiin sellaisina mitä ne ovatkin, eli läppäreinä.

Mitä bibliofiilien kaipailemaan kirjojen hajuun ja muuhun likaisuuteen, painoon ja esineellisyyteen tulee, niin tiesittekö että on olemassa kirjan hajuista parfyymiä, jota voi suihkuttaa e-kirjan lukulaitteeseensa tai läppäriinsä ja vuodattaa muutama (krokotiilin)kyynel wanhojen hywien aicoien cunniacxi 😉

Ranskalaisten google-murheet Hesarissa

Hesarissakin näkyy olleen oikein pääkirjoitus 18.1.2010 Google Book Searchista ja frankofiilien huolista. HS:n Pariisin kirjeenvaihtajan Heli Suomisen juttu on otsikoitu Google kasvoi liian isoksi. Mielenkiintoinen kirjoitus josta voi löytää eurooppalaista protektionismia, google-veron ja jossa viitataan Quaeroonkin.

Kirjoitin tällaisen kommentin (joka tullee aikanaan näkyville HS.fi:hin):

Ollessaan Ranskan kansalliskirjaston, eli Bibliothèque nationale de France pomona Jean-Noël Jeanneney propagoi Googlea vastaan ja samalla eurooppalaisten omien digitointihankkeiden puolesta juuri anglo-amerikkalaiseen kulttuuri-imperialismiin vastaamiseksi. Jeanneney korosti julkishallinnon (siis esim. kansalliskirjastojen) tärkeyttä digitoijana ja digitoitavan aineiston valitsijana. Aihe on ilmeisesti muutenkin ollut sangen kuuma peruna siellä Ranskassa. Frankofiilien (tai anglofobien) työ on tuottanut tulosta ja Euroopan kirjastojen, museoiden ja arkistojen yhteinen digitaalinen kirjasto Europeana on paraikaa työn alla ja kulkee Google Book Searchin jalanjäljissä ja sen innoittamana.

Ojasta allikkoon tosin, sillä 47% Europeanan sisällöstä on peräisin Ranskasta. Tätä tilannetta yritetään paraikaa parantaa.

Europeanan sisällöntuottajat, heinäkuu 2009 (4.6M objektia)

Kts. Jean-Noël Jeanneney: Google–And The Myth of Universal Knowledge (a view from Europe). (The University of Chicago Press, 2005, ISBN 978-0-226-39577-7). Kirjoitin siitä jokin aika sitten blogiini ja Kansalliskirjaston Digitaalinen kirjasto -blogissa on joukko GBS:än liittyviä kirjoituksi. Jeanneneyn teos löytyy kirjastoista (kts. esim. pääkaupunkiseudun yleiset kirjastot) ja ironian herkullisen perinteen mukaisesti myös Googlen kirjastosta 😉

Vaikka Googlen edesottamuksista kirjastolaiset toisinaan narisevatkin ja suhtautuvat penseästi erityisesti Hesarin jutussakin aiheena olleeseen Google Book Searchiin, on kilpailutilanne saanut meidät virkistävästi hereille ja terästäytymään 🙂

(Hesarin juttu via Digitaalinen kirjasto: Google digitoi tanskalaista kulttuuriperintöä; via Sukututkijan loppuvuosi).

Voitte muuten uskoa että kun Digitaalinen kirjasto -blogin postauksessa mainittu, tanskan kansalliskirjaston bossi Erland Kolding Nielsen 2nd LIBER-EBLIDA Workshop on Digitalisation of Library Materials in Europe -tapahtumassa (jossa olin) puhui Google -yhteistyöstä, pysähtyi auditoriossa useampikin purkka 😉 Kolding Nielsen on kirjoitellut, katso LIBER Quarterly (huomioi Digitisation of Library Material in Europe: Problems, Obstacles and Perspectives anno 2007, vol. 18 no. 1) sekä LINDAsta löytyvä Kommunikation erstatter transport–den digitale revolution i danske forskningsbiblioteker 1980-2005 : festskrift til Karl Krarup.

Encyclopædia Britannica: Kirjasto{{neutraalius}}

Kävin lauantaina Kansalliskirjastolla haahuilemassa, ja mieleen juolahti lehteillä hieman Encyclopædia Britannicaa, kun se toisinaan nousee nykyään esiin kun Wikipedia mainitaan. Ja Wikipedia mainitaan usein.

Katselin muutamaa EB:n eri laitosta, kokonaan luin 8. laitoksen kirjastoja käsittelevän artikkelin vuodelta 1855. Se on huvittava eikä missään tapauksessa kelpaisi Wikipediaan. Artikkelissa kerrotaan muunmuassa siitä, mistä materiaalista kaasuputkisto pitää valmistaa jos kirjastoon haluaa rakentaa kaasuvalaistuksen, minkä mallinen rakennus on kirjastoksi paras (pyöreä tai säännöllinen polygoni paras, risti ookoo) ja mitä kaikkea kirjanpitoa kirjastossa pitää tehdä. Lisäksi vapaakappalejärjestelmästä (engl. copy exemption, nyk. legal deposit) ilmoitetaan melko yksioikoisesti että se on julkaisijaa kohtaan törkeää vääryyttä ja pitäisi lopettaa. Osa artikkelista on tietosanakirjamaisen kuvailevaa, mutta mukana on siis myös kosolti mielipidettä ja suoranaisia ohjeita miten kirjasto pitää rakentaa.

Ei sillä, tokihan Encyclopædia Britannica kirja on suuri, painava, hienon hajuinen ja muutenkin täyttää bibliofiilien käsitykset arvokkaasta kirjasta.

No EB:lle naljailu sikseen, hienoa tonkia alkuperäisteoksia ja pitää mielessä että mitä kaikkea ei vielä sitä kirjoittaessa ollut tapahtunut.

Tietosanakirjahan on varsinainen valistusajan hittituote, vaikka toki kaikkea tietoa on koottu yksien kansien väliin antiikin ajoista lähtien. Kirjastolaisten kauhistukseksi iso G pyrkii (näennäisesti) samaan, ja heiluttelee mielellään missiotaan ”Googlen tavoite on järjestellä kaikki maailman informaatio ja tehdä siitä yleisesti käyttökelpoista ja hyödyllistä”.  Näennäisesti siksi, että Googlehan on vain hakemisto, verrattavissa Encyclopædia Britannican hakemistoon tai vaikkapa kirjaston aineistotietokantaan. Jotkut ammattikuntamme edustajat jopa arvelevat, että Googlen saatavilla olo rapauttaa nuorison, tekee heistä tyhmiä, mädättää heidän selkärankansa ja heidän kämmeniinsä kasvaa karvaa. Wikipediaa arvostellaan samankaltaisin perustein. Tietohuollosta murehtiminen on tietenkin asiallista, mutta onkohan samanlainen haloo noussut aikanaan kun Encyclopædia Britannica tuli 1770-luvun alussa markkinoille?

EB:n ilmaisen verkkoversion library-artikkeli näyttää tältä, ja tällainen se oli legendaarisessa 11. laitoksessa vuonna 1911. Yhdennentoista laitoksen artikkeli on heti alkumetreiltään historiallinen, ja niille poluille se jää. Tiesithän muuten, että monissa kirjastoissa on asiakkaiden käyttöön hankittu Encyclopædia Britannican online-versio?

Bibliothèque Nationale de France mukaan Google Book Searchiin

Jyrki Ilva kirjoitti Kansalliskirjaston Digitaalinen kirjasto -blogissa juuri, että Ranskan kansalliskirjasto lähtee Googlen kelkkaan. Kommentoin näin:

Jopas jotain. Jeanneney jäi pois Bibliothèque Nationale de Francen (eli Ranskan kansalliskirjaston) puikoista 2007, mutta häärännee edelleen jossain kirjastohommissa. Mahtaa sapettaa. Niin tai näin, hienoa että tällaista vastakkainasettelua on ollut, se on piristävää ja on osaltaan nostanut pöydälle mielenkiintoista keskustelua. Hienoa on sekin, että keskustelun lisäksi on alettu hommiin, eli keskustelulla on ollut ainakin jotain vaikutusta. Näinhän ei aina käy.

Näissä digitointihommissa ja Google Book Searchia ihmetellessä olisi aina hyvä pitää mielessä, että digitointi ei mitenkään ole pois nykyisistä kirjastopalveluista. Valittaminen siitä että Google saattaa aineistoja tehokkaasti ihmisten saataville ei tarkoita sitä, etteikö se kirja edelleen olisi siellä kirjaston hyllyssä (ellei satu olemaan lainassa, sijaitsemaan toisessa maassa, kirjasto ole suljettuna yöaikaan tms.).

Semmoisiakin sopimuksia voi tehdä, että kirjastot saavat itse kopion digitoiduista teoksista ja voivat käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa, lakien rajoissa. Vaikka teosta ei kirjasto eikä Google voisi tekijänoikeussyistä yleisön saataville asettaakaan, on digitoinnista muutakin hyötyä. Esim kirjastonhoitajat voisivat tehdä kokotekstihakuja digitoituihin aineistoihin ja sitten antaa asiakkaiden käyttöön sen fyysisen kopion. Olisi tiedonhaku hieman erilaista jos työkaluna olisi MARC-tietueiden ja kirjaan painettujen sisällysluetteloiden lisäksi kokotekstihaku koko kokoelmasta.

Samoin digitoitujen tekstien tietotekninen analysointi olisi herkullista. Juuri tällaistähän Google tekee, ja se on heidän ydinosaamistaan. Tästä johtuu muuten mieleen yksi minua pitkään mietityttänyt asia: miksei vapaakappaleita pidä luovuttaa myös tiedostoina?

Kirjoitin aiemmin hieman ajatuksiani Jean-Noël Jeanneneyn pamfletista Google–And the Myth of Universal Knowledge. Google Book Search -hankkeelle ollaan euroopassa luomassa vastineeksi Europeanaa.

Ihan mielenkiintoisia kuvioita, kiitos Kansalliskirjaston Digitaalinen kirjasto -blogille ja Jyrki Ilvalle uutisesta.

Jean-Noël Jeanneney: Google–And the Myth of Universal Knowledge

I happened to come across Jean-Noël Jeanneney’s book Google–And the Myth of Universal Knowledge (A view from Europe) (The University of Chicago Press, 2005, ISBN 978-0-226-39577-7) at work in the library. The little book is fascinating and polemic, and i will now publish some notes about it. I’m writing in english, because the topic is of global (or at least pan-European) nature.

Jeanneney might prefer me to write in my native finnish instead and then have this post translated to all the 27 or so  languages officially represented of the European Union. However i am not going to do that. The book itself, whose subject-matter is Google and most specifically Google Book Search, also talks about languages. At time of publishing, Jeanneney was the president of the national library of France and also apparently a true francophone; Bibliothèque nationale de France is not translated in the book, nor is la francophile. Telltale signs of the french 😉 Am i barking the wrong tree, and should be blaming the translator Teresa Lavender Fagan instead? Next time i will write a book, i’ll demand my use of the finnish terms suomen kieli and Kansalliskirjasto not be translated to any other language. Fagan herself notes that “as in any rousing eighteenth-century pamphlet, the question raised are stimulating and controversial, and answers rarely obvious and never easy.” And a pamphlet this 92 -page book truly is.

The book is based on his article “Quand Google défie l’Europe”, published in La Monde in April 2005.

Jeanneney’s text is a wake-up call for Europeans, and indeed to all the people of the world to take heed of Google’s announcement on December 2004 of their Google Library, later renamed Google Book Search. As we all now know, the big G. claimed to digitize 15 million books from collections of several associate academic libraries in the USA and have them organized and available to the public. Books that are have fallen (i personally prefer “risen”) out of copyright to the public domain (pre circa 1920) would be available in full, and snippets of the works still in copyright would be made accessible. Such bold announcement caught the attention of the world, and for a good reason! According to his own words, Jeanneney both started and kept nurturing the discussion and critique of the new Google product. I don’t want to comment on his actual role in the discourse, but Jeanneney sure is not the most modest of writers, i must say.

Jeanneney writes as a librarian, a shepherd of Enlightenment, a frenchman, a francophile, a nationalist and as a proponent of the European Union and pan-european cultural cooperation. He doesn’t try to hide his support for creating and fostering a mythical Great Story of Europe. This interest is inherent in the the very idea of all national libraries, the idea of which is rooted in the French Revolution in the late 18th century.

The selection of source material for Google’s digitalization efforts is of great concern to Jeanneney. Consisting of works published primarily in the english language, combined with Google’s biased search algorighms, the threat of USA’s hegemony to Europe’s precious cultural diversity is getting ever stronger. This is common cultural-imperialist rhetorics, popping up sooner than later when any group of people from outside the USA meet. To counter this, Jeanneney proposes all the nations and cultural institutions of Europe to join their forces by build a common resource of digitized materials.  Not only books are to be included, but also images, sound-recordings and movies too. Since the writing of Google–And the Myth of Universal Knowledge, such a gargantuan project has indeed been initiated and is now being worked on all around the European Union. This is to become  Europeana.

Unlike the Google product guided by commercial interests and market logic making the best known sites ever more popular and suppressing startups and the marginal, Jeanneney writes that this pan-european response must be run on democratic principles. It is to be guided by academics and the public sector, with the associates from private sector kept on a tight leash. Quality, preservation and continuation of this grand project is guaranteed by well-informed public officials in Brussels and elsewhere. Such a resource is built for the benefit of europeans and the human race in general, not some anonymous shareholders. This, according to Jeanneney, reflects the difference between the market-driven USA and Europe, republic in nature.

On selection for inclusion in the European digital library:

In practical terms, what criteria will govern the decision to digitize certain works? With respect to the vast legacy of works now in the public domain, that is, those published before 1923 in the United States (1930 in France), we at the Bibliothèque nationale think we should favor the great founding texts of our civilization, drawing from each of our countries; encyclopedias; journals of scholarly societies; major writings that have contributed to the rise of democracy, to human rights, and to the recent unification of the Continent; writings that have fostered the development of literary, scientific, legal, and economic knowledge, as well as artistic creation… (Two Facets of the Same Aspiration, p. 78)

The selection is material to digitalize will, in Jeanneney’s opinion, be made by national, scholarly councils overseed from Brussels. Their delegates form a pan-European agency,

[which] will no doubt be guided and inspired by the age of humanism and of the Enlightenment; this should protect it from any skepticism or discouragement. (What Structure? What Budget?, p. 81)

By now it is evident that Jeanneney’s book is highly polemic and he author is not afraid to be openly political. This is a very welcome in the library discourse, which at least in Finland is always very cautious, even apolitical. References to the unfortunate rejection of constitution of EU, and even to USA’s infamous warmongering in Iraq are made, and more importantly the effect such actions have had on relations between USA and EU and it’s member states. Jeanneney seems to be a proud european, who doesn’t hesitate to give USA a healthy bashing when opportunity appears 🙂

The text is soljuva and mukaansatempaava (the ever-ignorant french use their own adjectives, i’m doing that too). Even in such compact style some very interesting observations are included: Google was initially funded by Stanford University Library, National Science Foundation (NSF), micropayment needs to be developed to get in-copyright publications on-line, and that the book is the only medium that has always remained (almost) free of advertisements. The latter is about to change with Google Book Search, as Jeanneney points out.

Also some historical cases of protectionism are presented in the book. The french movie industry was supported, subsidised and eventually saved after the World War II from the invasion of movies from USA by methods that are out of the question now (btw. i’m avoiding the term “american”, since most of America exists outside of the U.S.A.; not all states of America are united as we all know). In 1948 France adopted an annual quota of 121 foreign movies, such measures are out of the question on the net. Just look at how China or othet regimes are combating cultural imperialism… not at all fashionable, now is it. Not from our perspective anyway.

Passages like this are sure to raise ones brow:

We Europeans are a republic. Only the foundation of popular involvement will ensure success. When a civilization believes in itself, it has a duty to invent the means to survive and to widen its circle of influence. It performs it’s duty better if it fully understands what is at stake. (p. 86)

Some of the blatant library-elistism goes like this:

Let’s consider the way a reader might use a traditional library, in which he or she is at liberty to wander around. The library’s organizing principle is seen in the way the books are arranged on the shelves, an arrangement that strongly influences what the reader might find. Imagination is not inhibited but stimilated. The project, the reader’s questions and hypotheses, engage in a productive dialogue with books grouped earlier by others, following well thought-out and long-matured principles These principles are, of course, always somewhat arbitrary; their development is necessarily outdated; their justification is temporary, in the endless flow of knowledge; but they result from an attentative thought process, and above all are explicit and well grounded.

And this is exactly the sort of system that should be transposed onto a virtual library, whatever it might be. Hasty classification of a list, following obscure criteria of classification, must be replaced by a whole range of modes, classification modes for responses and presentation modes for results, to allow for many different uses. (Disorganized Bulk–an Absolute Danger, p. 71-72)

The very idea of a dynamic hypermedia network, where the material itself defines and weaves itself to whatever context it sees suitable, is altogether discarded. Jeanneney wants to put material on the internet into a cataloguing system developed by librarians. He seems to fantasize about some sort of a World Wide Catalogue to replace World Wide Web. If the internet is ever to be re-arranged by librarians, i hope to die that very same day!! What a horrible destiny gasp!

As ever so often among librarians, the role of Google is at the center. Google is seen to have a dominating effect on what material people have access to. Sometimes you even come across statements, that Google has the defining monopoly what information people will or will not see. Though i do agree to a limited extend, this google-trauma of librarians always omits the whole existence of the most fundamental feature of the web: the hyperlink.

All-in-all the book is a praise of Europe, and also that of the European bureocratic system. The belief in need for regulation and state control over the markets comes out strongly in the text, and of course we’ve heard all about it during these turbulent times, bank crisis and regression. The author optimistically sees the Google Book Search as an incentive get Europe’s act together and organize co-operation of cultural institutions to promote european culture. The first steps that led to the political will to really form such a project are described in the beginning of the books.

I urge anyone interested in libraries, digital libraries, cultural politics, Google, Google Book Search or Europeana to read Jean-Noël’s book.

One last quote for you to ponder:

The Internet is a world of decentralized networks and we should take advantage of that. But those networks are formed according to guiding principles that governments must encourage, influence, and regulate. Flexibility, reactiveness, freedom of imagination are creation are indispensible, but so are validation and oversight for the collective interest. The libertarian spirit that appeared intrinsic to the Internet in the beginning seems to be stepping back in favor of a better balance.

Some more links to take a look at the book: at Helsinki ”Metropolitan” libraries, Google Book Search, LibraryThing, Amazon. This is also a good for opportunity for you to compare the usefulness of library webservices to other services on the book metadata-market :\

Aarg, tarvin poistokoulutusta!

Tänään kokoelmanhallinnallista aineiston poistamista tehdessäni turhauduin siinä määrin, että laadin tämän kirjelmän Helsingin kaupunginkirjaston kehittämisyksikölle:

Kaipailen jotain hyvää, mieluusti HelMetin laajuista koulutusta aineiston poistamisesta. Näkökulman soisi olevan ensin teoreettisempi, sitten katsottaisi hieman talon periaatteita ja strategioita ja lopulta katsottaisi Milleniumia ja muita järjestelmiä että mitä tietoa voi poistamisen tueksi saada.

Miltsissähän on (ainakin minun mielestäni) todella ankeasti saatavilla poistamispäätöstä tukevaa tietoa esimerkiksi niteen historiasta tai siitä ovatko niteet liikkuneet esim. varausten kautta vai onko asiakas poiminut ne hyllystä.

Googlen avulla voi yrittää arvailla että mitkä kirjoittajat ja teokset ovat alansa tai genrensä merkkiteoksia. Toisten teosten viiteluetteloita voi lueskella myös, mutta se on työlästä.

Minusta tuntuu, että erityisesti poistaminen on toiminto jota kirjastolaiset ainakin täällä Miltsin alueella (Millenium -järjestelmä on Suomessa käytässä vain HelMetissä, eli pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastoissa) oikeastaan eivät voi suorittaa muuten kuin mutu -fiiliksen pohjalta. Jossain tätä kutsutaan ”hiljaiseksi tiedoksi”, ”ammattitaidoksi” tai ”harkinnaksi” mutta varaan itselleni oikeuden suhtautua moisiin nimityksiin kriittisesti.

Minusta julkishallinnon alaisen ammattilaisen pitää pystyä selvästi osoittamaan mihin tietolähteisiin hänen tekemänsä päätökset perustuvat, etenkin kun on kyse aineiston poistamisen kaltaisesta toimenpiteestä. Etenkin kun ollaan sentään kirjastolaisia!

HelMetin oma kirjavarasto toimii Pasilassa ja erillinen, koko kansallista kirjastoverkkoa palveleva ja tukeva Varastokirjasto sijaitsee Kuopiossa. Sinne voi lähettää jotain. Sitten on niinkutsutut nollalistat, eli listat niteistä jotka eivät ole liikkuneet edellisen vuoden aikana. Järjestelmästä selviää myös koska nide on viimeksi palautettu, koska sen tietue on luotu. Niteiden lainaus- ja uusintakertojen määrä näkyy myös mutta siinäpä ne tiedot sitten oikeastaan ovatkin. Ei esimerkiksi tietoa siitä miten jonkun kirjailijan tai johonkin asiasanoihin liittyvät teokset ovat liikkuneet viimeaikoina. Lainausmääräkin ilmoitetaan vain yhtenä lukuna tietueen luonnista nykyhetkeen asti, ei ole käytettävissä mitään tietoa siitä miten lainauskerrat ovat kertyneet esimerkiksi ajan funktiona tai minkätyyppiset käyttäjät ovat sitä lainanneet.

Olisi hienoa tietää miten poistamista oikeasti tehdään muissa kirjastoissa ja miten siihen liittyvää tietoa hallinnoidaan.

Kirjastoverkkopäivä

Olin päivän Kansalliskirjaston järjestämässä kirjastoverkkopäivässä yliopistolla ja näpytin muistiinpanot raivona Jaikuun. Tottumattoman peukalo kipeytyi.

Kuinkahan moni pudotti minut kontaktilistaltaan kun floodasin koko päivän 10-16. Mauku, eli Maemo-alustan Jaiku-clientti jotain sikaili joten näpytin käytännössä N95:llä koko ajan ja siitäkin loppui sähkö ennen lounastaukoa. Ei tainnut olla kovin hyvässä ladingissa aamulla kotoa lähtiessä ja pidin myös uPnP -palvelinta (jonka toimivuutta en kyllä Jaikuamiseltani kerennyt varmistamaan, mutta uskoisin sen toimineen) päällä paikallisessa wifissä joka tietenkin söi akkua joka olisi ehkä ollut järkevämpi säästää Jaikuamiseen. Jaossa oli jotain sattumanvaraisia podcasteja mitä minulla sattuu olemaan downloadattuna. Kiva saada kommentteja muistiinpanoista.

Eräs kollega istui siinä pari riviä edempänä eikä huomannut että olen paikalla ennenkuin lounastauolla, joten lähetti minulle pari linkkiä ja muistiinpanoja sähköpostilla. Tässä esiin tuotakoot British Libraryn ja JISCin tekemä tutkimus ns. Google-sukupolven informaatiokäyttäytymisestä Information behaviour of the researcher of the future (1.67MB PDF).

Iltapäivällä saunaan Käpylään ja illaksi Rytmiin, jossa minulle vinkattiin muutamaa hyvää brittikomediaa. Särmikästä brittikomediaahan ei voi kukaan olla rakastamatta. Eräs näistä on sketsisarja Big Train, jonka sketseistä hymyhermojani kutittelevat ainakin Tyrant at home, Hitchcock-vedätys Working class, sekä Jockeys.